Testissä silmämeikin poistoaineet – Näillä poistat meikin hellävaraisesti ja silmiä ärsyttämättä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Testissä 4 x silmämeikin poistoainetta
© Valmistajat
Etsitkö uutta hellävaraista meikinpuhdistusainetta silmille? Toimittajamme testasivat neljän eri merkin silmämeikin puhdistustuotetta.

Aamuisin pihamaan ruohikko kiiltelee kasteesta ja muistuttaa siitä, että on aika irrottaa kesästä. Pakata sandaalit kenkälaatikkoon ja viikata hihaton puuvillamekko hyllylle. Odottamaan ensi kesää.

Väritön syksy on yhtä kammottava ajatus kuin kylmä kesä. Iloa eivät tuo pelkästään ruskan keltaiset, oranssit ja punaiset lehdet vaan kaikki pienet väriläiskät. Silmämeikissä on tänä syksynä pähkinäisiä ruskeita, himmeää kultaa ja kuparia, sähäkkäää sinistä ja syvää petroolia. Pienillä keinoilla väreistä voi napata itselleen iloa. Värin lisäksi aisteja hellivät tuoksut.

Sadekeleillä toimii vedenkestävä ripsiväri, jonka koostumuksen sisältämät vahat ja polymeerit tekevät siitä vedenkestävän. Välttämättä se ei silti sovi rasvoittuvalle iholle ja voi levitä ihon rasvaisuuden tähden luomille. Vedenkestävän silmämeikin poistoaineissa onkin usein öljyä.

Herkille silmille sopivia silmämeikinpoistoaineita ovat esimerkiksi Lumenen Herkkä 3in1 -linjan puhdistusliinat sekä silmä- ja huulimeikin poistoaine.

1. Physicians Formula Coconut milk eye makeup remover / 8,90 €

Tuote lupaa poistaa meikin hellävaraisesti, ihoa ja silmiä ärsyttämättä. Se myös lupaa rasvattomalta ja pehmeältä tuntuvan ihon puhdistuksen jälkeen. Ja kas, näin se myös tekee. Hyvä arkikäyttöön, juhlameikin irrottamisessa teho ei ihan riittänyt, vaan ripsiväriä jäi iholle. Plussaa miedosta tuoksusta. Miinusta purkista, jota pitää puristaa kovaa, jotta voidetta saa ulos. Ja sitten helposti purskahtaakin liikaa. Vegaaninen tuote.

Testaaja: Eeva, 54.

Testissä 4 x silmämeikin poistoainetta

Valmistajat

2. Aco eye clean eye makeup remover / 7,30 €

Pari tippaa ja vedenkestävä silmämeikki on poissa – ihan niin riittoisasti ja tehokkaasti ei puhdistusaine käytännössä hommaansa hoitanut. Öljypohjainen tuote on hajusteeton ja se sopii herkille silmille. Puhdistuksen jälkeen silmät huuhdotaan vedellä ja silmänympärysiho jää hyvin kostutetun tuntuiseksi. Pikkupullo sopii hyvin paljon matkustavien maskipussiin. Hellävaraisesti puhdistavaa tuotetta kaipaavan kannattaa kokeilla!

Testaaja: Anu, 45.

3. Dr.Hauschka eye make up remover / 27 €

Puhdistusaine on neutraalin tuoksuinen ja miellyttävä käyttää. Se jättää lupaustensa mukaisesti ihon puhtaan ja hoidetun tuntuiseksi. Arkimeikki lähti kahdella pyyhkäisyllä, kun vanulapun vaihtoi välillä puhtaaseen ja uudelleen nesteellä kostutettuun. Ainetta joutui kaatamaan lappuun varsin reilusti. Jos käyttäisin enemmän vedenkestävää silmämeikkiä, voisin ostaakin. Tuote on keskihintainen.

Testaaja: Milla, 45.

Testissä 4 x silmämeikin poistoainetta

Valmistajat

4. Cien Eye Make-Up Remover Double Effect / 2,19 €

Hajusteeton, kaikille ihotyypeille sopiva tuote lupaa poistaa hellävaraisesti silmämeikin ja vedenkestävän ripsivärin. Minulle kokemus ei aluksi ollut niin hellävarainen, sillä muutaman päivän ajan silmissä tuntui pientä kirvelyä ja aristusta käytön jälkeen. Meikit lähtevät helposti pois muutamalla pyyhkäisyllä, mutta ihoon jää hieman öljyinen pinta. Hintaansa nähden tuote on hyvä.

Testaaja: Pia, 52.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 8/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X