”Lapseni oli syntyessään tyttö” – joko perhe on sopeutunut kuopuksen uuteen sukupuoleen?
Kun Marja Björk ymmärsi, miksi hänen lapsensa oli erilainen, tuntui kuin taivas olisi auennut. Lue Marjan tarina, ja tämän jälkeen hänen nykyiset kuulumisensa.
Kun Marja Björkin kuopus oli nelivuotias, Marja osti tälle joululahjaksi nuken. Lapsi ei suostunut edes koskemaan siihen.
Kirjailija Marja Björkin 23- ja 25-vuotiaat pojat eivät myöhästy minuuttiakaan, kun äiti tarjoilee kolmen ruokalajin lounasta sunnuntaisin kello kaksi. Urheileville nuorille miehille ruoka maistuu.
”Kumpikin elää tavallista nuoren miehen elämää myötä- ja vastoinkäymisineen”, Marja toteaa.
Yhtä asiaa lukuun ottamatta.
Heistä toinen oli syntyessään tyttö.
Äidin oikea vaisto
Marja Björkin pojat asuvat jo omillaan. He ovat työssä miehisillä aloilla. Kuopus solmi avioliiton heinäkuussa ja aloittelee perhe-elämää.
Helsinkiläiskodin kirjahyllyssä poikien lapsuus- ja nuoruusvuosista kertoo valokuvarivistö.
Yhdessä otoksessa hymyilee kolmevuotias tyttö vaaleassa polkkatukassa ja äidin kutomassa, vaaleanpunaisessa villatakissa.
Jo kuvan ottamisen aikoihin Marja vaistosi tyttönä syntyneen kuopuksensa joutuneen väärään kehoon.
Selkeää syytä tuntemuksilleen hän ei osaa yksilöidä.
”Äidin vaisto on kai totta. Minä vain tiesin.”
Transsukupuolisuus oli hänelle käsitteenä tuntematon. Marja ei edes halunnut selvittää syytä lapsensa käyttäytymiseen.
”Tiesin, vaikka en tiennyt. Ymmärsin, vaikka en hyväksynyt. Hyväksyin, vaikka en ymmärtänyt.”
Valitsemalla tietämättömyyden hän suojeli itseään ja lastaan.
”En halunnut laittaa otsikkoa, leimata häntä.”
Lapsi ei suostunut leikkimään nukeilla. Mummon ostamalta barbilta hän repi pään irti. Nukenrattaita hän ei työntänyt metriäkään.
Hänen hiuksiinsa ei saanut sovitella pinnejä tai nipsuttimia. Mekkoon hän ei pukeutunut kuin pakottamalla.
Mieluisimpia leluja olivat pehmopupu sekä erilaiset toimintahahmot, prätkähiiret, mutanttikilpikonnat ja He-Man.
Sisarusten riita leluista oli jatkuva.
”Koska toinen sai koko ajan vääriä leluja”, Marja tietää nyt.
Pienestä pitäen kuopuksen ystävät olivat poikia. Tyttöihin hän suhtautui kuten nämäkin.
”Opettaja piti hänelle kerran puhuttelun, kun hän kaverinsa kanssa kirjoitti rakkauskirjeitä ihastukselleen.”
Vaistonsa ohjaamana Marja kutsui kuopustaan lempinimellä, joka ei viitannut kumpaankaan sukupuoleen. Se vakiintui, ja jopa suurin osa opettajista käytti sitä.
Pakkopaidassa
Koulussa isoveli puolusti nuorempaa sisarusta, kun tätä satunnaisesti kiusattiin.
Kotona asiat olivat toisin. Isoveljen tuntema häpeä ja hämmennys purkautuivat riitoina.
”Hän ei tiennyt, mikä mutantti nuorempi on. Toinen ei käyttäytynyt kuten tytön kuuluisi.”
Sekasortoiset olivat kuopuksenkin ajatukset.
”Väärässä nahassa hän oli kuin pakkopaidassa.”
Rippikuvassa kameraan katsoo hymytön nuori. Lyhyiden, tummien hiusten alla olevat kasvot näyttävät enemmän pojalta kuin tytöltä. Silmien katse on synkkä.
Virheellisessä kuoressa eläminen oli jatkuvaa, arkista piinaa.
”Jätkän näköisenä ei voinut käydä koulussa tai kahviloissa tyttöjen vessassa. Vei vuosia, ennen kuin hänellä oli varmuutta mennä poikien vessaan. Silloinkin piti rynnistää pisuaarien ohi koppiin.”
Vasta jälkeenpäin Marja sai tietää kuopuksensa rukoilleen joka ilta itselleen pippeliä.
Sen asemesta hänelle alkoivat kasvaa rinnat.
Ilmastointiteippiä
Marjan kuopuksen pelastus olivat pitkään skeittareiden suosimat löysät vaatteet. Ne peittivät vartalon muodot.
Helpotus ei kuitenkaan ollut pysyvä.
Marja ihmetteli, kun kotona alkoi näkyä käytettyjä ideaalisiteitä. Sitten kylpyhuoneen lavuaarin reunalle ilmestyi ilmastointiteippirulla.
Kuopus litisti rintansa myrkyllisellä teipillä, joka irrotettaessa repi mukanaan nahan riekaleita.
Hätäännyksissään Marja ryhtyi metsästämään tietoa internetistä.
”On oltava jokin toinen konsti peittää rinnat. On varmasti muitakin, jotka haluavat tehdä niin. Hän ei voi olla ainoa tuommoinen.”
Hakusanalla ”litistävät rintaliivit” Marja ohjautui englanninkieliselle sivustolle, joka tarjosi rintaliivien lisäksi muitakin tuotteita transsukupuolisille.
Se tarjosi myös tiedon siitä, mikä Marjan lapsen ongelma on.
”Oli kuin taivas olisi auennut.”
Syyllisen etsintä
Marja erosi MS-tautiin sairastuneesta aviomiehestään, kun heidän lapsensa olivat 3- ja 5-vuotiaat. Hän ei aluksi kertonut näille, että isän sairaus on kuolemaan johtava. Se valkeni vuosien kuluessa tämän tilan heiketessä.
”He joutuivat näkemään isänsä kärsimyksen ja elämään hänen kuolemaansa peläten.”
Eron jälkeen Marjalle jäi valtavat velat. Lasten kasvuvuodet olivat taistelua toimeentulosta.
”Arki oli kovaa. Heillä on ollut rankka lapsuus.”
Marja etsikin pitkään syyllistä kuopuksen transsukupuolisuuteen tämän lapsuudesta.
Vuonna 2001 hän solmi uuden avioliiton.
”Olisiko minun pitänyt pysyä yksinhuoltajana? Aiheuttiko avioliittoni jotenkin hänen transsukupuolisuutensa?”
Marjan ajatukset harhautuivat järjettömiin vaihtoehtoihin. Miten kuopukseen vaikutti odotusaikana sattunut Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus?
”Entä televisio-ohjelmat tai deodorantit? Söikö hän liikaa sipsejä?”
Kuopus värjäsi hiuksensa ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana. Murrosiässä hiusten väri vaihtui lähes jokaisella pesukerralla.
”Epäilin jossain vaiheessa tosissani, että hiusvärit saivat aikaan hänen transsukupuolisuutensa. Itse asiassa olen suurennellut lähes kaiken mahdollisen merkitystä.”
Äidin suojelua
Muut nuoret unelmoivat tulevaisuudesta ja toivoivat kasvavansa pian. Marjan kuopus rukoili, että elämä jotenkin loppuisi.
Missään vaiheessa hän ei ollut kuitenkaan itsetuhoinen.
”Hän kyseenalaisti olemassaolonsa tarkoituksen. Hän tunsi elämänsä arvottomaksi.”
Koulu sujui huonosti. Kaikki voimat kuluivat, kun hän mietti, kuka on.
”Koko ajan hän tunsi olevansa jo lähtökohtaisesti väärä.”
Kuopus etsi paikkaansa poikaporukoissa öisillä kaupunkiretkillä. Oli kotibileitä, kun aikuiset olivat poissa.
Ylilyöntejä tapahtui, mutta alkoholin tai huumeiden väärinkäyttäjäksi hän ei ajautunut.
Sen esti äidin pelko.
Marja oli kasvattajana tiukka. Perheessä säilytettiin rutiinit ja noudatettiin kellonaikoja.
”En ollut äiti, joka istuu lattialla rakentamassa lastensa kanssa palikoilla. Jo iltasadun lukeminen oli minusta tympeää. Sen sijaan ruoka oli ajallaan, vaatteet puhtaita eikä öitä valvottu.”
Enemmän kuin äidin raivoa kuopus ehkä sittenkin pelkäsi äidin romahdusta.
”Hänellä ei olisi enää ketään vanhempaa, jos minä prakaisin.”
Kotona kuopus linnoittautui huoneeseensa.
”Minun olisi pitänyt koputtaa ilta illan jälkeen. Yrittää saada häntä kertomaan ajatuksistaan. Mutta olin peloissani.”
Hän arasteli myöntää kuopukselle oman tietämättömyytensä.
”Tässä on jokin juttu, mitä minäkään en tiedä. Ole mikä olet, minä puolustan sinua. Emme voi tehdä asialle mitään nyt.”
Marjan kirjoittama kirja Poika (Like) ilmestyi keväällä. Ennen kuopuksen kokemuksiin perustuvan teoksen työstämistä hän keskusteli useita iltoja tämän kanssa.
”Kuuntelin, kuten minun olisi pitänyt tehdä jo aikojen alussa.”
Välit seestyivät. Moni tuska helpotti.
”Miten turhaan olen murehtinut, että hän pilaa elämänsä. Se olisi pilalla, ellei hän olisi tehnyt siihen muutosta.”
Vapauttava tuomio
Tieto transsukupuolisuudesta oli valtava helpotus kuopukselle. Hän oli kokenut olevansa ongelmassaan ainutlaatuinen.
”Asia sai nimen, eikä hän ollut enää yksin.”
Yhtäkkiä tietoa tuntui tulvivan vastaan joka puolelta. Maailma oli täynnä transsukupuolisuutta koskevia tutkimuksia ja tekstejä.
Ensimmäisen suomalaisen transsukupuolisen papin, Marja-Sisko Aallon julkisuuteen tulo vastasi niin ikään moneen kysymykseen.
Aallon tavoin Marjan kuopus hakeutui sukupuolenkorjaukseen. Hän teki sen täytettyään 18 vuotta.
Se ei ollut Marjalle yllätys. Sen sijaan kuopus antoi äidilleen odottamattoman lahjan pyytäessään häntä tukihenkilöksi prosessiin.
”Se oli elämäni hienoimpia hetkiä. Se oli kuin kosinta. Minä kelpaan.”
Silti Marja rukoili koko hankkeen peruuntumista, kun hän ensimmäistä kertaa käveli tapaamaan kuopustaan hoitavaa psykiatria.
”Ajattelin, että jos olisin ollut parempi äiti, hän ei olisi transsukupuolinen. Mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin?
Ensimmäinen istunto psykiatrin luona oli käänteentekevä. Asia ei olekaan äidin päätettävissä tai hallittavissa.
”Tässäkään asiassa en pysty kontrolloimaan lasteni elämää.”
Syyllisen etsintä päättyi vihdoin.
”Sain vapauttavan tuomion. Elinkautiseni oli ohi.”
Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 32/2013.
Marjan kuulumiset nyt: Sukupuolesta ei enää keskustella
Marja Björkin perheessä ei muistella aikaa, jolloin hänen kuopuksensa oli vielä tyttö.
”Ei ole ajanlaskua ennen ja jälkeen hänen sukupuolensa korjaamisen. Ajattelen, että hän on aina ollut hän.”
Kaikki perheenjäsenet tottuivat kuopuksen sukupuolenvaihdokseen yllättävän nopeasti.
”Jokaisella ihmisellä on oikeus kasvaa siksi, mikä hän pohjimmiltaan on. Toinen sukupuoli ei ollut vamma, joka saatiin leikkaamalla pois. Sukupuolenvaihdoksen kautta asiat ikään kuin liukuivat oikealle tolalleen. Nyt kaikki tuntuu luonnolliselta.”
Aiheesta ei keskustella perheessä enää lainkaan.
”On niin paljon muitakin, arkisia puheenaiheita. Käymme niitä tavallisia vanhempien ja lasten välisiä keskusteluja; toimiiko auto, onko töitä, pärjäättekö…”, Marja Björk kuvaa.
Vaikeuksista voittoon
Marja Björkin kuopus aloitti sukupuolenkorjauksen täysi-ikäiseksi tultuaan. Prosessi eri vaiheineen kesti pitkään.
Tehdyistä leikkauksista suurin ei sujunut odotetusti: tuli komplikaatioita ja tarvittiin korjausleikkauksia. Ongelmista selviytyminen vei vuoden.
”Se oli pojalleni hirveää kärsimystä sekä fyysisesti että henkisesti. Se oli raskasta aikaa myös hänen vaimolleen ja meille muille perheenjäsenille.”
Nyt vaikeudet ovat pyyhkiytyneet mielistä.
”Elämässä on ilo ja vapaus. Poikani selvisi voittajana, ja me selvisimme perheenä.”
Marja Björk pohtii, että elämä on hämmästyttävänkin tasaista.
”Onni on kai lepotauko vastoinkäymisten, isojen elämänmuutosten ja onnettomuuksien välillä”, hän epäilee.
Tavallinen nuori mies
Marja Björk kirjoittaa parhaillaan kuudetta romaaniaan. Pojista vanhempi asuu avoliitossa ja nuorempi on naimisissa.
Vanhemman pojan liiton kautta Marja Björk on saanut kaksi ”bonuslasta”.
”Olemme kaikki läheisiä toisillemme. Miniämme ovat minulle ja miehelleni hyvin rakkaita. Mieheni ei ole poikien biologinen isä, mutta aika usein pojat kiittävät hänen olleen hyvä isäpuoli, kun he olivat murrosiässä.”
Pojat ovat vakuuttaneet elävänsä onnellista vaihetta elämässään.
”Olen täysin vakuuttunut, että kuopukseni on tasapainoinen, tavallinen nuori mies iloineen ja suruineen. Uskon voimakkaasti, että Jumala siunasi ja suojeli meitä, ja tekee niin edelleen. Pysyttelen Hänen helmojaan nykimässä. Muuta turvaa ei ole.”