Venäjästä perillä oleva sotilastiedustelu syntyi yli vuosisata sitten – Kuka oli tiedustelun luoja, tuntematon sankari Isak Alfthan?
Salaisia lennätinyhteyksiä, puhelinkuuntelua ja näkymätöntä mustetta. Näin Suomen kehuttu, Venäjästä hyvin perillä oleva sotilastiedustelu syntyi yli vuosisata sitten.
Millainen mies oli jääkärieverstiluutnantti Isak Alfthan?
Vapunaattona 1918 näkymät Viipurissa olivat lohduttomia. Patterinmäeltä ja Havin kukkulalta nousi sankka musta savu ja maasto oli täynnä räjähtämättömiä ammuksia täysosuman saaneesta punaisten asevarikosta. Kaatuneita, aseromua ja hevosten raatoja oli kaikkialla.
Taisteluntantereen rujous ei kuitenkaan hallinnut jääkäriluutnantti Isak Alfthanin ajatuksia, kun hän käveli keskustaan kohti lapsuudenkotiaan.
Viipurin edustavimmassa kerrostalossa, Edenissä, asuivat Isakin vanhemmat, jotka mies oli tavannut edellisen kerran keväällä 1916. Silloin hän liikkui valeasussa tiedustelutehtävissä venäläiset santarmit jatkuvasti kannoillaan.
Nyt Isak kuului rykmenttiin, joka oli murtanut punakaartien puolustuksen kaupungin itälaidalla. Hänet oli komennettu Viipuriin Päämajasta päämajoitusmestari Ignatiuksen käskystä, sillä hän oli laatinut Yleisesikunnalle kartan Viipurin linnoituksista ja lähialueen topografiasta.
Kotikaupungin vapauttaminen oli hänelle nelivuotisen maanalaisen toiminnan ja jatkuvan varuillaanolon voitollinen huipentuma.
Isak Alfthan (16. elokuuta 1888 Viipuri – 26. joulukuuta 1955) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja maisteri. Hänen vanhempansa olivat kauppaneuvos Ferdinand Alfthan ja Vivia Agda Lindqvist.
Kauppaneuvoksen poika, Isak Alfthan otti jo lukiolaisen kantaa Venäjän sortotoimiin
Isak Alfthan syntyi vuonna 1888 Viipurissa, jossa hänen isänsä kauppaneuvos Ferdinand Alfthan omisti vakaavaraisen kauppahuoneen ja toimi Havi Oy:n johtajana. Alfthanin kauppahuoneella oli kiinteää yhteistoimintaa Viipurin venäläisten liikemiesten kanssa, ja monet suvun jäsenistä palvelivat korkeissa upseerin viroissa Venäjällä. Keisarin helmikuun manifestin julkistaminen 1899 koetteli myös Ferdinand Alfthanin lojaalisuutta keisarikuntaa kohden.
Venäjän hallituksen toimet Suomen autonomisen aseman kaventamiseksi koskettivat voimakkaasti myös valveutuneita nuoria, joista monet kokivat poliittisen heräämisen ja radikalisoituivat. Isak otti jo lukiolaisena kantaa Venäjän sortotoimenpiteisiin osallistumalla aktiiviseen vastarintaan Voimaliiton aseharjoituksissa.
Suurlakon aikana marraskuussa 1905 myös lukiolaiset osallistuivat lakkoon monilla paikkakunnilla. Viipurissa Alfthan kuului lakkoa kannattaneiden lukiolaisten johtoryhmään ja oli tekemisissä kaupungin lakkotoimikunnan kanssa, johon kuului kirjava joukko anarkisteista aktiivista vastarintaa kannattaviin ryhmittymiin.
Suurlakko oli Venäjän keisarikunnassa ja sen hallintaan kuuluneessa Suomen suuriruhtinaskunnassa loka–marraskuussa 1905 tapahtunut laaja, vallankumouksellinen lakko. © SKOY
Tiedustelutoiminta saa alkunsa
Tiedustelutoiminta kiinnosti Isak Alfthania jo varhain. Viipuri oli huomattava venäläinen varuskuntakaupunki, jonka vanhoja linnoituslaitteita vahvennettiin jo ennen maailmansotaa, Saksan mahdollisen maihinnousun varalta.
Linnoitteiden tutkimisesta ja kartoituksesta tuli Isakin eritysharrastus, johon hän antautui nuoruuden innolla. Hänellä oli käytössään isänsä henkilöauto, ja harhautuksen vuoksi Isakin sisaret osallistuivat ”piknik-retkille” Viipurin kielletyllä linnoitusalueella, Isakin piirtäessä karttoja ja tehdessä topografisia muistiinpanoja.
Suomenlahden rannikkotykistölinnakkeet olivat Ruotsin ja Saksan asevoimien erityisen mielenkiinnon kohteena ensimmäisen maailmansodan aikana. Isak Alfthanin organisaation agenttiraportin karttapiirros Katajaluodon linnakkeesta vuodelta 1917. Kuva: Kansallisarkisto
Luku- ja kirjoitustaidottomat venäläiset vartiosotilaat Isak onnistui huijaamaan näyttämällä aseenkantolupia ja muita virallisen näköisiä ”propuskoita”. Tiedot osoittautuivat hyödyllisiksi Viipurin valatuksessa 1918.
Alfthanin suoritettua maisterin tutkinnon vuonna 1910 hän täydensi opintojaan kansantaloustieteestä Uppsalan yliopistossa vuonna 1912. Siellä hän solmi suhteita ruotsalaisiin aktivistipiireihin, jotka kannattivat Ruotsin liittymistä tulevassa sodassa Saksan rinnalle.
Samanaikaisesti Alfthan sai kontakteja sekä Ruotsin että Saksan sotilastiedusteluun. Ruotsissa toimiva Saksan tiedustelu oli merivoimien vastuulla, ja se pääkohteita olivat Venäjän Itämeren laivasto sekä Suomeen sijoitetut maavoimat.
Alfthanin aloitteellisuutta kuvaa myös, että hän otti yhteyttä Ruotsin sotilasviranomaisiin suomalaisten vapaaehtoisten sotilaskoulutuksen järjestämiseksi. Ruotsi kieltäytyi vedoten maan puolueettomuuspoliittiseen linjaan.
Alfthan kuului sittemmin ensimmäisiin niin sanottuihin Pfadfindereihin, jotka aloittivat sotilaskoulutuksen Hampurin lähellä Lockstedtissa helmikuussa 1915.
Venäläiset varuskunnat ja tukikohdat tiedustelutietojen kohteeksi
Jääkärivärväyksen ohessa syntyi tarve tiedustelutietojen keräämiseen varsinkin suurista venäläisistä varuskunnista ja tukikohdista Suomessa. Näin ollen värväys ja tiedustelu kulkivat käsi kädessä jo alkuvaiheessa vuonna 1915.
Tiedustelutiedot toimitettiin alussa Ruotsin yleisesikunnan tiedusteluosastolle ja pian myös Saksan sotilastiedustelulle. On todennäköistä, tällä tavoin jääkäriliike ja itsenäisyysmiehet pyrkivät tekemään vastapalveluksen Saksalle jääkärikoulutuksen järjestämisestä.
Vuoden 1915 alkupuolella jääkärien tarve tiedustelutoiminnan johto-organisaation perustamiselle kasvoi. Itseoikeutettu henkilö toiminnan johtoon oli Isak Alfthan, joten jääkäriliikkeen johtohahmon Fritz Wetterhoffin käskystä hän joutui keskeyttämään jääkärikoulutuksen vain kolmen kuukauden jälkeen ja palamaan Tukholmaan.
Tukholman tietotoimisto
Isak Alfthan perusti niin sanotun Tukholman tietotoimiston ja jatkoi suhteiden rakentamista Ruotsin ja Saksan sotilastiedusteluviranomaisiin. Tietotoimiston henkilöstöön kuuluivat Alfthanin ohella jääkäri ja maisteri J.W. Snellman sekä lyhyen aikaa jääkäri Erik Malmberg.
Alfthanin johdolla Tukholman tietotoimisto aloitti yhdessä Ruotsin ja Saksan tiedustelun kanssa kattavan salaisen asiamiesverkoston rakentamisen Etelä-Suomeen. Sen tehtäväksi tuli Suomenlahden rannikkopuolustuksen tiedustelu sekä suurten rautatiesolmukohtien joukkojenkuljetusten seuranta.
Agentit tulivat kaikilta elämänaloilta, mutta tärkeä ryhmä olivat rautateiden asemapäälliköt ja liikennepäälliköt, koska heillä oli pääsy rahtiasiakirjoihin. Näin organisaatio pystyi ylläpitämään ajantasaista tilannekuvaa Venäjän asevoimien joukkojen kuljetuksista ja sitä kautta ryhmityksistä ja kalustovahvuuksista. Lääninhallitusten virkamiehiä toimi agentteina ainakin Viipurissa.
Tiedusteluun rekrytoitiin myös venäläisiä
Tiedusteluorganisaatio onnistui rekrytoimaan myös venäläisiä. Esimerkiksi agentti Wolkoff raportoi Pietarista rautatiekuljetuksista myös Saksan rintamalle ja kapteeni Winogradov Suomenlinnan rannikkotykistörykmentistä Helsinkiä ympäröivästä linnoitusketjusta Helsingin suojeluskunnan tiedustelulle.
Tiedusteluilmoitusten välittäminen Suomesta Tukholman tietotoimistolle salassa Venäjän tiedustelupalvelujen valvovien silmien alla oli ongelmallista. Yleinen toimintatapa oli näkymättömällä musteella kirjoitettujen postikorttien lähettäminen.
Kortissa oli selväkielinen, esimerkiksi onnentoivotus merkkipäivän johdosta ja osoitteeksi pantiin Ruotsin yleisesikunnan ulkomaaosaston käyttämä peiteosoite Tukholmassa.
Kortin kuvapuolelle kirjoitettiin näkymättömällä musteella tiedusteluilmoitus, jonka vastaanottaja sai lukukelpoiseksi kemiallisella liuoksella. Korttien käyttö rajoitti sanomien pituutta, joten pidempien sanomien välittämiseen käytettiin kuriireja.
Ruotsin ja Saksan sotilastiedustelut ajan tasalla Venäjän asevoimista
Alfthanin organisaation ansiosta Ruotsin ja Saksan sotilastiedustelulla oli hyvät tiedot Venäjän asevoimista Suomessa. Sekä Ruotsin että Saksan merivoimat saivat yksityiskohtaisia tietoja Etelä-Suomen rannikkoalueen meripuolustuksesta, muun muassa, Pietari Suuren merilinnoituksen rannikkotykistöpatterien asemista ja tykkien ominaisuuksista, koska ne olivat aktivistien tiedustelun kohteina jo vuodesta 1916 lähtien.
Syksyllä 1917 sisäpoliittiset ristiriidat ja vallankumoukselliset venäläiset joukot kärjistivät ilmapiiriä äärimmilleen. Yleislakko marraskuussa johti poliittisen väkivallan eskaloitumiseen sekä punaisten ja valkoisten järjestyskaartien perustamiseen.
Venäläiset joukot aseistivat punakaarteja, ja myös yksittäiset sotilaat myivät niille aseitaan. Syksyn aikana Alfthanin organisaation tiedustelua kohdistettiin yhä enemmän punakaartien organisaatioon, aseistamiseen sekä kaartien ja venäläisten joukkojen yhteistoimintaan.
Mannerheimin Päämajan johtotroikka vuonna 1918. © Museovirasto
Valkoisen Päämajan tiedustelu sodassa 1918
Punakaartien kiristäessä otetaan Helsingistä kenraali Mannerheim ja hänen lähimmät avustajansa siirtyivät Vaasaan 18.1.1918. Hallituksen joukkojen johtoesikunnan perustaminen aloitettiin pikaisesti ja improvisoidusti niukkojen henkilöstöresurssien varjostamana.
Päämajan johtama tiedustelu oli kuitenkin poikkeus, sillä jääkärien tiedustelun kenttäorganisaatio ja johtajat olivat valmiina ja oivallinen lähtökohta valkoisen Päämajan tiedusteluosaston perustamiselle.
Jo tammikuun alkupuolella Mannerheim ilmoitti Tukholman tietotoimistolle, että Päämajaan tarvittiin tiedustelualan asiantuntija johtamaan tiedustelutoimintaa. Isak Alfthan oli kiistatta sopivin henkilö tähän tehtävään ja hän matkusti Tukholmasta Tornion kautta Helsinkiin, mutta totesi, että Mannerheim esikuntineen oli lähtenyt Vaasaan.
Helsingin punakaartin julistettua vallankumouksen alkaneeksi 27.1., Alfthan päätti, että oli tärkeämpää jäädä Helsinkiin johtamaan jo toimivaa asiamiesverkostoa kapinallisten ydinalueella.
Yhteistyössä Helsingin suojeluskunnan kanssa Alfthan organisoi tiedustelutietojen keräämisen myös pääkaupungin lähialueelta. Vuorimiehenkadulla sijaitseva asunto toimi tiedustelukeskuksena koko sodan ajan. Helsingin punakaartin tiedusteluosasto onnistui pidättämään yksittäisiä kuriireja, mutta Alfthanin kylmäverisyyden ansiosta toimintaa pystyttiin jatkamaan ilman keskeytyksiä.
Alfthanin päätehtävä tiedustelun ohella, oli luotettavan ja salatun lennätinyhteyden avaaminen Mannerheimin päämajaan Vaasaan. Kapinan ensimmäisinä päivinä punaiset miehittivät lennätinasemat ja pyrkivät valvomaan lennätinliikennettä, sillä lennätinhenkilöstön tiedettiin yleisesti kannattavan laillista hallitusta. Lennätinlaitoksen ohella Venäjän asevoimilla oli esikunnissa ja varuskunnissa omat lennätinasemat, jotka kuitenkin käyttivät samoja asutuskeskuksien välisiä linjoja.
Päälennätinkonttori Kasarmitorin laidalla
Isak Alfthan onnistui rekrytoimaan lennätinlaitoksessa palvelevan insinööri Bertil Osolinin, joka puolestaan värväsi kaksi luotettavaa sähköttäjää Ivar Monthénin ja Yrjö Tanskasen.
Monthén palveli venäläisessä esikunnassa Marian- ja Liisankatujen kulmassa ja Tanskanen Kasarmintorin laidalla päälennätinkonttorissa, joka oli myös venäläisen sotilaslennätinliikenteen solmukohta. Sähköttäjien uhkarohkeana suunnitelmana oli ilmoittautuminen vapaaehtoisiksi ilta- ja yövuoroihin, jolloin henkilöstöä ja lennätinliikennettä oli vähän.
Sähköttäjä Ivar Monthén työssään.
Paljastuminen oli kuitenkin eräänä yönä lähellä venäläisen päivystävän upseerin huomattua Monthénin sähkötyspöydällä paperiliuskan, johon oli kirjoitettu ”Mannerheim”. Sähköttäjällä oli kuitenkin hyvä selitys tapahtumalle.
Mariankadun venäläisestä esikunnasta Monthén kytkeytyi Kasarmintorin solmukohdassa päivystävään Tanskaseen, jonka avustuksella avattiin yhteys Riihimäen venäläiseen lennätinasemaan. Ratkaisevaa oli yhteyden saaminen Porista Kristiinankaupunkiin, jonka kautta meni verrattain uusi linja Vasaan.
Yhteyden kautta toimitettiin Vuorimiehenkadun tiedustelukeskuksen raportit 4.2. alkaen valkoisten Päämajaan, kunnes punainen lennätinkomissaari Porissa paljasti yhteyden 15.3.
Sekä Alfthan että Osolin olivat varautuneet riskialttiin yhteyden paljastumiseen ja olivat hyvissä ajoin suunnitelleet vaihtoehtoisen yhteyden. Osolinin suunnitelmana oli käyttää Helsingin ja Tallinnan välistä lennätinmerikaapelia yhteyden saamiseksi saksalaisiin, jotka olivat vallanneet Tallinnan 25.2.
Tallinnan merikaapeliin kytketty johdin vedettiin salaiseen lennätinasemaan, joka perustettiin kirjailija Gunnar Björlingin huvilan vaatekomeroon Kaivopuistossa. Monimutkainen yhteys Päämajaan saatiin lennättimellä etapilla Helsinki-Tallinna-Libau (nyk. Liepāja), josta oli radiosähkötysyhteys (kipinäradio) Vaasan radioasemalle. Saksan viestijoukot ylläpitivät yhteyttä Tallinnasta Libauhun ja edelleen Vaasaan.
Tämän yhteyden kautta Vuorimiehenkadun keskuksen tiedusteluilmoitukset toimitettiin Mannerheimin Päämajaan sodan loppuun saakka.
Mannerheim tarvitsi Isak Alfthanin Päämajaansa
Alfthan viipyi punaisten hallitsemassa Helsingissä kuukauden, minkä jälkeen hänen osaamistaan tarvittiin Päämajassa. Ruotsin Helsingin-konsulinviraston avustuksella hän matkusti Poriin, ja edelleen Mäntyluodon sataman kautta Tukholmaan. Sekä sieltä Pohjois-Ruotsin kautta Tornioon ja Seinäjoelle, jossa hän Mannerheimille 11.3.1918.
Mannerheim nimitti hänet Päämajan tiedusteluosaston päälliköksi 13.3. ja reservin luutnantiksi. Päiväkäskyssä Mannerheim esitti seuraavat perustelut:
”Erinäisistä arvokkaista palveluksista ja valaisevista tiedosta, kerätyt kolmeviikkoisella oleskeluajalla vihollisarmeijan selkäpuolella, harvinaisesta rohkeudesta, kyvykkyydestä ja innostuksesta nimitetään jääkäri Isak Alfthan res.luutnantiksi, sekä palkitaan upseereita varten säädetyllä IV luokan Vapaudenristillä.”
Tampereen valtaus
Isak Alfthanin tiedusteluosaston tiedonhankintaa täydennettiin punakaarteihin ja myös Venäjän asevoimiin kohdistetulla puhelinkuuntelulla. Se oli erityisen menestyksellistä Hämeen rintamalla maaliskuun lopulla ennen Tampereen valtausta.
Punaisten pohjoisen rintaman komentajan Hugo Salmelan ja Helsingin esikunnan päällikön Eero Haapalaisen sekä Salmelan ja rintamakomentaja Eino Rahjan keskusteluista saatiin selville punakaartien rintamakarkuruus, olematon kuri ja ylimmän johdon sekasortoiset johtosuhteet.
Tiedot vaikuttivat ratkaisevasti Päämajan päätöksen hyökkäyksen käynnistämiseksi, mikä lopulta johti Tampereen valtaukseen. On ilmeistä, että tiedustelutietojen ansiosta Päämajan tilannekuva punaisista joukoista oli usein parempi kuin punaisten esikunnalla itsellään.
Lue myös: Punainen Tampere kukistuu: ”Elävinä ei antauduta!”
Suomen sotilastiedustelun perustaja
Sodan jälkeen Isak Alfthanin palvelus jatkui vielä lyhyen aikaa tiedustelun parissa. Toukokuun lopussa Mannerheimin joutui eroamaan ylipäällikön tehtävästä, koska oli vastustanut Saksan asevoimien kutsumista hallituksen joukkojen tueksi, ja tämä johti myös Alfthaniin eroon.
Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa johti monarkian ja Saksan kannattajien syrjäyttämiseen Suomessa, ja Mannerheim nimitettiin valtionhoitajaksi. Helmikuussa 1919 hän nimitti Alfthanin uudelleen tiedustelupäälliköksi, mahdolliseksi kiitoksena Alfthanin tuesta oli Mannerheimille eräiden jääkäripiirien ja Saksan edustajien pyrkiessä horjuttamaan ylipäällikön asemaa vuonna 1918.
Alfthanille myönnettiin ero vakinaisesta palveluksesta vuonna 1929, vakavan korvasairauden takia. Siitä huolimatta hän palasi tiedustelutehtäviin Yleisesikuntaan vuonna 1935, ja palveli Päämajan tiedustelujaostossa sekä talvi- että jatkosodassa everstiluutnantin arvossa.
Näin Mannerheim osoitti arvostustaan Suomen sotilastiedustelun perustajalle. Alfthanin voimat ehtyivät nopeasti sodan jälkeen ja hän kuoli 67 vuoden ikäisenä vuonna 1955.
Lue myös: Voitonparaati keräsi väkeä Helsinkiin toukuussa 1918 – Mitä sitten tapahtui?
Ylipäällikkö Mannerheim ratsastaa esikuntaryhmänsä kärjessä voitonparaatissa 16. toukokuuta 1918. Taaempana tulevat paraatin pääjoukot. Taustalla näkyy Kansallismuseon torni. © MVPhotos