Turkulainen väitti maanneensa isänsä morsiamen kanssa – Isää uhkasi kuolemantuomio
Turkulaisessa tuomioistuimessa oli käsittelyssä melkoinen suhdesoppa vuonna 1690, kun pojan tunnustus salavuoteudesta oli viedä hänen isältään hengen.
Kuolemantuomio pantiin 1600-luvulla täytäntöön useimmiten ilmeisesti katkaisemalla kaula kirveellä.
Turkulainen porvarin poika Henrikki Vääräjalka kutsuttiin 1680-luvulla eräisiin häihin.
Talonpoikainen pariskunta vihittiin Maarian kirkossa, ja hääjuhlaa jatkettiin Raunistulan kylässä. Päivän mittaan Henrikki päihtyi ja jäi juhlataloon yöksi. Samassa huoneessa hänen kanssaan nukkui kaksi pariskuntaa sekä Valpuri Antintytär, joka kuului mahdollisesti talon palkollisiin.
Kuusi vuotta myöhemmin turkulaisessa tuomioistuimessa yritettiin selvittää, mitä Henrikin ja Valpurin välillä oli tapahtunut tuona yönä. Olivatko he olleet sukupuoliyhteydessä vai eivät?
Asialla oli merkitystä jo pelkästään siksi, että salavuoteus eli yhdyntä naimattomien kesken oli rikos, josta molemmat osapuolet voisivat saada tuntuvan sakkorangaistuksen. Suuremmassa pulassa oli kuitenkin Henrikin isä Jaakko Vääräjalka.
Jaakko oli nimittäin leskeksi jäätyään kihlannut Valpurin. Silloisen lainsäädännön mukaan Valpuri oli kuitenkin rinnastettavissa Jaakon miniään, mikäli Henrikki oli vuosia aiemmin häneen yhtynyt.
Ja se taas oli insestiä, josta seuraisi kuolemantuomio.
Poikansa väitetyn häähairahduksen vuoksi isä oli siis menettää henkensä. Miten näin kummalliseen tilanteeseen oli päädytty?
Kuolemantuomio uhkasi, mutta isän oli pakko haastaa poika oikeuteen
Historioitsija Mari Välimäki on tutkinut Vääräjalkojen poikkeuksellista oikeustapausta – tai Wäräjalkojen, kuten nimi on vanhoihin ruotsinkielisiin pöytäkirjoihin kirjoitettu.
Välimäki väittelee 17. huhtikuuta opiskelijoiden seksuaalirikosten käsittelystä Turun ja Uppsalan yliopistojen omissa tuomioistuimissa 1600-luvulla. Välimäki on väitöksessään perehtynyt myös tuon ajan esiaviollisiin suhteisiin ja niiden oikeuskäsittelyihin laajemminkin.
Vääräjalkojen tapaus käsiteltiin Turun kaupungin tuomioistuimessa vuonna 1690, ja oikeuteen päädyttiin Jaakko Vääräjalan aloitteesta.
Vaimonsa eli Henrikin äidin kuoltua Jaakko oli kihlannut Valpurin, tuonut tämän kotiinsa asumaan ja aloittanut yhdyselämän. Se oli tuolloin tapana jo kihlauksen jälkeen, jolloin pariskunta oli lain edessä aviopari – siihen ei kirkollista vihkimistä vaadittu. Kun Henrikki sitten saapui isänsä puheille ja kertoi olleensa vuosia aiemmin hääjuhlassa Valpurin kanssa sukupuoliyhteydessä, hän käytännössä syytti isäänsä insestistä.
”Vielä 1600-luvulla ja myöhemminkin Ruotsin lainsäädäntö katsoi, että ihmisten välille muodostui sukulaisuuden side myös muuten kuin biologisesti, näin esimerkiksi avioliittojen kautta. Insestiseksi suhteeksi katsottiin muun muassa miehen suhde vaimonsa siskoon. Vääräjalkojen tapaus osoittaa, että myös seksuaalisen kanssakäymisen voitiin tulkita muodostavan siteen ihmisten välille”, Mari Välimäki selittää.
Toisin sanoen jos Henrikki oli ollut Valpurin kanssa sukupuoliyhteydessä, heidän välilleen oli syntynyt sukulaisuutta muistuttava side. Kun isä sitten kihlautui saman naisen kanssa, hänen tulkittiin yhtyvän miniäänsä.
Pojan tunnustuksen jälkeen Jaakko ei voinut muuta kuin haastaa hänet oikeuteen, vaikka häntä itseään uhkaisi siellä kuolemantuomio. Se oli ainoa keino puolustautua.
”Hän haastoi poikansa oikeuteen, jotta voitaisiin todeta, että huhut, joita poika kaupungilla levittää, ovat vääriä. Yhteisö olisi voinut muuten tulkita, että hän hyväksyy sen, mitä hänen poikansa sanoo. Pelastaakseen oman kunniansa ja maineensa hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.”
Motiivia Henrikki Vääräjalan toiminnalle voi vain arvailla. Miksi hän alkoi isänsä kihlauksen jälkeen puhua koko asiasta tietäen, että se voisi viedä isältä hengen? Lisäksi hänelle itselleen koituisi salavuoteudesta kova sakkorangaistus: 40 hopeamarkkaa, joka vastasi tavallisen rengin monen vuoden ansiota.
Mari Välimäki keksii ainakin kaksi selitystä.
Ensimmäinen on moraalinen syy: Henrikin mielestä sukupuoliyhteys oli todella tapahtunut, ja hän yritti tunnustamalla pelastaa isänsä sielun, estää tätä päätymästä kadotukseen.
Toinen selitys on huomattavasti kyynisempi. Kun Henrikki tunnustaisi salavuoteuden, joko todellisen tai keksityn, isälle saatettaisiin langettaa kuolemantuomio – ja Henrikki saisi tämän talon ja omaisuuden itselleen.
Syyttömyys piti vannoa yhdentoista kunniallisen ihmisen kanssa
Kun väitettyä salavuoteutta käsiteltiin turkulaisessa tuomioistuimessa, Valpuri oli 40-vuotias. Henrikki Vääräjalan ikä ei ole tiedossa, mutta hän oli siinä vaiheessa jo naimisissa itsekin.
Tuomarille Henrikki toisti isälleen tekemänsä tunnustuksen: hän oli maannut Valpurin kanssa. Lisäksi hän väitti tunnustaneensa asian äidilleen tämän eläessä.
Tämä oli ovelaa taktiikkaa, mikäli Henrikki oli keksinyt koko petipuuhastelun. Kuollut äiti ei voisi kiistää tarinaa, jolla Henrikki yritti antaa itsestään hyvän vaikutelman. Aikakauden ihanteen mukaisesti lasten tuli olla kuuliaisia vanhemmilleen, ja jos he tekivät syntiä tai rikoksen, heidän tuli tunnustaa se vanhemmilleen.
”Kun poika kertoi asiasta oikeudessa, hän rakensi itsestään kuvaa hyvin kuuliaisena poikana, joka ymmärtää, että kun hän on ollut siellä häissä päissään ja mennyt makaamaan tämä Valpurin kanssa, niin hän on tehnyt virheen ja syntiä, ja hän on sen takia sen äidilleen kertonut”, Mari Välimäki toteaa.
Valpuri kuitenkin kielsi oikeudessa olleensa Henrikin kanssa sukupuoliyhteydessä. Hänen kertomustaan tukivat samassa huoneessa nukkuneiden pariskuntien todistukset.
Näyttö ei riittänyt siihen, että Valpuri olisi tuomittu salavuoteudesta, joten hänen tuore aviomiehensä säilyi yhtenä kappaleena. Sen sijaan oikeus tuomitsi silloisen lainsäädännön mukaisesti Valpurin vannomaan itsensä vapaaksi. Hänen piti yhdessä yhdentoista muun kunniallisen ihmisen kanssa antaa vala siitä, että hän on syytön.
Ja niin Valpuri myös teki, sillä Välimäki on saanut selvitettyä hänen myöhempiä vaiheitaan sen verran, että hän jatkoi elämäänsä Jaakon kanssa.
Mutta miten kävi Henrikki Vääräjalalle?
Hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin salavuoteudesta 40 hopeamarkan sakkoihin.
Aikakauden oikeuskäytännössä oli nimittäin sellainenkin vekkuli piirre, että tunnustusta pidettiin täytenä näyttönä syyllisyydestä. Siitä seurasi automaattisesti tuomio. Henrikki tuomittiin siis sukupuoliyhteydestä, jonka toinen osapuoli vapautettiin näytön puutteessa.
Välimäki ei tiedä, miten Henrikin elämä jatkui oikeudenkäynnin jälkeen.
”Luultavasti hän kärsi rangaistuksensa ja jatkoi elämäänsä vaimonsa kanssa”, Välimäki sanoo.