Historia: Parantavilla vesihoidoilla oli historiassa synkkä puoli – Raja parantamisen ja kidutuksen välillä on ollut hiuksenhieno
Useimmat nykypäivän ihmiset eivät pärjäisi päivääkään ilman suihkua. Veden hyvää tekevä voima oivallettiin kuitenkin vasta parisataa vuotta sitten, ja parannuksen lisäksi vesihoidoilla oli myös synkkä puoli.
Potilaalle määrättyyn vesiterapiaan saattoi kuulua ihon hinkkausta, kahlailua vedessä, istumakylpyjä, raajojen ja silmien kylvetystä sekä jäisiä suihkuja ja lopuksi kylmän lähdeveden nauttimista.
Vincenz Priessnitz, 18-vuotias nuorukainen, oli kyyditsemässä halkokuormaa läheiselle maatilalle, kun hevonen kavahti yhtäkkiä takajaloilleen ja paiskasi hänet maahan. Kärryt vyöryivät miehen ylitse murskaten useita kylkiluita.
Lääkäri ennusti, että Priessnitz jäisi loppuelämänsä ajaksi rammaksi. Itsepäinen nuori mies ei lannistunut, vaan heitti pois hänelle määrätyt kuumat kääreet huomattuaan, että ne vain pahensivat kipua.
Sen sijaan Priessnitz alkoi tohtoroida itse itseään. Hän oli nähnyt, kuinka hänen kotikylänsä, nykyisen Tšekin tasavallassa sijaitsevan Gräfenbergin asukkaat puhdistivat lehmien haavoja kylmällä vedellä. Niinpä hän alkoi hoitaa omia vammojaan kylmään veteen kastetuilla hauteilla.
Kylmähoito tehosi ihmeenomaisesti, sillä vuoden jälkeen Priessnitz oli saanut voimansa takaisin. Ja mikä parasta, hän oli keksinyt tietämättään 1800-luvun uuden muotivillityksen: hydropatian eli kylmävesihoidon.
Kruunupäätkin hullaantuivat
Hoidettuaan ensin itsensä terveeksi kylmähauteilla Priessnitz alkoi parantaa myös muita kotiseutunsa ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista vaivoista ja kolotuksista. Kun moni tunsi parantuneensa Priessnitzin käsissä, nuoren ihmeparantajan maine kasvoi ja potilaita alkoi virrata muualtakin kuvankauniissa alppimaisemassa uinuvaan maalaiskylään.
Vuonna 1799 talonpoikaisperheeseen syntynyt Priessnitz oli lähes luku- ja kirjoitustaidoton, mutta ennen pitkää hänen pakeilleen tungeksivat jopa Euroopan kuninkaalliset ja rikkaat aristokraatit.
Priessnitz saavutti valtavasti mainetta ja mammonaa. Hän oli vasta vähän yli parikymppinen avatessaan vuonna 1822 synnyinseudulleen maailman ensimmäisen hydroterapiaa tarjoavan instituutin. Ylellisen kylpylän toiminta jatkuu edelleen.
Parantolan vakiohoitoihin sisältyi potilaan kietominen vedellä kasteltuihin lakanoihin ja peittoihin. Kun potilas laitettiin kääreissään makuulle kuivattelemaan itseään, hän alkoi hikoilla runsaasti.
Kun potilas oli hikoillut aikansa, hänen päälleen suihkutettiin vielä noin kymmenen minuutin ajan jääkylmää vettä tai hänet laitettiin jääkylmällä vedellä täytettyyn altaaseen. Priessnitz uskoi hikoilun avaavan ihon huokoset ja kylmän veden huuhtelevan taudin aiheuttajat pois.
Monet vakavista hengityselinten sairauksista ja verenkiertohäiriöistä kärsivät raharikkaat takertuivat luonnonparantajan menetelmiin viimeisenä oljenkortena. Osa heistä vietti parantolassa jopa vuosikausia.
Parantolassa noudatettiin hyvin kurinalaista päiväohjelmaa, johon sisältyi vesihoitojen lisäksi kasvispitoista ruokaa ja kävelyretkiä raikkaassa vuoristoilmassa. Kylpyjen ja suihkujen lisäksi potilaat joivat runsaasti vettä – jopa 30 lasillista päivässä.
Mineraalivesien juominen olikin hyvin trendikästä varsinkin 1830-luvulla, jolloin kolera riehui ympäri Eurooppaa. Pullotettu vesi pelasti monen ihmisen hengen aikakausina, jolloin kaupunkien juomavesi oli saastunutta ja levitti tartuntoja.
Vesi vanhin voitehista
Priessnitz sai pian useita jäljittelijöitä, ja vesihoitoja tarjoavia terveyden temppeleitä perustettiin ympäri Eurooppaa. Terveysgurun parantolassaan tarjoamia hoitoja alettiin kuitenkin syyttää liian kovakouraisiksi, kun levisi huhuja, joiden mukaan Priessnitz saattoi suihkuttaa hoidokkiensa päälle hyytävän kylmää vettä niin kovalla paineella, että nämä paiskautuivat maahan.
Priessnitzin puuhien laillisuutta puitiin useasti jopa oikeudessa, mutta vesihoitovillitys oli tullut jäädäkseen ja luonnonparantajan toiminta jatkui entistä voittoisampana.
Kuollessaan vuonna 1851 Priessnitziä juhlittiin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa hydroterapian keksijänä.
Häntä saatiin paljolti kiittää siitä, että suihkussa käymisestä ja kylpemisestä sekä henkilökohtaisen hygienian vaalimisesta alkoi tulla länsimaissa jokapäiväinen tapa.
Priessnitzin aloitellessa toimintaansa peseytyminen ei ollut samanlainen itsestäänselvyys kuin nykyajan ihmisille. Monet kävivät kylvyssä vain harvoin, jotkut eivät koskaan. Syynä oli pelko vettä kohtaan, sillä vesipesun kuviteltiin aiheuttavan sairauksia.
Antiikin Roomassa rakastettiin kylpylöitä, mutta 1300-luvun paikkeilla niitä alettiin sulkea ympäri Eurooppaa, kun huomattiin, että ne levittivät kulkutautiepidemioita ja sukupuolitauteja. Kuviteltiin, että vesipesu oli terveydelle vaarallista.
Lämpimän vesihöyryn uskottiin avaavan ihon huokoset ja päästävän sisään tautien aiheuttajia, ja kylmässä vedessä kylpemistä karteltiin arvattavasti senkin takia, että sitä ei koettu kovin nautinnolliseksi. Priessnitzillä olikin suuri merkitys tämän taikauskoisen ennakkoluulon romuttajana.
Hyytävä sokkihoito säikäytti sairauden pois
Priessnitz ei kuitenkaan keksinyt suihkussa käyntiä, sillä sitä oli harrastettu Euroopan mielisairaaloissa jo 1700-luvulla. Säännöllinen suihkuttaminen sai alun perin alkunsa siitä, kun psykiatriseen pakkohoitoon passitettuja potilaita alettiin pitää pitkiä aikoja jääkylmässä suihkussa tai kylvyssä. Lääkärit uskoivat, että hyytävä sokkihoito säikäytti sairauden pois potilaan mielestä.
Toisaalta mielenterveyspotilaita voitiin liottaa ammeessa, johon valutettiin tasaisena virtana höyryävän kuumaa vettä. Potilas saattoi viettää kylvyssä yhteen menoon viikkokausia. Hän jopa nukkui ammeessa ja teki tarpeensa kylpyveteen.
Raja parantamisen ja kidutuksen välillä on hiuksenhieno
Höyrykylvyt ovat esimerkki siitä, miten kuumalla on yritetty parantaa erilaisia sairauksia siinä missä kylmälläkin. Lääketieteen isä Hippokrates ehdotti peräpukamien polttamista tulikuumilla raudoilla jo 400-luvulla, ja käytäntö oli voimissaan vuosisadasta toiseen.
”Tuli parantaa kaikki vaivat, jotka ovat parannettavissa”, antiikin ajan lääkärit vakuuttelivat. Lääkärit hoitivat päänsärkyä kaatamalla kipeään kohtaan kiehuvaa öljyä tai painamalla potilaan otsalle punaisena hehkuvaa rautaa niin kauan, että liha tirisi.
Painajaismaista grillausta suorittaneet puoskarit tulivat tuskin ajatelleeksi potilailleen aiheuttamia kammottavia tuskia – tai sitä, että ”hoidoilla” ei ollut minkäänlaista parantavaa vaikutusta.
Kautta historian raja lääkinnällisen parantamisen ja julman kidutuksen välillä onkin ollut usein hiuksenhieno. Altistamista äärimmäiselle kylmyydelle tai kuumuudelle on käytetty eri aikakausina myös rikollisten ja poliittisten toisinajattelijoiden kuulustelu- ja kidutusmenetelmänä.
Vedellä ja tulella leikkimisessä ihmisten kekseliäisyys onkin aina ollut rajaton, niin hyvässä kuin pahassa.
Lähteet: Lydia Kang and Nate Pedersen: Quackery. A Brief History of the Worst Ways to Cure Everything (2017). Juha Matias Lehtonen: Terveys ja humpuuki. Kaikki mikä parantamisessa on mennyt vikaan (2021). Robert Bartlett: Trial by Fire and Water. The Medieval Judicical Ordeal (1999).