Syksyllä 1941 Kiovaa piirittivät saksalaiset – Josif Stalin uhosi joukkojaan säälimättä: ”Kiova on ollut ja tulee aina olemaan neuvostokaupunki”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kiova kesäkuussa 1941.
Kiovan kaduilla vallitsi hämmennys saksalaisten hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. © Getty Image
Alkusyksystä vuonna 1941 Kiovaa piirittivät saksalaiset, helmikuussa sinne hyökkäsivät venäläiset sotilaat. He ovat veljeskansaa, saksalaiset eivät olleet.

Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941. Se hyökkäsi 1 400 kilometriä laajalla rintamalla, joka ulottui Mustaltamereltä Itämerelle. Eteläinen armeijaryhmä eteni Neuvosto-Ukrainaan, josta oli tarkoitus tulla Saksan ehtymätön vilja-aitta.

Kolmisen viikkoa myöhemmin eteläisen armeijaryhmän joukot olivat jo ampuma­etäisyydellä Neuvosto-Ukrainan pääkaupungista Kiovasta. Heinäkuun lopulla ne aloittivat kaupungin hitaan saartamisen. Saartolinja kulki pitkin esikaupunkien laitoja Kiovan pohjois- ja luoteispuolella, teki kaarroksen ja ulottui pitkälle kaakkoon.

Neuvostoliiton yksinvaltias Josif Stalin vakuutti pitävänsä Kiovan

Yhdysvaltain presidentin edustaja Harry Hopkins saapui tapaamaan Neuvostoliiton yksinvaltiasta Josif Stalinia heinäkuun 28. päivänä. Stalin vakuutti Hopkinsille, että puna-armeija pitää hallussaan saksalaisten jo piirittämän Leningradin ja uhatun Moskovan, mutta myös miljoonan asukkaan Kiovan.

Vain päivää myöhemmin kenraali Georgi Žukov varoitti Stalinia. Kiova on vaarassa, jos ei sitä heti tyhjennetä ja koillisen rintaman joukkoja vedetä Dneprjoen taakse. Kiukkuaan hilliten Stalin vastasi Žukoville, että tämä puhuu roskaa ja erotti hänet esikuntapäällikön virasta.

Saksalaiset sotilaat tähyilevät Dneprin itärajalle vetäytyneitä neuvostojoukkoja. © Heinrich Hoffmann/Getty Images

Saksalaiset sotilaat tähyilevät Dneprin itärajalle vetäytyneitä neuvostojoukkoja. © Heinrich Hoffmann/Getty Images

Moskovasta aseita Kiovan tehtaiden työläisille

Kiovan puolustusta johti vuonna 1941 kenraalieversti Mihail Kirponos. Talvisodassa hän oli osallistunut divisioonan komentajana Viipurinlahden taisteluun. Kukaan toinen puna-armeijan komentaja ei ollut etukäteen pitänyt Saksan hyökkäystä yhtä varmana kuin Kirponos.

Korkeimpana poliittisena upseerina Kiovassa toimi Nikita Hruštšov, josta tuli myöhemmin Neuvostoliiton johtaja ja Suomen presidentin Urho Kekkosen hyvä ystävä.

Hruštšov yritti saada Moskovalta aseita Kiovan tehtaiden työläisille. He halusivat auttaa taistelussa saksalaisia vastaan. Puoluesihteeri Georgi Malenkov vastasi pyyntöön tylysti: kiväärejä ei riitä, taistelkaa keihäin, miekoin ja kotitekoisin pyssyin.

Malenkov antoi myös toisen ohjeen, joka liippaa läheltä nykyhetkeä:

”Pankaa bensiiniä tai lamppuöljyä pulloihin ja heittäkää niitä tankkien kylkeen.”

Suomalaisten talvisodassa käyttämät Molotovin cocktailit olivat tuttu käsite Neuvostoliiton johtoportaalle.

Saksalaisilla 20 divisioonaa Kiovan rintamalla

Elokuun alkuun mennessä saksalaiset olivat keskittäneet Kiovan rintamalle yli kaksikymmentä divisioonaa. Alue oli portti itään kohti Kaukasuksen öljykenttiä ja myös kohti Moskovaa.

Tuota pikaa kenraali Ewald von Kleist iski panssarijoukoillaan kahden neuvostoarmeijan väliseen saumaan ja motitti molemmat. Motista saksalaiset saivat noin 130 000 sotavankia ja saaliikseen yli 300 panssarivaunua ja 800 tykkiä. Stalin määräsi taistelussa antautuneet venäläiskenraalit ammuttaviksi.

Sotakirjeenvaihtaja Vasili Grossman kuvasi siviilien kärsimyksiä:

”Maanteitä pitkin itään Kiovasta oli matkalla kärryillä tai jalkaisin naisia lapsi käsivarrellaan, vanhoja miehiä, lammaslaumoja, lehmiä ja pölyyn vajoavia kolhoosihevosia. Naiset alkavat itkeä heti kun rupeavat kanssani puhumaan ja tekee mieli tahattomasti itkeä mukana.”

Samaa kokisi Vasili Grossman epäilemättä tänäkin päivänä, jos olisi seuraamassa yli kahden miljoonan ukrainalaisen, useimmiten äitien ja lasten pakomatkaa kodeistaan. Monilla heistä ei ole edes enää kotia, mihin joskus palata. Venäjän tykistötuli ja ohjukset ovat raunioittaneet kokonaisia asuinalueita.

Ukrainalaissotilailla hatara taistelutahto – Stalinin aiheuttamasta nälänhädästä alle 10 vuotta

Josif Stalin piti elokuussa 1941 öisin yhteyttä Kiovan komentajiinsa. Sen mahdollisti hänen Kremlin erikoishuoneessaan Moskovassa oleva kaukokirjoitin. Mihail Kirponos ja Nikita Hruštšov ilmoittivat, että asemat pidetään, mutta että miesvahvistukset ovat tarpeen. Mitään ei Kirponos maininnut joukkojensa jatkuvasta paniikista ja joukkokarkaamisista.

Iso osa Kiovan puolustajista oli maaseudun ukrainalaisia, joiden taistelutahto oli hatara. He muistivat ajan, jolloin vilja pakkolunastettiin Stalinin käskystä valtiolle jopa siemenviljaa myöten. Pelloille pystytetyistä vartiotorneista tarkkailtiin, etteivät viljelijät nouki vehnän- tai rukiintähkiä itselleen, ja jos noukkivat yhdenkään, odotti vankilatuomio – tai teloitus.

Ukrainan maaseudun nälänhätä kasvoi järkyttäviin mittasuhteisiin. Yli kolme miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ja nälän aiheuttamiin sairauksiin vuosina 1932–1933.

Stalin ei tuntenut sääliä – Oma poika jäi sotavangiksi

Turhaan olivat Kirponos ja Hruštšov pyytäneet miesvahvistuksia. Stalin mitätöi pyynnöt. Myös Leningradia piiritetään, mutta siellä tulevat toimeen omin voimin, valmistavat rakettiammuksia, tehkää samoin. Kirponos uskaltautui kysymään, miten niitä tehdään, voisiko kenties saada muutaman mallikappaleen ja rakennusohjeet.

Jostain syystä Stalin ei reagoinut kenraalin nenäkkyyteen.

Sääliä ei Stalin tuntenut siviilien kärsimyksiä kohtaan, ja omien sotilaiden vangiksi joutuminen oli sekä häpeä että rikos.

Kiovan ollessa uhattuna hän sai tietää, että hänen poikansa, luutnantti Jakov Džugašvili oli jäänyt vangiksi motista. Reaktio oli sydämetön:

”Olisi ollut parempi, jos ei olisi koskaan syntynytkään.”

”Ei ole enää reservejä”

Elokuun 8. päivänä saksalaiset olivat jo Kiovan esikaupungeissa, joiden kukkuloilta oli helppo hallita Kiovan eteläosia.

Stalin syytti omiaan:

”Meillä on todisteita siitä, että olette päättäneet kevytmielisesti luovuttaa Kiovan vihollisille. Onko se totta?”

Kirponos ja Hruštšov vastasivat välittömästi, vaikka tiesivät, että väittely Stalinin kanssa oli vaarallista:

”Teille on valehdeltu. Me pidämme kaupungin. Mutta tappiomme olivat eilenkin yli tuhat miestä. Ei ole enää reservejä.”

Stalin piti tauon, ennen kuin kaukokirjoitin alkoi jälleen laulaa:

”Kestäkää vielä muutama viikko. Sitten voimme lähettää hieman apua. Sitä ennen tehkää kaikki mahdollinen ja mahdoton Kiovan puolustamiseksi.”

Aika alkoi kuitenkin käydä vähiin. Kaupunkilaisia ei enää käyskennellyt iltaisin keskustan avaralla puistokadulla. Oksiaan kadun yli kurottavien vanhojen kastanjapuiden alla oli tyhjää ja hiljaista.

”En salli teidän peräytyvän”

Elokuun 16. päivänä Josif Stalin sai vastaanottaa tutun ehdotuksen. Asialla oli pääesikunnan päällikkö, marsalkka Boris Sapošnikov:

”Viimeistään nyt on aika vetää joukot Kiovan pohjoispuolelle Dneprjoen taakse.”

Stalin kieltäytyi jälleen, kuinkas muuten.

Kolme päivää myöhemmin Leningradin puolustuksen johtoon siirretty Georgi Žukov soitti suoraan Stalinille. Kiovaa uhkaa piiritys myös selustasta. Joukot ovat tuhon edessä, ellei niitä heti vedetä taaksepäin.

Pelkkä sanaton vihjaus siitä, että Kiovasta olisi luovuttava, sai Stalinin silmät vetäytymään viiruun. Kukaan ei uskaltanut asettua poikkiteloin.

Kenraalit vaiensi tyrannien paras ase – pelko. Se on käyttövoimaa myös nykyisin.

Harvoina vapaahetkinään Stalin luki mielikirjaansa. Se oli Aleksei Tolstoin näytelmä tsaari Iivana Julmasta, jonka mielitemppu oli teeskennellä kuolevaa ja vaihvikaa tarkkailla, miten lähipiiri hänen ”kuolemaansa” suhtautui.

Tyytyväiseltä näyttäneet eivät eläneet kovinkaan pitkään. Tsaarin repliikeistä Stalin yliviivasi kynällään kaikki surkuttelun ja valittelun ilmaukset.

Saartorengas Kiovan ympärillä kiristyi edelleen. Stalin lähetti syyskuun 11. päivänä tutunsävyisen käskyn Kirponokselle:

”Kiova ei saa antautua eikä siltoja saa tuhota ilman ylijohdon lupaa. Kiova on ollut ja tulee aina olemaan neuvostokaupunki. En salli teidän peräytyvän.”

Saksalaiset pommittivat Kiovaa rajusti ennen sen valtaamista syyskuussa 1941. © Roman Nerud / Alamy Stock Photo

Saksalaiset pommittivat Kiovaa rajusti ennen sen valtaamista syyskuussa 1941. © Roman Nerud / Alamy Stock Photo

Arkea saksalaisten valloittamassa Kiovassa loppuvuodesta 1941. © Getty Images 

Arkea saksalaisten valloittamassa Kiovassa loppuvuodesta 1941. © Getty Images 

Kiova kukistui syyskuussa

Kaksi suurta saksalaista panssariryhmää sulki saartorenkaan syyskuun 14. ja 15. päivänä. Molempia johti panssarikenraali, toista Heinz Guderian ja toista Ewald von Kleist.

Ryhmät motittivat yli 450 000 puna-armeijan sotilasta Lohvitsassa, kymmenisen kilometriä Kiovasta itään. Kirponos ja suurin osa hänen esikunnastaan kaatuivat saksalaisten luoteihin.

Kiova kukistui muutamaa päivää myöhemmin.

Miten Kiovalle käy nyt venäläisen veljeskansan hyökättyä Ukrainaan?

Saksalainen kenraali Heinz Guderian johti Kiovasta käytyä ratkaisutaistelua. © All Over Press

Saksalainen kenraali Heinz Guderian johti Kiovasta käytyä ratkaisutaistelua. © All Over Press

Lähteet: Antony Beevor: Toinen maailmansota; Edvard Radzinski: Stalin; Harrison Salisbury: Tuntematon sota; Strobe Talbot: Hruštšev muistelee; Timothy Snyder: Tappotanner.

Lue myös: Neuvostojohtaja Josif Stalin ei suostunut uskomaan, että Hitler hyökkäisi – Näin Neuvostoliitto joutui sotaan housut nilkoissa

X