
Kirjallisuus avaa Venäjän toimintaa – Listasimme tietokirjat: Nämä ovat Venäjän ja Ukrainan suhteen taustoista kiinnostavimmat teokset
Venäjä-aiheinen kirjallisuus taustoittaa Venäjän presidentti Putinin aatemaailmaa ja suurvallan yllättäviäkin toimintatapoja. Myös Ukrainaa koskevat tietokirjat ovat nyt haluttuja teoksia kirjastoissakin.
Sotatoimia vastustettiin 24.2.2022 järjestetyssä mielenosoituksessa Venäjän lähetystön edustalla Helsingissä.
Tampereen pääkirjastossa Metsossa on huomattu, että Venäjän presidentti Vladimir Putin– ja Venäjä-aiheinen kirjallisuus on kerännyt viime aikoina hiukan tavanomaista enemmän varauksia.
”Viime vuosina Putin on koko ajan ollut kiinnostava aihe. Kirjojen lukemiseen liittyvä kiinnostus on taustoitusta – halutaan ymmärtää, mitä Putin ajattelee ja miten Venäjällä toimitaan. Ja miten se mahdollisesti heijastuu Suomeen”, kertoo Metson kirjastonhoitaja Jari Missonen.
Kiinnostus Ukraina-aiheisiin tietokirjoihin on myös herännyt. Valtaosa Ukrainaa käsittelevistä kirjoista on kirjoitettu pian Krimin valtauksen jälkeen, vaikka joitain uusiakin on saatavilla.
”Kyllähän tässä näkyy, että vanhemmatkin Ukraina-kirjat ovat lähteneet liikkeelle. Suuria varausmääriä ei kuitenkaan ole”, Missonen toteaa.
Ukrainaa koskeva kirjallisuus käsittelee lähinnä Krimin valtausta
Itä-Ukraina – Lännen etuvartio
Juha-Antero Puistola & Johanna Suhonen, Docendo 2020.
Itä-Ukraina – lännen etuvartio kertaa vuoden 2014 Krimin valtauksen tapahtumia ja seurauksia. Tietokirjassa perataan millä tavalla Ukrainan sota on vaikuttanut länsimaiden ajatteluun ja Suomeen.
Lisäksi kirjoittajat valottavat poliittista ja sotilaallista horjuttamista, kyberoperaatioita ja muita moninaisia vaikuttamisen keinoja, joita Venäjä on hyödyntänyt Ukrainassa ja muualla Euroopassa.
Silminnäkijät: Taistelu Ukrainasta
Timo Hellenberg & Nina Leinonen, Docendo 2016.
Jo ennen Venäjän hyökkäystä Krimin niemimaalle Kiovassa kiehui. Kansa oli tyytymätön siihen, miten lähentymissopimus Euroopan unionin kanssa eteni. Kirjan kirjoittajat valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg ja toimittaja Nina Järvenkylä (ent. Leinonen) olivat helmikuussa 2014 paikalla Kiovan Maidanilla, jossa mielenosoitukset ja mellakat vaativat yli sata kuolonuhria.
Kuukautta myöhemmin Venäjä valtasi Krimin, toukokuussa syttyi sota. Kirjan kirjoittajat jatkoivat tilanteen seuraamista Itä-Ukrainassa. Luvassa on kirjoittajien todistamia tarinoita ja tapahtumia, jotka uutisissa jäivät käsittelemättä.
Taistelu Ukrainasta : Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät
Richard Sakwa, Tallinna Raamatutrükikoja OÜ 2016.
Alkuteoksesta Frontline Ukraine kääntänyt Tatu Henttonen.
Brittiläinen Richard Sakwa tarkastelee tietoteoksessaan Ukrainan kriisiä eri näkökulmista. Hän tarttuu kriittisesti muun muassa Ukrainan nationalistien yksisilmäisyyteen sekä lännen provokatiiviseen politiikkaan. Sakwa väittää myös, että kriisistä ei voi syyttää ainoastaan Putinia.

Anna-Lena Laurén & Peter Lodenius: Ukraina – rajamaa, (Teos 2015). © Teos
Sakwa työskentelee Britanniassa Kentin yliopistossa Venäjän ja Euroopan tutkimuksen professorina.
Ukraina – rajamaa
Anna-Lena Laurén & Peter Lodenius, Teos 2015.
Alkuteoksesta Ukraina – Gränslandet kääntäneet Liisa ja Robert Ryömä.
Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin ulkomaankirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén seurasi Ukrainan tapahtumia vuonna 2014 niin Kiovassa, Krimillä kuin Itä-Ukrainassakin.
Tietokirjaan Ukraina – rajamaa hän talletti kokemuksiaan kentältä. Toimittaja Peter Lodenius puolestaan vastasi aiheen taustoittamisesta.
Venäjä-aiheinen kirjallisuus avaa presidentti Putinin toimia
Putinin sisäpiirissä: Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan
Catherine Belton, Docendo 2021.
Alkuteoksesta Putin’s People: How the KGB Took Back Russia and Then Took on the West kääntänyt Ilkka Rekiaro.
Lontoossa asuva tutkiva journalisti ja Moskovan kirjeenvaihtaja Catherine Belton on koonnut yksiin kansiin kaiken, mitä Putinista ja Venäjästä tietää. Keskiössä on, kuinka Putin ja hänen lähipiirissään oleva KGB-miesten ryhmä kaappasi vallan Venäjällä.
Miten Putin korvasi uskollisilla oligarkeilla Jeltsinin kauden suurliikemiehet? Entä millaisia seurauksia Putinin toimilla on ollut niin Venäjälle kuin koko maailmallekin?
Belton kirjoitti myös erillisen johdannon palvelemaan suomalaisia lukijoita.
Kirjastonhoitaja Jari Missosen mukaan Putinin sisäpiirissä on maaliskuun kolmannella viikolla kirjasto Metson kysytyin teos, kun tarkastelussa on Venäjä-aiheinen kirjallisuus.
Putinin pahin vihollinen: Aleksei Navalnyin tarina
Kalle Kniivilä, Into 2021.
Aleksei Navalnyi lienee yksi maailman tunnetuimmista poliittisista vangeista.
Murhayritys hermomyrkyllä on laajasti tiedossa, mutta Putinin pahin vihollinen -elämäkertateoksessa Kniivilä tutustuttaa lukijan tarkemmin siihen, kuka Navalnyi on.
Kirja kertoo, mitä Navalnyi pohjimmiltaan haluaa, keitä hänen kannattajansa ovat ja mitä Venäjän politiikassa tapahtuu Navalnyin istuessa vankilassa.
Putinin pihapiirissä: Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa
Tuula Malin, Docendo 2020.
Tietokirja perustuu tutkivan toimittajan Tuula Malinin vuosia kestäneeseen journalistiseen seurantatyöhön. Sen avulla hän hahmotteli, miten Suomesta tuli suurvaltapoliittisten hybridioperaatioiden kohde.
Ensin Malin törmäsi vain muutamaan venäläisten hieromaan kiinteistö- ja maa-aluekauppaan, mutta ajan kuluessa vihjeet saattoivat uusien kauppojen jäljille yhä uudelleen.
Jari Missonen toteaa teoksen olevan yllättävän vähän kysytty, vaikka se käsittelee julkisuudessa paljon esillä olleita venäläisten kiinteistökauppoja Suomessa.

Heidi Blake: Tappolista
Kremlin salamurhaohjelma ja Putinin sota länttä vastaan, (Atena 2020) © Atena
Tappolista: Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan
Heidi Blake, Atena 2020.
Alkuteoksesta From Russia with Blood kääntänyt Aura Nurmi.
Maaliskuussa 2018 Sergei Skripal ja hänen tyttärensä yritettiin myrkyttää novitšok-hermomyrkyllä. Pari vuotta myöhemmin samalla myrkyllä yritettiin hiljentää Aleksei Navalnyi. Venäjän korkeimman johdon hyväksymä toiminta oli kuitenkin jo ehtinyt jatkua lähes kaksikymmentä vuotta.
Tutkiva toimittaja Heidi Blake paljastaa Tappolista–tietokirjassaan Putinin salamurhaohjelman pyrkimyksiä perustuen muun muassa salaisiksi luokiteltuihin asiakirjoihin, rikospaikkatodisteisiin ja sisäpiirin lähteisiin.
Putinin trollit: Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
Jessikka Aro, Johnny Kniga 2019.
Venäjään ja informaatiovaikuttamiseen erikoistunut tutkiva toimittaja Jessika Aro on joutunut itsekin kohtaamaan voimakkaita vaikutusyrityksiä. Korkein oikeus tuomitsi helmikuussa 2022 Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin ehdolliseen vankeuteen Aron vainoamisesta.
Itse tietokirjassaan Putinin trollit Aro esittelee Suomessa ja muissa länsimaissa tapahtuneita mustamaalausoperaatioita. Kremlin organisoimat ja hyväksymät operaatiot pyrkivät hiljentämään kriittiset äänet.
Putinin trollit julkaistiin maaliskuussa myös Yhdysvalloissa, Kindle-lukulaitteella luettavana sähköisenä kirjana. Perinteinen kirja ilmestyy Yhdysvalloissa kesäkuussa.
Juttua muokattu 22.3.2022 kello 9.46: Lisätty tieto Putinin trollit -kirjan julkaisusta Yhdysvalloissa.

Toimittajan ja ansioituneen luennoitsijan Jessikka Aron odotettu kirja ”Putinin Trollit” (Johnny Kniga, 2019) on vaikuttavaa luettavaa. © Petri Korhonen