Näin riuduttava tuberkuloosi talttui Takaharjun parantolassa Punkaharjun kansallismaisemassa – ”Hallimakuu parvekkeella oli tärkeä hoitomuoto”
Tuberkuloosi oli aikanaan yhtä pelottava vitsaus kuin korona. Parantolahoito alkoi Suomen kansallismaisemassa Punkaharjulla.
Tuberkuloosiparantola palautti monelle taudin kuorissa riutuneille toivon.
Keuhkotauti, rintatauti, tuperkkeli, tubi, tuberkuloosi.
Kauhea kansantauti kulki monella nimellä. Tuberkuloosi oli maineeltaan erityisen synkkä, koska se, toisin kuin korona, niitti nuoria ihmisiä. Älä sylje lattialle -kyltit olivat tarpeen junissa ja julkisilla paikoilla, sillä bakteeri tarttuu ysköksistä.
Maanläheinen määräys on sukua nykyisille käsienpesu- ja maskisuosituksille. Sairaiden eristämiseen käytettiin kuitenkin järeämpiä keinoja. Mäntymetsiin ja järvien rannoille rakennettiin varta vasten laitokset.
Tuberkuloosiparantoloista kuuluisin on Alvar Aallon piirtämä Paimio. Punkaharjulle 1903 avattu Takaharju on yksi vanhimmista ja upeimmalla paikalla.
Punkaharjun valkoinen sanatorio on palvellut myös sotasairaalana, sotilasparantolana ja kuntoutuskeskuksena.
Tuberkuloosiparantola-ideologian esikuva on alppimaissa
Sairaiden eristäminen honkain keskelle, raikas ilma, ravitseva ruoka ja lepo auttoivat, mutta vasta massarokotukset ja antibiootit lopulta taltuttivat tuberkuloosin.
Aikuisilla suomalaisilla on ihossa valkoinen pyörylä muistona calmette-piikistä, jota pistettiin vastasyntyneille 1940-luvun alusta alkaen. 1960-luvulla myös antibiootit olivat käytössä ja tarve parantoloille hiipui. Koko kansan BCG-rokotuksista luovuttiin vuonna 2006.
”Ihan kuin historia toistaisi itseään. Koronan aikaan on samat kysymykset. Samojen ennakkoluulojen ja pelkojen kanssa eletään. Luontoäiti meitä muistuttaa”, parantolassa nykyisin toimivan Kruunupuiston kuntoutuskeskuksen markkinointipäällikkö Nina Rinkinen pohtii.
Typetystä ja leikkauksia
Koronaan on luvassa rokote ehkä ensi vuonna. Varmasti tepsiviä lääkehoitoja ei toistaiseksi tunneta.
Tubisairaita piinattiin typetyksellä eli ilmarintaoperaatiolla. Keuhkoihin painettiin neulalla typpeä, jotta vaurioitunut osa sai levätä. Leikkauksissa poistettiin myös kylkiluita. Osa potilaista vammautui iäksi.
Parantolan pienoismaailmassa uskon ja epätoivon välimailla rehotti suomalaiskansallinen musta huumori. Tuberkuloosin kesti, jos vain hoidot kesti:
”Jaaha, tänään on leikkauspäivä. Huomenna saadaankin luusoppaa.”
Kylmää kyytiä parantolassa
Basillisairaalan tuloa kansallismaisemaan paheksuttiin, koska matkailu Punkaharjulla oli jo alkanut. Venäjän keisarivalta oli julistanut harjuseudun kruununpuistoksi jo 1842, siitä juontaa paikan nykynimi.
Pian paikalliset alistuivat välttämättömän edessä, tarjosihan iso parantola myös työtä.
Kuntohoitaja Ulla Lemmetyinen tuli taloon 1979. Hänen anoppinsa oli ollut ylilääkärillä pikkupiikana.
”Kyllä saivat piian kintut vilkkua. Anopin juttuja olisi pitänyt kuunnella, mutta eihän sitä nuorena malttanut”, Lemmetyinen harmittelee.
Hän on myöhemmin perehtynyt talon tarinaan ja vetää esittelykierroksia vieraille.
”Hallimakuu parvekkeella oli tärkeä hoitomuoto. Potilaat makoilivat pusseissa karvalakit päässä ja rukkaset kädessä.”
Päiväohjelmaan oli merkitty viisikin tuntia pötköttelyä.
”Jos pakkanen laski paljon yli 20 asteen, parvekkeelle ei tarvinnut mennä. Kylmää kyytiä se oli, mutta tuloksiakin tuli. Yllättävän vähän nuoria ihmisiä kuoli täällä vuosittain.”
Karaisu saattoi mennä liiallisuuksiin, kun ikkunat olivat auki myös talvisin. Historian aikakirjoista löytyy nuoren veturinlämmittäjän jouluinen kokemus potilassalista.
”Yöllä huoneessamme oli yksi aste lämmintä, ulkona 19 astetta kylmää. Alituisina yövierainamme ovat tiaiset, jotka hyppivät pitkin ruumistamme ja istuvat maitokuppimme reunalla”, potilas kirjoitti.
Parvekemakuu on taas kunniassaan. Sitä markkinoidaan nyt norpparentoutuksena, koska makuupusseissa näytetään aivan hylkeiltä.
Tuberkuloosi oli runoilijoiden tauti
Tuberkuloosi iski kaikkiin säätyyn katsomatta, mutta kolkon romanttisen sävyn se sai eteeristen lyyrikkojen tautina. Ikäihmisille kohtalokkaalla koronalla ei tällaista pitsireunusta ole.
Edith Södergran, Katri Vala, Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia olivat kaikki keuhkotaudin nuoria uhreja. Kaunokirjallinen lista jatkuu: F.E. Sillanpään Silja, nuorena nukkunut, Alexandre Dumasin Kamelianainen, Thomas Mannin Taikavuori.
”Minun seinäni takana yskii/ kuoleva ihminen. Minä en ole kuollut vielä, minä elän ja vapisen.” –Saima Harmaja
Runoilijat osasivat ilmaista tilanteensa traagisuuden. Saima Harmajan parantolassa 1931 kirjoittamat säkeet kuvastavat suurta hätää.
Minun seinäni takana yskii/ kuoleva ihminen. Minä en ole kuollut vielä, minä elän ja vapisen.
Tuberkuloosi koitui 23-vuotiaan Saima Harmajan kohtaloksi vuonna 1937.
Kauhua ja helpotusta
Koronaviruksen aiheuttamat tunnot tallentuvat reaaliajassa nettiin ja someen.
Tuberkuloosista selvinneet suomalaiset kertoivat parantolaelämästä Keuhkovammaliiton juhlakeräyksessä vuonna 1971. Riuduttavan sairauden diagnoosi oli järkytys.
”Elämä romahti täysin. Tuntui kuin olisin saanut kuolemantuomion. Poika, jonka kanssa seurustelin, alkoi hiljalleen kartella”, kertoo 21-vuotiaana parantolaan päässyt nainen.
Maatilan kolmilapsisen perheen emännälle parantola oli helpotus.
”Kun on tarpeeksi väsynyt ja sairas, ei koti sido lähtijää sillä tavoin kuin tervettä.”
Ympäristö ei aina sairasta kannustanut. Eräskin pahanilmanlintu evästi heiveröistä nuortamiestä näin:
”Sää ole niin kippiä et kyl sää vissist pian kuale.”
Toinen ahdistunut kuuli saatesanoikseen, että turha mennä tuhlaamaan parantolaan isän rahoja, kun kuolo korjaa kumminkin.
Tuberkuloosiparantola palautti toivon
Nuoren potilaan elämänilo usein palasi parantolassa. Tiiviissä porukassa vallitsi ankara kuri, mutta myös hurtti huumori. Takaharjussa järjestettiin jopa missikisoja, joihin osallistuivat naisiksi pukeutuneet miehet. Potilasorkesterin makaaberi nimi oli Jazz Orchestra Basil.
Hierarkiakin oli jämpti. Järjestystä pitivät yllä pelätyt ylihoitajat, ”ylimammat”. Ylilääkäri, ”ylipappa”, oli heti jumalasta seuraava.
”Kun sotainvalidi ei mahtunut hissiin jäykän jalkansa kanssa, valkoiseen takkiin pukeutunut huoltomies otti hänet reppuselkään. Mies oli kauhuissaan, ettei kai tohtori häntä kanna”, Ulla Lemmetyinen kertoo.
Tuberkuloosiparantola tarjosi puuroa ja hyytelöä
Hyvä ravinto ja lepo nostivat hiutuneita tuberkuloosipotilaita jaloilleen.
”Ohjelmassa oli aamuseitsemästä iltakymmeneen ruokaa, ulkoilua, makuuta, ruokaa, etupäässä puuroa. Silloin ei syöty lihaa ylenmäärin. Maidon iso osuus pistää myös silmään”, Nina Rinkinen sanoo.
Punnitukset järjestettiin viikoittain. Mitä enemmän potilaan paino nousi, sitä enemmän vapauksia ja uusia hoitoja hän sai.
Ja pirunkuri pulppusi: ”Mennäänpä läskimarkkinoille, sanoi potilas kun punnitukseen lähti.”
Rinkisen mukaan Takaharju oli pitkälti omavarainen.
”Oli oma sikala, kanala, lähitaloista saatiin maitoa ja viljaa. Hyväkuntoiset auttoivat peltotöissä. Vähän outoa ajatella, että keuhkotautiset huhkivat siellä heinäpölyn keskellä.”
Pulavuosina ravinnon kanssa oli niin ja näin. Perunaakaan ei ollut, kertoi parikymppinen sotaveteraani ajastaan keuhkoparantolassa 1945.
”Keitettyä lanttua meille syötettiin. Kutsuimme sitä appelsiinihyytelöksi. Kastikkeesta puuttui liha. Leikkasimme leipää sekaan, ja taas oli uusi ruoka, Takaharjun pihvi.”
Tosiaan, sotaveteraani. Sotilasparantolan vuosina he olivat nuoria miehiä.
Adolf Ehrntooth potilaana, Mannerheim vieraana
Takaharjun kuuluisin selviytymistarina on Adolf Ehrnroothin pelastuminen jatkosodan alussa. Tuleva kenraali oli tuolloin vielä majuri.
Silloin sotasairaalana toimineen parantolan kellarin leikkaussalissa nuori kirurgi Rainer Nuutinen sananmukaisesti kursi kokoon vatsaan haavoittuneen Ehrnroothin. Majurin äidille oli jo ilmoitettu, ettei kannata tulla, potilas kuolee joka tapauksessa. Äiti tuli.
”Marski oli lohduttanut, että ei majuri kuole, majurilla on kirkas katse.” –Nina Rinkinen
”Mannerheimkin kävi täällä Ehrnroothia tervehtimässä. Marski oli lohduttanut, että ei majuri kuole, majurilla on kirkas katse”, Nina Rinkinen kertoo.
Takaharjun harmaapukuinen kummitus
Takaharjussa hoidettiin myös ulkomaan kuuluisuuksia. Latvian kansalliskirjailija Rudolfs Blaumanis sai hoitoa siellä parantolan alkuvuosina. Sisään otettiin yleensä vain potilaita, joilla oli toivoa.
”Blaumanis oli liian sairas. Kirjailijaa ei olisi kelpuutettu rahallakaan, mutta hänen suomalainen suojelijattarensa auttoi suhteillaan. Blaumanis menehtyi täällä 45-vuotiaana”, Rinkinen kertoo.
Kuolemansairas potilas asui yksityishuoneessa, joka on edelleen asiakkaiden käytettävissä. Ehkä kirjailijan hiipuvat hengenvedot voi vielä aistia?
Kummitus Takaharjulla joka tapauksessa on, kuten vanhoissa taloissa aina. Harmaapukuisen hiiviskelijän henkilöllisyydestä ei olla varmoja.
”Jotkut sanovat sotilas, toiset lotta. Tuonne kerroksiin hän livahti, kun olin nuorena hoitajana yövuorossa”, sairaanhoitaja Soili Valkeapää paljastaa.
Tuberkuloosiparantola ei sammuttanut romantiikkaa
Takaharjulta on kotoisin kaikkiin parantoloihin levinnyt termi ”lumpustus”. Se ei tarkoittanut huonoilla teillä kulkemista. Nuorilla vain oli nuorten kujeet.
”Jos poika halusi mennä ankkalammelle kävelylle tytön kanssa, porukka määräsi tekemään jonkun tehtävän. Lumpustus tuli viattomasti lumpeenkukkien keräämisestä”, Ulla Lemmetyinen tietää.
Osa henkilökunnasta asui päätalon ylimmässä kerroksessa. Lapset juoksivat rappukäytävissä ja huristelivat kaiteita pitkin, vaikka talo oli täynnä tartuntatautisia.
Hoitajille oli myös oma asuntola Pihlajaveden rannassa. Sitä kutsuttiin ajan tavan mukaan Pimppalaksi. Rakennus sai nykyisen nimensä Inkeritalo, kun inkeriläiset jatkosodan heimoveteraanit saivat muuttaa sinne vuonna 1995.
Ylilääkärin virkatalo oli pyhä. Sinne ei potilailla ollut asiaa. Kaunis jugendrakennus on nyt Kruunupuiston hotellikäytössä ja toimii nimellä Urhola.
Nimi tulee sotaurhoilta, Urho Kekkoselta ja Mikkelin läänin maaherralta Urho Kiukkaalta. Kekkonen ja Kiukas olivat pelastamassa Takaharjua, kun puolustusvoimat muutti pois vuonna 1964. Talo jäi karmeaan kuntoon ja katepillareita käynnisteltiin jo.
”Kerrotaan sellaistakin, että Kekkonen sekoitti Siilinjärven Tarinaharjun parantolan ja Takaharjun. Samapa tuo, pääasia, että pelastui”, Ulla Lemmetyinen sanoo.
Kaikesta selvitään
Kauniit, saneeratut rakennukset kruunupuiston mailla kertovat tarinoita yhdessä selviytymisestä. Täällä tuberkuloosi voitettiin ja veteraanit hoidettiin.
Sairaanhoitaja Soili Valkeapää vietti lukemattomia öitä vuoroissa veteraanien rinnalla.
”Toinen tiesi puolesta sanasta, mistä toinen puhuu. Kotona niistä ei juteltu, mutta täällä, he pystyivät avautumaan.”
Veteraaneilla oli vertaistukea, niin kuin oli sairailla tubiparantolassakin. Koronaa pelkää ja sairastaa jokainen kovin yksin.
Lähteitä: SKS:n arkisto, Aili Nenola: Parantolaelämää, A. Sakari Härö: Vuosisata tuberkuloosityötä Suomessa.
Lue myös: Miksei tuberkuloosista puhuta enää kuolemantautina?