Mysteeri: Kuka kätki arvokkaan raha-aarteen Ulvilaan?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ulvilan kauniin kivikirkon tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä. © Jussi Jääskeläinen
Ulvilan keskiaikaiseen kirkkoon oli kätketty aarre, joka säilyi piilossa 600 vuotta.

Tuntematon hahmo astelee keskiaikaisen Ulvilan kirkkomaalla. Todennäköisesti hän on pukeutunut huomiota herättämättömään hiippalakkiseen pukuun, joita keskiajalla käytettiin. Pään yli hän on ehkä vetänyt hupun, joka suojaa ja peittää samalla kasvot.

Sakastin nurkalla, kirkon pyhällä maalla, hiippalakkinen kaivaa puuvartisella lapiolla maahan syvän kuopan ja asettaa sitten huolellisesti pakkaamansa aarteen maan poveen. Hän peittää kätkön tarkasti. Ehkä hän lukee vielä rukouksen – vai loitsuko se on – kätköään suojaamaan.

Seuraavan kerran aarre näkee päivänvalon 600 vuotta myöhemmin.

Ainutlaatuinen löytö

Lokakuussa, armon vuonna 2004, Ulvilassa, satakuntalaisessa pikkukaupungissa, kunnostettiin kaupungin ylpeyttä, keskiaikaista kirkkoa ja sitä ympäröivää kirkkomaata. Yhtäkkiä maata kauhovan lapion terä osui kivisakastin pohjoisseinustalla kovaan esineeseen.

Kesken kiireisen kaivausurakan oli pysäytettävä työt ja katsottava, mitä maan uumenista paljastui. Hetkellisen äimistelyn jälkeen asianlaita alkoi hahmottua: maan alta löytyi osittain murentunut, reilun kilon painoinen tinaruukku.

Hapero ruukku sisältöineen toimitettiin Kansallismuseon konservointilaitokselle, jossa sen salaisuus alkoi avautua nelihenkiselle tutkijaryhmälle.

Ruukku kätki sisuksiinsa suurimman Suomesta koskaan löytyneen keskiaikaisen rahakätkön.

Kolikoita ja vaihtokauppaa

Vaikka aarteen suojana ollut tinakannu oli jo alkanut murtua, se oli suojannut kannun sisältöä erinomaisesti halki vuosisatojen.

Tinaruukun sisälle oli sullottu nahkapussi, joka oli säilynyt lähes ehjänä.

Löydön todellinen arvo paljastui, kun pussin sisältä löydettiin tiiviisti pakatut 1 474 hopearahaa.

Suurin osa rahoista oli keskiaikaisia, yksipuolisesti leimattuja penninkejä, joista 746 oli ruotsalaista ja 17 norjalaista alkuperää.

Penninkien lisäksi pussissa oli 319 ruotsalaista aurtoa, jotka voitiin määrittää Ruotsin kuninkaana vuosina 1364–1389 toimineen Albrekt Mecklenburgilaisen aikaan. Näiden lisäksi kolikoissa oli 236 gotlantilaista aurtoa ja 152 samantyyppistä kolikkoa Tallinnasta, Tartosta ja Hampurista.

Hyvästä hopeasta valmistetut ruotsalaisaurrot olivat säilyneet kirkkaina, mutta huonommasta seoksesta lyödyt penningit ja gotlantilaiskolikot olivat alkaneet hapen vaikutuksesta vihertää.

Mistä tämä kansainvälinen kolikkokokoelma oli peräisin?

Kolikoita ja vaihtokauppaa

Ulvilan kirkon kupeessa ei suinkaan sijainnut keskiajalla valuutanvaihtopistettä, vaan tinaruukun sisältö on erinomainen esimerkki keskiaikaisesta rahankäyttökulttuurista.

Suomi kuului tuolloin Ruotsin valtakuntaan, joten käytössä oli Ruotsin rahajärjestelmä.

Samaan aikaan Suomessa käytettiin kuitenkin sulavasti myös liivinmaalaisia kolikoita, ja vuodesta 1397 lähtien vaikuttaneen Kalmarin unionin myötä myös tanskalaisia, gotlantilaisia ja englantilaisia rahoja.

Kauppaa käytiin edelleen myös vaihtokauppana, eli ostoksia ja veroja saattoi maksaa esimerkiksi elintarvikkeilla ja vaikkapa turkiksilla – sana ”raha” merkitsikin alun perin oravan talvinahkaa.

Rahan arvo määräytyi ennen kaikkea siihen käytetyn hopean mukaan, ja kolikoita saatettiin murtaa, jos ostos maksoi vähemmän kuin käsillä olevan kolikon arvo oli.

Ulvilasta löytyneen rahakätkön yhteisarvo oli noin 29 Ruotsin markkaa. Keskiajan Suomessa kyse oli valtavasta omaisuudesta.

Esimerkiksi Ulvilan kaupungin vuosittainen vero valtiolle oli 20 markkaa. Tiedetään myös, että kun halikkolainen rälssimies Påval Karpalainen myi vuonna 1400 maatilansa, hän sai siitä 30 markkaa.

Samoihin aikoihin tavalliseen kansaan kuuluneen maatyömiehen päiväpalkka oli 18 penninkiä ja sepän vuosipalkka 5 markkaa.

Lehmän sai kahdella markalla, joten Ulvilan löydöksen summalla olisi saanut kokonaisen karjan.

Kuinka ei huomattu?

Kolikoista voi jokseenkin tarkasti päätellä kätkemisen ajankohdan.

Tallinnan ja Tarton rahoista nuorimmat voidaan sijoittaa 1390-luvun alkuun, eikä kolikoiden joukossa ole yhtäkään, joka olisi varmasti tätä myöhempi.

Lisäksi se, että kätköstä puuttuvat Turun kolikot, paljastaa paljon. Turku sai nimittäin oikeuden lyödä omaa rahaa noin vuonna 1409.

Näin pääsemme siis jonkun 1390-luvulla eläneen ulvilalaisen raharikkaan jäljille.

Kuka hän oli? Kuka omisti kirkkomaahan kaivetut kolikot? Ja mitä tuolla valtavalla rahamäärällä oli tarkoitus hankkia?

Merkillepantavaa on, että kolikkokätkön mukana ei tullut minkäänlaista johtolankaa rahojen alkuperästä.

Myös kätkön löytöpaikka on mielenkiintoinen. Ulvilan kauniin harmaakivikirkon tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta uusimpien arvioiden mukaan se on rakennettu vuosien 1495 ja 1510 välillä.

Nykyisen kirkon paikalla ollut vanhempi, kenties puurakenteinen kirkko, kärsi pahasti tulipalossa vuonna 1429. Kirkkoa ympäröivä hautausmaa on vihitty käyttöön jo 1347.

Raha-aarteen kätköaikaan Ulvilassa oli siis jo hautausmaa ja jonkinlainen kirkko.

Erikoista on, että nykykirkon perustuksen alin antura on rakennettu aarrelöydön alle. Kuinka ihmeessä kirkko on rakennettu aivan kätkön viereen, mutta raha-aarretta ei silloin löydetty?

Onko kätköstä tuolloin tiedetty, vai onko kyse vain suuresta sattumasta?

Kaikkien katseitten alla

Keskiaikaisessa maailmassa kirkot rakennettiin näkyville paikoille, koko kylän keskuksiksi. Kirkossa ja sen pihamaalla tavattiin tuttavia, ja messuja pidettiin päivittäin.

Kaupunkilaiset vaelsivat messuihin sankoin joukoin. Jos kätkijä olisi halunnut todella salata piilopaikan, rauhallisempiakin paikkoja rahakätkölle olisi varmasti löytynyt.

Koska kyseessä oli niin suuri summa, rahat saattaisivatkin olla jonkin yhteisön. Kirkon läheisyydestä ei kenties voi tehdä liikoja päätelmiä, mutta kyseessä voi olla seurakunnan omaisuus.

Entä kuka seurakunnan jäsenistä piilottaisi niin valtavan määrän yhteistä rahaa eikä kertoisi piilosta kenellekään toiselle seurakunnan jäsenelle?

Mistä tuo valtava summa oli pois? Ja ennen kaikkea: miksi kätkijä halusi piilottaa rahat?

Uhka mereltä

Suomessa asui 1390-luvulla arviolta 200 000 asukasta. Maassa oli vain kolme kaupunkia: vuonna 1300 perustettu Turku, vuonna 1365 kaupankäyntiin ja käsityöläisyyteen oikeuttaneet kaupunkioikeudet saanut Ulvila, ja kaupunkioikeudet noin vuonna 1380 saanut Porvoo.

Raha ja omaisuus keskittyivät kaupunkeihin, joten niitä myös ryösteltiin. Keskiajan maailmassa ei ollut pankkeja tai turvasäilöjä, joten uhan ilmetessä täytyi turvautua piilottamiseen ja omaan nokkeluuteen.

Elämä keskiaikaisessa Ulvilassa ei varmasti ollut vaaratonta. Arkea uhkasivat monenlaisten tautien, onnettomuuksien ja petojen lisäksi ulkopuoliset uhat.

Yksi juuri Ulvilan rahakätkön oletettuun aikakauteen sijoittuva ilmiö oli kuningas Albrektin myötävaikutuksella rannikkokaupunkeja ryöstelevät vitaaliveljet.

Latinankielisestä sanasta vitaliaani nimensä ottaneet merirosvot olivat Albrektin palkkaamia saksalaisia porvareita ja aatelismiehiä. He ryöstivät vihollisensa Tanska-Norjan hallitsijan Margareeta I:n lipun alla purjehtivia laivoja ja kaupunkeja.

Siitä, kävikö Visbyssä tukikohtaansa pitäviä vitaaliveljiä koskaan Ulvilan seudulla, ei ole historian sivuilla merkintöjä. Mutta Itämereltä tuli myös muita rosvoja.

Vauras ja linnoittamaton Ulvila saattoi olla hyvinkin houkutteleva kohde.

Historian hämärään

Palataan vielä rahojen kätkemisaikaan.

Keskiajan Ulvilassa asui noin 200 asukasta. Oliko kolikkoaarteen piilottaja joku heistä, vai joku, joka vain sattui paikkakunnalle ohikulkumatkallaan?

Rahat oli piilotettu huolella ja viisaasti, joten niiden arvo on varmasti tiedetty ja ymmärretty.

Kun tiedämme, että jäisen maaperän kaivaminen on hankalaa, piilottamisen voi olettaa tapahtuneen sulan maan aikaan.

Ehkä hiippalakkinen on astellut kirkkomaalle juuri näin loppukesällä, myöhäisenä iltana. Kaivettuaan aarteensa maahan hän on nostanut lapion olalleen ja kiiruhtanut pois kirkolta.

Keskiajalla liikkuminen Suomessa oli vaarallista. Synkkien metsien keskellä, polkuja muistuttavilla teillä kulkijaa uhkasivat rosvot ja metsän eläimet. Ennen kuin hiippalakkinen on arvannutkaan, hän saattoi tavata kohtalonsa – ja hävitä historian hämärään, salaisuus mukanaan.

X