Mitä kuoleman hetkellä tapahtuu? Kuolemasta palanneet kertovat kauhusta, autuudesta ja silkasta pettymyksestä
Miksi joku kokee kuoleman rajalla käydessään rauhaa, toinen kauhua? Miltä paluu tähän maailmaan tuntuu? Uusi tutkimus tuo lisävalaistusta ikiaikaiseen kysymykseen.
Kuolemarajakokemus tarkoittaa kokemusta tietoisuudesta lähellä kuoleman hetkeä.
Mitä tapahtuu ihmiselle, jonka sydän on pysähtynyt? Esimerkiksi tällaista:
”Minua ikään kuin nostettiin, ja näin ruumiini sairaalan paareilla. Hämmästelin: mitä ihmettä nämä ihmiset tekevät?”
Tai tällaista: ”Edesmennyt isoäitini totesi minulle, että sinun on palattava takaisin ruumiiseesi. Tai sitten jätät ruumiisi ja jäät katsomaan, mitä tapahtuu itsesi ulkopuolella.”
Ja tällaista: ”En ollut enää kehossani. Kelluin ilman painoa tai fyysisyyttä. Olin kehoni yläpuolella ja suoraan ensihoitohuoneen katon alapuolella.”
Kokemukset ovat peräisin tutkimuksesta, joka julkaistiin heinäkuussa Resuscitation-tiedelehdessä. Suomeksi lehden nimi tarkoittaa elvytystä. Tutkimus selvitti sydänpysähdyksestä selvinneiden kuolemanrajakokemuksia ja oli ensimmäinen laatuaan.
Valtaosalle kuolemanrajakokemus oli hyvä
Suurimmalle osalle tutkimukseen vastanneista kokemus kuoleman rajalta oli hyvä. He eivät olleet tunteneet kipua tai kauhua.
”Kaikki huoleni, ajatukseni, pelkoni ja mielipiteeni olivat poissa”, kuvaili eräs.
”Muistan valo-olennon seisseen lähelläni. Se kangasti ylläni kuin mahtava torni säteillen lämpöä ja rakkautta”, toinen kertoi.
Tutkimuksessa oli aluksi mukana oli 567 elvytettävää henkilöä, mutta heistä vain 53 selvisi hengissä. Lopulta haastateltavaksi kykeni 28 potilasta. Vastausaineistoa täydennettiin 126:lla sydänpysähdyksestä aiemmin selvinneen ihmisen kuolemanrajakokemuksilla.
Erityistä tutkimuksessa oli elvytyksen aikana tehty aivojen happikylläisyyden sekä sähköisen toiminnan seuranta eli EEG-mittaus. Se antoi biologista tietoa potilaiden mahdollisesta tietoisuudesta.
Elvytetyistä 39 prosenttia ilmoitti olleensa tietoisia tapahtuneesta ilman erityisiä muistoja. 20 prosenttia muisti kokemansa selvästi.
”Tällainen raakadata, joka otetaan mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen, on arvokasta ja kertoo hyvin, mitä henkilöt oikeasti kokevat”, sanoo psykologi Jukka Häkkinen, joka on kirjoittanut kuolemanrajakokemuksista teoksessaan Outojen kokemusten psykologia.
Kaksi koki rajalla kauhua
Kaksi tutkimukseen osallistunutta henkilöä kertoi kohdanneensa kaameuksia.
”Kaikki ympärilläni oli demoneja ja hirviöitä. Tuntui kuin he olisivat yrittäneet repiä irti ruumiinosiani”, toinen potilas kuvaili.
Toinen puolestaan koki laskimonsisäisen putken poistamisen tarkoittavan, että hän palaisi helvetissä.
Molemmilla oli jonkin verran aitoa tietoisuutta ympäristön todellisista tapahtumista, mutta heidän mielensä kuorrutti tapahtumia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Useimpien potilaiden kokemuksista huokui kuitenkin rauhaa sekä tarve tehdä ratkaiseva päätös.
”Tutkittavat kokivat tietoisuutensa jatkuvan, ja he kokivat olleensa matkalla paikkaan, joka tuntui kodilta – jonnekin johon he kuuluivat. Sitten he tajusivat, että heidän oli palattava takaisin” , kirjoittaa tutkimusjohtaja Sam Parnia tutkimusraportissa.
Tätä kuvailee eräs tutkimukseen osallistunut näin:
”Minulta kysyttiin, haluanko tulla kotiin vai palata tähän maailmaan. Kerroin heille, että kaksi poikaani tarvitsevat minua ja minun on palattava takaisin. Yhtäkkiä olin takaisin kehossani ja tunsin polttavan kivun nivelissäni. En todellakaan muista, mitä ympärilläni tapahtui tuolloin – muistan vain sen, että sattui.”
Jotkut kuvailivat myös matkanneensa valtavalla nopeudella eri ulottuvuuteen. Moni oli kokenut, että heidän vierellään oli myötätuntoinen kokonaisuus (entity) tai olento, joka auttoi heitä kulkemaan matkan.
Kuolemarajakokemus muistuttaa selkounta
Aivoissa toimii jarrujärjestelmiä, joiden tehtävä on suojata tiedon ylikuormitukselta. Kun aivot menettävät happea riittävän pitkään, jarrujärjestelmä lakkaa toimimasta. Silloin ihminen pääsee tutkijoiden arvion mukaan mielen suljetuille poluille: ajatuksiin, muistoihin ja kaikkeen, mikä on tallentunut aivoihin.
”Emme tiedä tämän evolutionaalista hyötyä, mutta se näyttäisi valmistavan ihmisiä siirtymisessä elämästä kuolemaan”, tutkimusraportissa todetaan.
Kuolemarajakokemukset muistuttivat tutkijoiden mukaan huomattavasti selkouni-ilmiötä. Selkounessa nukkuja tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy vaikuttamaan unen sisältöön jonkin verran, esimerkiksi liikkumaan tahtomallaan tavalla.
Tutkimusjohtaja Sam Parnian mukaan selkounen kaltainen tila selittää, miksi kuoleman partaalta palanneet ihmiset kertovat toisinaan äkillisestä mielen kirkkaudesta tai kyvystä tarkastella kaikkia muistojaan syntymästä aina kuolemaan.
Kokemus voi muokkautua
Myös ympäröivä kulttuuri ja yksilön elämänkokemukset voivat ohjata rajakokemusten määrää ja sisältöä huomattavasti. Tästä viestii se, että tutkimuksen jälkimmäisessä osassa, jonka osallistujien kuolemanrajakokemuksesta oli kulunut enemmän aikaa, kokemusten määrä oli paljon suurempi kuin vastikään elvytettyjen ryhmässä.
”Jälkimmäiseen ryhmään ilmoittautuivat ne, jotka ovat ensin kokeneet jotakin ja ottaneet dramaattisen kokemuksensa takia yhteyttä tutkijaan. Tässä ryhmässä on myös suurempi riski, että heidän kokemuksensa muokkautuu kulttuurissamme tyypillisten narratiivien kaltaisiksi”, psykologi Jukka Häkkinen sanoo.
Miksi elämä kulkee kuin filminauhana?
Tutkimuksessa piirtyi selvästi kaksi avainkokemusta: elämän kulku filminauhana ja oman elämän syvällinen moraalinen arviointi.
Eräs haastatelluista kertoi kokemuksestaan näin:
”Näin elämäni tapahtumia yksityiskohtaisesti ja koin tyytyväisyyden, häpeän ja parannuksen tunteita.”
Elämän näkeminen filminauhana voi olla seurausta aivojen muistialueiden voimakkaasta aktivaatiosta.
”Vastaava filminauha tulee myös huumeilla, kuten kannabiksella ja LSD:lla. Tai tilanteessa, jossa luulee kuolevansa”, psykologi Jukka Häkkinen valaisee.
Myös ihmisen pudotessa jyrkänteeltä elämä kulkee joillakin filminä silmien edessä. Sama ilmiö tapahtuu osalle ihmisistä hapenpuutteessa, joka on tuotettu sentrifugilla. Sitä käytetään, kun testataan esimerkiksi hävittäjälentäjien G-voimien sietokykyä, sillä kovassa kiihdytyksessä sydän ei pumppaa aivoille riittävästi verta.
”Emootiot eli psykologiset tunteet tuottavat voimakkaita muistikuvia. Näissä filminauhoissa esiintyy nimenomaan tilanteita, joissa on tullut voimakkaita positiivisia ja negatiivisia emootiota”, Häkkinen sanoo.
Miten elin elämäni?
Miten elin ja kuinka käyttäydyin muita kohtaan? Tällaisten moraalisten kysymysten äärellä sanoi olleensa moni jälkimmäisen ryhmän haastatelluista, joiden sydänkohtauksesta oli kulunut pitkä aika. Jotkut myös korostivat, että he kokivat hyvät ja huonot emootiot voimakkaasti uudestaan.
”Näistä osa on varmasti asioita, joita henkilö häpeää, ja tulee tunne, että sieltä ne pahimmat mokat nyt vyöryvät näkyviin. Tämä voi tarinallistua elämän moraaliseksi arvioinniksi”, Häkkinen sanoo.
Hänellä on myös vaihtoehtoinen selitys. Sen mukaan ihminen on sairaana ollessaan ehtinyt puntaroida elämäänsä.
”On paljon tarinoita, joissa ihmiset kuolinvuoteellaan pohtivat elämänsä valintoja. Tutkimuksissa on havaittu, että aktiivisesti mielessä olleet asiat saattavat siirtyä kuolemanrajakokemukseen tai sen kaltaiseen kokemukseen”, Häkkinen sanoo.
”Esimerkiksi nuoret lentäjät, jotka on vedetty sentrifugilla pyörryksiin, saattavat kokea, että he leijailevat kotiinsa lomailemaan, koska heillä on ollut ikävä perhettään.”
Joskus kuolemarajakokemus on pettymys
Myönteinen kuolemanrajakokemus näyttäytyy helposti seurauksena uskonnollisuudesta. Teologian väitöskirjatutkijan Miia Kontron toteuttamassa tutkimuksessa hengellisyys ei kuitenkaan määrittänyt sitä, tuliko kokemuksesta positiivinen vai ei.
”Jos kokijalla oli esimerkiksi helvettiin viittaava kokemus, hän koki jälkeenpäin kuolemanpelkoa, jota ei ollut tuntenut aiemmin. Osa koki pettymystä siitä, ettei taivas ollutkaan kaunis, rauhallinen paikka, vaan hänelle on näytetty kitukasvuinen sorakuoppa”, Kontro kertoo.
Tämä aiheutti jälkeenpäin ahdistusta ja jopa häpeää siitä. Myönteinen kokemus kun on kulttuurissamme se ”oikeanlainen” kertomus.
Hengellisille ihmisille myönteinen kuolemanrajakokemus tarjosi entistäkin vahvempaa vahvistusta sille, että oli oikealla polulla elämässään.
Jos taas kokemus ei vastannut omia ennakkoajatuksia, haastateltavien näkemykset saattoivat muuttua hyvinkin paljon kokemuksen jälkeen. Esimerkiksi kristilliset näkemykset saattoivat muuttua avarakatseisempaan suuntaan.
Rauhoittavia lääkkeitä elvytyksessä?
Todellisuuden ulkopuolisista kokemuksista ilmoittaneilla ilmenee keskimäärin myönteisempiä elämännäkymiä kuin muilla. Se näkyy vähäisempänä kuolemanpelkona sekä lisääntyneenä myötätuntoisuutena ja henkisyytenä.
Jos taas kuolemanrajakokemukset ovat sisältäneet kipua ja kärsimystä, henkilö altistuu posttraumaattiselle stressihäiriölle. 15 prosenttia kuvailee kuolemanrajakokemusta ahdistavaksi, jopa helvetiksi, kertoo Toronton yliopiston julkaisu The Trauma & Mental Health Report.
Tämä puoltaa vaateita siitä, että potilaille tulisi antaa rauhoittavia lääkkeitä elvytyksen aikana. Tätä mieltä on tutkijatohtori Ainsley Hawthorn Psychology Today -lehdessä.
Näin ei lääketieteessä kuitenkaan yleisesti toimita.
Kuollut saattaa kuulla hyvästit
Sydänpysähdyksen kokevista potilaista alle prosentin on arvioitu olleen tietoisia heille tehtävästä elvytyksestä. Tämä perustuu lääkäreiden havaintoihin esimerkiksi potilaan liikehdinnästä ja voihkimisesta. Mutta pitääkö luku paikkansa?
Tutkijatohtori Ainsley Hawthornin arvion mukaan tietoisten määrä voi olla jopa seitsemän prosenttia tai enemmän, kun otetaan huomioon potilaiden omat kokemukset.
Uusien tulosten tulisi jalostaa käsitystämme ihmisyydestä, arvioi tehohoitoyksikön lääkäri Lakhmir Chawla Scientific American -lehdessä. Hän on erikoistunut tutkimaan aivojen sähköistä toimintaa kuolinhetkellä.
”Löydösten pitäisi pakottaa klinikoiden ammattilaiset kohtelemaan elvytyshoitoa saavia potilaita ikään kuin he olisivat hereillä. Tällaista tapahtuu vain harvoin”, Chawla kirjoittaa.
Hän ehdottaa, että niiden potilaiden kohdalla, jotka eivät ole pelastettavissa, lääkärit voisivat kutsua perheen hyvästelemään läheisensä. Potilas kun saattaa vielä kuulla heidän sanansa.
