Suomalainen tuntee yhä vetoa tuonpuoleiseen – Miksi yliluonnollinen viehättää ihmisiä taiteilijoista tavallisiin eläväisiin?
Suomen taiteen kultakauden tunnetuimmat nimet Akseli Gallen-Kallelasta alkaen uskoivat vakaasti yliluonnollisen maailman ilmiöihin. Miksi meissä on yhä tämä sama kiinnostus näkymättömiin voimiin?
Onni Muusarin maalaus Aarteenetsijä on vuodelta 1910. Teoksessa nuori mies lähestyy varoen metsässä hohtavaa valoa. Hän edustaa aikakautensa totuudenetsijää, joka lopulta löytää valon. Kuva: Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö
Miksi esoteria kiinnostaa nyt?
On kesäkuu 1893. Maankuulun kirjailijan Minna Canthin Kanttilaksi nimetyssä kodissa Kuopiossa on alkamassa erikoinen illanvietto. Paikalla on Kanttilalle tuttuun tapaan suomalaisen kulttuurielämän timanttisinta kärkeä.
Canth itse on julkaissut jo useita teoksia, ja nyt hänen pöytänsä ympärille on kokoontunut aikansa tunnetuimpia julkisuuden henkilöitä. Heistä Pekka Halonen on jo kaksi vuotta aiemmin maalannut läpimurtoteoksensa Niittomiehet. Akseli Gallen-Kallela on saavuttanut jo kansallistaitelijan aseman. Kirjailija Arvid Järnefelt ja kriitikko Kasper Järnefelt puolisoineen ovat myös paikalla.
Keskelle pöytää asetetaan kirjaimin koristeltu alusta ja sen päälle tyhjä juomalasi. Nyt spiritualistinen istunto on valmis alkamaan.
Kun läsnäolijat kutsuvat henkimaailmaa paikalle, alkaa lasi liikkua. Kaikki uskovat, että lasia liikuttaa Pekka Halosen edesmenneen Kalle-veljen henki.
Henki ennustaa sekä Haloselle että Gallen-Kallelalle menestystä taiteilijan uralla.
Istunnon päätyttyä taiteilijat ovat luonnollisesti tyytyväisiä, ja seurueella on hyvä mieli.
Mitä juuri oikein oli tapahtunut?
Nyt kuvaus illanistujaisista vaikuttaa hurjalta, mutta taiteen kultakauden suurnimille nämä yliluonnollisiksi mielletyt ilmiöt ja kiinnostus salattua tietoa kohtaan olivat olennainen osa elämää.
Esoteria, salattu tieto
Spiritualistisen istunnon Minna Canthin kotona kuvailee Turun yliopiston tutkija Nina Kokkinen kirjassaan Totuudenetsijät.
Kokkinen on julkaissut useita tietokirjoja esoteriasta sekä kuratoinut aiheeseen liittyviä taidenäyttelyitä. Hänen mukaansa esoteerinen liikehdintä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomessa niin yleistä, että käytännössä jokainen lukutaitoinen tiesi asiasta jollain lailla.
”Jos puhutaan vaikka spiritualismista, niin siitä tuli 1800-luvun kuluessa eräänlainen massaliike. Se kiinnosti tosi monia niin Suomessa kuin ulkomaillakin”, Kokkinen sanoo.
Tutkija Nina Kokkinen on Turun yliopiston tutkija, tietokirjailija Nina Kokkinen on kuratoinut Villa Gyllenbergin taidenäyttelyn Salatun tiedon tie. Kuva: Jaana Kotamäki
Taiteilijat olivat totuudenetsijöitä, jotka halusivat katsoa sekä uskonnon että tieteen läpi ja ohitse. He kokivat aistineensa toisenlaisen maailman, joka veti heitä puoleensa.
He uskoivat, että maailmassa vaikuttaa näkymättömiä henkiä ja energioita, ja että tiedonhaluinen voi löytää salattua tietoa.
Tätä salattua tietoa tavoiteltiin muun muassa spiritualismin, teosofian ja parapsykologian keinoin. Niitä kaikkia voi kuvailla yleistermillä esoteriaksi, jonka voi suomentaa salatuksi tiedoksi.
Akseli Gallen-Kallela uteliaana
Vaikka spiritualismi oli Keski-Euroopassa muotia jo 1800-luvun puolivälissä, Pohjolan perukoilla asiasta innostuttiin toden teolla vasta vuosisadan lopun jo lähestyessä.
Gallen-Kallelan perheessä oltiin tosin tässäkin asiassa edelläkävijöitä Suomessa. Kokkisen mukaan Gallen-Kallelan äiti oli jo 1860-luvulla saanut Englannista emanulektori-laitteen, jota käytettiin muka henkien kanssa keskusteluun.
Akseli Gallen-Kallela halusi tutkia syvemmin maailmankaikkeuden olemusta. Häntä kiinnostivat myös kuolema, jälleensyntymä ja kuolemanjälkeinen elämä. Hän pyrki ottamaan yhteyttä henkimaailmaan ja kysymään sieltä konkreettisia kysymyksiä.
”Hänen tiedetään esimerkiksi kysyneen henkimaailmasta, että missä ovat teosofian tämän hetken suurimmat mestarit. Hän yritti myös luonnossa kulkemalla kehittää itselleen selvänäköisyyden kykyä, ja oman kertomansa mukaan siinä ainakin hetkeksi onnistuikin.”
Gallen-Kallelan maalaus Ad Astra. Kuva: Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö
Tiedekin oli kuin taikaa
Nykyihmisen yleissivistyksellä on vaikea täysin hahmottaa sitä maailmankuvaa, jonka 120–140 vuoden takaiset ihmiset ympärillään kokivat.
”Täytyy koko ajan pitää mielessä, että elämme aivan toisenlaisessa maailmassa kuin ihmiset silloin.”
1890-luvun ihmisten näkökulmasta kaikki maailman ilmiöt eivät olleet selitettävissä yksinkertaisesti, vaan maailmassa vaikutti monia ”tuntemattomia voimia”.
Vastikään keksityt röntgensäteet vaikuttivat monen mielestä aivan yhtä kummallisilta kuin spiritualistiset istunnot. Säteiden avullahan voitiin nähdä jotain sellaista, mitä ei tavanomaisin aistein voinut havaita. Tämä herätti monen mielessä kysymyksen siitä, mitä muuta näkyvän maailman tuolla puolen voisi olla.
Vastikään keksityt röntgensäteet vaikuttivat monen mielestä aivan yhtä kummallisilta kuin spiritualistiset istunnot.
Kokkinen on yrittänyt päästä mahdollisimman lähelle yli sadan vuoden takaista maailmankuvaa lukemalla paljon sen ajan kirjoja ja lehtiä sekä taiteilijoiden kirjeenvaihtoa ja muistiinpanoja.
”Tuon ajan ihmiselle oli aivan loogista ajattelua, että jos meillä kerran on näkymättömiä, mutta todellisia röntgensäteitä, voi olla myös monia muita näkymättömiä energioita ja virtauksia.”
Suomen taiteen kultakauden mestareiden suhde kirkkoon oli avoimen kriittinen, vaikka kirkko oli eräs merkittävä työllistäjä. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela piti Jeesuksen opetuksia hyvinä, mutta koki, ettei kirkko kyennyt tai halunnut opettaa niitä kansalle. Kuva: stockcam
Lopun aikojen odottelua – miksi esoteria kiinnostaa?
1800-luvun lopussa maailma oli kovassa muutoksessa ja yhteiskunnissa oli edistysuskon lisäksi runsaasti epävarmuutta.
Valtioiden väliset sekä kansakuntien ja yhteiskuntaluokkien sisäiset jännitteet kiristyivät. Yhteenottojen ja sotien uhka leijui ilmassa.
Nyt eletään monin tavoin samankaltaista aikaa. Kokkisen mukaan se ainakin paikoin selittää myös nykyihmisen suuren kiinnostuksen esoteriaa kohtaan.
”Elämme valtavassa murroshetkessä, ja se on varmasti yksi syy kiinnostukseen esoteriaa kohtaan. Moni huomaa, etteivät tietomme ja totutut käytäntömme ehkä johdakaan mihinkään hyvään, ja silloin on pakko kurkottaa toiseen suuntaan.”
Juuri tähän tarpeeseen esoteria on oiva työkalu.
”Esoteria kurkottaa tunnustetun tieteen ulkopuolelle, ja yrittää hakea vastauksia paikoista, jotka eivät ole kaikkien tunnustamia tai hyväksymiä.”
Oscar Parviaisen maalaus Kapusiinimunkkien hautakammio (1914) on lainassa Villa Gyllenbergin näyttelyssä Joensuun taidemuseolta. Parviaisen tuotanto on monin paikoin synkkää ja hän on käsitellyt teoksissaan muun muassa maailmanloppua. Kuva: Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö
Tiedon rajojen etsintää
Kokkisen kirjassa Halosta, Hugo Simbergiä ja Gallen-Kallelaa kutsutaan totuudenetsijöiksi. Mitä he oikeastaan etsivät – ja löysivätkö he sen?
”Uudenlaista uskontoa tai henkisyyttä itselleen, sellaista, jonka he voisivat itse allekirjoittaa. Kristillisen kirkon edustama uskonnollisuus ei oikein enää kiehtonut tuon ajan sivistyneistöä.”
1800-luvulla tiede oli monin paikoin rikkonut tai vähintään kyseenalaistanut kirkon tarjoaman maailmankuvan. Toisaalta taiteilijoista tiedekin tuntui liian materialistiselta ja kapeakatseiselta.
”He etsivät uskonnon ja tieteen kestävällä pohjalla olevaa synteesiä. Samalla he haluavat tehdä omasta taiteestaan henkisempää.”
Taiteilijoiden kiinnostus salattuun tietoon ei jäänyt pelkkään opiskeluun, vaan he pyrkivät myös aktiivisesti käyttämään hankkimiaan tietoja ja taitoja.
”Simberg tuntui ajattelevan, että onnistuessaan taiteilija voi siirtää ajatuksensa teokseen, minkä jälkeen ne ikään kuin telepaattisesti siirtyvät katsojaan.”
Seksi ja kuolema
1800-luvun lopulla seksin harrastaminen oli sallittua vain perinteisessä avioliitossa.
Samaan aikaan sivistyneistössä oli toisaalta myös paljon ihmisiä, joille moralisointi ei sopinut alkuunkaan. Heitä kiinnosti vapaampi seksuaalipolitiikka, ja taiteilijoiden joukossa oli useita, jotka olivat rakastuneita samaa sukupuolta oleviin.
Hugo Simberg oli yksi moralisoinnin kriitikoista. Hänelle rakkauden löytäminen oli yksi polku korkeampaan tietoon.
”Hänellä oli toive maallisen rakkauden löytämisestä. Sitä hän kuvasi hyvin aistillisinkin termein. Hän halusi puolison, jonka kanssa puhua kaikesta.”
Eros-filosofian mukaan miehen ja naisen yhtyessä oli mahdollisuus päästä käsiksi korkeampiin sfääreihin ja kehitystasoihin. Siinä missä Gallen-Kallelaa kiinnostivat tiede ja kuolema, oli Simbergille keskeistä rakkaus.
”Simbergille yksi vaihtoehto henkiseen kehittymiseen oli juuri oikeanlaisen rakkaussuhteen löytäminen. Rakkaus on hänen taiteessaankin hyvin keskeistä. Se on toisaalta myös dilemma, sillä hän sai rakkaussuhteissa siipeensä.”
Yksityiskohta (oik.) Torsten Wasastjernan triptyykistä Kun luonto nukkuu, henki valvoo (1898–1899). Torsten Wasastjernan triptyykin osat olivat vuosikymmenien ajan toisistaan erillään, mutta ovat jälleen nähtävillä ehjänä kokonaisuuten Villa Gyllenbergin näyttelyssä. Kuva: Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö
Vaikea suhde kirkkoon
Vaikka monet alan taiteilijoista halusivat tehdä taidetta henkisyyden tyyssijoina nähtyihin kirkkoihin, joihin henkisiä totuuksia ilmaiseva taide tuntui olevan oikeassa ympäristössä, oli taiteilijoiden suhde kirkolliseen kristinuskoon vaikea.
He eivät epäröineet kritisoida omaa työnantajaansa yhä uudelleen, joskaan kristinuskon sanomassa sinänsä ei taiteilijoiden mielestä ollut mitään valittamista. Sanomaa ei vain opetettu kansalle oikein.
Esimerkiksi Pekka Haloselle vuorisaarna oli tärkeä, mutta samaan aikaan hän kritisoi voimakkaasti kirkkoa ja pappeja. Gallen-Kallela välillä suorastaan kirosi pappeja ja sanoi heidän opettavan vääränlaista uskontoa. Toisaalta hän arvosti Jeesuksen alkuperäisiä opetuksia.
”Taiteilijat katsoivat, että kristinuskossa oli paljon hyvää, jopa salattua tietoakin, mutta papit eivät halunneet opettaa sitä tavalliselle kirkkokansalle.”
Esoteria eli kukoistuskauttaan 1800–1900-lukujen vaihteessa
Kukoistuskauttaan esoteria eli 1800–1900-lukujen vaihteessa. Ilmiö, liikehdintä tai kiinnostus esoteriaa kohtaan ei koskaan oikeastaan ole kadonnut, mutta se on ollut jatkuvassa muutoksessa.
Nykyisin populaarikulttuuri Harry Potterista Tähtien Sota-saagaan asti on kauttaaltaan esoteeristen teemojen kyllästämä.
Kuten Tähtien Sodassa puhutaan “voimasta”, 120 vuotta sitten puhuttiin okkulttisen voiman energioista.
Monet suositut tv-sarjat ja elokuvat ovat monin tavoin jatkumoa Gallen-Kallelan aikojen esoterialle.
”Niissä tuodaan esiin ja edelleen kierrätetään samoja ideoita. Aivan kuten vaikkapa Tähtien Sodassa puhutaan ’voimasta’, 120 vuotta sitten puhuttiin okkulttisen voiman energioista.”
Esoteria herättää kiinnostusta – Uskomme yhä johonkin
Vaikka esoteerisuus sinänsä herättää kiinnostusta, on varsinaisia esoteerisen tiedon opiskelijoita ja riittien harjoittajia hyvin marginaalinen määrä.
Evankelis-luterialaisella kirkolla on edelleen merkittävä asema Suomen uskonnollisella kentällä. Vuoden 2020 alussa noin 69 prosenttia suomalaisista kuului siihen.
Toisaalta uskonnollisuus, hengellisyys ja henkisyys kiinnostavat suomalaisia. Esoteeriset uskomukset eivät jääneet viime vuosisadan alkuun, vaan jatkavat suosiotaan hyvin moninaisella uushenkisyyden kentällä.
Kirkon tutkimuskeskuksen Gallup Ecclesiastica-kyselytutkimuksessa vuonna 2015 peräti 47 prosenttia suomalaisista uskoi vakaasti tai piti todennäköisenä, että enkeleitä on olemassa. Vain 29 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei usko ollenkaan enkelien olemassaoloon.
Samassa tutkimuksessa 34 prosenttia vastaajista oli täysin samaa mieltä tai osittain samaa mieltä siitä, että on olemassa näkymättömiä maailmoja tai olentoja, jotka vaikuttavat maailmassamme.
Ne ovat merkittäviä lukuja, etenkin kun ajatellaan, että Suomi on kulttuurillisesti monin tavoin maallistunut, uskonnosta irrottautunut eli sekulaari yhteiskunta.
Esoteria on erityisesti länsimaiseen kulttuuriin sidoksissa oleva ilmiö. Kuva: istockphoto
”Voi sanoa, että elämme sekulaarissa kulttuurissa. Nämä luvut ovat esimerkkejä siitä, että sekularisaatio ei ole kuitenkaan koko totuus. Ennemminkin on syytä puhua uskonnollisuuden muutoksista kuin uskonnollisuuden yksioikoisesta häviämisestä”, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.
Hänen mukaansa monilla ihmisillä on tarve katsoa maailmaa sellaista näkökulmasta, että näkyvän, materiaalisen todellisuuden lisäksi olemassa on jotain muutakin.
Kirkko ei ole jäänyt täysin sivulliseksi henkisen kentän ilmiöistä, vaan tarjoaa esimerkiksi kristillistä joogaa, on retriittejä, joissa harjoitetaan kristillistä meditaatiota ja perheneuvonnan parissa käytetään mindfulnessin menetelmiä.
Sohlbergin mukaan maallistumisen rinnalla kulkee uskonnollisen moninaisuuden kasvu. Monen mielenkiinto suuntautuu niin sanotun vapaan henkisyyden kentälle.
”Vaikka Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopassa sekularisaatio on vahva trendi, uskonnollisuuden poispyyhkiytymisestä ei voi puhua.”
Vuoden 2018 kansainvälisessä International Social Survey Programme -tutkimuksessa noin neljännes vastaajista piti itseään hengellisinä ihmisinä, jotka ovat kiinnostuneita yliluonnollisista ja pyhistä asioista, mutta ilmoittivat, että eivät seuraa uskontoa.
Toisaalta, vaikka moni vastaaja haluaa tehdä eron kirkon edustamaan uskontoon, silti heti perään voi tulla puhe enkeleistä, jumaluudesta, karmasta ja sielunvaelluksesta.
”Myös muissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että vastaajat tekevät eron henkisyyden ja uskonnon välille. Tällainen puhe on hyvin tyypillistä niin perinteisemmällä esoteerisellä kentällä kuin new age -henkisyydessäkin.”