Muistatko karaoken halvat ja hilpeät taustavideot? Palasimme karaokebuumin kulta-aikaan
Karaoke tuli Suomeen rytinällä keskellä 1990-luvun lamaa ja jäi pysyväksi osaksi ravintolakulttuuria. Maisemaan juurtuivat halvat ja usein hykerryttävän kummalliset karaokevideot. Miten ne on tehty?
Timo Lindström ehti ennen eläköitymistään siirtää peräti 1300 laulua karaokemuotoon.
2000-luvun alussa parikymppinen opiskelija Anna sai eksoottisen keikkatyön, joka vei vaivihkaa myös karaoken taustavideoiden pariin.
”Kaverini oli töissä pikkufirmassa, joka dubbasi animaatioelokuvia suomeksi. Hän pyysi minuakin sinne ja päädyin ääninäyttelemään kissaa ja hiirtä”, Anna muistelee.
Se oli vasta alkua. Audiovisuaalisen alan monitoimifirma tuotti myös karaokevideoita; kuvamateriaalia, joka pyörii laulun sanojen taustalla.
”Pomo kertoi haluavansa minut mukaan yhdelle videolle, enkä voinut kieltäytyä.”
Karaoken rantautuminen piristi lama-Suomea
Karaoke oli tullut 1990-luvun alussa ja kappaleiden taustalla pyörivät videot olivat kuuluneet pakettiin alusta alkaen.
Useimmiten ne tehtiin hyvin halvalla: Kamera vaeltelee kappaleen teemaan välillä hyvinkin etäisesti yhdistyvässä maisemassa, trikooasuinen nainen tanssii, pitkätukkainen amatööri tapailee sähkökitaraa sotkuisessa asunnossa: sähköt sain sähkökitaraan/sähköt vain en muuta tarvitsekaan.
Halvimmissa videoissa oli yksi, liikkumaton kuva.
Annan debyytti oli lajin kunnianhimoisin variaatio: kappaleen sanoitusten mukaan näytelty tarina.
Kappale oli pop-duo Nylon Beatin vuoden 2001 hitti: Anna mulle.
Anna mulle autosi sun/ noi bootsit onko mun/ farkkusi voisin pitää/
anna mulle CD:si pois/ se rakkautta ois/ kun sä et tarvitse mitään, lauloivat Jonna Kosonen ja Erin Koivisto kertosäkeessä.
”Ohjaajana ja kuvaajana toimineella pomollani oli visio. Videolla mies antaa yksi kerrallaan tavaroita vaateliaalle naisystävälleen. Lopulta hänelle jää jäljelle vain sydänkuvioiset bokserit, symbolina siitä, että miehen sydäntä nainen ei saa”, Anna muistelee.
Sydän vaihtui joulupukkiin
Video kuvattiin Annan asunnossa, Helsingin Kalliossa.
”Minun piti hommata miesnäyttelijä ja pyysi mukaan opiskelukaverini Sanden”, Anna kertoo.
Ohjaajan piti tuoda sydänbokserit.
”Pomoni tunsi Juliet Jonesin sydän -yhtyeen kavereita, jotka myivät sellaisia keikoillaan. Odottelimme bändin keikkabussia pari tuntia Kallion Karhupuistossa, mutta heitä ei koskaan kuulunut.”
Ohjaajan piti improvisoida.
”Kalliossa kun oltiin, ympärillä oli paljon pornokauppoja. Kävelin elämäni ensimmäisen kerran sellaiseen. Pomoni käydessä läpi kalsarihyllyä myyjä esitteli kaikenlaisia esineitä.”
Pelastukseksi löytyivät joulupukkikuvioiset tangat.
Annan olohuoneessa kuvatun videon kliimaksissa Sande esittelee kameralle paljaita pakaroitaan.
”Kuvaamisen jälkeen pomoni taisi tarjota meille pitsat ja antaa vielä kossupullot päälle. Se oli palkkio työstä”, Anna muistelee.
Myöhemmin hän on laulanut Anna mulle -kappaletta karaokebaarissa muutaman kerran.
”Se sopii äänialaani. Kappale oli niin suuri hitti, että siitä tehtiin muitakin videoita ja sitä omaa ei löydy joka paikasta.”
Luovan työn hedelmät ovat kuitenkin levinneet muuallekin.
”Kerran ihmettelin karaokebaarissa, kun Simo Salmisen Pornolaulun taustalla olevassa, liikkumattomassa kuvassa näkyi tutun näköinen swahilin kielen sanakirja. Kun katsoin tarkemmin, huomasin, että kuva oli napattu Anna mulle -biisin videosta, omasta olohuoneestani. Sande siinä veti housujaan alas.”
Karaoketaustassa ei haittaa, vaikka kuvitus olisi alleviivaavaa. A. Nieminen
Pantatut hitit
Tavallisille ihmiselle julkisen laulumahdollisuuden antanut karaoke rantautui Suomeen 1990-luvun alussa, keskelle synkkää lamatunnelmaa. Työttömyyslukujen jyllätessä ennätyslukemissa baareissa oli ruuhkaa ja viihteelle kysyntää.
Ensimmäiset suomenkieliset kappaleet karaokelevylle siirtäneelle Finnlevy-yhtiölle laululevyistä tuli kultakaivos, johon yrityksellä oli etuajo-oikeus.
Kuljettajan paikalla oli Dannyn ja Kirkan kanssa keikkailleen Islanders -bändin basistina aloittanut ja Finnlevylle tuottajaksi siirtynyt Timo Lindström.
”Kotimaista musiikkia tuottivat pienemmätkin yhtiöt, mutta me hallitsimme Fazerin massiivista katalogia. Emme myyneet omistamiemme kappaleiden karaokeoikeuksia muille. Saimme melskata rauhassa karaokebuumin vauhdikkaimmat vuodet”, Lindström sanoo.
Finnlevyn hallitsema Fazer-musiikin katalogi oli kuin suomalaisen musiikin kansallisarkisto. Vanhimmat ääniteet olivat 1900-luvun alusta ja listaan mahtuivat eri sukupolvien ikivihreät hitit: Reino Helismaata, Katri Helenaa, Dannya, Kirkaa, Laila Kinnusta…
Valokuviot ja laavalamppumaisemat olivat helppoja valintoja kuvittajille. Juha Tanhua
Miljoonabisnes yllätti
Ajatus laulatuslaitteiden maahantuonnista oli virinnyt Finnlevy-yhtiössä jo 1990-luvun alussa Cannesissa, musiikkialan bisnesväen yhteen kokoavilla Midem-messuilla.
”Vip Vision -tuotantoyhtiön omistaneen Kalervo Kummolan veli oli tutustunut karaokelaitteisiin Aasiassa. Cannesissa puhuimme porukalla asiasta. Lopulta teimme Vip Visionin kanssa 50–50 -sopimuksen karaokelevyjen tuottamisesta.”
Lindströmin vastuulle jäi levyttää uudet versiot valituista kappaleista. Tuotantokustannuksissa säästettiin, kun kappaleet levytettiin uudestaan.
Kappaleiden taustalla pyörivistä videoista vastasivat Vip Visionin toinen perustaja, tv-tuottaja Jarmo Porola ja ohjaaja Jouko Konttinen, kumpikin nyt jo edesmenneitä.
Lindströmiä ei epäilyttänyt, etteivätkö suomalaiset uskaltaisi laulaa julkisesti.
”Keikkapäiviltäni muistin, että ihmiset kyselivät rohkaisua otettuaan vähän väliä, pääsisikö laulamaan.”
Ensimmäisen karaokelevyjen menekki oli silti mysteeri. Konsepti oli suomalaisille uusi ja sitä piti opettaa kädestä pitäen. Ulkomailta ostettuja, englanninkielisiä kappaleita sisältäneitä levyjä baareissa soittaneet karaoke-dj:t käyttivät apunaan esilaulajia. Kielitaitoaan ujostelleille suomalaisille vieraskielinen laulaminen oli kuitenkin korkean kynnyksen takana.
”Karaokelevybisneksen aloittamista auttoi se, että Vip Visionin ruotsinlaivalla kuvaamassa musiikkiohjelmassa laulettiin karaokea. TV esitteli uutta keksintöä koko kansalle”, Lindström sanoo.
Vuonna 1991 ilmestyneen Finnkaraoke 1 -levyn menekki osoitti heti karaoken valtavan potentiaalin.
”Levy oli kallis, 4 000 markan hintainen, mutta se myi hetkessä loppuun. Tein heti perään toisen kokoelman. Sen jälkeen teinkin sitten aina kolme levyä kerralla. Kun menimme bändin kanssa studioon, saatoimme levyttää 40 kappaletta viikossa.”
Finnlevyn viikoittain lähettämä myyntikirje tavoitti 800 karaokeyrittäjää. Jokaista uutta levyä myytiin 500–600 kappaletta.
”Kymmenen miljoonan markan myynnin välein pidimme Vip Visionin kaverien kanssa pirskeet.”
”Matkalla Alabamaan” suorastaan vaati taustalleen teollisuuskeittiössä tanssahtelevan hahmon, kuinkas muuten. A. Nieminen
”Lapsipuolen asemassa”
Karaokevideoiden kanssa ei liikoja hienosteltu.
”Pakko myöntää, että videoita tehdessä kuva oli lapsipuolen asemassa. Levyjä tehtiin niin armottomalla tahdilla, että meillä ei yksinkertaisesti olisi ollut aikaa tehdä kymmeniä käsikirjoitettuja lyhytelokuvia”, Timo Lindström sanoo.
Finnlevyn karaokevideoiden tekeminen oli yhden miehen show.
”Jouko Konttinen kuvasi käytännössä kaiken materiaalin. Hänelle kertyi suuri arkisto erilaista kuvamateriaalia, jota hän hyödynsi videoissa. Saatuaan listan uuden levyn biiseistä hän kuvasi lisää. Jos tekeillä oli matkanteosta kertova kappale, Jokke saattoi laittaa kameran pyörimään, kun ajoi Tampereelta Helsinkiin.”
Useilla videoilla näkyvät trikoopukuisen naisen tanssiliikkeet on Lindströmin käsityksen mukaan taltioitu tamperelaisella klubilla.
”Jokke kuvasi materiaalia tampelaisilla klubeilla. Itse puutuin videoiden sisältöön vain kerran, kun tanssivilla mimmeillä alkoi olla vähän liian vähän vaatteita päällä.”
Vaikka videoita tehtiin liukuhihnameiningillä, joukkoon mahtuu suoraviivaisuudessaan hykerryttäviä oivalluksia.
”Yksi suosikeistani on Maukka Perusjätkän biisin video, missä näyttelijä ikään kuin kumoaa korin kaljaa kappaleen aikana.”
Lahtelainen Petteri Ojanen eläytyy. Lahti on ollut lähes karaoken pääkaupunki maassamme. Juha Tanhua
Haluttu rosvouskohde
Vaikka Finnlevy istui Fazer-musiikin hittivaraston päällä, pienemmät yrittäjät eivät jääneet toimettomiksi. Yksi Suomen karaoken pioneereista oli lahtelaisen Powerviihde-yhtiön perustajiin kuulunut Markku Hintsanen.
Hän on pyörinyt pienestä pitäen vanhempiensa pyörittämän tanssipaikan takahuoneessa.
”Poikana istuin Irwinin sylissä, myöhemmin tein töitä narikassa ja soitin, kun bändi piti taukoa”, Hintsanen kertoo
Hän toimi myös levykaupan juoksupoikana. Seuraava askel oli oman levy-yhtiön perustaminen.
Hintsasen kahden yhteistyökumppanin kanssa perustama Power Records toi 1980-luvulla Suomeen tiskijukkien tarvitsemaa tanssimusiikkia, muun muassa italodiscoa.
Power Recordsin ensimmäiset omat artistit olivat Turo’s Hevi Gee, Hausmylly ja Bat ja Ryyd. Karaoke-dj:nä keikkaa heittänyt Hintsanen haistoi varhain uuden bisneksen potentiaalin. Altavastaajan oli vaikea päästä markkinoille.
Markku Hintsanen on julkaissut karaokelevyjä lähes 30 vuoden ajan. Juha Tanhua
Hintsanen hankki ensimmäisen karaokelevynsä kappaleet Poko Recordsilta.
Tamperelaisen levy-yhtiön tallissa olivat muun muassa Eppu Normaali, Hassisen kone ja J. Karjalainen.
Powerkaraoke 1 -levy julkaistiin vuonna 1992. Levy oli yrittäjälle kallis satsaus.
”Kun tekijänoikeusmaksut, levytyskulut ja siihen aikaan Japanissa tehty Laserdisc-levyjen valmistus ynnättiin yhteen, summa nousi 100 000 markkaan. Sillä sai tuhatkunta karaokelevyä, joita myytiin eteenpäin 3300 markalla kappale.”
Uudella yrittäjällä ei aluksi ollut luottoa, joten koko potti piti maksaa ennakkoon. 1990-alun buumivuosina riski kannatti ja raha tuli nopeasti takaisin.
Karaokebisnekseen pyrkivät jopa alamaailman toimijat, omalla tavallaan.
”Tiedän tapauksia, joissa joku on käynyt keikkapaikan pihassa varastamassa autosta karaokelevyt samalla kun on kannettu muuta tavaraa sisälle. Joskus karaokelaitteet omistaviin baareihin murtauduttiin ja vietiin vain levyt, eikä koskettu edes viinoihin”, Hintsanen kertoo.
Kaukaisuuteen ja takaisin kävely symboloi videoissa vaikka mitä asiaa. Juha Tanhua
Pysähtynyt kuva
Powerkaraoke 1- levyllä Hintsanen teki kaikkien kappaleiden taustalle elävästä kuvasta koostuvat videot.
Eppu Normaalin Baarikärpänen-kappaleen video kuvaa kosteaa baari-iltaa, jonka päätteeksi portieeri saattelee pääosanesittäjän voimatoimin ovelle. Popedan Matkalla Alabamaan -kappaleen videolla yksinäinen leipurimestari tanssahtelee tyhjässä teollisuuskeittiössä. Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -kappaleen karaokevideossa kannetaan halkoja aution talon pihassa.
”Teimme tällaisia videoita biiseihin, joihin sanoihin ne sopivat”, Hintsanen sanoo.
Videoita tehtäessä saatettiin säästää monesta asiasta, mutta yhtä kulua ei voitu kiertää.
Jos ei omistanut kappaleen kaikkia tekijänoikeuksia, liikkuvaa kuvaa hyödyntävistä videoista piti maksaa synkronointikorvausta 50 penniä per sekunti.
Powerviihde joutui maksamaan synkronointikorvausta kaikista videoistaan.
”Se oli sen verran suuri lisäkulu, että lopulta luovuimme liikkuvaa kuvaa käyttäneistä videoista. Jos videossa oli vain yksi paikallaan oleva kuva, lisäkorvausta ei tarvinnut maksaa.”
Mahdollisimmat kylmät ja synkät kotimaanmaisemat sopivat moneen Eppujen kappaleeseen. Juha Tanhua
Karaoken ikuinen elämä
Karaokebuumi alkoi tasoittua 1990-luvun lopulla, samoihin aikoihin kun lama kääntyi Nokia-Suomen nousuksi.
”Ensimmäinen merkki suosion laantumisesta oli se, että suurien hotellien ravintolat ja yökerhot alkoivat luopua karaokesta. Sitä ei enää pidetty riittävän tasokkaana ohjelmistona. Uusi nousu alkoi, kun karaoke alkoi siirtyä lähiöihin ja pieniin baareihin”, Markku Hintsanen sanoo.
Siinä vaiheessa karaokelevytuotanto oli hidastunut.
”Karaoken suurin arvo oli vanhojen klassikkokappaleiden siirtäminen uuteen formaattiin. Uusia, karaokekelpoisia hittejä tuli vain kymmenkunta vuodessa”, Timo Lindström sanoo.
Dingon ja Miljoonasateen löytäjänä pidetylle Lindtsrömille karaoke oli sivubisnes. Sitä se oli myös Hyvien herrojen kaltaisia hittisarjoja tuottaneelle Vip Visionille.
Kun buumi oli ohi, kiinnostus hiipui.
”1990-luvun lopulla aloimme myydä omistamiemme kappaleiden karaokeoikeuksia myös kilpailijoille”, Lindström sanoo.
Nyt jo eläkkeellä oleva tuottaja ehti siirtää karaokemuotoon yhteensä 1 300 kappaletta.
Hintsanen työskentelee karaoken parissa edelleen. Powerviihde oli 2000-luvulla pioneeri DVD:llä kotikäyttöön myytävien karaokelevyjen tuottajana. Nyt Hintsanen julkaisee levyjä Cover Karaoke -tuotemerkillä.
”Markkina on pirstoutunut niin pieniin paloihin, että se tarjoa suuria voittoja enää kenellekään”, Hintsanen sanoo.
Laululevyt ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Karaoke on saanut kiinteän paikan sekä baarikulttuurista että musiikin elinkaaresta.
”Kun radiot jo hylkäävät uudet hitit, ne elävät yhä karaokebaareissa.”
Niin elävät myös karaokevideot.
Niiden päivittäminen ei ole nykyoloissa bisnes. Siksi 1990-luvulla pikatahdilla tuotetut musiikkivideoiden karvalakkiversiot pyörivät baarien nurkissa hamaan ikuisuuteen asti.