Olutasiantuntija Jaakko ”Jaska” Matikainen hurahti olutmaisteluun: ”Ennustan, että jatkossa erilaisten oluttyylien kirjo kasvaa”
Suomalainen olutkulttuuri elää vahvaa nousukautta. Seura kävi perehtymässä maistelun saloihin olutblogisti Jaakko Matikaisen opastuksella.
Jaakko ”Jaska” Matikainen kyllästyi peruslagerin lipittämiseen 14 vuotta sitten. Nykyään olutta tulee juotua vähemmän, mutta maistelu on suuri nautinto.
Hieno olut ei sihahda. Se poksahtaa.
Ja juuri nyt kuuluu poksahduksia, kun kyyppari avaa amerikkalaisia laatuoluita. Pöydällä on rivi harvinaisuuksia, joita ei saa marketista tai Alkosta. Niiden korkit ovat samanlaiset kuin sampanjapulloissa.
Tällainen craft-olut on käsityöläisten rakkaudella panema herkku, jonka hinta lähenee hienoa sampanjaa. Pullollinen (0,33 litraa) The Lost Abbey -panimon Framboise de Amorosaa maksaa nettikaupassa yli 20 euroa.
Parikymmentä helsinkiläiseen panimoravintolaan kokoontunutta olutharrastajaa kuuntelee korvat höröllään, kun maistelun isäntä, JaskanKaljat -bloggaaja Jaakko ”Jaska” Matikainen, 34, lyö faktat tiskiin.
Laseihin loriseva juoma on belgialaistyylinen hapanolut, joka on kypsytetty punaviinitynnyrissä. Tuotantovaiheessa jokaisen tynnyrilliseen on lisätty 40 kiloa vadelmia. Oluen alkoholipitoisuus on 8,5 prosenttia.
Pääkaupunkiseudulla järjestetään paljon olutmaisteluita. Asiakkaat ovat yleensä pääosin miehiä. JaskanKaljat -bloggaaja Jaakko ”Jaska” Matikainen opastaa. Pekka Nieminen / Otavamedia
Juoma on väriltään tumman punertava. Tuoksu muistuttaa marjamehua. Suutuntuma on niin hapan, että poskia nipistää. Napakan alkuiskun jälkeen esiin vyöryy vahva vadelma.
Onko tämä olut ollenkaan?
Nyt ollaan asian ytimessä. Matikainen on luvannut viedä yleisönsä makumatkalle oluiden ääripäihin. Ja niitä riittää.
”Vahvin maistamani olut oli 41-prosenttista. Ja vähän aikaa sitten maistoin venäläistä portteria, joka oli maustettu suolakurkulla. Sen maun muistan vieläkin – ikävä kyllä”, Matikainen naurattaa yleisöä.
Lagerin lipittäjät
Saunakalja, välikalja, muuttokalja, reissukalja, Kulkurin iltakalja…
Moni suomalainen on kitannut elämänsä aikana lasten uima-altaallisen kaljaa. Melkein aina se on vaaleaa peruslageria.
Oluen maistelu pysyi pitkään pienen piirin harrastuksena. Suomen Olutseura perustettiin 30 vuotta sitten, mutta sen jäsenmäärä pysytteli parhaimmillaankin parintuhannen tuntumassa.
Kymmenen vuotta sitten tilanne muuttui, kun kitkerät IPA-oluet rantautuivat ryminällä Suomeen. Ipahypen myötä maistelusta tuli koko kansan huvi.
Suomeen alkoi nousta pienpanimoita. Nyt niitä on jo 120.
”IPA on ollut pienpanimoille helppo startti. Sen valmistus on melko yksinkertaista, ja humalan katkerolla voi peittää muita makuja”, Jaakko Matikainen sanoo.
Hän uskoo, että pian koittaa kotimaisen olutkulttuurin seuraava kehitysvaihe.
”IPAn suosio ei häviä, se on vissi juttu. Mutta ennustan, että jatkossa erilaisten oluttyylien kirjo kasvaa. Tasapainoiset perinteiset maut ovat se juttu, joka kantaa pitkällä juoksulla.”
Jo väri paljastaa, että oluiden välillä on merkittäviä eroja. Pekka Nieminen / Otavamedia
Yksi seikka jarruttaa kehitystä: alkoholilain mukaan marketissa myytävä olut saa olla enintään 5,5 prosenttista. Makuvertailuissa maailman parhaat oluet ovat yleensä vahvempia. Sellaisia, joita saa Suomessa myydä vain Alko.
”Mutta Alkon valikoima on onneton. Siellä on muutama sata olutta, joista puolet on vaaleita lagereita. Esimerkiksi Ruotsin Systembolagetissa on moninkertainen valikoima”, Matikainen tylyttää.
Trendikkäät panimoravintolat ovat iskeneet markkinarakoon ja laajentaneet olutvalikoimiaan. Pääkaupunkiseudulla järjestetään säännöllisesti maistelutilaisuuksia, sellaisia kuin tämä.
Ensikertalaiset: ”Mulle olut ei ole sukupuolittunut juoma”
Poskia kuumottaa. Kolme ensimmäistä maistiaista olivat alle parin desin lasillisia, mutta olut oli lähes kymmenenprosenttista. Makuskaala liikkui happamasta hunajaan ja tukevan leipämäiseen doppelbockiin.
Pienen jaloittelupaussin aikana kyselen osallistujilta heidän olutharrastuksestaan.
Ylivoimainen enemmistö paikallaolijoista on miehiä. Osalla on mukana lehtiöt, joihin he tekevät muistiinpanoja.
Kaikki olutmaisteluun osallistuneet halusivat esiintyä jutussa vain etunimillään. Naisista melkein kaikki ilmoittavat olevansa elämänsä ensimmäisessä olutmaistelussa.
”Tanja, paras ystäväni houkutteli minut tänne. Luulin vielä tunti sitten tulevani viinimaisteluun”, Anu, 41 sanoo.
Tavallisesti hän ei edes juo olutta.
”Mutta kannatti tulla. Maistelu avaa uutta maailmaa. Näiden juomien skaala on hyvin laaja, valikoimassa on tosi erilaisia oluita. Ja panimoiden tarinat ovat kiinnostavia.”
Tanja, 41, kertoo maistelevansa oluita kotona.
”Mulle olut ei ole sukupuolittunut juoma.”
Mistä sitten johtuu, että maistelutilaisuus on näin miesvoittoinen tapahtuma?
”Olisiko se siinä, että miehet menevät yleensäkin kaljalle, kun menevät ulos? Ei voi kaikkien puolesta puhua, mutta me ei mennä Tanjan kanssa kaljalle, vaan mieluummin ehkä viinilasilliselle”, Anu miettii.
Tanja (vas.) ja Anu ovat ensimmäisessä olutmaistelussaan. Pekka Nieminen / Otavamedia
Kultakurkku – JaskanKaljat-blogissa on yli tuhat olutarvostelua
Jaakko Matikainen on kävelevä esimerkki suomalaisen olutkulttuurin muutoksesta. Vielä 14 vuotta sitten tavallinen joensuulainen duunari kantoi joka perjantai kotiin olutsalkun, jonka sisällä oli 24 tölkkiä halpaa kaljaa.
”Yhtenä viikonloppuna istuin sohvalla tölkki kädessä. Jotenkin vaan havahduin siihen, ettei se maistu miltään.”
Olut jäi juomatta, samoin jääkaappiin hankittu salkku.
”Kaverit joivat loput, auttoivat ystävää hädässä.”
Matikainen alkoi shoppailla summamutikassa erilaisia oluita. Yrityksen ja erehdyksen kautta hänelle aukesi rikas makujen maailma. Ja koska uudet oluet olivat salkkukaljaa kalliimpia, Jaakko osti vain neljä olutta viikossa.
”Aika usein minulta kysytään vieläkin, olenko juoppo, kun maistelen olutta ja kirjoitan olutblogia. Ja miksei mulla ole edes kaljamahaa? Mutta jos kulutus on vähentynyt 20 pulloa viikossa, siitä voi laskea, paljonko se tekee vuositasolla.”
Alaskalainen Anchorage-panimo on käyttänyt saison-oluensa makeuttamiseen hunajaa. Pekka Nieminen / Otavamedia
Seitsemän vuotta sitten Matikainen alkoi kirjoittaa JaskanKaljat-blogia omaksi ilokseen, omalla sarkastisella ja mutkattomalla tyylillään. Yllätyksekseen hän huomasi, että aihe kiinnostaa lukijoita.
”En olisi ikinä uskonut, että tällaisen tavallisen joensuulaisen tyypin kirjoittamat olutarviot kiinnostavat niin monia.”
Nyt JaskanKaljat-blogissa on yli tuhat olutarvostelua, joita on luettu 1,7 miljoonaa kertaa. Ne ovat kovia lukuja miehelle, jonka äidinkielen opettaja sanoi, ettei tästä pojasta ainakaan kirjoittajaa tule.
Kokemuksen myötä Matikaisesta on tullut arvostettu olutasiantuntija, joka vetää joka toinen viikko maistelutilaisuuksia ympäri Suomea. Hän on osallistunut olutmatkoille ja konsultoinut kotimaisia pienpanimoita makuasioissa.
Itse hän ei välitä asiantuntijan tittelistä. Tekemistä ajaa konstailematon intohimo.
”Kirjoitan niin kuin puhun. Joku on sanonut, että jokainen olut pitäisi juoda valkoisessa tyhjässä huoneessa. Sehän kuulostaa vasta hauskalta!” Matikainen virnuilee.
Venäjän musta kulta
Maistelun viimeiset kaksi olutta on pakattu tölkkeihin. Rahvaanomaisen ulkomuodon ei pidä antaa hämätä. Kummankaan kohdalla kyse ei ole mistään peruspulikasta.
Näitä puolen litran tölkkejä olisi tuhoisaa juoda yksin janoonsa. Kumpikin on vahvuudeltaan viinin veroinen, alkoholia on noin 14 prosenttia.
Mausta sitä ei huomaa. White Mocha yllättää pehmeällä kahvin ja vaniljan maulla, jossa on sipaisu kaakaota.
Illan kohokohta on säästetty viimeiseksi. Tynnyrissä kypsytetty Ten Fidy edustaa Russian Imperial Stout -tyyliä, siis tummaa, väkivahvaa olutta.
”Imperial stout on oluiden kuningastyylilaji. Ja Ratebeer.com-sivustolla tämä olut on listattu 20 parhaan Imperial stoutin joukkoon”, Matikainen hehkuttaa.
Sitten hän kertoo, kuinka tyyli sai alkunsa 1700-luvun lopulla, kun Venäjän keisarinna Katariina Suuri vieraili Englannissa ja tykästyi sikäläisiin tummiin oluisiin. Katariina alkoi tuoda brittiolutta Venäjälle. Juoman alkoholipitoisuutta nostettiin, jotta se ei pilaantuisi matkalla.
”Tämä oli ylivoimaisesti paras olut mun makuuni: puhdas, kikkailematon, todella loistelias”, Jari, 53, sanoo.
Hän on pitkän linjan olutharrastaja, joka valmistaa kotona omaa sahtia ja olutta. Kotioluen paneminen on oma maailmansa. Siihenkin voi jäädä koukkuun.
”Kesäisin teen vaaleampia lagereita, talveksi tummia vahvoja stoutteja ja porttereita. Rakettitiedettä se ei ole. On ollut hienoa huomata, että saat tehtyä kotona ihan vertailukelpoista olutta, mitä nämä pienpanimot tekevät.”
Kotona Joensuussa JaskanKaljat -bloggaaja Jaska säilyttää oluitaan viinikaapissa, jonka lämpötila on kuusi–seitsemän astetta. Riikka Hurri
Tärkeysjärjestys kuntoon
Vuosien varrella Jaakko Matikainen on miettinyt monta kertaa omaa suhdettaan oluenjuontiin. Kun bloggaaminen vakavoitui, juominen sai uudenlaisen sävyn.
”Mulle alkoi tulla paineita. En voinut maistella mitään ellen kirjoittanut siitä. Sitten aloin miettiä, että joskus tämä oli vielä hauskaa.”
Nykyään arvioita tulee tehtyä vähemmän. Painopiste on nautiskelussa eikä suorittamisessa.
”Olen löytänyt tasapainon. Kun on oikea palkkatyö, perhe ja omakotitalo, niin olut ei ole muutenkaan mun elämän tärkeysjärjestyksessä edes Top 5 -joukossa.”
Kotona on täytynyt tehdä myös kompromisseja.
”Vaimo ei juo ollenkaan olutta. Ja joskus tulee sanomista siitä, kun olutlaseja on liikaa.”
Myös jääkaapin rajat ovat tulleet vastaan.
”Alun perin kaljat olivat jääkaapissa. Mutta kun niitä tuli lisää, vaimo sanoi, että pitäiskö noille olla jokin oma paikka. Löysin viinikaapin, jonka lämpötila on vähän lämpimämpi kuin jääkaapin. Hyvä puoli on, että nyt olutta pääsee nauttimaan nopeammin, kun ei tarvitse odotella sen lämpiämistä.”
”Mielivaltaa ja pelottelukirjeitä”
Maltaiden aatelia etsiessään moni olutharrastaja päätyy tilaamaan juomansa kansainvälisistä nettikaupoista.
”Mutta Tulli ja muut tahot laittoivat olutlaatikoihin niin sanottuja uhkailukirjeitä, joka sai tilaajat epäilemään tilaamisen laillisuutta. Ainakaan minun tietääkseni tällainen toiminta ei perustu lakiin tai EU-asetuksiin. Olen sitä mieltä, että valtio harjoittaa mielivaltaa. Ehkä sillä suojellaan valtion monopolia”, Jaakko Matikainen arvelee.
Moni ulkomainen nettikauppa on kyllästynyt Suomen viranomaisten siilipuolustukseen. Epäselvyydet verojen maksamisesta ovat aiheuttaneet imagotappioita. Kun juomat juuttuvat tulliin, ja lähettäjä joutuu byrokratian pyöritykseen, on helpompi lyödä hanskat tiskiin ja keskittyä myymään muualle.
Aiemmin Jaakko Matikaisella oli tapana kertoa blogissaan, mistä nettikaupasta hän oli oluen ostanut. Postausten jälkeen oluen tilaukset ensin kasvoivat, sitten nettikauppa lopetti tavaran toimittamisen Suomeen. ”Lukuisia kertoja kävi niin, että kyseinen nettikauppa lopetti toimitukset jo viikon kuluttua.”
Matikainen uskoo, että hän voisi yhdellä postauksella estää ulkomaisen kaupan toiminnan Suomessa.
”Tuntuu tosi oudolta, että joensuulainen harrastelija pystyy tavallaan estämään kaupan toiminnan.”
Matikainen ei saa enää itse suoria yhteydenottoja viranomaiselta.
”Mutta joku niitä mun blogeja siellä lukee. Olisi kiva tietää, paljonko veroeuroja siihen menee.”
Nykyään tieto kansainvälisistä nettikaupoista kulkee pienessä piirissä.
”Kerran kun kerroin ostaneeni hyvää olutta, sain 300 yksityisviestiä, joissa ihmiset kyselivät, mistä sitä saa.”