Kehitysvammaiset nuoret työskentelevät helsinkiläisessä kahvilassa, jonka arkea värittävät työpaikkaromanssi ja rytmikäs työnteko
Helsingin Kalliossa on valoisa kahvila, Ipi Kulmakuppila, jossa kahvi on erinomaista ja palvelu persoonallista.
Ipissä harjoittelijat oppivat tekemällä. Olli ”Opa” Aarnio käy Ipissä viitenä päivänä viikossa.
Aivan Kallion kirjaston ja Karhupuiston kupeessa valo hohkaa houkuttelevana ikkunoista alkutalven harmaudessa. Kello on 8.55, ja sisällä kahvila Ipi Kulmakuppilassa harjoittelija Olli ”Opa” Aarnio, 31, nappaa muovilaatikon kainaloonsa.
Tänään, kuten aina tiistaisin ja torstaisin, Opa lähtee laatikko käsissään Porthaninkatua ylös, Torkkelinpuistikon halki ja koukkaa Franzéninkujalla pretzelrinkelinmuotoisen koristeen alta ovesta sisään.
Kerrostalon kivijalassa perheleipomo K. E. Avikaista pyörittävä Jenni Avikainen ottaa Opan iloisena vastaan ja asettelee laatikkoon kahdeksan munkkipossua.
”Opa on aivan ihana, tervehtii aina hymyillen”, Avikainen kertoo.
Opa ei juuri juttele, mutta hän on ystävällinen ja hymyilee paljon. Opa on myös omatoiminen – niin omatoiminen, että aina välillä meinaa unohtaa ilmoittautua ohjaajalle töihin tullessaan, hymyilee Opan tämän päivän ohjaaja, kahvila Ipin kehitysjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Marja Visti-Koskinen.
Omatoimisuus ja huolellisuus saattavat kuulostaa itsestään selviltä ominaisuuksilta kahvilatyöntekijälle ja munkkien nouto minuuttiaikataulussa helpolta tehtävältä. Täällä vahvuuksien tukemiseen paneudutaan kuitenkin erityisen huolellisesti: kulmakuppila Ipi ei ole vain trendikäs kahvila vaan myös työelämälähtöinen oppimisympäristö kehitysvammaisille ihmisille.
Selkokieli tukee työn tekemistä
Kello yhdeksän jälkeen Opa on palannut munkkien kanssa kahvilaan ja tapaa alakerran pukuhuoneessa kollegansa. Mustat paidat sujahtelevat selkien yli, kun harjoittelijat eli lyhtyläiset pukeutuvat työvaatteisiin.
Nimi tulee Lyhty ry -yhdistyksestä, joka tuottaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille ihmisille asumispalveluja sekä osallistavaa päiväaikaista toimintaa.
Lyhdyn ohjaaja Kari Nylander käy nopean neuvonpidon Ipin ravintolapäällikkö Virva Vuolteenahon kanssa tulevan aamupäivän kulusta. Lyhtyläiset työskentelevät kahvilassa pienryhmissä, puolitoista tuntia kerrallaan. Jokaisella lyhtyläisellä on omat vahvuutensa ja mielenkiinnon kohteensa, jotka pyritään ottamaan huomioon tehtävänjaossa.
Suomessa on noin 30 000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä, joista noin kaksi prosenttia on palkkatyössä. Suurin osa osallistuu työtoimintaan tai työllistymistä tukevaan toimintaan.
Ipissä kahvilatyöpaja tarjoaa kehitysvammaisille aikuisille työtoimintapaikan kahvila-alalla. Työskentelytiloihin on ripoteltu selkokielisiä ohjeistuksia, joista harjoittelijat voivat tarkistaa, mitä päivän työtehtäviin kuuluikaan.
Työnjälki hioutuu
Alakerran keittiö on pieni ja siisti. Muista kahvilakeittiöistä sen erottaa lähinnä sivupöydällä pyörivä tablettitietokone, jonka näytöltä voi lukea – tai kuunnella – selkokieliset työohjeet. Nyt ruudulla pyörii yrttiöljykastikkeen resepti.
Niila ”Nippe” Suoranta, 36, on keittiössä suorittamassa aamun ensimmäistä työtehtäväänsä, tuoremehun puristamista.
Kun Nippe on syöttänyt mehukoneeseen appelsiineja, hän kulauttaa Pohjanmaan kautta juuri puristamansa mehulasillisen. Tuliko hyvää, kysyy ohjaaja Visti-Koskinen.
”Liian hyvää”, Nippe huokaa.
Nipen lähellä Opa rakentaa päivän lounassalaattipohjia. Lautaset kilahtelevat pehmeästi rosteriselle työtasolle. Opa kasaa säntillisesti laakeille astioille vihersalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja.
”Kiire ei kuulu Ollin sanavarastoon”, sanoo Opan äiti Tuija Aarnio.
Opa on tunnettu rauhallisuudestaan ja tarkkuudestaan. Työskentelemisen aikana on myös tärkeää, että lyhtyläiset saavat keskittyä rauhassa. Kun Opa tekee salaatteja, häntä ei voi haastatella, ettei hyvä keskittyminen herpaannu.
Marinoidut punasipulit asettuvat ottimilla tarkasti paikoilleen, viereen Opa kääntää lusikalla pinkit hummuskeot. Tuhansien toistojen jälkeen työnjälki on hioutunut hyväksi ja huolelliseksi.
”Minä olen tässä vaan tiskarina, Opa on niin taitava”, kehaisee ravintolapäällikkö Virva Vuolteenaho.
Ipi on ihan oikea kahvila
Ipi Kulmakuppila on perustettu juuri tätä tarkoitusta varten: tarjoamaan työympäristö kehitysvammaisille ihmisille. Ajatus kahvilatoiminnan rakentamisesta lähti alun perin Lyhty ry:stä. Idean ja kahvilan avaamisen välillä kului kymmenen vuotta.
Kahvila Ipi nimettiin perustamishetkellä jo edesmenneen, mutta aiemmin suunnittelussa vahvasti vaikuttaneen helsinkiläisen varatuomarin, Down-lapsenlapsen onnellisen isoisän Pekka Hämäläisen mukaan. Jälkikasvu oli kutsunut Pekka Hämäläistä Ipiksi.
”Harjoittelemme kassalla tällä hetkellä. Kiitos ymmärryksestä!”
Kyltti kertoo, että kassalla asiakaspalvelua vielä treenataan. Palvelu on ensiluokkaista: Emma Liekari, 32, esittelee kahvilan tuotteet huolellisesti yksi kerrallaan. Tarjolla on kimara erikoiskahveja, lajitelma alkoholittomia oluita ja runsas valikoima salaatteja. Vitriini notkuu herkkuja korvapuusteista täytettyihin leipiin.
Kahvilatyöpajalaisten valmistamat leipomukset on merkattu erikseen ne leiponeen henkilön nimellä: ostamalla lyhtyläisen tekemän tuotteen voi tukea Ipin leipomotyöskentelyä. Marja Visti-Koskinen ei silti ole kuullut, että joku ostaisi pullaa nimenomaan siksi, että se on harjoittelijan tekemä.
”Emme me halua, että kukaan tulee tänne säälistä. Ipihän on oikea, laadukas kahvila”, Visti-Koskinen muistuttaa.
Lounasaikaan mennessä ilmassa leijailee mausteiden juureva tuoksu. Opan tekemille salaattipohjille rakennetut lounaat ovat päässeet tarjolle. Täytteeksi voi napata vaikkapa bataattifalafelpyöryköitä, hamppupateeta ja cashewpähkinöitä.
Ovi käy, ja valoisaan saliin virtaa tipotellen lounasasiakkaita. Naapuriravintolan Pedro Mata heittää Emma Liekarille kassan yli nyrkkitervehdyksen. Vakioasiakkaista on tullut kahvilan porukalle läheisiä.
”He ottavat upeasti huomioon meidän harjoittelijamme. Lyhtyläiset ja asiakkaat vaihtavat keskenään kuulumisia ja heittelevät yläfemmoja”, sanoo Marja Visti-Koskinen.
Romanssi syttyi työpaikalla
Kolmen vartin päästä Opa on saanut pitkälle toistakymmentä lounassalaattipohjaa tehtyä. Opa asettelee lautasille vielä huolellisesti kannet ja nostaa ne pinoissa jääkaappiin: yksi, kaksi, kolme lautasta päällekkäin.
Seuraavaksi Opa siirtyy salin puolelle. Nyt on hyvä hetki keräillä astioita, järjestellä tuoleja ja täyttää vesiastia.
Tiskihuoneesta kuuluu kolinaa. Musta automaattiliukuovi aukeaa, sulkeutuu ja aukeaa. Ina Turunen, 27, latoo tiskejä koneeseen. Ina esittelee mielellään kahvilan toimintaa englanniksi, ja hänet pyydetäänkin usein oppaaksi kansainvälisille vieraille. Viimeksi vierailijoita tuli Japanista asti.
Tiskihuoneen liepeillä Nippe Suoranta hieroo käsiään yhteen. Hän on viimein kahvilan suosikkipaikassaan. Jos kohta pääsisi itsekin tiskin pariin!
”Tiskipuolella olen ammattimies”, Nippe velmuilee.
”Nippe on myös hyvä roudari, hän pitää niin tarkkaa järjestystä”, ohjaaja Marja Visti-Koskinen kehuu.
Ina Turunen tupsahtaa tiskihuoneesta salin puolelle, riisuu luumunvärisen hatun ja haukottelee. Ina ja Nippe ovat paitsi kollegoita kahvilassa, myös seurusteleva pari.
”Sellainen työpaikkaromanssi”, Ina kuvailee. Riitoja töissä ei kuulemma tule.
”Mutta välillä pitää lohdutella”, Nippe tuumaa.
Enempää ei ehdi jutella: tiskihuoneessa on nyt vapaata, ja pian Nipestä näkyy enää selkä.
Ohjaaja Kari Nylander tulee kertomaan, että kassan takana itku meinaa olla lähellä. Emma haluaisi jo haastateltavaksi. Ei hätää, Ina tuuraa mielellään Emmaa – josko tänään kassalla liikkuisi käteistäkin, jonka käsitteleminen on Inan suosikkitehtävä. Myös Inan mielestä asiakkaat ovat mukavia, ainakin yleensä.
”Kerran oli kyllä yksi huijari. Hän jätti maksamatta”, Ina muistelee.
Urheilullinen vapaa-aika tasapainottaa työpäiviä
Opa on palannut salista keittiön työtason ääreen. Nyt työn alla on mustikkapiirakka – sellainen, johon myyntitiskillä sitten laitetaan leipurin nimi. Opa sekoittaa muovilastalla taikinaa ja kaataa sen vuokaan keskittyneesti.
”Seuraava vaihe”, ohjaa ravintolapäällikkö Vuolteenaho ja ottaa Opalta lastan.
Pian Opa ripottelee mustikoita piirakkapohjan päälle – ensin ulkoreunoille, sitten keskelle. Tasaisesti kuten Vuolteenaho on opettanut.
”Hyvä, Opa. Hienosti keskityit kaikesta hälinästä huolimatta”, Marja Visti-Koskinen kehuu.
Puolenpäivän jälkeen kahvilalla on rauhallista. Lyhtyläisten työpajapäivä Ipissä on ohi, mutta Opa jatkaa vielä pari tuntia.
Kun Opan päivä pajalla päättyy kahdelta, kutsuu miestä vielä koripallokenttä. Kännykän näytöllä hehkuu kuva ylpeästä mitalistista: syyskuussa Suomen Down-pelaajista koottu korisjoukkue kävi nappaamassa hopeaa Down-urheilijoiden EM-koripallossa Italian Padovassa.
Opa harrastaa myös jalkapalloa ja ratsastusta, viikonloput kuluvat kavereiden tai tyttöystävän seurassa.
Työ lisää itsevarmuutta ja merkityksellisyyttä
Opa on päässyt nauttimaan lounaasta: tänään lyhtyläisille oli tarjolla kurpitsasosekeittoa. Ruokatauon aikana mustikkapiirakkakin on tullut uunista ulos. Kun oma leipomus päätyy vitriiniin, tulee leipurille hyvä mieli.
”Hyvältä tuntuu”, Opa vahvistaa hymyillen.
”Joskus Opa on jäänyt odottelemaan leipomansa omenapiirakan esille laittamista useamman tunnin iltapäivällä”, Marja Visti-Koskinen hymyilee.
Opan leipomista mustikka- ja sitruunapiirakoista kilahtelee kuvaviestejä myös Aarnioiden suvun chat-ryhmään. Tai Opa saattaa kertoa ylpeänä, että kahvilan terassi on nyt laitettu kuntoon.
Opan äiti Tuija Aarnio sanoo, että kahvilassa työskenteleminen on tuonut valtavasti itsevarmuutta ja merkityksellisyyttä Opan elämään. Äidin mukaan erityisesti keittiötyöt – ja se munkkien hakeminen – ovat osoittautuneet Opalle tärkeiksi tehtäviksi.
”Olli lähtee aina ylpeänä töihin. Meille paikka Ipissä oli lottovoitto”, Aarnio sanoo.
Kahvila Ipi täytti tänä vuonna kahdeksan vuotta. Opa on ollut mukana alusta asti. Joka arkiaamu kello 7.30 Opa lähtee taittamaan työmatkaa kotoa Espoon asumisyksiköstä Kallioon kahdella bussilla, ja tulevaisuudessa hän haaveilee saavansa vakituisen työn Ipin kahvilatyöntekijänä.
”Sanotaan niin, että tätä työstetään. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, Marja Visti-Koskinen muotoilee.
