Euron talosta koti Pöllökartanon osuuskunnalle – Idean äiti Leena Ilmola yhteisön arjesta: ”Toisten perään katsominen ei tarkoita hoivaamista – täällä on turvallista, kukaan ei jää yksin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Talon asukkaista Seppo, Leena, John ja Veli-Matti Pöllölän ulkoportailla, joita pitkin pääsee nykyään myös pyörätuolilla.
Talon asukkaista Seppo, Leena, John ja Veli-Matti Pöllölän ulkoportailla, joita pitkin pääsee nykyään myös pyörätuolilla. © Sara Pihlaja
Kun tutkija Leena Ilmolan raportti hyvästä elämästä valmistui, syntyi idea yhteisöstä. Luopioisista ostettiin talo eurolla. Siinä asuu nyt seitsemän ihmistä. Elämä on yllättävän hyvää ja sopivan turvallista.

Kahvihetki kunnalliskodin kuistilla. Ei ehkä ihan tavanomainen eläkepäivien haave.

No, kourallinen ihmisiä kuitenkin sellaisesta haaveili ja juo nyt Pöllöläksi kutsutun, aiemmin kunnalliskotina ja mielisairaalana toimineen talon kuistilla iltapäiväkahvejaan.

Tosin jos tarkkoja ollaan, kuisti on rakennettu paljon sairaalavuosien jälkeen. Se rakentui samalla, kun Luopioisissa sijaitseva Pöllölä pari vuotta sitten kunnostettiin seitsemän ihmisen kodiksi.

”Talo oli kieltämättä ihan hirveässä kunnossa, kun me ostimme tämän”, Pöllölän asukas Leena Ilmola kertoo.

Talon kunnosta kertoo sen ostohintakin, yksi euro. Ja silti talo ostettiin Pälkäneen kunnalta ja kunnostettiin.

Nyt tunnelma on leppoisa ja talolle melko tavanomainen. Kahveja on parin vuoden yhteisasumisen aikana juotu yhdessä monet.

”Meille on muotoutunut liuta kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi on sellainen, että jos jollekin tulee enemmän vieraita, tai vaikka joku kokous pidetään yhteistiloissa, asukkaat saavat napata tarjoiluista jotain suihinsa”, Leena Ilmola sanoo.

Se on ollut toimiva ratkaisu. Ei jää hukkaruokaa.

”Enkä ole juuri laiskana kokkina juuri omaa uuniani lämmitellyt”, Leena nauraa.

Hyvä elämä on yllättävän sosiaalista

Leena Ilmola toimi valtioneuvoston kanslian Toimi-projektin selvitysmiehenä vuosi sitten. Projektiin haastateltiin 105 eri-ikäistä suomalaista siitä, mitä on hyvä elämä.

Vastausten keskiöön nousivat elämä suvun, ystävien ja oman verkoston piirissä, luonnon keskellä. Vastaajat kokivat asumisen suurimmaksi haasteekseen, se koettiin kaikkialla Suomessa kalliiksi.

Asumismuotojen pitäisikin tulosten valossa olla monimuotoisia ja ihmisten voitava tehdä töitä sekä maailmalla että asua samassa elinpiirissä niin sinkkuna, nuorena perheenä kuin vielä eläkkeellä ja sairastuessaankin. Siksi etätyön merkitys ja oman työn määrän säätely koettiin hyvän elämän kannalta vastauksissa erittäin tärkeinä.

Yhteiset kahvi- ja ruokahetket ovat tulleet asukkaille parissa vuodessa tutuiksi, samoin Sepon ruuanlaittotaidot.

Yhteiset kahvi- ja ruokahetket ovat tulleet asukkaille parissa vuodessa tutuiksi, samoin Sepon ruuanlaittotaidot. Sara Pihlaja

Leena Ilmola: ”Kukaan ei jää yksin”

Enää Pöllölä ei ole karu autiotalo. Kaukana siitä. Vanhoista ruutuikkunoista pilkottava talviaurinko läikittää kuistin hirsiseiniä. Niitä ainoita, jotka remontissa voitiin jättää näkyviin.

”Meillä oli hurjia visioita, miltä täällä näyttäisi, mutta aika moni idea karahti paloturvallisuuteen ja tai johonkin muuhun rakennustekniseen pykälään. Mutta tämän kuistin saimme”, Leena Ilmola kertoo.

Kuistin pöytien ääreen on kerääntynyt viisi talon seitsemästä asukkaasta. Jokainen heistä on löytänyt tiensä Pöllölään eri tavoin.

”Muun muassa Riitta käveli sisään jollain lenkillään, kun me remppasimme taloa. Joimme kahvit ja sen jälkeen hän päätti muuttaa tänne”, Päivi Loukamo, yksi Pöllölän omistavan osuuskunnan perustajista, kertoo.

Vaikka Päivi on ollut talohankkeen paikallisia aktiiveja, hän ei asu talossa. Tai ei yleensä asu.

”Pari kuukautta sitten kaaduin ja mursin reisiluuni. Onneksi täällä Pöllölässä oli tyhjillään vierasasunto, jonne saatoin tulla kipseineni toipumaan.”

Ilman Pöllölää Päivi olisi mitä luultavimmin maannut saman ajan terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Tänä talvena toipilaita on talossa riittänyt muutenkin edellistalvia enemmän. Leenan mies John tarvitsee perään katsomista aivoinfarktin jäljiltä ja muutamalla muullakin on ollut terveysongelmia.

Pöllölän asukkaat ovat eri ikäisiä. Talon asukkaista Seppo Rinne, Pia Suhonen ja Riitta Suovalkama ovat vielä työikäisiä, samoin Leena. Talon ikäpresidentti, yli 80-vuotias Osmo Syrjä, puolestaan huitelee jatkuvasti matkoilla ympäri maailmaa. Tällä hetkellä hän on Espanjassa.

”Eikä toisten perään katsominen tarkoita hoivaamista tai sairaanhoitoa, vaan sitä, että täällä on turvallista, sillä kukaan ei jää yksin”, Leena Ilmola toteaa.

Leena Ilmola ja Milou viihtyvät Pöllölässä. Miloulle riittää seuraa – ja haukuttavaa.

Leena Ilmola ja Milou viihtyvät Pöllölässä. Miloulle riittää seuraa – ja haukuttavaa. Sara Pihlaja

Tutkimuksesta kodiksi

Millainen on hyvä elämä  -kysymystä systeemi- ja tulevaisuustutkijana työskentelevä Leena Ilmola pyöritteli mielessään joitakin vuosia sitten. Hän teki silloin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle Hyvinvointiyhteiskunta 2030 -raporttia. Siitä sai myös ajatus Pöllölästä alkunsa.

”Tulevaisuutta pohdittiin erilaisissa työpajoissa ja yksi niistä pidettiin tuossa paikallisen kulttuuriyhdistyksen pyörittämällä Mikkolan Navetalla. Siellä syntyi malli, jonka nimeksi annettiin Säällinen elämä. Se tuntui heti sellaiselta, jota kannatti lähteä tavoittelemaan”, Leena muistelee.

Yksi mallin peruspilareista oli yhteisöllisyys, yhdessä asuminen ja sosiaalisen pääoman merkitys.

”Joku tilaisuudessa totesi, se taisi olla Päivi, että tuossahan olisi Pöllölä ihan tyhjillään.”

Päivi myöntää, että näin se tosiaan taisi mennä.

”Ja nämä huurupäät lähtivät sitten mukaan!” hän nauraa.

Seppo panosti asuntonsa suunnitteluvaiheessa omaan keittiöön, sillä hän harrastaa kokkaamista.

Seppo panosti asuntonsa suunnitteluvaiheessa omaan keittiöön, sillä hän harrastaa kokkaamista. Sara Pihlaja

Ensin perustettiin Pöllökartanon osuuskunta, joka omistaa talon. Kaikki asukkaat ovat osuuskunnan jäseniä.

”Tämä oli aika lailla pioneerihanke Suomessa ja rahoituskuviot veivät paljon aikaa. Emme saaneet kunnostamiseen julkista rahoitusta, vaan nykyiset asukkaat ovat sijoittaneet itse rahaa talon korjaamiseen”, Leena toteaa.

Osa asukkaista on ollut alusta lähtien mukana remontin eri vaiheissa, osa muuttanut lähes valmiiseen kotiin pari vuotta sitten.

”Ja nyt meille tulee keväällä ensimmäinen uusi asukas tuohon vierasasuntoon. Se on jännittävää, sillä me kaikki muut olemme asuneet täällä alusta alkaen”, Leena kertoo.

Yksilöitä yhteisössä

Seppo on asetellut tarjolle marjoja ja jäätelöä. Yhteiskeittiön lisäksi jokaisella on huoneessaan ainakin keittosyvennys. Sepolla ja Pialla jopa täysin varustellut keittiöt, sillä kumpikin harrastaa kokkausta.

Talon suurin, noin 55 neliön jyrkkäkattoinen ullakkoasunto, on yhteisön ainoalla pariskunnalla, Leenalla ja Johnilla. Joissakin asunnoissa on oma sisäänkäynti ja kaikissa kylpyhuone.

”Meidän yhteisöllisyyden aste vaihtelee päivittäin. Jokainen voi olla omissa oloissaan niin paljon kuin haluaa tai olla olematta”, Seppo luonnehtii.

55-vuotias Seppo on talon nuorin asukas. Hän työskentelee opettajana, mutta ei pidä itseään valtavan sosiaalisena.

”Kun tätä asumismuotoa kehiteltiin, Leena jakoi jokaiselle kyselylomakkeen. Antamieni vastausten perusteella minun ei olisi kannattanut harkita yhteisöasumista. Silti olen viihtynyt täällä hyvin.”

Pöllölän yhteisolohuoneesta löytyy televisio, jota tosin katsotaan harvoin yhdessä.

Pöllölän yhteisolohuoneesta löytyy televisio, jota tosin katsotaan harvoin yhdessä. Sara Pihlaja

”Luopioisiin on ollut hyvä asettua”

Seppo ja Pia ovat työkavereita ja työskentelevät lyhyen ajomatkan päässä. Leena kauempana, Itävallassa. Se on mahdollista, sillä hän tekee työtään lähes 100-prosenttisesti etänä, kellariin rakennetussa työhuoneessa. Samalla hän pystyy web-kameran avulla tarkkailemaan, kuinka Johnin toipilasarki yläkerrassa sujuu.

”Hyvinvointiraportin yksi keskeinen tulos oli, että ihmisten elämänlaatuun vaikuttaa myönteisesti, jos voisimme säädellä töidemme määrää elämäntilanteen mukaan – ja ettei kaikkien tarvitsisi asua ruuhka-Suomessa”, Leena kertoo.

Hän on asunut elämässään vähän kaikkialla: Savossa, Helsingissä, Yhdysvalloissa, Itävallassa ja Portugalissa. Nykyisin Pälkäneeseen kuuluvaan Luopioisiin on ollut hänestä erittäin helppo asettua.

”Tänne on siunaantunut todella aktiivisia ihmisiä. Peruspalvelut ovat olemassa, mutta myös todella hyvä yhteishenki. Se on elintärkeää, sillä kun kunnat jatkuvasti kurjistuvat, vapaaehtoisten merkitys kasvaa.”

Kyläkoulujen puolustajat ja lastenfestivaalien suunnittelijat

Myös Pöllölän asukkaat ovat aktiivisia, suuri osa kuuluu useaan eri yhdistykseen.

Yhdessä puolustetaan kyläkouluja ja suunnitellaan kaikenlaisia tapahtumia, kuten lastenfestivaaleja kesäksi.

”Tutkin työssäni muun muassa juuri tällaisen sosiaalisen pääoman merkitystä. Sen merkitys on myös terveydellinen, flunssat vähenevät, masennus on siedettävämpi kärsiä ja paino laskee. Tosin vaikutusreitit ovat tietysti monimutkaisia”, Leena kertoo.

Hänen vieressään Veli-Matti Ilmola nyökkäilee. Veli-Matti asui ennen Karkkilassa, mutta kun hän kuuli Leenalta ja Päiviltä talohankkeesta, hän innostui.

”Minulla oli Karkkilassa ihan mukava omakotitalo, mutta myös Parkinsonin tauti. Muutama vuosi sitten ajattelin, että olisi ehkä hyvä päästä tässä vaiheessa pois isosta talosta ja niin tein ihan viimeisten asukkaiden joukossa muuttopäätöksen.”

Veli-Matin Parkinsonin etenemistä yhteisöasuminen ei silti pysäyttänyt, ja niin hänelle vuodenvaihteessa asennettiin päähän stimulaattori, tai niin kuin Leena toteaa: ”Vellusta tehtiin kyborgi”.

Yhteisön sosiaalinen turva on ollut Veli-Matillekin leikkauksesta toipuessa todella tärkeää. Hän saattoi luottaa siihen, että joku aina välillä tarkasti, minkälainen hänen vointinsa oli.

Nyt mies tosin on jo palannut normaaleihin hommiinsa, kaiken rakenteluun.

”Vellu on ollut todellinen siunaus tälle talolle, värkkää netit ja tietotekniikat kuntoon ja rakensi jokaiseen huoneeseen oman sisäpuhelimen”, Päivi kertoo.

Veli-Matti taas kiittää Päiviä siitä, että ylipäätänsä asuu talossa.

”Mun huoneeni oli varattu Päiville, mutta Päivi jänisti loppusuoralla, kun sillä on iso koira, joka ei välttämättä olisi tottunut talon tavoille.”

Siksi talossa on nyt virallisesti vain yksi koira, Leenan pieni Milou.

”Se pitääkin välillä ääntä parin koiran puolesta!” Leena nauraa.

Seppo viihtyy asunnossaan. Hänestä on mukava vetäytyä välillä myös omiin oloihin.

Seppo viihtyy asunnossaan. Hänestä on mukava vetäytyä välillä myös omiin oloihin. Sara Pihlaja

Yhteisö tuo säästöä

Milou johdattaa vieraat talokierrokselle. Asuntoja on kahdessa kerroksessa ja jokainen on omanlaisensa. Toisissa seinät ovat suoria, toisissa kaarevia tai vinoja, mutta jokaisessa on valoisaa ja sen näköistä, että viihdytään.

Yhteistilojen sisustus ei kuitenkaan ollut kaikille ihan mutkatonta, sillä jokainen muutti taloon paljon suuremmasta asunnosta.

”Minulla oli paljon kaikkia ihania visioita, miltä täällä pitäisi näyttää”, Leena Ilmola kertoo.

Totuus kuitenkin oli, että jokaisella asukkaalla oli muuttovaiheessa ihan liikaa tavaraa, jota yritettiin saada mahtumaan taloon.

”Siinä vaiheessa kukaan ei ollut enää kiinnostunut mun 50-luvun tunnelmasta!”

Hyvää oli se, ettei uusia tavaroita tarvinnut hankkia. Talo noudattelee siis pitkälti kiertotalouden ideaa.

”Me myös säästämme energialaskuissa, yksi sauna lämpenee usealle ihmiselle parin sijaan ja kierrätämme hyvin”, Seppo kertoo.

Asunnoistaan talon asukkaat maksavat 10 euroa neliöltä kuussa ja sen päälle yhteisistä tiloista satasen.

”Me olemme tietysti rahoittaneet osuuskuntaa remontointivaiheessa, mutta tämän tarkoitus olla asumismuoto, joka ei ole vain hyvätuloisten käsillä ja siksi kopioitavissa monille paikkakunnille”, Leena kertoo.

Veli-Matin huoneen seinille on ripustettu kuvia sodasta. ”Löysin negatiivit aikoinaan vanhasta piirongista. Sukulaismies on ne ottanut, negatiivit palautettiin sodan jälkeen sukulaisille, kun mies itse kaatui rintamalle.”

Veli-Matin huoneen seinille on ripustettu kuvia sodasta. ”Löysin negatiivit aikoinaan vanhasta piirongista. Sukulaismies on ne ottanut, negatiivit palautettiin sodan jälkeen sukulaisille, kun mies itse kaatui rintamalle.” Sara Pihlaja

Kitka opettaa erilaisuutta

Talokierroksen jälkeen asetutaan jälleen kuistille. Seppo on nostanut pöytään tekemänsä keiton.

Onko täällä aina näin idyllistä?

”No ei tietenkään. Se on vähän sellainen pinttynyt klisee, että yhteisössä kaikki tehdään käsi kädessä. Piakaan en ole tainnut nähdä melkein viikkoon, kun hänellä on niin paljon harrastuksia ja menoja”, Leena toteaa.

Silti ovista kulkee ystäviä ja sukulaisia jatkuvasti enemmän kuin keskivertokodissa. Juuri vähän aikaa sitten Vellu opetti Pian lapsenlapsen katsomaan tähtiä kaukoputkella. Yhden asukkaan sisar on toipunut vierashuoneessa lonkkaleikkauksesta, ja nyt toipuu Päivi.

Veli-Matin harrastamat vanhat tavarat saavat näkyä hänen asuntonsa sisutuksessa. Mies rakensi myös jokaiseen asuntoon oman sisäpuhelimen.

Veli-Matin harrastamat vanhat tavarat saavat näkyä hänen asuntonsa sisutuksessa. Mies rakensi myös jokaiseen asuntoon oman sisäpuhelimen. Sara Pihlaja

Elämää riittää ympärillä.

Ja joitain ristiriitojakin?

Hetkeksi tulee hiljaista. Seppo aloittaa.

”Kerran kuukaudessa on talokokous, jossa käydään läpi myös mieltä hiertävät asiat. Niitä on joskus, mutta yllättävän vähän.”

Joskus tosin huomautellaan leppoisasti toisten siivoustasosta.

”Pelko pitää ainakin minut nykyään siistinä! Mutta vakavasti puhuen on vaikea kuvitella, että mikään romuttaisi tunnelman. Kaikki nukahtavatkin niin aikaisin, ettei mitään hiljaisuusaikoja tarvita.”

Jännitteitä ja suorastaan eripuraa pulpahtelee vain harvoin pintaan.

”Viime kesänä raivasin pihaan kukkapenkin. Joillekin se tuotti päänvaivaa, kun en pitänyt siitä niin hyvää huolta kun toivottiin ja niin koko penkin perustaminen on välillä kaduttanut”, Seppo hymähtää.

Kukkapenkkiepisodi naurattaa ihmisiä. Siitäkin selvittiin ja penkki saa jatkaa elämäänsä, rehottaen tai ei.

Veli-Matti suorastaan puolustaa pientä kitkaa.

”Olen täällä oppinut sietämään erilaisuutta. Yksin ei tarvinnut, kun eli omissa neliöissään. Nykyään sellainen ei se niin tarkkaa ole -ajatus juolahtaa mieleen yhä useammin. Se on yllättävän mukava ajatus.”

Yhteisöasuminen kiinnostaa

Vanhustyön keskusliitto ja vakuutusyhtiö Ilmarinen tutkivat muutama vuosi sitten vanhuusikäisten toiveita asumisestaan. Joka kolmas vanhuseläkkeelle siirtyvä oli kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Eniten siinä kiinnosti turvallisuus, arkinen apu ja kohtuullinen hinta sekä seura.

Suomen Akatemian tutkimuksessa 2015 tutkittiin kahta ikääntyvien yhteisöllisen asumisen projektia, joissa suurin osa oli yksinasuvia eläkeläisiä. Yhteisöihin muutettiin terveyden heikennyttyä, avun tarpeen ja yksinäisyyden tunteen lisäännyttyä. Näihin asukkaat kokivat saaneensa apua.

Myös Pöllölän kaltainen asunto-osuuskuntamalli kiinnostaa tällä hetkellä ihmisiä, sillä asumisen kalleus on muuttumassa erityisesti pääkaupunkiseudulla jo todelliseksi ongelmaksi. Asunto-osuuskunnissa asuntoa ei voi pääsääntöisesti vuokrata kolmansille osapuolille, eikä asuntoa voi myydä, jolloin asunto ei ole sijoituskohde vaan yksinkertaisesti vain koti osuuskunnan jäsenelle. Mahdollinen arvonnousu kiinteistölle koituu osuuskunnan hyväksi.

Lähteet: Ara, Suomen Akatemia, Ilmarinen, Vanhustyön Keskusliitto.

Lue myös: Ainutlaatuista arkkitehtuuria Naantalin rannikolla – ”Livonsaaren yhteisökylässä käytetään paljon luonnonmateriaaleja, kuten ruokoa kattoihin”

X