Reportaasi hoitajien päivästä – Näin sujuu vanhustenhoito ilman kiirettä: ”Se aika menee, mikä menee”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Auli Rantanen halaa Sirkka Vahvaselkää.
Auli Rantanen halaa Sirkka Vahvaselkää. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Lähihoitaja Auli Rantanen työskentelee Helsingin kaupungin kotihoidon Elämänlaatu-toiminnassa. Se tarkoittaa kiireetöntä hoivaa – ja sitä kiersimme hänen mukanaan katsomassa.

On joulukuinen aamu. Seuraamme hoitajien päivää Itä-Helsingissä.

”Miten sinulla on naama noin pitkänä”, Helsingin kaupungin kotihoidon lähihoitaja Auli Rantanen sanoo astuttuaan sisään asiakkaansa Lauri Hiltusen, 84, kotiin Kontulassa.

”Katsoitko, onko minun autossani edes parkkikiekkoa,” Lauri huolehtii.

Lauri on joutunut jättämään autonsa sakkopaikalle kerrostalonsa eteen yöksi, koska liikkuminen on vaikeaa. Hän on toipumassa kystofiksi-leikkauksesta eli hänen vatsanpeitteidensä läpi menee kestokatetri.

Auli tuntee Laurin jo vuosikymmenten takaa, koska asuu samalla kadulla. Hän tietää, ettei miestä huoleta niinkään auton pysäköinti vaan paljon tärkeämpi asia.

Lauri Hiltunen on harrastanut uintia ystäväporukassaan jo 30 vuoden ajan. Nyt terveyspulmat ovat estäneet uimisen vuoden verran ja synkistäneet miestä.

Lähihoitaja Auli Rantanen auttaa Lauri Hiltusta sukkien pukemisessa. Uintipäivinä hoitaja ei pue tukisukkia, vaan peittää katetrin aukon vedenkestävällä lapulla.

Lähihoitaja Auli Rantanen auttaa Lauri Hiltusta sukkien pukemisessa. Uintipäivinä hoitaja ei pue tukisukkia, vaan peittää katetrin aukon vedenkestävällä lapulla. Tommi Tuomi / Otavamedia

Mutta Auli Rantasella on Laurille merkittävä parannuskeino. Esitelläkseen konstiaan Auli pyytää Lauria käymään selälleen sängylle. Auli nappaa virtsankeräyspussin letkun irti, kiertää katetrin pään sykerölle ja asettaa päälle vesitiiviin suojalapun.

”Tämän kanssa sinä voit uida”, Auli sanoo.

Miehen ilme kirkastuu hetkessä.

”Sehän on minulle ilosanoma! Alan käydä taas uimassa 2–3 kertaa viikossa. Ehkä menen jo huomenna. Meillä on niin hyvä uintiporukka, että me pidämme kaverista huolta. Järjestetään synttärit, kahvittelut ja hautajaisetkin”, Lauri kertoo.

Auli kirjaa ylös, että vuorossa oleva hoitaja jättää aamulla tukisukat laittamatta ja suojaa katetrin reiän oikealla lapulla. Kun Auli poistuu Laurin luota runsaan tunnin päästä, Laurin naama ei ole enää pitkänä.

Nyt mies hymyilee niin, että hampaat näkyvät.

Tuntejakin ihmisen luona

Tätä on Helsingin kaupungin kotihoidon Elämänlaatu-toiminta parhaimmillaan.

yrittää helpottaa yksinasuvien ihmisten elämää muutamilla kiireettömillä kotikäynneillä niin, että käyntien jälkeen he pääsisivät paremmin mukaan sosiaaliseen elämään. Kuten kaupungin järjestämiin harrastuksiin tai vanhuksille järjestettävään päivätoimintaan.

Samalla pyritään nostamaan ikä-ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä ja kaupungin palveluiden käyttö-astetta.

Auli Rantanen on työskennellyt vajaa kaksi vuotta Elämänlaatu-toiminnassa. Ryhmiä on kaksi, toinen Itäisessä kotihoitoyksikössä ja toinen Haagassa. Hoitajia on idässä kolme, joista yksi on paraikaa opintovapaalla.

Auli Rantanen vie asiakkaitaan päiväkeskukseen, kauppaan, kahville tai mihin tahansa ihminen toivoo. Keskimäärin käynti kestää tunnin pari, mutta usein hän on ihmisen seurassa kolme tai neljäkin tuntia.

Auli Rantanen ja Lauri Hiltunen ovat tuttuja pitkältä ajalta, joten juttelu sujuu ja nauru raikaa.

Auli Rantanen ja Lauri Hiltunen ovat tuttuja pitkältä ajalta, joten juttelu sujuu ja nauru raikaa. Tommi Tuomi / Otavamedia

Mitä itse haluat?

Toiminta on asiakaslähtöistä. Se tarkoittaa, että hoitaja kyselee vanhuksen omista mielenkiinnon kohteista ja rakentaa tapaamisia niiden varaan.

Auli yrittää aktivoida jokaista ihmistä johonkin toimintaan mukaan: uintiharrastuksen uudestaan löytäneelle Laurille Auli mainostaa palvelukeskuksen tasapainoryhmää.

Tavallinen kotihoidon käynti kestää Helsingin kotihoidossa keskimäärin 26 minuuttia. Sen sijaan Elämänlaatu-ryhmän käynneillä ei ole määrä- eikä tavoiteaikoja.

”Se aika menee, mikä menee”, Auli Rantanen sanoo.

Omaiset ja hoitoalan ammattilaiset voivat ilmoittaa Elämänlaatu-toimintaan, jos tuntevat oikealla alueella asuvan vanhuksen, jonka toivoisivat pääsevän hankkeeseen mukaan.

Kaupunki tekee Elämänlaatu-toiminnasta tammikuussa jatkosuunnitelman, joten tällä hetkellä ei ole tiedossa, miten se ensi vuonna jatkuu. Toivottavaa kuitenkin on, että hyvää mallia voitaisiin joskus laajentaa isommalle alueelle.

Lähihoitaja Auli Rantanen on jäämässä eläkkeelle viiden vuoden päästä, mutta hän loistaa vanhusten parissa.

Lähihoitaja Auli Rantanen on jäämässä eläkkeelle viiden vuoden päästä, mutta hän loistaa vanhusten parissa. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kiire on kiellettyä

Lähihoitaja Auli Rantasen päivä jatkuu Kontulassa Sirkka Vahvaselän, 90, luona. Ovella Rantanen kysyy Sirkalta, onko tämä neulonut kauniin puseronsa itse.

Sirkka on tehnyt työuransa muodin parissa, ja kiinnittää edelleen huomiota kauneuteen. Neulos ei kuitenkaan ole Sirkan tekemä vaan hänen siskonsa luomus, mutta ikävä kyllä sisko on jo edesmennyt.

”Ei minulla ole enää oikein, kenelle soittaa. Puhunkin jo yksin”, Sirkka sanoo.

Sirkka on jäänyt leskeksi. Siskon ja puolison lisäksi moni muukin läheinen on jo kuollut. Veljen pojat ovat onneksi vielä jäljellä.

”Minä kerron tämän asian nopeasti läpi, miten minä lähdin evakkoon”, Sirkka alkaa kertoa Aulille.

”Muista, että minulla ei ole kiirettä, Sirkka”, Auli sanoo.

Sirkalla on nyt talvisodan muistovuodenkin herättämänä tarve puhua evakkokokemuksistaan ja sotakokemuksistaan. Auli antaa Sirkan puhua ja kuuntelee kiireettä.

Sirkan päivät kuluvat nyt yksin omassa kodissa. Hänen luonaan käy kyllä monenlaista auttajaa: Helsinki Missiosta vapaaehtoinen juttukaverirouva, veteraanijärjestöstä kaupassakävijämies, jonka kanssa Vahvaselkä pääsee myös kävelylle. Niin ja tietysti Helsingin kaupungin kotihoidosta hoitaja.

Silti jotain puuttuu.

Lue myös: Heräsikö huoli vanhuksesta? Meistä jokaisella on oikeus tehdä ilmoitus iäkkään henkilön palvelutarpeesta

Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset sotakokemukset evakkona ja pikkulottana tulvivat Sirkka Vahvaselän mieleen nyt talvisodan juhlavuonna. Hänen kotiinsa tulee Kenttäpostia-lehti.

Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset sotakokemukset evakkona ja pikkulottana tulvivat Sirkka Vahvaselän mieleen nyt talvisodan juhlavuonna. Hänen kotiinsa tulee Kenttäpostia-lehti. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kotikokille olisi tarve

Sirkka on jäänyt kaipaamaan erästä aivan tiettyä auttajaa: kotihoidon tukityöllistettyä Merjaa, joka kävi pitkään tekemässä Sirkalle kotiruokaa.

Sirkka on kadottanut ruokahaluaan, joten oikean ruoan näkeminen kauniisti katettuna on hänelle tärkeää einesten vaihtoehtona.

Kun Auli kuulee tästä, hän alkaa tehdä itse ruokaa Sirkalle: munakkaan nakeilla. Niiden kylkeen hän lisää suolakurkkuja ja lasiin piimää, ja laittaa pöytään serviettien kera.

”Kyllä tämäkin minun työhöni kuuluu, mutta Merjaa ei saa tänne enää ikävä kyllä takaisin”, Auli sanoo ja hymyilee, kun näkee ruoan maistuvan.

Ruokailun yhteydessä Auli yrittää houkutella Sirkkaa mukaan päivätoimintaan, jossa Sirkka saisi syödä parempaa ruokaa ja jutella ikätovereidensa kanssa sodasta.

”Ei huono idea, kyllä minä kaipaan seuraa”, Vanhaselkä sanoo, mutta kieltäytyy päivätoiminnasta kaikkien Aulin yritystenkin jälkeenkin.

”Tykkään tästä työstä, kun saan aika monia asiakkaita aktivoitua liikkeelle”, Auli sanoo, vaikka tällä kertaa tavoite ei täyttynytkään.

Auli Rantasen aurinkoinen asenne tarttuu myös asiakkaisiin.

Auli Rantasen aurinkoinen asenne tarttuu myös asiakkaisiin. Tommi Tuomi / Otavamedia

Laulamaan pitkästä aikaa

Sirkan jälkeen Aulin työpäivä jatkuu Myllypurossa yksin asuvan Anneli Leppäsen, 86, luona. Annelin lapset ovat olleet huolissaan aikaisemmin aktiivisen äidin kotiin passivoitumisesta, ja sen takia hän on päässyt mukaan Elämänlaatu-toimintaan.

Syyskuussa Auli on tehnyt Annelin kanssa kaupungin kaipaaman hakemuksen päivätoimintaan osallistumisesta, jotta Anneli pääsisi muiden ihmisten seuraan ja ulos.

Muistiongelmista kärsivä Anneli ei kuitenkaan muista, mitä on sovittu. Auli selittää uudestaan rauhallisesti, että nyt mennään yhdessä laulamaan.

Perillä Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa Annelin silmiin syttyy ilo, kun hän näkee ihmisiä tanssimassa ja laulamassa karaokea. Anneli ei halua edes syödä lounastaan ensin, vaan menee heti kuuntelemaan musiikkia. Tuolille istuuduttuaan hän alkaa heti laulaa mukana, mutta suostuu myös syömään annoksensa.

Kulttuuriohjaaja Päivi Turunen toimii karaoke-emäntänä, kun Anneli Leppänen laulaa.

Kulttuuriohjaaja Päivi Turunen toimii karaoke-emäntänä, kun Anneli Leppänen laulaa. Tommi Tuomi / Otavamedia

Auli Rantasta ja Anneli Leppästä laulattaa vielä automatkalla Annelin kotiin.

Auli Rantasta ja Anneli Leppästä laulattaa vielä automatkalla Annelin kotiin. Tommi Tuomi / Otavamedia

”Missä sinä olet ollut, Anneli”, neljä tuttua tulee kyselemään.

Kaverit hakevat saman tien häntä tanssimaan.

Anneli on aikaisemmin käynyt näiden kavereidensa kanssa uimassa, kuorossa ja töissä, ennen kuin terveysongelmat alkoivat.

Nyt Anneli loistaa taas omiensa joukossa.

Tuttavat olivat koko ajan näin lähellä, mutta tarvittiin vain hiukan apua, jotta Anneli sai lähdettyä heidän luokseen.

Anneli laulaa mikrofoniin viimeisen karaokekappaleen Vanhan veräjän luona.

Lauluvire jää päälle. Vielä automatkalla kotiin Anneli laulaa lähihoitaja Aulin kanssa Petteri Punakuonoa ja Tonttujen jouluyötä.

”Annelin kirjauksessa luki, että katso, että Anneli syö. Mutta ei siinä lukenut, että katso, että Anneli laulaa”, Auli kertoo. Siinä tiivistyy tavallisen kotihoidon ja Elämänlaatu-toiminnan ero.

Lue myös: Kiirettä, unohtuneita käyntejä ja ylilääkitsemistä – Lähihoitajat avautuvat kotihoidon ongelmista: ”Hävetti sanoa olevansa hoitaja, koska työn jälki oli aivan järkyttävää”

X