Marianne muutti aviomiehensä kanssa Balille: ”Olen onnellinen, että otimme riskin”

Marianne Jonkka muutti aviomiehensä Jussi Jonkan kanssa Balille vuonna 2006.

”Pidin työnteosta liikaa. Se oli elämässäni suhteettoman suuressa roolissa. Olin aina viemässä muutosta eteenpäin esimiestehtävissä suurten yritysten myyntitiimeissä. Se tarkoitti monesti uudistuksia henkilöstörakenteessa.

Jos olisin jatkanut samaa tahtia seuraavat kymmenen vuotta, en olisi osannut enää lopettaa.”

Toiset lähtevät Espanjaan eläköitymään, me muutimme Balille

Toiset lähtivät Espanjaan eläköitymään, mutta se ei tuntunut oikealta minulle ja miehelleni Jussille. Halusimme matkustella Aasiassa. Kollegan vaimo oli kotoisin Indonesiasta ja kysyi, oletteko koskaan miettineet Balia. Olimme lomailleet 15 vuotta Thaimaassa, ja keväällä 2001 kurvasimme Indonesian ja Balin kautta.

Vastassa oli lämpö, upea luonto, ihmisten ystävällisyys sekä alhainen hintataso varsinkin palveluissa. Samalla rahalla jolla Suomessa leikataan hiukset kerran, Balilla käy parturissa seitsemän vuotta.

Neljä lastamme olivat jo täysikäisiä. He rohkaisivat lähtöön, sillä tiesivät, että voisivat jatkossa viettää aikoja Balilla.

Kun lopulta päätimme lähteä Suomesta, olin 50-vuotias ja Jussi oli jäänyt juuri eläkkeelle vakuutusmeklarin työstä. Asunto, auto ja tavarat myytiin.

Lokakuussa 2006 Balille lähti mukaan kaksi golfbägiä ja kaksi matkalaukkua, joissa oli perusmatkatavarat, valokuvia ja jouluenkelit.

Muutto Balille: Lämpöä ympäri vuoden, avoimuus ja ilo tarttuivat nopeasti

Emme tienneet saaresta etukäteen mitään. Alkuun suurin ihmetyksen aihe oli aikakäsitys. Balilla juuri kenelläkään ei ole kelloa, koska se saa aikaan kiireen. Kun joku sanoo, että tavataan kolmen jälkeen, se saattaa tarkoittaa iltaseitsemää. Siksi asiat tehdään usein viime hetkellä. Ihmiset elävät Balilla tätä hetkeä, eivät huomista päivää. Se on ollut meille positiivinen asia opetella.

Muutimme alkuun Budukin alueelle Banyar Gudungiin, jossa lähin turistikohde on Canggun rantakylä. Talossamme oli kolme makuuhuonetta, kolme uima-allasta ja neliöitä lähes kolmesataa. Pihallamme kasvoi mango-, papaija- ja sitruspuita. Tomaatit ja kurkut tulivat omasta puutarhasta.

Muistan, miten lapset vilkuttivat meille pihoilla ja hymyilivät niin, että hampaat näkyivät. Jos naapuri oli valmistanut ruokaa, tultiin kysymään tahdoimmeko mekin. Hymy, avoimuus ja ilo tarttuivat nopeasti. Vielä tänäkin päivänä kun suhaan mopolla ympäri saarta tunnen valtavaa iloa ihmisten hyväntuulisuudesta.

Balille muuttaneet Jussi ja Marianne Jonkka tietävät, että balilaisille tärkeintä on uskonto, perhe ja lepo. Temppelit ja hinduseremoniat ovat tulleet heillekin tutuiksi. Ari Sääski

Alkuun oli vaikea uskoa ilmastoa todeksi. Sitä, että aamu on vuodenajasta riippumatta lämmin, ja aina voi kulkea vaikka avojaloin. Nautin lämmöstä yhä suunnattomasti.

Rakennutimme Balille oman kodin oheen kolme taloa: yksityisiä vuokrahuviloita, joissa oli henkilökunta ja hotellitasoinen palvelu. Olin siinä kiinni lähes kellon ympäri. Joku tuli baarista kolmelta yöllä, toinen heräsi aamuvarhaisella joogaamaan. Kaikilla oli asiaa. Majapaikkarumbaa kesti kuusi vuotta. Se loppui siihen, kun sain aivoinfarktin. Tai oikeastaan kaksi.

Muutamasta tunnista kiinni

Vuonna 2012 olin lähdössä kotoa liikenteeseen. Sanoin Jussille, että minulla on tosi huono olo ja jään hetkeksi sohvalle lepäämään. Jussi lähti golfaamaan. Kun lopulta olin lähdössä, kenkäni olivat väärissä jaloissa ja askel haki. Mietin, missä kohtaa matkan varrella Sunset Roadilla olisi sairaala, jossa voisin pysähtyä. Tiesin, ettei kaikki ollut kunnossa.

Onneksi henkilökunta näki minut tekemässä lähtöä ja hoiti sairaalaan. Itse en muista noista hetkistä mitään. Jälkeenpäin kuulin, että tilanne oli ollut muutamasta tunnista kiinni, sillä sain toisen aivoinfarktin heti perään.

Jo rakennushanke oli kuormittanut kamalasti, ja sen jälkeen palveluvalmius ympäri vuorokauden. Lepoa ei ollut juurikaan. Jo Suomessa tahti oli ollut liian kova, ja työmuistini oli aivan täynnä. Aluksi en osannut höllätä tahtia Balillakaan, vaikka juuri sitä varten olimme saarelle muuttaneet. Päätimme, että huvilatoiminta lopetetaan.

Ensimmäinen vuosi infarktien jälkeen oli hankala, mutta kaiken kanssa oppii elämään: positiivisella asenteella ja antamalla itselleen armoa. Päässäni ei ole enää karttaa, ja oikea ja vasen menevät sekaisin. Jos aivot kertovat, että mene oikealle, tiedän, että pitää kääntyä vasemmalle. Asiat menevät ristiin. Numerosarjoissa numerot sekoittuvat helposti. Jos tekisin aina niin kuin aivoni sanovat, kiertäisin ympyrää.

Mutta aina voi onneksi opetella uusia asioita. Me opettelimme vanhoilla päivillä indonesian kielen ja liikkumisen skootterilla. Kaikkeen pystyy jos tahtoo, mutta armollinen itseään kohtaan pitää olla. Kaikki ei onnistu aina täydellisesti tai saman tien.

Talolla on oltava oma kotitemppeli. ”Teen seremoniat enempää miettimättä. En usko, mutta en uskalla olla uskomattakaan. Lisäksi haluamme kunnioittaa paikallisten tapoja”, Marianne kertoo. Ari Sääski

Paikalliset ihmiset ovat ottaneet parin lämpimästi vastaan. Jonkat viettävät enemmän aikaa paikallisten kuin länsimaalaisten kanssa. Ari Sääski

Byrokraattista elämää: ”Joskus tulee olo, että Balilla on kuin lainsuojaton”

Balilla eläminen on ihanaa, mutta hyvin erilaista kuin Suomessa. Se on viisumisääntöineen byrokraattista, ja paperit tehdään aina paikalliskielellä. Koskaan ei voi tietää, mitä lapuissa lopulta lukee. Kaikenlaisiin yllätyksiin on pitänyt oppia, yhtäkkiä ylimääräisiä veroja saattaa lävähtää eteen 20 000 euroa. Mutta kun verottajalle kertoo, että se on liikaa, summa saattaa tippua tuhansilla euroilla.

Jos joku viranomainen istuu luonamme kahvilla, pitää ymmärtää, että hän ei lähde pois ennen kuin saa rahaa. Mutta ei kukaan sitä pyydä. Kun kysyy, mitä pitää maksaa, se on monesti ”up to you, ihan sinusta kiinni”. Summa voi sitten olla kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Terveydenhuolto on oma lukunsa. Sitä ei ole, ellei ole vakuutusta. Kun Jussi joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja kädestä meni jänteitä poikki, hän hakeutui yksityiseen sairaalaan. Leikkausta odotettiin lopulta puolitoista vuorokautta. Jos luottokortin kate menee täyteen tai sillä hetkellä ei saa nostettua tarpeeksi käteistä, pitää odottaa vakuutusyhtiön päätöstä, vaikka pää olisi auki.

Yksi pojistamme joutui silmäleikkaukseen Balilla. Öinen leikkaus kesti kuusi tuntia. Jossain vaiheessa leikkaus keskeytettiin ja henkilökunta ilmoitti, että he tarvitsivat 10 miljoonaa rupiaa (n. 600 euroa) lisää rahaa.

Joskus tulee olo, että Balilla on kuin lainsuojaton. Tuntuu, että viranomaisten on helppo keksiä pykälä, jonka avulla ei ole asiaa enää takaisin. Jos länsimaalaisena arvostelee systeemiä, voi pahimmillaan päätyä vankilaan. Olemme oppineet olemaan aika hiljaa.

Balilla Marianne opetettiin toivomaan seremoniassa hyvää maapallolle, kylälle, perheelleen ja hengille. Ari Sääski

Työ häntäpäässä

Kulttuurieroista huolimatta olemme tunteneet itsemme tervetulleiksi. Paikalliset ihmiset ovat sosiaalisia, avoimia ja sydämellisiä. Hymyä on kaikkialla, ja elämä on rentoa.

Paikallisiin on helppo tutustua. Ensimmäisellä huvilallamme työskennellyt nainen on yhä sydänystäväni. Samoin ompelijatar, joka auttoi minua alussa perinteisten asujen tekemisessä. Vietän enemmän aikaa indonesialaisten kuin länsimaalaisten kanssa.
Sääntöjä on täälläkin, mutta koska harva tietää niistä, niitä ei noudateta. Kenellekään ei ole opetettu esimerkiksi liikennesääntöjä.

Kun Suomessa työ on sijalla yksi, Balilla se on häntäpäässä. Ihmiset ovat tyytyväisiä työhönsä. Ei ole valtavaa tarvetta mennä koko ajan eteenpäin tai kivuta korkeammalle. Tärkeintä elämässä on uskonto, perhe ja lepo.

Pihalla on tilaa myös perheen kolmelle löytökoiralle. Viimeisin tulokas on aidan alta ryöminyt Laku. Ari Sääski

Balilaiset ovat hyvin taikauskoisia, ja joka tilanteeseen liittyy seremonia. Kun muutimme alussa Baniar Gudungiin, siellä ei ollut länsimaalaisia. Emme voineet viedä taloomme edes tavaroita, ennen kuin tietty seremonia oli suoritettu. Olohuoneessamme istui lopulta lähes koko kylä, ja hindupastori heitti pyhää vettä huoneisiin. Samalla toinen karkotti kapuloiden kanssa henkiä alueelta. Seremonia kesti seitsemän tuntia, ja tuli uusia vuosittain.

Meidän oli rakennutettava tontillemme kaksi hindujen kotitemppeliä. Vihkimisseremoniassa koko kylä seurasi, kun roikotin mustaa ja valkoista kanaa jaloista ja vein niitä temppelin ympäri. Musta kana tarttui helmaani kiinni ja mietin, että mitäköhän tämä tarkoittaa.

Kerran hiljaisuuden päivänä eli Nyepina vuokrahuviloissa ei ollut henkilökuntaa, koska jokaisen balilaisen tulee olla kotipiirissä. Työntekijäni ohjeisti minua suorittamaan aamu- ja iltaseremoniat. Niissä minun piti vain toivoa kaikille pelkästään hyvää. Ensin maapallolle, sitten kylälle, perheelleni ja hengille. Se on minusta ihana ajatus; jos me kaikki toivoisimme edes kerran päivässä hyvää muille, kyllä siitä hyvää pitäisi seuratakin.

Muutto Balille oli oikea päätös. ”Kun olemme Suomessa, emme ikävöi Balia ja toisin päin. Koti on siellä missä kulloinkin olemme.” Ari Sääski

Paikallinen tapa elää

Nyt Kedungun talossamme asuu lisäksemme 13-vuotias Zini-kissa ja kolme löytökoiraa. Aikoinaan joku oli tuonut ovemme taa kassissa neljä koiranpentua. Jussi sanoi, että se on joko minä tai nuo. Ne koirat eivät jääneet, mutta ote on vuosien aikana lipsunut.

Nyt perheeseen kuuluvat kissan lisäksi katukoirat Maya ja Valkoinen. Viimeisin tulokas on Laku, joka alkoi käydä meidän pihallamme. Ei sitä voinut nälissään sateeseenkaan jättää.

Olemme täällä kahdestaan harvoin, viime vuonna yhteensä kaksi viikkoa. Yksi lapsista on viettänyt paratiisisaarella äitiyslomaa, toinen kirjoittanut romaania ja kaksi muuta asunut osan välivuosistaan Balilla. Luonamme kyläilevät myös neljä lastenlasta.

Marianne opetteli Balilla ajamaan skootterilla. ”Kun ajan skootterilla pitkin riisipeltojen reunustamia teitä, nautin lämmöstä ja elämästä.” Ari Sääski

Olemme omaksuneet paikallisen tavan elää. Emme omista tätä nykyä edes kelloa. Tiedän valosta, kun päivä alkaa olla lopuillaan. Arjessamme on tilaa levolle, mutta se tarkoittaa meille enemmän henkistä tilaa. Olemme kovia touhuamaan, emmekä edelleenkään osaa olla vain paikoillamme. Rentoutuminen onkin meille uima-altaita tai hiekkarantoja enemmän päämäärätöntä tekemistä. Vaikka skootterilla ajelua ilman agendaa tai pakkoa.

Alusta saakka oli myös selvää, että haluamme auttaa paikallisia. Yhdeltä perheeltä paloi kanala, ja halusimme avustaa heitä. Olemme auttaneet myös koululaisia sekä varattomia naisia ja heidän lapsiaan. Sairaalassa olen ollut vapauttamassa omaisia hetkeksi sairasvuoteiden ääreltä. Jussi toi syksyllä tuttuun tapaan Suomesta 50 kiloa vaatteita, jotka päätyvät perheisiin.

Syksyllä pari aloitti uuden rakennusprojektin. Uudelle tontille nousee joko perinteinen jaavalainen talo tai moderni loft- asunto. Ari Sääski

Elämää kauniilla saarella: ”Ihminen, joka haluaa kontrolloida asioita, ei voisi asua Balilla”

Vakituinen asuntomme ja kesämökkimme sijaitsevat Somerolla. Verot maksetaan yhä kotimaahan, ja kesät kuluvat Suomessa. Muuten Suomessa käydään satunnaisesti. Sienimetsään on päästävä kerran vuodessa.

Jossain vaiheessa syksyä koittaa lähtö Balille räntää ja pimeää pakoon. Vastassa on 12 vuodessa tutuksi käynyt rento ilmapiiri. Ja ne hymyt.

Ihminen, joka haluaa kontrolloida asioita tai suunnitella tulevaa, ei voisi asua Balilla. Kukaan ei koskaan soita etukäteen, esimerkiksi asentajat tulevat kun tulevat. Toisaalta he eivät ole moksiskaan, jos emme ole paikalla.

Olemme oppineet joustamaan monissa asioissa ja elämään ajatuksella, että tänään on tänään ja huomenna on huomenna. Pienistä asioista en ärsyynny tai valita, mutta pienistä jutuista voi iloita. Kun ajan skootterilla pitkin riisipeltojen reunustamia teitä, nautin lämmöstä ja elämästä. Hymyilen vastaantulijoille, ja he hymyilevät minulle. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa tunnen kiitollisuutta siitä, että olemme täällä. Olen onnellinen, että lähdimme tyhjän päälle, otimme riskin ja loimme hyvän elämän kuvankauniilla saarella.

Suomessa huomaan, miten kova kiire kaikilla on. Ihmiset juoksevat raitiovaunujen perässä. Ei osata ajatella, että 10 minuutin päästä tulee toinen.

Olin lapsenlapseni kanssa kesällä teatterissa. Kun esitys päättyi, ihmiset tungeksivat narikkaan. He vetivät takkia päälle samalla kun jo riensivät ulko-oville. Ihmettelin, että minne voi olla noin kamala kiire yhdeksältä illalla.

Uskon, että kiirekin on päätös. Sekin on tavallaan vähän up to you, sinusta itsestäsi kiinni.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/20.

Otsikkoa muokattu 21.26.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti