Porin Seudun Papattajien päristelijä-Kalevi: ”Mopo on toinen rakkaus vaimon jälkeen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Matti Aaltonen, Helena Suominen ja Kalevi Mäkinen kuuluvat porilaisporukkaan, jota yhdistää rakkaus vanhoihin menopeleihin.
Matti Aaltonen, Helena Suominen ja Kalevi Mäkinen kuuluvat porilaisporukkaan, jota yhdistää rakkaus vanhoihin menopeleihin. © Miikka Kiminki
Sininen katku jää leijumaan kevätilmaan, kun Porin Seudun Papattajien mopoletka lähtee iltalenkille. Yhdessä päristely on aina elämys, lähdettiin sitten ulkomaille tai ihan vain jokirantaan iltakahville.

Porin rauhallisella laitakaupungilla, yksikerroksisen talon etupihalla, huilailee hauskannäköinen rivi erivärisiä menopelejä. Sympaattisten kaksipyöräisten muotokieli henkii vanhan ajan tyylitajua. Näistä mopoista ei yksikään taida olla alle 40-vuotias. On keskiviikko ja Porin Seudun Papattajien kerhoilta.

Sisällä siistin kerhohuoneen perällä aktiivipapattajat Jarmo Ranne ja Matti Suominen hääräävät sähkönsinisen Soliferin ympärillä sormet rasvassa. Katseluetäisyydeltä työn edistymistä seuraavat Kalevi Mäkinen ja Raimo Sabell huikkaavat tuon tuosta häärääjille jonkin kommentin tai ehdotuksen.

Kunnostuksen kohteena oleva Solifer ei ole kenenkään oma silmäterä, vaan kerhon mopo, joka on hankittu yhteiskäyttöön.

Vaikka Porin Seudun Papattajat on mopoharrastuskerho, ei kerholaisilta edellytetä omaa ajokkia. Kiinnostus aiheeseen riittää. Menopelin saa tarvittaessa lainaksi kerholta, ja kaikenlaisiin kunnostustöihin apua.

Porin Seudun Papattajien monipuolinen porukka

Porin Seudun Papattajien porukkaan kuuluu kuutisenkymmentä jäsentä, joista löytyy jos jonkin alan erikoisosaajia.

”Hannu on kerhon päävirittäjä”, heittää Kalevi.

”En tiedä, mistä olen sellaisen nimen saanut. Yhtään mitään en ole virittänyt. Pojat vähän vinoilee”, Hannu Huhtanen ihmettelee silmät viattomina.

”Ja Jouko kun pinnoittaa, niin hän on meidän pinnari”, Kalevi jatkaa.

Lähellä istuva Jouko Välimäki naureskelee heitolle. Papattajien karhulogolla koristetussa esitteessä sanotaan, että Harry Säily on kerhon puheenjohtaja, ja se tieto ainakin taitaa pitää paikkansa.

Turvallisuus voi olla tyylikästäkin! Kalevi Mäkinen näyttää mallia.

Turvallisuus voi olla tyylikästäkin! Kalevi Mäkinen näyttää mallia. Miikka Kiminki

Täältä tullaan! Porin Seudun Papattajien porukka lähtee kerhoillan päätteeksi ajelulle. 

Täältä tullaan! Porin Seudun Papattajien porukka lähtee kerhoillan päätteeksi ajelulle.  Miikka Kiminki

Kimpassa ulkomaille

Vanhoihin kaksipyöräisiin hurahtaneet kerholaiset kokoontuvat kerhohuoneella keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Talvella keskitytään kunnostustöihin ja ajokaudella retkeillään.

Kerhon kymmenvuotisen historian aikana porukka on ehtinyt päristellä eri puolella Satakuntaa ja Suomea aina Ahvenanmaata myöten.

Vappuajot ja Porin päivän ajot Porin keskustassa kuuluvat jo perinteisiin, samoin heinäkuinen Kauvatsan Mopokarnevaali. Silloin kerhon voi bongata näyttävänä, verkkaisena letkana maantieltä.

Kimpassa on käyty ulkomaillakin, esimerkiksi Saarenmaalle lähdettiin linja-autolla. Silloin otettiin bussista pari riviä penkkejä pois, jotta mopotkin mahtuivat mukaan.

”Meitä kutsutaan monenlaisiin tilaisuuksiin. On haettu kaasoja ja kuljetettu hääväkeä. Viedään ihmisiä sinne ja tänne. Kerran oltiin jopa autoliikkeen avajaisissa”, muistelee Kalevi.

”Me ollaan tämmösiä esittelykappaleita”, huutaa joku huoneen perältä.

Hyväntuulisesti pörisevän porukan ilmaantuminen paikalle saa yleensä katsojille hymyn huulille. Mutta on papattajien joukko ollut mukana myös herkemmällä hetkellä. Yhdessä on oltu saattamassa myös viimeiselle matkalle.

”Se olikin hieno homma.”

Jarmo Ranne, Matti Suominen ja Raimo Sabell Soliferin kimpussa.

Jarmo Ranne, Matti Suominen ja Raimo Sabell Soliferin kimpussa. Miikka Kiminki

Myös Suomen mopokerhojen yhteinen hyväntekeväisyystempaus ja tervehdyskäynti Kaunialan sotavammasairaalassa pääkaupunkiseudulla on jäänyt monelle lähtemättömästi mieleen.

”Oli se komeeta, kun Mannerheimintie oli pantu poikki, ja pantiin siellä 350 mopoa yhtaikaa käyntiin. Kyllä oli Mannerheimintiellä savua ilmassa,” Kalevi muistelee.

”En ole ollut koskaan nuorena mikään mopotyttö”

Mannerheimintietä pitkin päristeli aikanaan myös Helena Suominen, Papattajien naisjaoston aktiivinen jäsen. Helenan houkutteli kerhoon mukaan aviomies Matti.

”Papattajat perustettiin 2009 ja naisjaosto siitä muutaman vuoden päästä. Liityin mukaan melkein heti. Aluksi tosin pistin vastaan vissiin ihan periaatteen vuoksi. En ole ollut koskaan nuorena mikään mopotyttö, joten kynnys oli korkea.”

Helena opetteli ajamaan Matin mopolla, kunnes Matti kunnosti hänelle oman kulkupelin. Nyt Helena osallistuu innokkaasti kaikille retkille.

”Kyllähän se alkuun pelotti, kun en ollut koskaan ennen ajanut minkäänlaista mopoa. Olin kuitenkin silloin jo kuudenkymmenen. Mutta enää en osaa pelätä. Täytyy vaan osata pukeutua lämpimästi, sillä ajaessa on melkein aina kylmä.”

”Kun naisjaosto perustettiin, yksi piti kerhon naisille illan, jossa käytiin perusasiat läpi. Opetettiin renkaan ilmanpaineet ja tulpanvaihdot. Siinä pääsi heti jyvälle ja sai esittää tyhmiä kysymyksiä. Se oli hyvin ajateltu”, Helena kiittelee.

Nykyisin Papattajien naisjaostossa on aktiivisesti mukana kymmenkunta naista. Yhdessä on neulottu muun muassa villasukkia, ja pipoja Satakunnan keskussairaalan synnytysosastolle.

”Onhan tämä porukka tosi mukava. Ja nämä meidän ajelut ovat aivan erilainen maailma, mihin olen koskaan ennen saanut tutustua. Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin hypätä mukaan.”

Helena Suominen nauttii kerhon retkistä. Hänestä tuli mopoharrastaja vasta kuusikymppisenä.

Helena Suominen nauttii kerhon retkistä. Hänestä tuli mopoharrastaja vasta kuusikymppisenä. Miikka Kiminki

Moottori levällään

Moottoripolkupyörä eli mopo on alusta lähtien ollut varsin tasa-arvoinen menopeli. Autoa kevyempänä kulkuvälineenä se on kelvannut kaikille näppärää kulkuneuvoa kaivanneille sukupuoleen katsomatta.

”Minunkin Tunturini on äitini vanha. Se ostettiin vuonna -68 ja hän ajoi sillä niin kauan, kunnes tuli kypäräpakko. Silloin hän lopetti ja sanoi, että pottaa hän ei päähänsä laita”, Matti Aaltonen muistelee.

”Silloin moni tosiaan lopetti, kun tuli kypäräpakko. Ei siinä turvallisuudella ollut mitään merkitystä, se vaan oli olevinaan niin noloa silloin”, muistelee Suomisen Matti.

Helenan mukaan kerhon toimintaan houkutellut Matti paljastuu todelliseksi mopomieheksi.

”Olen mukulasta asti pistänyt kaikki koneet auki ja kiinni, mitä vain käsiini olen saanut. Kotona on nytkin yksi moottori levällään. Levitin sen pöydälle kappaleiksi. Pitäisi saada pari uutta osaa, sitten saisin sen kokoon.”

”Haloo, Matti Aaltonen puhelimessa!” Mukavaan matkantekoon tarvitaan tietenkin matkapuhelin, ja vanha olutlaatikko käy hyvin tavaroiden kuljetukseen.

”Haloo, Matti Aaltonen puhelimessa!” Mukavaan matkantekoon tarvitaan tietenkin matkapuhelin, ja vanha olutlaatikko käy hyvin tavaroiden kuljetukseen. Miikka Kiminki

Mopokorjaajan salaiset aseet.

Mopokorjaajan salaiset aseet. Miikka Kiminki

Porilaispapattajien lisäksi Matti kuuluu myös Eurajoen kerhoon, jossa hän on kunnostanut kymmenkunta mopoa.

”Siellä ne ovat kaikki kotona rivissä. Ja uusia ostetaan ja taas tehdään!”
Eikä aikaakaan, kun Matin puhelimen näytöllä vilisee värikäs kuvavirta:

”Tuossa on Raisu -83, vuoden -59 Jawa, tässä on automaattimalli, tässä vaimon vuoden -79 Tunturi, tuossa saksalainen siro Victoria…”

”Meillä on Eurajoella sellainen tapa, että aina kun saadaan mopo valmiiksi, pitää tuoda kerholle kakku. Kevättalvella piti ihan tehdä lista, ettei vaan tuotu montaa kakkua samana iltana.”

Tietyt mallit nimettiin Pappa-Tuntureiksi käyttäjäkunnan mukaan.

Tietyt mallit nimettiin Pappa-Tuntureiksi käyttäjäkunnan mukaan. Miikka Kiminki

Määrätietoinen letka

Ulkoa alkaa kuulua jo lupaavia pörähdyksiä.

Raimo pohdiskelee vielä oman osiin puretun Tunturi Classicin ruiskumaalauksen ajankohtaa.

Hiekkapuhaltamisen, paklaamisen, hiomisen ja pohjamaalauksen jälkeen on tarkkaan harkittava, milloin runko maalataan, etteivät tinneriohenteiseen maaliin mieltyneet mäkäräiset syöksy kiinni maalipintaan. Kesken pohdintojen alkaa ulkoa kantautuva papatus luoda lähdön tunnelmaa.

On kaunis ilta. Joukko lähtee kerhon päätteeksi kaupungin halki munkkikahveille. Pihamaa täyttyy metelistä, sinisestä savusta ja vanhan ajan katkusta, kun viitisentoista kaksipyöräistä hyrähtää käyntiin.

Porin Seudun Papattajat päristävät kahville Kokemäenjoen rantaa pitkin.

Porin Seudun Papattajat päristävät kahville Kokemäenjoen rantaa pitkin. Miikka Kiminki

Tunturi-mopoja valmistettiin Turussa 1950-luvulta aina 90-luvulle.

Tunturi-mopoja valmistettiin Turussa 1950-luvulta aina 90-luvulle. Miikka Kiminki

Porukan kulkiessa kaupungin halki moni ohikulkija jää katsomaan letkaa, joka etenee määrätietoisesti kuin moottoroitu tuhatjalkainen.

Kokemäenjoen rannassa kelpaa katsella maisemia – ja puhelimista mopokuvia.
Kahvien ja munkkien ääressä ei kestä kauaakaan, kun kuvat taas vilisevät kännyköiden näytöillä.

”Tässä on vuoden -65 malli. Hain sen Kuopiosta. Siinä oli kaikenlaista epäkuranttia, mikä piti vaihtaa”, Jarmo kertoo.

Ei voi kuin hämmästellä, miten epämääräisestä metallikasasta muodostuu kaunis vanha kulkuneuvo. Tässä harrastuksessa ei pelätä vaivannäköä, eikä työtunteja lasketa.
Sitten välähtää Kalevinkin puhelimen ruutu.

”Tossa on mun toinen rakkauteni, vaimon jälkeen siis”, Kalevi esittelee.

Kuvissa vilahtelee kauniisti kiiltelevä kaksipyöräinen menopeli, sekin ihan erilainen kuin kellään muulla.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/20.

Lue myös: Kotkalainen Ella, 58, rakastui moottoripyöräilyyn jo teininä: ”Motoristeilla on hyttysiä hampaiden välissä – heillä on ajaessaan hymy niin herkässä”

Lue myös: Stunt-sukupolven Arttu Stenberg temppuilee moottoripyörällään Arto Nyqvistin jalanjäljissä: ”Välillä rytisee, mutta se puree yleisöön”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X