Vielä jauhaa Töllin mylly – Mylläri Kari Lamminen: ”Palkitsevinta on se, kun saa hyvän tuotteen asiakkaalle”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Perinteinen myllärin ammatti on katoavaa kansanperinnettä, mutta Kari Lamminen pitää huolen, että Töllin mylly jauhaa vielä sitkeästi.
Perinteinen myllärin ammatti on katoavaa kansanperinnettä, mutta Kari Lamminen pitää huolen, että Töllin mylly jauhaa vielä sitkeästi. © Touko Hujanen
Töllin mylly palvelee yhä Pusulassa. Vielä sieltä saa vastajauhettuja jauhoja myllärinä toimivan eläkeläisen, Kari Lammisen ansiosta.

Pusulassa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Marttilantien ja Töllinkosken välissä on harvinaislaatuinen kansallisromanttinen näky; punaharmaseen kiviseen ja hirsiseen Jussi-paitaan pukeutunut Töllin mylly. Monen ohikulkijan ihmetykseksi se on edelleen toiminnassa.

Myllyn sisällä touhuaa Kari Lamminen, 68. Hän pukee jauhoiset haalarit ylleen ja nappaa viljasäkin olalle. Tällä kertaa Lamminen on kauran kimpussa. Siinä saa jo vähän painia. Säkki painaa 40 kiloa.

Perinteisiä myllyjä enää alle 50 Suomessa

Koskenrannassa on 1800-luvulta lähtien pyörinyt useampikin mylly. Töllin mylly on kuitenkin ainoa, joka on säilynyt hengissä. Suomessa oli vielä 1950-luvulla yli 2 000 myllyä. Nykyään perinteisiä myllyjä on alle viisikymmentä.

Pusulan Sähköyhtiö rakennutti Töllin myllyn vuonna 1922. Mylly ei kuitenkaan pyöri vesivoimalla, vaikka on rakennettu kosken varteen. Virta tuli omasta voimalaitoksesta aina vuoteen 1982 asti.

Silloin mylly pysähtyi, kun mylläri Antti Haapala jäi eläkkeelle. Mylly seisoi tyhjänä ja työttömänä viisi vuotta, rappeutui ja oli rottien valtakuntaa.

Töllin myllyn läpi on kulkenut miljoonia kiloja jauhoja.

Töllin myllyn läpi on kulkenut miljoonia kiloja jauhoja. Touko Hujanen

Vanhalle kiinteistölle olisi voinut löytyä ulkopuolisia ostajia, mutta Töllin kyläläiset eivät halunneet myydä myllyä kenelle tahansa. Myllyn tarina oli tärkeä osa kyläläisten kulttuuria ja historiaa. Lopulta kyläläiset perustivat osuuskunnan ja hankkivat myllyn ja noin seitsemän hehtaarin maa-alueen kiinteistöineen itselleen vuonna 1987.

Entinen mylläri, Antti Haapala palasi eläkkeeltä opettamaan kyläläisille kansalaisopistossa myllyn käyttöä. Yksi Haapalan oppilaista oli Kari Lamminen, joka valvoo nykyään myllyssä vinhasti pyörivän koneiston toimintaa.

”Kyläläisillä tuli yhteinen ahaa-elämys, että mylly on säilyttämisen arvoinen. Jauhotustoiminta ei kuulunut osuuskunnan ensimmäiseen toiveeseen, vaan aluksi oli ideana, että mylly muutetaan museoksi”, Lamminen kertoo.

Töllin mylly on osa arkea

Mylly kunnostettiin ja siivottiin talkoovoimin ja museoajatuskin muuttui toiseksi. Remontoituun myllyyn tilattiin uusia osia jopa Sveitsistä. Tuolloin uudelleen lämmitetyn toiminnan otti vastuulleen mylläri Arto Laurén, jota Töllin kylän maanviljelijät auttoivat yhdessä vuosien ajan. Arto Laurén kuoli syksyllä 2002.

”Silloin oltiin totisen paikan edessä. Arto oli hoitanut työnsä erinomaisesti. Olin vissiin tyhmin kaikista ja en tajunnut kieltäytyä”, Kari Lamminen nauraa.

Hän on vastannut myllyn jauhatuksesta yksin Laurénin jälkeen. Lamminen on paljasjalkainen tölliläinen, mylly on kuulunut elämään aina.

”Jo kakarana me tässä myllättiin koskella, uitiin, ongittiin ja veneiltiin. Sotkettiin vettä oikein saviseksi”, Lamminen kertoo.

Mylly ei saa virtaansa koskesta, vaikka on rakennettu sen varteen.

Töllin mylly ei saa virtaansa koskesta, vaikka on rakennettu sen varteen. Touko Hujanen

Myllärin työn ohella Lamminen viljeli viljaa kotitilallaan muutaman sadan metrin päässä Töllin myllystä. Näistä hommista hän kuitenkin jäi eläkkeelle vuonna 2016.

Kari Lamminen asuu nykyään ”hieman lähempänä hautausmaata”, kuten asian itse ilmaisee. Asuinkumppanina hänellä on keittäjän työstä myös eläkkeelle jäänyt vaimo Terttu.

Lamminen työskentelee myllyllä sivutoimisesti, yhtenä sovittuna päivänä viikossa, ja joskus muulloin sopimuksen mukaan. Vuosien aikana myllyn koneisto on tullut tutuksi kuin omat taskut.

”Kesäisin vaarallisinta on se, kun pitää laittaa kitkanlisääjääksi pikeä hihnojen väliin. Talvisin käytän siirappia”, Lamminen esittelee laitteistoa.

Kolme kiviparia täysjyväviljan jauhatukseen

Jokaisessa kerroksessa lukee kissankokoisin kirjaimin: ”Tupakanpoltto on ehdottomasti kielletty!” Puu ja jauhopöly ovat tulenarkaa tavaraa.

Myllyssä on kolme kiviparia täysjyväviljan jauhatukseen. Meluisin koneista on Englannin Ipswichissä vuonna 1936 valmistettu valssikone, joka tekee sihtijauhoja. Lisäksi myllyssä on mankeli hiutaleiden valmistamiseen.

”Kaikki nämä putket, elevaattorit ja muut ovat paikalla tehty. Jokainen mylly on hieman erilainen”, Kari Lamminen kertoo.

Kiipeämme ylimpään kerrokseen.

”Tästä kaadetaan vilja, joka menee viidestä eri siilosta ulos. Karkeat jauhot menevät putkista toiseen sihtiin, hienot ja leseet tulevat suoraan säkkiin”, selostaa Lamminen.

Valssikonetta pyörittää hammasratas, joka hiertää valsseja yhteen. Näin syntyy hienoja jauhoja. Ne sopivat erinomaisesti leivontaan.

Valssikoneen hihna pyörii satoja kierroksia minuutissa ja pitää kovaa meteliä.

Valssikoneen hihna pyörii satoja kierroksia minuutissa ja pitää kovaa meteliä. Touko Hujanen

”Palkitsevinta on se, kun saa hyvän tuotteen asiakkaalle. He ovat tämän työn paras puoli.”

Vilja lähituottajilta

Myllyn keskikerroksen ovensuu on auki. Lastauslaiturilla kulkee ”Töllin kapearaitainen ratakisko”. Sitä pitkin vaunut ovat kuljettaneet jopa miljoona kiloa rehuviljaa vuodessa myllyn läpi. Rehuvilja jauhettiin pelkästään kivimyllyllä.

”Tuollainen vaunu pystyy kuljettamaan monta sataa kiloa viljasäkkejä.”

Ennen autojen yleistymistä vilja tuotiin hevoskärryillä lastaussillalle. Lastauspaikkaa vaihdettiin, jotta hevosen ei tarvinnut seistä ajotiellä.

Vilja tulee edelleen lähituottajilta, jotka arvostavat perinteisellä metodilla jauhettuja jauhoja, myllärin kädenjälkeä. Kauppaa käydään edelleen pelkästään käteisellä.

Asiakkaat ovat oppineet siihen, että kaupanteko sujuu perinteisin menetelmin, eikä siinä hötkyillä.

”Kun olin nuori, kävimme isäni kanssa pyytämässä mylläriltä laskua. Mylläri seisoi vehnäkoneen vieressä kädet taskussa ja sanoi, että nyt ei ehdi. Seuraavalla kerralla lasku oli valmiina konttorin pöydällä”, Lamminen kertoo.

Nykyinen mylly on koristanut jokivartta jo 1920-luvulta alkaen. Paikalla on ollut myllyjä jo ainakin 1800-luvulta asti.

Nykyinen mylly on koristanut jokivartta jo 1920-luvulta alkaen. Paikalla on ollut myllyjä jo ainakin 1800-luvulta asti. Touko Hujanen

Jauhoja perinteisistä kotimaisista viljoista

Myllyn alimmassa kerroksessa sijaitsee myös kauppa, josta voi ostaa myllyn tuotteita.
Nykyään myllyssä valmistuu vuodessa noin 100 000 kiloa viljaa. Töllin myllyssä jauhetaan jauhoja perinteisistä kotimaisista viljoista: vehnästä, ohrasta, rukiista ja kaurasta.

Myllyssä on mahdollista jauhaa myös luomuviljaa, mutta ei säilyttää, koska elintarvikevalvonta on hyvin tarkkaa. Töllin mylly luokitellaan elintarvikehuoneistoksi, ja se sai Oiva-merkinnän tämän vuoden kesällä.

”Terveystarkastajien kanssa on ollut vaikeuksia. Saatiin muutama vuosi sitten kultainen keskitie neuvotteluihin.”

Arto Paasilinnan romaanissa Ulvova Mylläri päähenkilö Gunnar Huttunen ulvoo susien kanssa öisin, mutta on hyväsydäminen, rehellinen ja uurastava mylläri.

Myllärin ammatti vaatii hyvää fyysistä kuntoa. Lamminen on onneksi tehnyt koko elämänsä fyysistä työtä.

Myllärin ammatti vaatii hyvää fyysistä kuntoa. Lamminen on onneksi tehnyt koko elämänsä fyysistä työtä. Touko Hujanen

Mylläreiden värikkäät tarinat

Lamminen ei ulvo öisin susien kanssa, mutta häneltä kyllä löytyy värikkäitä tarinoita entisajan mylläreistä.

1900-luvun puolivälissä saattoi käydä jopa niin, että myllyreissulta palasi vain hevonen. Näin ainakin kerrotaan sen isännän tarinassa, jonka viljanvientimatka kesti monta päivää. Lopputulema oli kaatunut lasti, kadonnut isäntä ja yksin kotiin palannut hevonen.

”Hevonen osaa aina kotiin, vaikka isäntä jäisikin matkalle”, Lamminen nauraa.

Hän kertoo, että myllyn historia on osin aika kostea. Oli nimittäin tavallista, että mylläriä voideltiin viinapullolla, jolloin mylläri oli juovuksissa, ja asiakkaat olivat juovuksissa.

”Jos nämä seinät osaisivat kertoa, mitä ovat kuulleet…” Lamminen myhäilee.
Myllärin oppia eläkkeeltä kyläläisille jakamaan tullut Antti Haapala oli hänkin omanlaisensa persoona.

“Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt tämän entisen myllärin temput. Hän koulutti meitä ja oli melko ankarakin, jotta oppi meni kerralla perille. Antti oli jäyhä pohjanmaalainen kaveri, josta monet eivät välttämättä pitäneet.”

Silti tuli päivä, jolloin Haapala tuli Lammisen luokse ja sanoi: ”kiristä vähän”. Tämän jälkeen mies jatkoi matkaansa. Komento oli kuitenkin kiitos, kun sen osasi oikein tulkita.

”Olin jopa vähän ylpeä siitä, että sain hänen hyväksyntänsä.”

Töllin myllystä ei löydy digitaalisia näyttöjä tai prosesseja valvovia laitteistoja. Kaikki säädetään käsin.

Töllin myllystä ei löydy digitaalisia näyttöjä tai prosesseja valvovia laitteistoja. Kaikki säädetään käsin. Touko Hujanen

Mylly ihmisten kohtaamispaikka

Mylläri on ihmiskunnan vanhimpia ammatteja. Aikaisemmin myllyt hallitsivat kylämaisemia, ja myllärin ammatti oli keskiajan Keski-Euroopan talonpoikien keskuudessa arvostetuimpia.

Tämä arvostus on jättänyt jälkensä myös sukunimiin. Englannissa nimi Miller ja Saksassa Müller ovat vielä hyvissä voimissa. Nykyään perinteinen myllärin ammatti on kuitenkin katoavaa kansanperinnettä.

Töllin myllykin on ollut kylällä yhteisön aortta, ihmisten kohtaamispaikka vuosikymmenten ajan. Siellä on pidetty tansseja, markkinoita ja erilaisia näytöksiä 90-luvun alusta aina 2000-luvulle saakka. Näytökset sijoittuvat Töllin historiaan, nykyhetkeen ja sen ihmisiin. Parhaimmillaan hullunkurisia esityksiä seurasi tuhatpäinen yleisö. Tämän vuoden heinäkuussa myllyllä järjestettiin sirkusfestivaalit.

Lähes satavuotias rakennus on erinomaisessa kunnossa. Rakentajista ei ole säilynyt historiaan tietoa.

“Kirveet ja höylät ovat olleet teräviä, kun tätä on aikoinaan tehty”, Lamminen kehuu.

Van osa myllyn siiloista on vaihdettu nykyaikaisemmiksi. Muutoin rakennuksessa ”ei olla annettu nykyajalle periksi”.

Mylly pyörii ympäri vuoden. Koneiden pakkasraja on noin kaksikymmentä pakkasastetta.

Lammisen konttorissa käydään kauppaa luottamuksella ja käteismaksulla.

Lammisen konttorissa käydään kauppaa luottamuksella ja käteismaksulla. Touko Hujanen

Töllin myllyn kulta-ajat 1970-luvulla – Nyt tulevaisuus on auki

Kari Lammisen mukaan Töllin myllyn kulta-ajat olivat 1970-luvulla, jolloin jauhatusta oli paljon, ja kylällä oli voimalaitoksen omistaman myllyn lisäksi saha ja höyläämö. Töllin kylä oli kuin pieni teollisuustaajama.

Töllin myllyn tulevaisuus on suuri kysymys. Lamminen toivoisi, että kylältä löytyisi jossain vaiheessa jatkaja myllärin työhön. Työ on erittäin fyysistä, viljasäkit ovat painavia ja laitteistoa pitää jatkuvasti tarkkailla.

”Vielä virtaa energiaa, mutta jos loukkaannun tai sairastun, se on siinä sitten. Sitten saa lyödä kaikki ovet kiinni”, Lamminen pohtii.

Kerran vuodessa kyläläisistä koostuva talkooporukka purkaa myllyn laitteet, imuroi sihdit ja tarkastaa myllyn osien kunnon. Tätä Lammisen ei tarvitse tehdä yksin. Talkootöiden aikana Lamminenkaan ei nosta palkkaa työstään, sillä haluaa olla tasavertainen talkoolainen muiden kyläläisten kanssa.

”Minun mielestäni ei ole kohtuullista jos ottaisin palkkaa työstä, joka tehdään muuten talkoilla.”, Lamminen sanoo.

Kylässä on aina vallinnut tarmokas talkoohenki. Myllyssä järjestetään yhdessä myös markkinoita, yhdet kesällä ennen juhannusta ja toiset talvella pikkujoulun aikaan.

”Kaikki ovat vähän hulluja täällä. Monenlaisia yrittäjiä, duunareita, maanviljelijöitä, eläkeläisiä. Ihmiset ovat tasa-arvoisia keskenään. Kyllä minäkin aion Töllillä koko ikäni olla”.

Lue myös: Pronssikautiset viljatuotteet hämmästyttävät tutkijoita – Mitä minirinkelit oikein olivat?

X