Somerolainen vintage-kauppias Anita Hallapelto auttaa suomalaisnaisia kadotetun itsetuntonsa löytämisessä: ”Kun täältä löytyy mekko, peilistä katsoo aika usein uudenlainen ihminen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Anita sovittaa vakio­asiakkaalleen Tuulalle takkia uudesta mallistosta. Tuula ja Sinikka ovat ystävystyneet Anitaan kaupassa käyntien myötä.
Anita sovittaa vakio­asiakkaalleen Tuulalle takkia uudesta mallistosta. Tuula ja Sinikka ovat ystävystyneet Anitaan kaupassa käyntien myötä. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Ihanaa on sana, joka kuullaan Somerolla usein. Kauppias Anita Hallapellolla on nimittäin elämäntehtävä. Hän haluaa, että suomalaisnaiset ymmärtävät olevansa juuri niin ihania kuin ovat.

Muotiputiikki Helmen omistaja, vintage-kauppias Anita Hallapelto suoristaa helmaa. Sitten taas pyörähdetään.

”Onko tää vähän liian tyttömäinen?”

Tuula Saarela pyörähtää pallohameessa akselinsa ympäri niin, että hameenhelma kohoaa korkeuksiin. Hän ei ole ihan varma, mekko vaikuttaa vähän suurelta.

On se aavistuksen liian iso, naiset toteavat. Mekko roikkuu vähän alakuloisesti hoikan Tuulan yllä. Anita häviää kauppansa uumeniin ja palaa hetken päästä korean pahvilaatikon kanssa. Laatikosta hän nostaa esiin tyllialushameen, se ujutetaan Tuulan hameenhelmojen alle.

Ja niin ihme tapahtuu: hame näyttää kuin tehdyltä Tuulan päälle, pallotkin kankaan kuviossa heräävät eloon. Ja mikä parasta, mekko on juuri sopivan tyttömäinen. Se sopisi täydellisesti Tuulan lapsenlapsen ylioppilasjuhliin.

Lannanluontia pitsissä

Myymälän vaaterekeillä roikkuu satoja värikkäitä leninkejä, takkeja, housuja ja puseroita. Hyllyistä kurkistelee veikeitä laukkuja ja kenkiä.

”Ja juuri ostin 150 iltapukua lisää”, vintage-kauppias nauraa.

Useita satoja neliöitä vintage-henkisiä vaatteita 8 600 asukkaan Somerolla. Kuulostaa melkein hullulta. Ja sitä se vähän onkin, Anita myöntää, mutta silti hän on pyörittänyt kauppaansa jo vuosia. Ja jos erikoisista ideoista lähdetään, niitä naisen elämässä on riittänyt aiemminkin.

”Taisin aloittaa yrittäjäurani viisivuotiaana, kun aloin myydä tekemiäni tammenterhokoruja.”

vintage-kauppias Anita

Anita on viime vuodet matkustellut paljon ympäri maailmaa, silti Somerolle on aina kiva palata. ”Pieni paikkakunta ei ahdista, kun tietää välillä pääsevänsä pois.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

Käsillä tekeminen oli Anitasta niin ihanaa, että hän opiskeli ylioppilaskirjoitusten jälkeen artesaanipuusepäksi. Sitä hän ei tosin ehtinyt tehdä ammatikseen, kun jo löysi somerolaisen maanviljelijän, alkoi maatalonemännäksi sikatilalle ja sai kolme lasta.

Anita sai tehdä töitä käsillään, mutta silti hän kaipasi jo nuorena jotain muutakin. Ja miten tuntea itsensä naiselliseksi ja kauniiksi, kun päivät kuluvat työhaalareissa ja kumisaappaissa?

”Silloin keksin, että jos hankkisin haalareiden alle edes kauniit alusvaatteet, niin olo olisi toisenlainen.”

”Silloin keksin, että jos hankkisin haalareiden alle edes kauniit alusvaatteet, niin olo olisi toisenlainen.” – Anita Hallapelto

Se auttoi. Anita päätti, että jos alusvaatteet piristivät häntä, miksei muitakin. Hän alkoi myydä ranskalaisia alusvaatteita keskellä varsinaissuomalaista peltomaisemaa.

”Perustin navetan viereen pienen myymälän. Välillä sika tai lammas pääsi karkuun, ja piti juosta niitä kiinni, mutta sitten taas soviteltiin naisten päälle rintaliivejä.”

Anita huomasi, että hän piti ihmisten kanssa olemisesta, asiakaspalvelutyöstä. Hän laajensi yritystoimintaansa naistenvaatteisiin, palkkasi ompelijoita ja suunnitteli vaatteita myös itse.

”Ja tein virheitä. Ostin muun muassa hetken mielijohteesta kokonaisen tehtaan. Se ei ollut järkevä päätös!” Anita nauraa.

Tuula Saarelan työpäivät hoituvat verkkareissa kotityöpöydän ääressä, mutta juhlavaatteisiin hän haluaa aina panostaa.

Tuula Saarelan työpäivät hoituvat verkkareissa kotityöpöydän ääressä, mutta juhlavaatteisiin hän haluaa aina panostaa. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Kadonneet helmat

Vintagehenkisiin vaatteisiin Anita hurahti, kun hän alkoi tanssia. Se tapahtui, kun hän nelikymppisenä erosi miehestään. Ero oli kova kriisi ja kaikkea uutta oli keksittävä taas piristykseksi. Niin hän päätti lähteä läheiselle Esakallion tanssilavalle tutun naisporukan kanssa, ensimmäistä kertaa elämässään.

”Se oli oikeastaan aika kauheaa, jännitin ihan hirveästi. Olin niin epävarma, että alkuun kaivelin vain innolla suurta käsilaukkuani, ettei kukaan mies olisi tullut hakemaan.”

Tanssiin hakijoita kuitenkin tuli, ja tanssiminen oli alkukankeuden jälkeen Anitasta ihanaa. Pian Anita teki kuitenkin huomion: Tanssilavan tunnelma oli loistava, mutta missä olivat tunnelmaan sopivat hulmuavat helmat ja korot? Niiden sijaan silmiin osui lenkkareita ja legginsejä.

Anita päätti vaatettaa tanssikansan – ja tietysti myös itsensä. Siitä alkoi hänen vaateliikkeensä uusi aika. Sen jälkeen Anitan päässä on syttynyt toki monia muitakin ideoita.

”Itse asiassa saan koko ajan ideoita ja yritän toteuttaa niitä niin paljon kuin vain pystyn.”

Antti Leino flipperin ääressä sopii Helmen tyyliin.

Antti Leino flipperin ääressä sopii Helmen tyyliin. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Viimeisin on keskelle koronakesää järjestetty Happy Days cruising -kokoontumisajo Somerolle. Noin viisisataa amerikanrautaa ja Harley Davidsonia kaasutteli tuolloin kaupunkiin. Sitä ennen on ollut nostalgia-viikkoja, hyvinvointiviikkoja, stailauspäiviä, Miss Kurvikas -kisoja, kehitysvammaisten prinsessapäiviä ja hyväntekeväisyyskampanjoita, joilla on kerätty jo useita kymmeniä tuhansia euroja vähävaraisille.

Tosi-tv-sarja Somero

Tai jos tarkkoja ollaan, niin viimeisin keksintö on juuri tekeillä, Alfa-TV:n kanssa tehty tosi-tv-sarja Somero, joka alkaa tammikuun lopulla. Mukana on liuta somerolaisia yrityksiä – sekä tietysti Anita.

”Anitalla on tapana aloittaa puhelunsa sanomalla, että mulla olisi nyt tämmöinen idea, miltäs kuulostaa”, toteaa kauppaan saapunut mies, Antti Leino.

Miehiä myymälässä käy harvemmin kuin naisia, mutta käy heitä silti. Miehiä varten Anita on kehittänyt erityisen miespakin, oleskelutilan, jossa he voivat ottaa rennosti.

Leino, Someron kaupungin kehittämisasiantuntija, on käynyt kaupassa useasti aiemminkin. Hän myöntää, että Anitan kaltainen kauppias ja Helmen kaltainen kauppa ovat Somerolle kullan arvoisia.

”Helmi itsessään vetää väkeä tänne myös muualta Suomesta, samoin kaikki tapahtumat ja nyt tämä reality-sarjan kuvaaminen. Kesälläkin oli kaiken koronahiljaisuuden jälkeen uskomatonta seurata, kuinka se amerikanrautaletka valtasi kaupungin. Tällaisessa kaikessa myös kaupunki haluaa olla mukana.”

Anita nyökkäilee, mutta samassa sovituskopin verho heilahtaa. Lause jää kesken. Sinikka Vartiainen on sovittanut ylleen ruutukuvioista mekkoa. Sinikka on Tuulan lailla Helmen vakioasiakkaita.

Sirpa Lindberg ei ole ainoa, jolle käy Helmen peilin edessä pieni ihme.

Sirpa Lindberg ei ole ainoa, jolle käy Helmen peilin edessä pieni ihme. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Ryhdikäs ja itsevarma

Naiset ovat tutustuneetkin toisiinsa kaupassa. Helmen ympärille on muodostunut eräänlainen yhteisö ja kauppaan tullaan vaihtamaan kuulumisia. Yhdessä ollaan myös makutuomareita ja sanotaan ääneen, mikä kenellekin sopii ja mikä taas ei.

”Täällä käy paljon muitakin kuin paikkakuntalaisia. Minäkin ystävystyin Anitan järjestämän stailaus­tapahtuman kautta yhteen imatralaispariskuntaan, olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä”, Sinikka toteaa.

Hän tekee myyntityötä ja tykkää pitää Helmen vaatteita yllään töissä, niissä hän kokee olevansa aina ryhdikäs ja itsevarma.

Tuulaa naurattaa, hän ei voisi kuvitellakaan työskentelevänsä mekko päällä.

”Olen tehnyt vuosia etätöitä kotoa ja elän lötköhousuissa kaiket päivät. Tai itse asiassa olen työpäivät lähinnä aamutakissa. Kun kello lyö neljä, puen ne lötköverkkarit päälleni.”

Mutta juhliin Tuula panostaa. Kun metsän keskeltä harvoin lähtee ihmisten ilmoille, silloin on kiva laittaa jotain kaunista ylle.

Kauniit vaatteet eivät ole suomalaisnaisille Anitan eikä hänen työntekijänsä Minna Kari-Åbergin mielestä mitenkään itsestäänselvyys.

”En tiedä onko syy säässä vai uskonnossa, mutta Suomessa naiset ei panosta vaatteisiinsa kovinkaan hanakasti. Etenkin jos painoa on vähän kertynyt, niin kuin meistä monelle on, halutaan herkästi pukeutua johonkin peittävään tunikaan, mieluusti mustaan”, Minna hymähtää.

Helmen työharjoittelijat Olga Yli-Hakula ja Saara Tasanko löysivät kaupan rekvisiitasta vanhan Seura-lehden.

Helmen työharjoittelijat Olga Yli-Hakula ja Saara Tasanko löysivät kaupan rekvisiitasta vanhan Seura-lehden. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Vyötärön metsästäjät

Itsetunto. Se on Anita Hallapellosta usein asia, jota naiset etsivät hänen liikkeestään.

”Kun asiakas kävelee ovesta sisään, hän saattaa olla epävarma. Hyvin usein täällä kaupassa kuullaan lause, että eihän minun kokoiselleni tai ikäiselleni varmasti edes löydy mitään.”

Anitan mukaan monet naiset ovat tottuneet siihen, että kaupat ovat täynnä ihania vaatteita, joihin he eivät koskaan mahdu.

”Kun täältä sitten löytyy mekko, ja se puetaan huolella päälle ja vähän somistellaan, niin peilistä katsoo aika usein uudenlainen ihminen”, Anita kertoo.

”Kun täältä löytyy mekko, ja se puetaan huolella päälle, niin peilistä katsoo aika usein uudenlainen ihminen.” – Anita Hallapelto

Ja se vyötärö, se löytyy kuulemma jokaiselta.

”Nykymuoti tuppaa siirtämään vyötärön vaatteissa jotenkin kummalliseen paikkaan, sehän on oikeasti paljon ylempänä kuin luullaan”, Anita toteaa.

Naiset Anitan ympärillä nyökkäilevät. Heistä kaikki, niin vakiasiakkaat kuin Minnakin, ovat nähneet useita kertoja myymälässä sen ihmeen, kun asiakas on ensin empinyt ja sitten suorastaan loistanut sopivan vaatteen löydyttyä.

”Kerrankin kauppaan tupsahti jonkin seurueen mukana nuori tyttö, jolla oli varmasti kovia itsetunto-ongelmia. Hänellä oli kaikki päällä mustaa ja hupparin huppu vielä syvällä päässä. Silti tyttö innostui muiden mukana sovittamaan ja niin löytyi taas yksi kellomekkoon ihastuja lisää”, Sinikka kertoo.

Ja totta se on, kellomekoissa tosiaan on korkeampi vyötärö, jolloin ne sopivat melko monelle. Ne myös näyttävät naisellisilta, samaan tapaan kuin Anita itsekin. Hän on aina tykännyt pukeutua näyttävästi ja laittautua, ihan nuoresta saakka.

Anitan kaupassa nainen kuin nainen löytää tyylinsä, sillä tarjolla ei ole vain vaatteita, vaan myös kannustusta ja rohkaisua, että jokaiselle löytyy kaunista päällepantavaa.

Anitan kaupassa nainen kuin nainen löytää tyylinsä, sillä tarjolla ei ole vain vaatteita, vaan myös kannustusta ja rohkaisua, että jokaiselle löytyy kaunista päällepantavaa. © Tommi Tuomi/Otavamedia

”Aina positiivisen kautta!”

Anita myöntää, että hänen tyyliään saatetaan silloin tällöin pikkupaikka­kunnalla katsoa vähän karsaasti. Hän nimittäin näkyy. Vaaleanpunaisella Cadillacilla tehty kauppareissu ei jää keneltäkään huomaamatta.

”Anita on saanut vuosien varrella paljon arvostelua niskaansa näyttävästä tyylistään, mutta koskaan hän ei näytä siitä lannistuvan, vaan paahtaa menemään, aina positiivisen kautta”, Minna Kari-Åberg kertoo.

”Kun tuli vaikkapa tämä korona, moni yrittäjä varmaan masentui, mutta ei Anita. Hän alkoi heti suunnitella kaikkea uutta.”

Anita hymyilee vieressä, niin hän tosiaan teki.

”Ensin aloin remontoida kotiani. Sitten itse asiassa päätin laajentaa ja ostin muun muassa tuon yhden sisustusliikkeen irtaimiston.”

Nyt irtaimisto on aseteltu vaatteiden sekaan somisteiksi. Onko Anita aina tuollainen, superenerginen?

”Kyllä se tuppaa olemaan. Mutta vaikka Anita on tuommoinen pirtelö, hän ei vaadi sitä muilta, ei minultakaan. Kaikki saavat olla omia itsejään, ja se on varmaan tämän kaupan juju. Eikä Anitan positiivisuus ole teeskenneltyä”, Minna toteaa.

Anita tykkää etsiä asiakkaille heidän näköisiään vaatteita ja rohkaista heitä värien käyttöön. Kaiken päällä olevan ei tarvitse olla mustaa tunikaa.

Anita tykkää etsiä asiakkaille heidän näköisiään vaatteita ja rohkaista heitä värien käyttöön. Kaiken päällä olevan ei tarvitse olla mustaa tunikaa. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Yrittäminen on tunnetila

Kaupan ovi käy tasaisesti. Se ei ole itsestään selvyys korona-aikana. Anita on asetellut ulko-oven viereen käsidesin ja kertakäyttösuojia. Niitä saa käyttää, mutta ei ole pakko.

”Anita tekee kaiken täällä sydämellään ja se näkyy. Hän vetää tunteella, mutta ei tyhmänä, ja se on aika taito”, Minna huomauttaa.

Anitaa naurattaa.

”No, joitakin asioita olisin voinut hetken miettiäkin!”

Hän ei silti paahda sata lasissa mitään miettimättä, vaikka luonnehtiikin itseään sataprosenttiseksi tunne­ihmiseksi ja draamakuningattareksi.

”Minulla on useita hyviä liike-elämän mentoreita ja yrityskummi. Soitan heille, kun jokin asia askarruttaa.”

On perjantai-ilta ja viimeiset asiakkaat alkavat lähteä. Jos olisi normaaliarki, halattaisiin, mutta nyt ei.

Anita lähtee viikonlopuksi reissuun. Ja kun hän tiistaina jälleen napsauttaa liikkeensä valot päälle, katsoo sen vaaleanpunaisia seiniä ja värikkäitä vaaterekkejä, hän ei tunne muuta kuin iloa.

”Tämän vuoden alussa mietin hetken, että alkaisin tehdä töitä bisnes­ajattelu edellä. Että miettisin enemmän kannattavuutta. Koetin hetken, mutta se oli tosi tylsää, ei omaa lasta voi niin kohdella!”

Lue myös: Älä heitä näitä vanhoja tavaroita pois – Voit ansaita kymmeniätuhansia!

X