Ailan ja Olavin rakkaus on jatkunut yli 60 vuotta, vaikka häät jäivät melkein pitämättä: ”Valikoiva kuulo ja huumori auttavat aina”
Aila ja Olavi Keinänen nukkuvat vielä kuusikymmentä vuotta vihkimisen jälkeen samassa sängyssä. Rakkaus kukoistaa: ”Joka aamu ja ilta pusutellaan”, he sanovat.
Elämä oli nuorempana hyvinkin hektistä, mutta nyt Ailalla ja Olavilla on runsaasti aikaa toisilleen. Läheisyys ja halu koskettaa ovat säilyneet läpi vuosikymmenten.
Pitkänhuiskea Olavi Keinänen, 79, tulee avaamaan oven. Puoliso, 78-vuotias Aila Keinänen neuloo nojatuolissa. Ollaan Kempeleessä. Ulkona paukkuu liki kolmenkymmenen asteen pakkanen, mutta aurinko paistaa koko volyymillaan. Se ounastelee tulevaa kevättä.
Kevättä on myös Keinästen rinnassa, sillä timanttihääpäivä on ovella, karkauspäivänä 29. helmikuuta. Vähällä oli, että hääpäivää päästiin viettämään.
Rakkaus kypsyi pikkuhiljaa
Olavin ja Ailan tarina alkoi oppikoulussa Oulun Normaalilyseossa 1950-luvun lopussa. Aila oli vasta 12-vuotias, kun 13-vuotias Olavi soitti hänelle koulussa pianolla venäläisen kappaleen, joka oli Ailan mielestä erityisen kaunis.
Se oli Olavin läpimurto nuoren neidon sydämeen: ”Jos tuosta pojasta ei tule miestäni, niin ei sitten kenestäkään”, Aila ajatteli.
Olavi ei ollut vielä riiailusta kiinnostunut, vaan suhde oli enemmänkin ystävyyttä.
Olavi kulki kouluun lähipitäjä Limingasta, Aila Kempeleestä. Kuin kohtalon sanelemana heille jäi yhteistä luppoaikaa lättähattujunaa odotellessa. Pian suhde sai uusia sävyjä ja syveni.
Nuorten ensimmäiset varsinaiset treffit kuitenkin epäonnistuivat.
”Olimme sopineet tapaamisen Raatin urheilukentälle Oulussa helluntaina 1958. Aila kulki perheensä mukana ja minä yksin Ailaa etsien – häntä löytämättä”, Olavi sanoo.
Ailan vanhemmat eivät tienneet treffiaikeista eivätkä tiet siten kohdanneet.
”Jo silloin haaveenamme oli perheen perustaminen ja yhteinen koti”, he kertovat.
Mikä nuoria liimasi yhteen?
”Ailan kanssa oli helppo olla”, Olavi kertoo.
”Olavissa ihastutti ihan kaikki, en osannut ajatella muita poikia ollenkaan, vaikka ottajia olisi ollut”, Aila kertoo hymy huulillaan.
Riiailu ja rakkauskirjeet kuuluivat tapailuun
Aila kävi keskikoulun, Olavi jatkoi lukioon.
Lukiovuosinaan Olavi alkoi pyöräillä kesäisin kotitöiden jälkeen Ailan luo Limingasta Kempeleeseen. Matkaa oli suuntaansa kaksikymmentä kilometriä, mutta se ei nuorta miestä hidastanut.
”Aina juhannuksena Olavi toi minulle valkoisia ruusuja”, Aila sanoo.
Olavin piti olla aamuisin kotona viimeistään kello kuusi, jotta hän ehti auttamaan kotitöissä. Myös Ailan kotiintuloajat olivat tarkat. Vanhemmat ohjasivat nuoria tiukasti. Riiuuaikana Ailan vanhemmat sanoivat, ”ettei kotiin ole asiaa, jos vahinko sattuu”. Olavin äidin samaa tarkoittava ohje oli, ”että pie ittes miehenä”.
”Kyllä lapsen saanti ennen avioliittoa olisi ollut rankka asia 1960 -luvulla”, Aila ja Olavi sanovat.
Kirkkohäät jäivät viettämättä
Olavi oli ostanut ylioppilasjuhliinsa puvun siskoltaan lainaamilla rahoilla ja maksoi tälle velan lyhennyksiä. Kun puku oli maksettu, Rovaniemellä aluetoimittajana sanomalehdessä työskennellyt Olavi sai vihdoin pitää palkan kokonaan ja pystyi ostamaan kihlasormukset.
Kesällä 1963 nuoret päättivät mennä kihloihin.
”Aila tuli ensin Rovaniemelle. Se oli ainoa kerta, kun näimme kesän aikana. Kihlat ostimme Oulusta. Meitä ujostutti, joten kävelimme kultasepänliikkeen ohi monta kertaa ennen kuin uskalsimme mennä sisään”, Aila ja Olavi nauravat.
Olavia odotti armeijaan meno, mutta kihlapari halusi jo naimisiin.
”Häiden järjestelyt olivat haastavat. Kolme vanhinta sisarustani pitivät kolmoishäät 1952. Olimme sopineet, että isosiskoni, isoveljeni ja minä järjestämme perheen toiset kolmoishäät kirkossa juhannuksena 1964. Isosiskoni alkoi kuitenkin odottaa esikoistaan syksyllä 1963, ja isoveljeni vaihtoi morsiantaan. Olin itse lähdössä Vaasan asepalvelukseen 15.2.1964”, Olavi kertoo.
Aila oli käynyt rippikoulun ja kuului kirkkoon, kuten Olavikin, jolla oli kuitenkin rippikoulu käymättä. ”Tuomiokapitulin lainoppineen sanoma oli, ettei minua voida vihkiä kristillisesti”, Olavi sanoo
Niinpä nuoret sanoivat ”tahdon” Oulun tuomiokapitulin arkistossa. Ailaa on joskus harmittanut, kun ei saatu juhannuksen kirkkohäitä.
”Minun piti saada heti kahden armeijaviikon jälkeen hääloma. Tulin Vaasasta Kempeleeseen liftaamalla, sillä matkarahoja ei alokkaalle myönnetty. Siviilipukua en saanut käyttää”, Olavi kertoo.
Olavin päästyä armeijasta muutettiin yksiin. Vuonna 1965 Olavi lähti opiskelemaan Oulun yliopistoon kansantaloustiedettä ja suunnittelumaantiedettä. Aila opiskeli merkonomiksi ja teki sittemmin erilaisia toimistotöitä. Perheen neljä lasta syntyivät vuosien 1966 ja 1971 välillä.
Rakkaus kesti vaikeudet
Kuopuksen syntymävuonna perhe muutti Olavin työn vuoksi Kuopioon, missä Aila olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta Olavin työ vei takaisin Ouluun, kun hänestä tuli Kansanyhtiön aluepäällikkö. Aila oli kotiäitinä kahdeksan vuotta.
Vuodesta 1987 Olavi toimi yrittäjänä. Yrityksiä oli useita ja enimmillään työntekijöitä kymmenkunta.
”Olemme molemmat horoskoopissa leijonia”, Aila sanoo.
Uskoipa horoskooppeihin tai ei, ärähtelyä on mahtunut matkaan.
”Välillä jopa niin, että lapset sanoivat: erotkaa. Riitelymme väsytti heitä”, Aila ja Olavi kertovat.
Ailan kontolla oli perheen arjen pyörittäminen ja joskus mietitytti, mitähän toinen siellä reissussa puuhailee.
”Joskus iltaisin, kun työmatkalta soitin hotellilta Ailalle, sain luurin korvaani”, Olavi muistelee.
Toisen poissaolo oli haasteellista. Ailan mielestä kotiäidin työtä ei arvostettu.
”Jos olisin mennyt töihin ja lapset kunnalliseen päivähoitoon, olisi meidän pitänyt maksaa palkkani lisäksi noin 300 markkaa”, Aila sanoo.
”Halusin kuitenkin suorittaa ylioppilastutkinnon, minkä toteutin 1990-luvun alussa yhtä aikaa kahden nuorimman lapsen kanssa. Minulle oli tärkeää todistaa etenkin itselleni, että varttuneempanakin pystyy oppimaan uutta”, Aila jatkaa.
”Olemme halunneet tehdä asioita yhdessä”
Arvokeskustelua käytiin jo suhteen alussa, erityisesti heti vihkimisen jälkeen. Se kannatteli läpi vaikeiden vuosien. Heille tärkein arvo on rehellisyys.
”Tasa-arvo perheessä ja luottamus, siinä se on”, sanovat Aila ja Olavi.
Olavin työpaikat eri paikkakunnilla pakottivat perheen muuttamaan, ja se vaikutti harmillisen paljon Ailan työpaikkojen saantiin. Haasteista huolimatta uhkailua pidemmälle eivät avioeroaikeet edenneet koskaan.
Olavi on ollut paljon työmatkoilla, mutta yhteiset harrastukset ja reissaaminen ovat korvanneet menetettyä aikaa.
”Olemme molemmat halunneet tehdä asioita yhdessä niin paljon kuin mahdollista ja se on lähentänyt meitä.”
Aila ja Olavi ovat käyneet ahkerasti teatterissa, osallistuneet urheiluseuratoimintaan, käyneet paljon lomareissuilla. Molemmilla on myös omia harrastuksia, Ailalla käsityöt ja läheisten muistaminen, Olavilla maratonjuoksu, kirjoittaminen ja kuorolaulu.
Eläkepäivinään Olavi kirjoitti kirjan Rauhan, rahan ja rakkauden aika (Bookcover Oy, 2021), joka kertoo Olavin, mutta myös pariskunnan yhteisen elämäntarinan. Iloa tuottavat myös hyvät välit lasten ja yhdeksän lastenlapsen kanssa.
Lasten poislähtö kotoa heidän itsenäistyttyään tuntui hyvälle.
”Oli hienoa nähdä, että he pärjäävät elämässä”, Aila ja Olavi sanovat.
Rakkaus näkyy teoissa
”Hyvään avioliittoon riittää hyvä arki ja se, että selviää elämän perusasioista. Ei tarvita mitään sen ihmeellisempää. Fyysinen läheisyys on tietysti tärkeää. Olemme auttavaisia toisiamme ja muita kohtaan. Rakkaus näkyy teoissa”, Aila ja Olavi sanovat.
Olavi nauraa, että kun hän vuonna 2007 jäi eläkkeelle, kaksi pomoa kohtasi. Ailaakin asia hymyilyttää. He kertovat, että uuteen arkeen totutellessa meni ainakin viisi vuotta.
”Aila on hyvin tarkka siisteydestä ja siitä, että tavarat ovat visusti omalla paikallaan. En minäkään sottapytty ole, mutta en niin pilkuntarkka. Mietin, miten oppisin toimimaan siten, ettei tule ongelmia ja onnistuinhan lopulta. Jos yhdessäolo tuntuu merkitykselliseltä, on oltava valmis miettimään, mitä suhteen eteen voisi tehdä”, Olavi sanoo.
”Valikoiva kuulo ja huumori auttavat aina”, Aila sanoo.
Pariskunta pitää hyvänä sitä, että tiukassa tilanteessa he ymmärsivät lähteä harrastamaan, muun muassa nuorisoseuran senioritanssi- ja kansantanhuryhmiin. Tuli muutakin ajateltavaa. Tanssiharrastukset ovat nyt jääneet Ailan jalkaongelmien vuoksi.
Pari palasi juurilleen
Aila ja Olavi siunauttivat avioliittonsa vuonna 2014 kultahääpäivänään. Läsnä olivat perheen lisäksi lähimmät ystävät. Silloin Olavi lauloi Ailalleen kanttorin säestyksellä Channel Fourin kappaleen Vuosien jälkeen. Aila ja Olavi eivät unohda tunteikasta päivää koskaan.
Tavalliseen avioliittoon tarvitaan hiven rakkautta, molemminpuolista luottamusta ja ymmärtämystä, vastuuntuntoa ja uskoa selvitä yhdessä elämästä.
Näin kirjoitti 18-vuotias Olavi Keinänen ylioppilaskirjoitusten preliminäärissä. Nyt kuusikymmentä vuotta myöhemmin Olavi sanoo: ”Lupasin aikanani huolehtia Ailasta loppuelämäni. Se on minulle kunnia-asia enkä ole katunut päätöstäni koskaan.”
Kun Olavi jäi eläkkeelle, Keinäset asuivat Iisalmessa. Aila oli ollut jo muutaman vuoden sairauseläkkeellä. Pariskunta päätti muuttaa takaisin juurilleen, asuihan Kempeleessä Ailan edesmennyt, tuolloin 90-vuotias isä. Ailan äiti oli jo kuollut. Myös kaikki yhdeksän lastenlasta asuivat Oulussa ja Kempeleessä.
Nyt elämä on seesteistä. On hyvä vanheta yhdessä kuudenkymmenen vuoden koulutuksella.
”Pussailemme joka aamu ja ilta. Nukumme vierekkäin samassa sängyssä”, Aila ja Olavi sanovat.
On iltapäiväkahvien aika. Olavi keittää ne ja kattaa pöydän.
Ikä tuo mukanaan varjoja. Aila on ollut vuosien mittaan useissa jalkaleikkauksissa. Hiljattain myös sydänoperaatiossa. Tovi sitten Olavin syke painui alle kolmeenkymmeneen lyöntiin minuutissa. Heti, mutta silti viime tipassa, hän meni päivystykseen, jossa laitettiin sydämentahdistin. Seuraavana päivänä olisi ollut jo myöhäistä, totesi lääkäri.
