Onnistuneen seksin edellytys on rehellisyys – Ali, 58: ”Hyvässä seksissä fyysisyys unohtuu”

Ali Helin iloitsee siitä, että seksi ei enää hallitse hänen elämäänsä. Hän on myös löytänyt kumppanin, jonka kanssa rakastelu muistuttaa hengellistä kokemusta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Tässä suhteessa minulla on ensimmäistä kertaa mielettömän hyvä mahdollisuus tutustua itseeni ja miehisyyteeni”, Ali Helin sanoo. Kuva: Sara Pihlaja

Ali Helin iloitsee siitä, että seksi ei enää hallitse hänen elämäänsä. Hän on myös löytänyt kumppanin, jonka kanssa rakastelu muistuttaa hengellistä kokemusta.
Teksti: Miia Saari

Jokunen vuosi sitten tamperelaisen puusepän Ali Helinin, 58, elämäntilanne oli tämä.

Hänet oli vuotta aiemmin jätetty kahdeksan vuotta kestäneestä suhteesta, jonka hän kuvitteli jatkuvan loppuiän ajan. Hän oli työtön ja teini-ikäisen pojan yksinhuoltaja.

Hänellä oli jatkuva huoli siitä, kuinka hänen Altzheimeria sairastava isänsä pärjää toisella paikkakunnalla, yksin kotonaan.

Ali tunsi itsensä ärtyneeksi, vihaiseksi ja jopa masentuneeksi, ja päätti yrittää muuttaa elämäänsä niiltä osin kun voi. Hän päätti, että oli aika etsiä uutta kumppania.

Koska Ali ei ole baarien mies, hän laittoi netin deittipalveluun ilmoituksen motolla vakavaan suhteeseen hymyssä suin.

Muutaman naisen kanssa Ali pääsi kahvilaan ja kävelylenkille, ja yhdelle hän sai tehdä ruokaakin.

Tapaamisten jälkeen kaikki naiset kuitenkin ilmoittivat, että olet kiva, mutta tämä oli tässä.

”Monet naiset ilmoittivat oman palkkansa ja sanoivat hakevan kaltaistaan kumppania. Yksi sanoi suoraan, että häntä hävettäisi kertoa kavereilleen tapailevansa työtöntä miestä”, Ali sanoo.

Työttömyyden lisäksi Alin yksinhuoltajuus säikäytti monet. Ali ilmoitti heti, että poika menee hänellä kaiken muun edelle, eikä hän voi eikä halua tinkiä ajasta lapsen kanssa.

Ali ei siis löytänyt netistä naista. Ainoastaan itsensä vieläkin vihaisempana ja entistäkin enemmän rikki revittynä.

Sitten entisellä työkaverilla oli asiaa.

Sokkotreffeille vapaan naisen kanssa

Suostuisiko Ali sokkotreffeille 51-vuo­tiaan naisen, Helin kanssa? Ali oli aiemmin kysynyt tuttavaltaan, tunteeko tämä ketään vapaata naista, vaikkapa vain kahviseuraksi.

Nyt sellainen olisi tiedossa.

Alin edellinen kumppani oli ollut häntä 13 vuotta nuorempi, eikä Alilla ollut kokemusta yli 40-vuotiaasta naisesta.

Deitti-ilmoitukseen Ali oli kirjoittanut etsivänsä 45–55-vuotiasta naista. Ikää tärkeämpää Alille oli kuitenkin se, että nainen olisi niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että taipuisi luonnossa liikkumiseen ja teltassa nukkumiseen. Eikä olisi horoskooppimerkiltään kaksonen. Niistä ei olisi hänelle, skorpionille, kumppaniksi.

Sen jos minkä hän oli elämässään oppinut.

Kyllä, Ali halusi mennä treffeille.

Ne menivät, no, näin.

”Heli esitteli heti itsestään kaikki huonot puolet. Kertoi olevansa itkuinen ja masentunut, vaihdevuosissa. Ajattelin, että ou nou, en minä jaksa pitää tästä ihmisestä huolta.”

Naisen avoimuus kuitenkin viehätti Alia ja he sopivat toisista treffeistä. Ne menivät lähinnä Helin itkiessä.

”Siksi en kehdannut olla sopimatta kolmansista treffeistä.”

Kun kaksi jo siipeensä saanutta aloitti parisuhteen, ei alku ollut helppoa. Luottamus syntyi pienin askelin.

Kun kaksi jo siipeensä saanutta aloitti parisuhteen, ei alku ollut helppoa. Luottamus syntyi pienin askelin. Kuva: Sara Pihlaja

Seksiä neljännillä treffeillä

Alin työttömyys ei tuntunut haittaavan akateemisesti koulutettua Heliä. Sen Ali oli jo saanut selville.

”Heli kertoi, ettei etsi itselleen resurssimiestä, joka tuo suhteeseen hienon auton, kesämökin tai matkoja. Hän sanoi etsivänsä rinnalleen ihmistä. Ja minä läpäisin sen ihmisyys-vaatimuksen.”

Ali oli jo huomannut paljon muitakin hyviä piirteitä Helissä, kun tämä itkultaan pystyi puhumaan.

”Näin, että Helillä oli hyvä järki ja että hän tiesi paljon asioita. Oli rehellinen ja osasi analysoida, mistä hänen ahdistuksensa johtuu.”

Samalla Alikin alkoi pohtia oman ahdistuksensa syitä ja tajusi, että eniten hän kaipaa arvostusta. Sitä, että saa olla oma itsensä, mies. Ilman isän tai talonmiehen rooleja.

Hän tarvitsi miesarvostusta. Sellaisen sanan hän tarpeelleen keksi.

”Minusta alkoi tuntua, etten ole koskaan saanut miesarvostusta. Mutta tajusin sen vasta, kun sain sitä Heliltä”, Ali sanoi.

Neljänsillä treffeillä Ali ja Heli alkoivat kokeilla seksiä. Alku oli hankalaa. Mutta kun asiat alkoivat sujua, Ali ymmärsi, että hänessä on kuin onkin paljon arvostettavia asioita.

”Minusta alkoi tuntua, etten ole koskaan saanut miesarvostusta. Tajusin sen vasta, kun sain sitä Heliltä.”

Lue myös: Kun uusi suhde ja seksikumppani jännittävät – Seksologi rohkaisee nauttimaan: ”Seksissä korvien välin kunto on alapään kuntoa tärkeämpää”

Heli alkoi saada orgasmeja, Alin itseluottamus palasi

Heli oli iästään huolimatta kokematon sängyssä, suorastaan pelokas.

Kun myös Ali oli saanut siipeensä, seksi ei totisesti ollut suhteen alussa ilotulitusta.

”Heli veti heti jarrut pohjaan, kun esimerkiksi suukottelin pimpsua. Sellaista ei hänelle oltu juurikaan tehty. Hän pelkäsi, miltä hän näyttää ja maistuu.”

Mitä Ali tekikin, Helin pää nousi herkästi tyynystä ja hän huudahti: mitä nyt tapahtuu! Varovasti!

”Minun piti varoa ihan kaikkea. Se johtui siitä, ettei Heliä oltu pidetty hyvin. Hän ei ollut koskaan saanut orgasmiakaan miehen kanssa.”

Alin ja Helin välinen luottamus sängyssä syntyi pienin askelin.

”Pikku hiljaa sain asiaa eteenpäin. Heli oppi nauttimaan ja luottamaan omaan vartaloonsa. Ja luottamaan myös siihen, että siitä on minullekin iloa.”

Toki Alia myös imarteli ajatus, että juuri hän sai opastaa Helin seksin saloihin. Kärsivällisyyttä se tosin vaati. Mutta palkinto oli mahtava.

Samalla kun Heli alkoi saada orgasmeja ja tuntea itsensä ihanaksi, Alin itseluottamus palasi ja ärtyneisyys katosi.

”Silloin tajusin, että itseasiassa Heli on auttanut minua.”

Avointa puhetta ja parempaa seksiä

Ali on alkanut ymmärtää, että on itsekin saanut kärsiä siitä, että niin moni nainen on ollut Helin lailla suhteessaan ”huonolla pidolla”.

”On karmean yleistä ja tosi surullista, että naisia kohdellaan huonosti. Tämä väite perustuu täysin omiin kokemuksiini”, Ali sanoo.

Miehet voivat olla joko välinpitämättömiä tai väkivaltaisia. Humalahakuisia. Niin isät kuin aviomiehet.

”Olen yrittänyt hyvittää huonosti kohdelluille naisille sen pahan, mitä he ovat kokeneet. Yrittänyt olla heille yltiöhyvä. Ja samalla olen kärsinyt muiden tekemistä synneistä, ollut miehenä eritystarkkailussa ja kokenut epäreiluutta.”

Ali on joutunut vakuuttamaan, että hyviäkin miehiä on olemassa. Sellainen taakka on raskas.

Helin kanssa kaikki eteen tulevat ongelmat puhutaan puhki sitä mukaan kun niitä tulee. Suhteeseen ei jää epäselviä asioita painolastiksi.

”Tärkeintä on, että ihminen tekee selväksi, mitä hän haluaa ja mitä tarvitsee. Helin kanssa ei tarvitse pelata pelejä. Hän on kertonut alusta asti, miltä hänestä tuntuu ja mikä häntä pelottaa.”

Ali on sitä mieltä, että juuri rehellinen puhe on onnistuneen seksin ehdoton edellytys.

”Usein seksimme tuntuu niin hyvältä, että jopa fyysisyys unohtuu. Katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme, vilkaisemme alaspäin ja sanomme, että jaaha, näkyvät viihtyvän. Vartalot touhuavat omiaan ja sillä aikaa me vain nautimme toisistamme.”

Tunne on Alille outo ja uusi, jopa hämmentävä. Henki voittaa lihan.

Ali on myös huomannut pärjäävänsä nykyään pitkiäkin aikoja ilman seksiä. No, ainakin viikon.

”Emme asu Helin kanssa yhdessä. Pärjään ihan hyvin sillä tiedolla, että rakastelemme sitten kun näemme, jos siltä tuntuu.”

Ali on asiasta innoissaan.

Niin, vaikka Alilla on nyt elämänsä seksikumppani, hän on helpottunut, ettei seksi pyöri hänen mielessään koko aikaa.

Toisin on ollut ihan näihin aikoihin asti.

”Libidoni on nyt entistä heikompi, mikä on mieletön riemu ja siunaus”, Ali kertoo.

”Libidoni on nyt entistä heikompi, mikä on mieletön riemu ja siunaus”, Ali kertoo. Kuva: Sara Pihlaja

Kun seksi vie – Ali olisi halunnut rakastella jatkuvasti

”Hemmetin seksuaalinen.”

Sellainen Ali on ollut nuoresta asti.

”En pärjännyt koulussakaan sen vuoksi. En pystynyt keskittymään opiskeluun, kun mulla ei ollut mitään muuta mielessä. Seksi on häirinnyt ja vienyt mua kauheasti.”

Kun Ali kuuli ensimmäisen kerran Viagrasta, hän pohti tosissaan, olisiko olemassa anti-Viagraa.

Haluistaan huolimatta Ali ei ole juurikaan harrastanut yhden illan juttuja. Hän on aina pitänyt parempana seurustelua ja ollut yhden naisen mies. Mutta ongelmia suhteisiin toi se, että Ali olisi halunnut rakastella jatkuvasti.

”Pitihän se hyväksyä, ettei kukaan kumppani moiseen pysty. En tiedä olisinko itsekään pystynyt, jos se olisi ollut mahdollista. Tuli sitten pyöräiltyä paljon. Kaksikin kertaa päivässä. Oli pakko purkaa sitä halua urheiluun.”

Kun Heli alkoi kertoa Alille vaihdevuosioireistaan, ärtyneisyydestään ja alakuloisuudestaan, Alille tuli kumma tunne.

Juuri sellaiselta hänestäkin oli tuntunut kolme vuotta.

”Rupesin pohtimaan, voiko miehilläkin olla vaihdevuodet. En ole käynyt missään testeissä enkä tiedä aiheesta mitään, mutta ajattelen, että se on mahdollista.”

Helin seksuaalisuutta vaihdevuodet eivät latistaneet, päinvastoin. Mutta Alille halujen heikentyminen on kuitenkin ilon aihe.

”Ennen muna vei minua, nyt minä vien munaa. Ja se on ihan hemmetin hienoa.”

Juttu on päivitetty aiemmin Kotilääkärin numerossa 7/2017 julkaistusta artikkelista.

Heli Heino on kuvannut Alin ja Helin suhdetta romaanissa Venuksen vuosi (Atena).

Lue myös: Hannu, 66, ostaa seksiä ja läheisyyttä alle 30-vuotiaalta Lauralta: ”Elämänlaatuni on aivan toista kuin ennen”

X