Elina Hujala tutkii ydinvoimaloiden turvallisuutta – Näkövamma ei ole este atomin ytimessä
Tutkija Elina Hujala tekee työtä sen eteen, että suomalaiset ydinvoimalat olisivat mahdollisimman turvallisia. Hujalan mukaan ydinvoimalla on paikkansa muiden energiantuotantomuotojen rinnalla.
Elina Hujala päätyi töihin ydintekniikan pariin monen sattuman kautta. Kuva: Mikko Nikkinen
Elina Hujala oli viisivuotias, kun Tšernobylissa räjähti ydinreaktori huhtikuussa 1986. Onnettomuus ei kuitenkaan jäänyt Hujalan mieleen. Sen sijaan saman vuoden syksyllä tapahtuneesta Mikkelin panttivankidraamasta kohistiin tarhassakin.
Elina Hujalan lapsuudesta on turha hakea merkkejä, jotka olisivat ennustaneet, että isona hänestä tulisi ydinturvallisuustutkija ja opettaja, joka on kouluttanut kymmeniä teollisuudessa työskenteleviä säteilyturvallisuusvastaavia. Hujalan työpaikka, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT, on ainut suomalainen yliopisto, joka kouluttaa ydintekniikan diplomi-insinöörejä ja Helsingin yliopiston ohella ainoa yliopisto, joka tekee ydinturvallisuustutkimusta.
Ydinvoimasta ja sen turvallisuudesta kiistellään kiivaasti, ja sen käyttö herättää ihmisissä vahvoja tunteita. Hujala ei ala ylistää ydinvoimaa edes virkansa puolesta, vaan hän suhtautuu siihen maltilla.
”Mielestäni ydinvoimalla on paikkansa muiden energiantuotantomuotojen rinnalla. Ydinvoimaloiden turvallisuusjärjestelmät kehittyvät koko ajan, eikä turvallisuus ole koskaan yhden kortin varassa. Ydinvoima on kuitenkin hiilidioksidivapaa energiamuoto ja kokoonsa nähden tehokas. Kun ydinvoimala on päällä, se käy ja kukkuu.”
”Ydinvoima on kuitenkin hiilidioksidivapaa energiamuoto ja kokoonsa nähden tehokas.”
Fysiikkaa sittenkin
Elina Hujala on aina ollut taiteilijaluonne, ja taiteilija hänestä piti tullakin. Hänellä ei käynyt kouluaikoina mielessäkään, että hän suuntautuisi muualle kuin Taideteolliseen korkeakouluun. Piirtäminen oli hänelle se juttu, ei abstraktien maalausten tekeminen.
Nuoruuden ehdottomuudella Hujala päätti, että jos hän ei pääse Taideteolliseen ensiyrittämällä, hän ei hae uudestaan. Ensimmäinen kerta ei tärpännyt, joten Hujalan oli alettava katsella muita vaihtoehtoja. Muutaman välivuoden jälkeen hän aloitti vuonna 2000 fysiikan opinnot Joensuun yliopistossa.
”Yhdessä ystäväni kanssa päätimme lähteä Joensuuhun opiskelemaan. En tiedä, miten siinä niin kävi. Olin kyllä lukenut lukiossa fysiikkaa ja pitkän matikan, mutta ne eivät olleet silloin kiinnostaneet minua pätkääkään.”
Hujala ei viihtynyt Joensuussa, joka tuntui olevan kaukana kaikesta. Niinpä, kahden vuoden jälkeen, hän vaihtoi opiskelupaikkaa Helsingin yliopistoon fysiikan laitokselle.
Vuoden verran Hujala opiskeli kosmologiaa, mutta huomasi, että se ei ole hänen juttunsa. Opiskelu oli liian teoreettista. Niinpä hän vaihtoi hiukkas- ja ydinfysiikan puolelle. Hiukkasfysiikan opintoihin kuuluva säteilyfysiikka sisälsi myös perusteet ydinvoimaloista. Hujala kiinnostui alasta ja tuli suorittaneeksi kaikki hiukkas- ja ydinfysiikan sekä optiikan kurssit. Gradunsa hän teki säteilynilmaisimista.
Vuonna 2006 Hujalalla oli ensimmäinen yliopistotutkinto takataskussa. Hän oli 26-vuotias eikä hänellä ollut hajuakaan, mitä tekisi työkseen.
Nuorena Elina Hujala aikoi taiteilijaksi, mutta elämä vei tieteen pariin. Kuva: Mikko Nikkinen
Ydintekniikasta työ
Hujalan sisko opiskeli LUT:ssa, joten Hujala keksi, että hänkin lähtisi opiskelemaan diplomi-insinööriksi Lappeenrantaan. Luennoilla istuminen ei kuitenkaan enää innostanut.
”Pyörin siellä 19-vuotiaiden teekkareiden kanssa, joille tärkeintä oli se, missä on seuraavat bileet ja ilmaista viinaa.”
Onnekseen Hujala pääsi yliopistolle töihin. Hän toimi fysiikan laitoksella opetustehtävissä ja selätti oman esiintymiskammonsa.
”Ohjatessani fysiikan laboratoriotöitä löysin sisäisen käskijäni, se oli oikeastaan aika jännää.”
Vuonna 2011 Hujala haki paikkaa energiatekniikan osastolta ydintekniikan laboratoriosta.
”Ottivat minut sinne. Outoa kyllä.”
Hujalan tausta fysiikasta sekä hänen osaamisensa muun muassa optiikasta osuivat tarpeeseen tutkimusryhmässä, joka tarvitsi asiantuntijaa tarkastelemaan höyryn lauhtumista kiehutusvesireaktorien lauhdutusaltaissa.
Lauhdutusaltaat ovat osa ydinvoimaloiden turvallisuusjärjestelmää. Jonkin verran niitä käytetään paineen säätämiseen normaalin käytön aikana, mutta ennen kaikkea niitä tarvitaan mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Jos paine kiehutusvesireaktorissa nousee liian korkeaksi, lauhdutusaltaaseen ohjataan höyryä, joka lauhtuu takaisin vedeksi.
Viime vuoden marraskuussa Hujala väitteli tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa käsitteli näiden lauhtumisvärähtelyjen mallinnusta kuva-analyysin avulla. Samaa aihetta hän tutkii edelleen.
Näkövamma ei ole este
Erityisen Hujalan uratarinasta tekee se, että hänellä on synnynnäinen näkövamma. Näkökyky on heikentynyt vuosien mittaan niin, että nykyään hän on lähes sokea.
Hujalan toinen silmä on poistettu muutama vuosi sitten, ja tilalla on proteesi. Toisessa silmässä on vielä vajaa kymmenen prosenttia näkökykyä jäljellä.
”Minulla on synnynnäisestä likinäköisyydestä johtuen verkkokalvon rappeuma. Verkkokalvoni ovat kuin nailonsukkahousut, jotka ovat venyneet ja reikiintyneet.”
Sen lisäksi, että Hujalan näkemä kuva on epätarkka, siitä myös puuttuu osia. Yksisilmäisyys aiheuttaa myös tasapainovaikeuksia.
Tutkijana suurimmat haasteet liittyvät muun muassa siihen, että kokeellisessa tutkimuksessa Hujalan on luotettava todella paljon muiden tutkijoiden tekemiseen. Iso haaste on myös tieteellisten julkaisujen lukeminen.
”Vaikka suurennan fonttikokoa, lukeminen käy tosi hitaasti. Kymmenen sivun lukemiseen voi mennä tuntikausia. Jos luen paperilta, käytän apuna suurennuslasia.”
Puolet Hujalan työajasta kuluu opettamiseen. Opettajan työhön näkövamma tuo omat haasteensa, sillä tunnistaminen ja vuorovaikutus eivät käy yhtä helposti kuin näkevillä. Hujala naurahtaa, että hän onkin mestari tunnistamaan ihmisiä heidän kävelytyylistään, vaatteistaan ja äänestään.
Mutta miten ihmeessä Hujala sai tehtyä väitöskirjansa kuva-analyysin pohjalta?
”Minullahan on hahmontunnistuksesta 39 vuoden kokemus. Labran poikien kuvaamien lauhdutusallasvideoiden pohjalta koodailin tietokoneella algoritmin, joka tunnistaa kuvasta lauhtuvat höyrykuplat ja määrittää kuplille erilaisia ominaisuuksia halkaisijasta lauhtumisnopeuteen. Kuvia pystyin suurentamaan tietokoneen ruudulla vaikka miten isoksi. Ei se vaikeaa ollut.”
Hujala ei ole antanut näkövamman rajoittaa elämäänsä. Hän ei myöskään pidä siitä, että hänelle – tai kenellekään muullekaan, jolla on jokin vamma – tullaan sanomaan, mitä voi tai ei voi tehdä.
”Se, että en näe, ei tarkoita sitä, että olen tyhmä. Minulle on muun muassa suositeltu korinpunontaa ammatiksi. Ei minulla ole mitään korinpunontaa vastaan, mutta se ei vain ole minun juttuni. Kun menin kaihileikkaukseen, entinen esimieheni kysyi, pääsetkö nyt eläkkeelle. Sanoin, että en pääse enkä halua.”
Elina Hujala ei ymmärrä, jos ihmisiä lähdetään määrittelemään vammojensa eikä tekojensa kautta.
Ei trendien perässä
Elina Hujalan elinaikana on sattunut kaksi erittäin isoa ydinonnettomuutta: Tšernobyl ja Fukushima.
”Jokaisesta onnettomuudesta on otettu opiksi.”
Hujalan mukaan ydinvoimaloiden turvallisuutta edistetään parhaiten ylläpitämällä ydinvoimaloiden hyvää turvallisuuskulttuuria ja tekemällä tiivistä yhteistyötä tutkimuksen ja ydinvoimalaitosten välillä.
LUT:n ydintekniikan tutkimusryhmä, ”meidän sakki”, kuten Hujala sanoo, on parinkymmenen tutkijan ryhmä, joka tekee sekä tilaustutkimuksia että omia projekteja. Parhaillaan LUT:n ydintekniikan laboratoriossa kehitetään modulaarista pientä kaukolämpöreaktoria. Nämä pienet kompaktit kaukolämpöreaktorit voisivat tuottaa yksinään keskisuuren kaupungin tarvitseman kaukolämmön.
Kun Hujala opiskeluaikoina kertoi opiskelevansa ydintekniikkaa, oli vastassa vaivautunut hiljaisuus tai suuri tuohtumus. Tutkijana Hujala ei ole joutunut puolustelemaan tutkimuskohdettaan.
”En minäkään puutu aurinko- tai tuulivoimaan, koska en niistä mitään tiedä. ”
Hujala ei ole katunut alavalintaansa. Taide on mukana elämässä edelleen, mutta vain harrastuksena.
”Ydinvoima kiehtoo minua siksi, että se on helposti ymmärrettävää ja maanläheistä verrattuna esimerkiksi kosmologiaan. Positiivista on sekin, että ydinvoima ei ole alana koskaan muodissa, joten tutkimuksessa voidaan keskittyä olennaiseen. Ei tarvitse juosta vaihtuvien trendien perässä.”
Kun Hujala istuu kahvitauolla tutkimusryhmänsä kanssa ja katse kääntyy ikkunasta ulos, huokaisee joku aina, että taas on ydinvoimakeli. Siis tyypillinen suomalainen sää: harmaa ja sateinen, ei tuule eikä paista.