Läheisriippuvainen rakkausaddikti Eevi Minkkinen koki vapauttavan oivalluksen: ”Olin pitänyt itseäni tosi viallisena – aivan turhaan”
Kun Eevi Minkkinen oivalsi olevansa läheisriippuvainen ja rakkausaddikti, koko elämä muuttui. Hän alkoi pinnistellä irti epäterveistä ajatusmalleista ja uskalsi vihdoin pohtia, mitä hän itse tarvitsee parisuhteelta.
Eevi Minkkinen on opetellut irti läheisriippuvuudesta ja rakkausaddiktiosta. Se vaati vuosien terapian ja itsetutkiskelua.
Mitä jos minussa ei sittenkään ole mitään vikaa? Koskaan ollutkaan? Jospa olenkin ihan hyvä tyyppi, ehkä jopa ihanakin? Nämä ajatukset Eevi Minkkinen sai mieleensä yhtäkkiä, kesken hiljaisuusretriitin meditaatioharjoituksen.
Oli kesä 2014, ja parisuhdeongelmiaan aprikoinut Eevi oli kirkastamassa ajatuksiaan henkiseen kasvuun tähtäävässä viikonloppukoulutuksessa Siuntiossa.
Lähes koko ikänsä hän oli ajatellut olevansa jollakin tavalla vääränlainen. 16-vuotiaana puhjennut anoreksia ja pakonomainen tarve harrastaa liikuntaa, monet myttyyn menneet miessuhteet ja kaipuu rakkauteen olivat kaikki seurasta arvottomuuden tunteesta.
Ja kun lemmenasioissa tuli siipeen, oma ruokavalio oli ainoa asia jota hän saattoi kontrolloida. Mutta kun Eevi hetken verran uskalsi ajatella olevansa ”ihan ok”, alkoi toipuminen läheisriippuvaisuudesta ja samalla syömishäiriöstä.
Kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
”Se oli samalla helpottava, vapauttava, hämmentävä ja surullinen oivallus. Olin pitänyt itseäni tosi viallisena – aivan turhaan.”
Pelko hylätyksi tulemisesta
Jo useita vuosia aiemmin Eevi Minkkinen oli pohtinut silloisen parisuhteensa epätasapainoisia asetelmia. Ahdistusta ja kiintymystä, jotka eivät tuntuneet hyviltä. Hän googletteli erilaisilla hakusanoilla sopivaa termistöä, ja pysähtyi lukemaan läheisriippuvuudesta enemmän.
”Tunnistin itseni heti: voimakas ahdistus ja hylätyksi tulemisen pelko sekä yritykset kontrolloida omaa kumppania olivat suoraan omasta elämästäni. Arki ei koskaan ollut vakaata, vaan dramaattista jännitysnäytelmää.”
Suhde päättyi eroon ja Eevi päätti, ettei enää koskaan ryhtyisi moiseen. Hän laitatti jalkaansa tatuoinnin, jonka viesti oli ”In my own way” eli omalla tavallani. Se symboloi ajatusta, ettei Eevi enää halunnut elää toisen kautta, vaan keskittyisi jatkossa itseensä.
Mutta ei mennyt kuin pari vuotta, kun läheisriippuvuus hallitsi jälleen hänen elämäänsä.
Ero kaikesta huolimatta
Voimakas alkuhuuma vei taas mennessään. Nyt Eevi Minkkinen oli aivan varma siitä, että oli löytänyt todellisen sielunkumppaninsa. Mutta jo puolen vuoden kuluttua hän tunnisti tutun ahdistuksen.
Vanha riippuvuusmalli oli taas aktivoitunut. Eevin elämä alkoi pyöriä kumppanin käsittelemättömien asioiden ympärillä, hän miellytti ja suoritti suhdetta. Samalla omat traumat saivat jäädä rauhaan.
”Pelkäsin jatkuvasti, että minua petetään tai satutetaan. Halusin säilyttää suhteemme hinnalla millä hyvänsä. Aloin säädellä omaa kalenteriani riippuvuuden mukaan. Kaikki piti tehdä yhdessä ja järjestää työpäivätkin niin, että saimme olla toistemme kanssa. Menimme keskenämme epäterveelliseen symbioosiin, jossa en osannut ilmaista rajojani.”
Jos puoliso oli kireä, Eevi aavisteli sen olevan hänen syytään. Toisen teot kertoivat aina hänen mielestään siitä, ettei hän ollut rakastettava.
Suhde ajautui kriisiin neljän vuoden jälkeen. Espoossa koko ikänsä elänyt Eevi muutti kesäksi Tampereelle tutkiskelemaan itseään, mutta huomasi pian tuntevansa kaupungin kodikseen ja jäi.
Silloin Eevi mietiskeli ensimmäistä kertaa elämässään tarkemmin ihan itseään varten sitä, kuka oikein on.
”Muistan kirkkaasti hetken, kun kävelin kadulla ja ymmärsin, että suhde ei voi jatkua, jos se pysyy pystyssä vain jatkuvalla kontrolloimisellani. Halusin jotain, mikä ei vaadi minulta jatkuvaa säätämistä.”
Asumuseroa kesti puolisen vuotta, ja suhteen jatko oli epävarmaa. Mies muutti Tampereelle, molemmat menivät tahoillaan terapiaan ja yhteisen pariterapiaan.
”Parin haastavan vuoden aikana saimme rakennettua välillemme turvaa ja saimme epäterveen suhteen toimimaan. Se oli henkisen kasvun paikka.”
Molemmat olivat hyvin sitoutuneita omaan toipumiseensa. Parisuhteen jatkumista tärkeämpänä kumpikin piti sitä, että he oppisivat uudenlaisia käytösmalleja: tervettä erillisyyttä ja läheisyyttä.
Seuraavan kahden vuoden aikana pariskunta sai yhteisen lapsen, nyt 3-vuotiaan pojan. Liitto kuitenkin päättyi alkukeväästä 2019, mutta ei läheisriippuvuuteen.
”Erossamme ei ollut enää mitään draamaa, repivää tai äkillistä. Se oli kaunis ero. Nyt keskitymme yhteiseen vanhemmuuteen ja ihanaan poikaamme. Suhteemme on käsitelty niin perinpohjaisesti kuin mahdollista. Me todella yritimme kaikkemme.”
Halu parantaa kumppani
Itsetuntemusohjaajana- ja kouluttajana työskentelevä Eevi Minkkinen on myöhemmin ymmärtänyt usein valinneensa kumppaneikseen miehiä, joilla oli jonkinasteisia ongelmia omassa elämänhallinnassaan.
Päihderiippuvuutta, työnarkomaniaa, emotionaalista etäisyyttä. Ja Eevi halusi parantaa. Tehdä alkoholistista raittiin, työhullusta rennomman, estyneestä ja etäisestä avoimen ja tunteikkaan.
”Taustalla oli aina ajatus, että jos teen tästä miehestä kunnollisen, hän voisi antaa minulle sitä turvaa, mitä kaipaan.”
Eevin voimakas tarve tavoitella rinnalleen turvallista miestä juontaa juurensa lapsuuteen ja nuoruuteen.
Vanhemmat erosivat, kun Eevi oli 2-vuotias, ja isä jäi etäiseksi. Hänen kanssaan yhteistä aikaa oli vain kaksi viikonloppua kuukaudesta.
”Omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy turvattomuutta ja kokemusta hylätyksi tulemisesta. Olen myös luontaisesti herkkä ja voimakkaasti tunteva.”
Eevin mielestä lapset helposti syyllistyvät alitajuisesti vanhempiensa erosta.
”Minulle oli jäänyt syvä alitajuinen kokemus siitä, että en ole merkityksellinen. Ajattelin, että minussa on jotain viallista ja väärää. Jos olen jollekin isän kaltaiselle miehelle merkityksellinen ja erityinen, se voisi korjata kaiken.”
”Jokainen pikkutyttö kaipaa isältään tervettä ihailua ja huomiota. Minulle jäi vaje, jota yritin myöhemmin täyttää miessuhteillani. Etsin vimmaisesti maskuliinin mallia, joka arjestani oli puuttunut.
Eevi Minkkinen halusi käteensä tatuoinnin, jossa on äärettömyyden merkki ja teksti: ”Trust life”, luota elämään. Marjaana Malkamäki
Riippana rakkausaddiktio
Uudessa kirjassaan Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi Eevi Minkkinen jakaa oivalluksiaan läheisriippuvaisuudesta ja rakkausaddiktiosta. Niillä on selkeä ero.
”Rakkausaddiktio on rakastumiseen rakastumista, intensiivisyyteen ja hormonaaliseen tilaan koukuttumista. Läheisriippuvuus on este onnelliselle ja tasapainoiselle elämälle siten, että toisen ihmisen muuttaminen, pelastaminen tai parantaminen vievät huomion omasta itsestä.”
Eevillä itsellään on kokemusta molemmista.
”Minulla nämä kaksi ovat vaihdelleet elämässäni vuoron perään. Jos en ollut läheisriippuvaisessa suhteessa, hypin suhteesta toiseen rakastumisen tunteen perässä ja lähdin heti uuteen, kun huuma katosi.”
Mutta mistä voi tietää, onko itse läheisriippuvainen tai rakkausaddikti?
”Jos on huolissaan asiasta, sen äärelle kannattaa pysähtyä miettimään: hukkaanko jollain tavalla itseäni tässä suhteessa? Jätänkö haavoittuvaisuuttani tai tarpeitani ilmaisematta, jotta suhde ei tulisi uhatuksi?”
Terve riippuvuus on osa ihmissuhteita. Haitallista se on silloin, kun se tapahtuu oman hyvinvoinnin kustannuksella tai sisältää jatkuvaa ahdistusta.
Läheisriippuvuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisi olla kiinni toisen iholla koko ajan.
”Tiedän läheisriippuvia, jotka asuvat eri maassa, mutta mieli pyörii koko ajan kumppanin tekemisten ja puheluiden ympärillä.”
Hengitysharjoitukset, meditaatio, kirjoittaminen. Ne kaikki ovat läheisriippuvaiselle sopivia ja turvallisia tunnesääntelyn keinoja, joihin voi nojata, jos ahdistaa.
”Tässä ajassa elää myös hyvin vahvasti itsenäisyyden ihannointi, eikä se ole vastalääke läheisriippuvaisuudelle. On normaalia tarvita ja kaivata toista, ja turvallinen kiintymys lisää ihmisen onnea. Ongelmia tulee, jos kiintyminen on turvatonta.”
Huomio omiin tarpeisiin
Kukapa ei toivoisi parisuhteeseensa vakautta ja johdonmukaisuutta? Eevin mielestä tie siihen löytyy, kun suhteessa määritellään selvästi, mikä on sallittua ja mikä ei. Rajat pitää luoda.
”Oman kumppanin kanssa voi keskustella siitä, miten toisille ihmisille viestitään vaikkapa sosiaalisessa mediassa.”
Eevi Minkkinen muistuttaa, että ensisijaisen tärkeää on pohtia omia tarpeita.
”Puhun myös usein silmänkääntötempusta: läheisriippuvainen seuraa aina kumppaninsa tekoja ja ajatuksia, mutta mitä jos pohditkin, miltä jokin asia sinusta tuntuu? Mitä sinä tarvitset ja haluat?”
Toisen puolesta ei voi tehdä valintoja, mutta itseensä voi vaikuttaa.
”Olen ymmärtänyt, että en ole lähtökohtaisesti syy sille, miten toinen kohtelee minua. Se kertoo enemmän hänestä itsestään kuin omasta rakastettavuudestani. En enää kanna emotionaalista vastuuta kaikesta ja uskallan ilmaista suoraan mitä tarvitsen.”
Pitkän läheisriippuvuus- ja rakkausaddiktion jälkeen voi löytää onnen – kuten Eevikin. Hän on seurustellut puoli vuotta ja suhde on erilainen kuin mikään aikaisempi.
”Ensimmäistä kertaa menen suhteeseen tunnustellen ja pohtien, onko tämä ihminen, jonka kanssa arvoni kohtaavat. Pohdin myös, tekeekö suhde minulle hyvää.”
Aiemmin Eevi on aina edennyt intensiivisen rivakasti. Nyt hän on valinnut rauhallisen tien.
”Tällä kertaa haluan oppia tuntemaan toisen kunnolla ilman epärealistisia kuvitelmia tai fantasioita. Meillä kummallakin on halu tutkia omaa keskeneräisyyttämme ja käsitellä sitä yhdessä. Kumpikin ottaa vastuun omasta itsereflektiostaan, eikä ketään täydy pelastaa. Tässä suhteessa en tunne itseäni vialliseksi.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 2/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti