Näin Tara Lange sai kolmen lapsen yh-äitinä onnellisen parisuhteen: ”Kun aloin avautua elämälle ja tutustua mielenmaisemaani, elämä tarjosi aina vain lisää uusia mahdollisuuksia”

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Olen esimerkki siitä, että elämässä voi päästä harppauksia eteenpäin myös käymättä psykoterapiaa. Muutos vaatii ennen kaikkea motivaatiota”, tara Lange sanoo.
”Olen esimerkki siitä, että elämässä voi päästä harppauksia eteenpäin myös käymättä psykoterapiaa. Muutos vaatii ennen kaikkea motivaatiota”, Tara Lange sanoo. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kun Tara Lange päätti tehdä asiat päinvastoin kuin aikaisemmin, alkoi tapahtua. Kolmen lapsen suorituskeskeisestä yksinhuoltajasta kuoriutui onnellinen parisuhdeihminen.

Jarrut päällä. Sillä tavalla hyvinvointivalmentaja Tara Lange eli pitkään elämäänsä.

Hän oli suorituskeskeinen, kireä ja kiukkuinen. Arki toi eteen vastoinkäymisiä, työt eivät tuntuneet omilta ja miehiä hän piti lähinnä kylmäkiskoisina pettureina.

”Tunsin itseni uhriksi, joka ei voi vaikuttaa elämänsä suuntaan.”

Sitten toteutui Taran pahin pelko: hänen tyttärensä sairastui vakavasti vuonna 2012. Munuaissairaus laittoi koko perheen elämän uusiksi. Tara alkoi perehtyä tuorepuristettuihin vihermehuihin, sillä hän halusi tarjota tyttärellensä terveellistä ja puhdasta ruokaa rankan lääkityksen vastapainoksi.

Tara uudisti perheen ruokavalion – ja oman ajattelunsa.

”Ymmärsin, että koko perheemme hyvinvointi on vaakalaudalla, jos minä en löydä elämääni tasapainoa. Minun oli alettava käsitellä sisälläni vellovia vaikeita tunteita, kuten vihaa, katkeruutta ja pelkoa. En halunnut enää olla uhri.”

Anna mahdollisuus

Kolmen lapsen yksinhuoltaja ei voinut lähteä ulkomaille retriittiin opettelemaan uutta elämää. Muutoksen piti tapahtua kuskatessa lapsia harrastuksiin ja siivotessa keittiötä.

Tara Lange haastoi itsensä tutkailemaan omaa käytöstään. Hän päätti opetella löytämään negatiivisille tunteillensa vastakohdat. Kun suututti, hän havainnoi tunteitaan ja pyrki puhumaan mahdollisimman rauhallisesti.

Harjoittelu vaati nöyrtymistä, eikä ollut aina helppoa. Tara otti koko perheen mukaan opiskeluun. Hän kertoi lapsilleen opettelevansa uusia toimintatapoja.

Puoli vuotta tyttären sairastumisen jälkeen Taran 10-vuotias poika esitti toiveen siitä, että äidillä olisi poikaystävä.

”Minulla oli parisuhteista huonoja kokemuksia, enkä ollut siksi kovin kiinnostunut deittailusta. Ymmärsin kuitenkin, että poikani kaipasi perheeseen miehenmallia.”

Tara laittoi nettiin ilmoituksen. Hän päätti tavata yhden ilmoitukseensa vastanneista miehistä: Englannista kotoisin olevan Jasonin.

Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Mies oli jotain ihan muuta kuin mihin Tara oli aiemmissa suhteissaan tottunut.

”Minusta hän oli ärsyttävän feminiininen, hidas ja pehmeä.”

Tara Lange päätti kuitenkin antaa mahdollisuuden. Olihan hän luvannut tehdä elämässä asiat päinvastoin kuin aikaisemmin.

Rakkaus on vapautta

Tyttären sairastumisesta alkaneesta elämänmuutoksesta tuli Taralle tutustumismatka uuteen kumppaniin ja ennen kaikkea omaan itseensä.

”Kaikki tapahtui rytinällä, vain muutaman kuukauden sisällä. Minusta tuntui siltä, että kun aloin avautua elämälle ja tutustua omaan mielenmaisemaani, elämä tarjosi minulle aina vain lisää uusia mahdollisuuksia.”

Vaikka Tara asennoitui potentiaaliseen kumppaniin toisin kuin aikaisemmin, eikä torpannut erilaiselta tuntuvaa miestä heti, suhteen alku ei ollut helppo.

Luottaminen oli vaikeaa.

Koskettaminen kauhistutti.

Sitoutuminen pelotti.

Parin vuoden seurustelun jälkeen Tara ja Jason muuttivat yhteen. Neljä vuotta heidän perheensä, johon kuului Taran kolmen lapsen lisäksi Jasonin kaksi lasta, viihtyi saman katon alla. Ensihuuman laannuttua parille alkoi tulla riitoja. Arki viiden lapsen, koiran ja kolmen kissan kanssa oli kaikille liikaa.

Ratkaisukeskeisinä ihmisinä heille oli selvää, että ongelmiin ja riitoihin ei jäädä jumiin, vaan tilanne ratkaistaan. Tara ja Jason muuttivat erilleen, 20 kilometrin päähän toisistaan.

”Nykyään meillä menee mahtavasti. Erikseen muuttaminen oli yksi suhteemme parhaista päätöksistä.”

Tara näkee miestänsä kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa. Se riittää molemmille. Yhteyttä he pitävät päivittäin soittelemalla ja viestittelemällä. Ensimmäistä kertaa Tara voi luottaa parisuhteessa täysin toiseen ihmiseen.”

”Jason on minun turvani, peruskallio. Parisuhteessamme on nyt sopivasti vapautta ja yhteistä aikaa. Kun pystymme, karkaamme yhdeksi yöksi hotelliin. Yhteiset hetket ovat odotettua juhlaa.”

Jasonin kanssa Tara oivalsi, että rakkaus ei ole vieressä nyhjäämistä eikä toisen kontrolloimista.

”Rakkaus on kahden ihmisen välinen syvempi yhteys, joka ei katkea siihen, että toinen ei ole jatkuvasti lähellä.”

Ihmisessä on kaksi puolta

Tara Lange kuvailee olleensa ennen maskuliininen nainen.

”Minussa korostuivat maskuliinisuuden huonot puolet, kuten työnarkomania, kovuus, muiden syyttely ja ylemmyydentunto. Olin kuin stereotyyppinen mies, joka räjähtelee, eikä puhu tunteistaan.”

Taraa hämmensivät Jasonin piirteet, joita hän piti feminiinisinä. Jason oli lempeä, pehmeä, kärsivällinen ja rauhallinen. Ihminen, jonka seurassa muut viihtyivät, ja jolle ystävät soittivat huolistaan.

”Minulle ei soittanut tuohon aikaan juuri kukaan. Minua ärsyttivät puolisossani ne piirteet, joita olisin halunnut itsessäni olevan.”

Seurustelusuhteessa Tara ja Jason oppivat toisiltaan. He alkoivat tunnistaa oman käytöksensä eri puolia. Taran mukaan meissä jokaisessa on sekä feminiinisiä että maskuliinisia piirteitä. Tärkeää on oppia jalostamaan molempien hyviä ominaisuuksia.

”Ilman feminiinisyyden herkkyyttä maskuliinisuus on tyhjää, kylmää ja kovaa. Ilman maskuliinisuuden jämäkkyyttä feminiinisyys taas on ylitsepursuavaa, ailahtelevaa ja haurasta.”

Parisuhteessa kumpikaan ei ole toiselle mitään velkaa. ”Yhdessä ollaan puhtaasta sydämen halusta”, Tara Lange sanoo.

Parisuhteessa kumpikaan ei ole toiselle mitään velkaa. ”Yhdessä ollaan puhtaasta sydämen halusta”, Tara Lange sanoo. Tommi Tuomi / Otavamedia

Tunnista pelkosi

Mitä syvemmin Tara tutustui itseensä, sitä paremmin hän ymmärsi, että pelko on suurin rakkauden este. Riita kumppanin kanssa tulee yleensä silloin, kun jompaakumpaa pelottaa.

”Paras asia, mitä parisuhteen eteen voi tehdä, on kertoa kumppanille omista peloistaan. Silloin antaa kumppanille mahdollisuuden ymmärtää toisen pelkoa ja itselleen mahdollisuuden päästä pelosta eroon.”

Tara pelkäsi varsinkin parisuhteen alussa hellyyttä. Hän pelkäsi, että hellään kosketukseen sisältyy aina myös vaatimus pujahtaa lakanoiden väliin. Jutellessaan asiasta Jasonin kanssa, Tara teki oivalluksen itsestään.

”Olin ennen ajatellut, etten ole pehmeyden ja hellyyden arvoinen. Jason osasi käsitellä minua rauhallisesti ja kärsivällisesti. Hänen kanssaan opin rakastamaan hellyyttä.”

Peloista avoimesti puhuminen rakensi luottamuksen pariskunnan välille.

”Ennen olin vakava ja suhtauduin ihmisiin varauksella. Peloista puhuminen on vapauttanut minut. Se toi elämään ilon ja kepeyden.”

Hyväksy kumppanisi

Yksi parisuhteen kulmakivistä on Taran mielestä hyväksyä kumppani sellaisena kuin hän on, hyvine ja huonoine puolineen. Ennen kuin voi hyväksyä toisen on hyväksyttävä itsensä.

”En pystynyt luomaan aiemmin onnellista parisuhdetta, koska en tuntenut riittävän hyvin itseäni. Omia pimeitä puolia ei tarvitse pelätä. Mörköjä voi katsoa silmiin ja hyväksyä ne. Sen jälkeen on helpompi hyväksyä myös kumppanin vajaavaisuudet.”

Tara joutui tekemään paljon töitä vihan tunteensa kanssa. Kun viha meinasi ryöpsähtää valloilleen, hän pysähtyi ja tutkiskeli tunteitaan.

”Olen elävä esimerkki siitä, että elämässä voi päästä harppauksia eteenpäin myös käymättä psykoterapiaa. Muutos vaatii ennen kaikkea motivaatiota. Viereltä löytyvät ne parhaat opettajat, olivatpa kyseessä sitten ystävät tai perheenjäsenet.”

Antaudu muutokselle

Muutos on Taran mielestä ihmeellistä ja pelottavaa. Silti se on yksi elämän parhaista ja välttämättömimmistä asioista.

”Vain muutokseen ja kasvuun antautumalla elämä menee eteenpäin.”

Toista ei voi muuttaa, mutta kun muuttaa itseään, myös kumppani muuttuu.

”Väitän, että kun sinä muutut, koko maailma ympärilläsi muuttuu. Muutos lähtee aina omasta itsestä.”

Kun Tara katsoo nyt Jasonia − miestä, jota hän piti ärsyttävän feminiinisenä − hän näkee miehen, jossa on valtavasti myös maskuliinista voimaa.

”Jason alkoi seurustella maskuliinisen jääräpään kanssa. Nyt hänellä on puolisonaan pehmeän feminiininen nainen. Olemme antaneet toisillemme tilaa kasvaa yhdessä ja erikseen.”

Parisuhde pysyy virkeänä, kun molemmat saavat toteuttaa kaikkia puoliaan.

”On ihanaa, että toisessa näkee koko ajan uusia piirteitä. Silloin kumppaniin voi rakastua aina uudelleen.”

Jarru pois päältä

Nykyään Tara on onnellinen. Tytär on parantunut, parisuhde kukoistaa ja seitsemän vuotta sitten alkanut elämänmuutos vei uusille työurille. Tara on kirjoittanut viisi kirjaa, pitänyt parikymmentä retriittiä ja työskennellyt luennoitsijana ja podcastaajana. Hänet tunnetaan erityisesti perheiden henkisen hyvinvoinnin ja luonnollisen elämäntavan puolestapuhujana.

”Elämässä alkoi tapahtua hyviä asioita, kun annoin niille tilaa. Otin jarrun pois päältä.”

Taran parisuhdeoivalluksista syntyi kirja Ilman sinua ei olisi minua (Hidasta elämää 2019). Kirjassa Tara haastaa ajattelemaan, että parisuhteessa ilmenevät erilaiset tavat ja uskomukset ovat voimavara.

”Kun oppii ymmärtämään kumppanin vahvuuksia ja pelkoja, pariskunta pystyy tasapainottamaan toistensa tunteita ja täyttämään toistensa tarpeita. Perhe-elämästä tulee kaikin tavoin onnellisempaa.”

Tara Lange uskoo, että hänen tekemänsä tunnetyöskentely kantaa hedelmää koko loppuelämän. Hänen ja Jasonin välillä riitely on loppunut. Halu sitoutua toiseen kasvaa päivä päivältä.

”Puolisoni on minulle henkisesti koko ajan läsnä, vaikka emme näkisi moneen viikkoon. Nykyään tiedän, että parisuhde ei ole vain sattumankauppaa, vaan omalla työllä siitä voi tehdä paremman.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/19.

Lue myös: Muusikko-näyttelijä Eeva-Leena Pokelan parisuhde alkoi kukoistaa, kun kaksi suorittajaa ryhtyi hölläämään: ”Rakkaudellekin on nyt enemmän aikaa – tämä on uusi, ihana elämänvaihe”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X