Kaunissaaren rakastavaiset Esa, 68, ja Paula, 67: ”Kummallakin oli paljon elämää takanaan – me hyväksyimme toisemme sellaisina kuin olimme”
Esa Hedin ei aio lähteä kotisaarestaan. Paula Hedin taas ei halua elää erossa miehestään. Rakastavaiset ovat löytäneet Pyhtään Kaunissaaresta yhteisen vapauden ja rauhan.
Paula ja Esa Hedin jäävät syksyn myötä hiljenevään Pyhtään Kaunissaareen.
Entinen kalastaja, 68-vuotias Esa Hedin vannoi nuorempana, että hän ei mene naimisiin ennen kuin täyttää 60 vuotta.
Eikä hän mennyt.
Kun saaristolaisvene Lenita lipuu Pyhtään Kaunissaaren laituriin, venevajan edessä odottaa miestään 67-vuotias Paula Hedin.
He ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta.
Jo puoli vuosisataa sitten Esa ja Paula olivat yhdessä Kaunissaaressa. He ihastuivat toisiinsa, mutta ajautuivat erilleen.
Vuosikymmenten jälkeen ihmiset ovat muuttuneet, mutta saari on yhä sama.
Kaunissaaren talosta on tullut Paulan ja Esan yhteinen koti.
Talviteloille
Esa nousee veneestä, laskee lepuuttajat sen kupeelle, ettei vene hakkaa tuulessa laituria vasten ja köyttää Lenitan siansorkkasolmuilla kiinni tolppiin.
Ravakka tuuli käy lännestä. Taivaanrannassa seisoo sadetta enteileviä paksuja mustia pilviä. Rantakoivujen lehdet ovat jo kellastumassa.
Pian on aika nostaa Lenita talviteloille.
Haminan Summassa vuonna 1968 veistetty, 11 metriä pitkä vene on seissyt miltei koko kesän laiturissa. Esan ura ammattikalastajana päättyi jo kymmenkunta vuotta sitten eikä pariskunta lähde enää huvikseen merelle, koska saaren asukkaina heillä on meri koko ajan ympärillään.
Esa katsoo Paulaan, joka nyökkää. He ymmärtävät puhumattakin toisiaan.
Nyt lähdetään kotiin ja lämmitetään lohikeitto.
Kolme vuosikymmentä ammatikseen kalastaneen Esa Hedinin verkot ovat venevajassa siististi selvitettyinä. Juha Metso
Kolmannessa polvessa
Kaunissaaressa syntynyt Esa Hedin on asunut miltei koko ikänsä isoisänsä reilu vuosisata sitten rakennuttamassa talossa.
Isoisän jälkeen talon isännyys periytyi Esan isälle ja 1970-80-lukujen taitteessa talo siirtyi Esan omistukseen hänen lunastaessa kotitilastaan sisartensa osuudet omiin nimiinsä.
Matalalla hellalla seisoo kaksi kattilaa. Hellan edessä on puulaatikko ja sitä vastapäätä seisovan tiskipöydän ylle kiinnitetty ruskeaovinen astiakaappi lienee peräisin 1970-luvulta.
Jos vanha seinäkello ei nakuttaisi, voisi luulla ajan pysähtyneen. Tapetit ovat vuosien saatossa kellastuneet.
”Tässä talossa on aina poltettu tupakkaa”, Esa kertoo.
Puolisen vuotta sitten häntä pitkään piinannut krooninen nuha äityi niin pahaksi, että Esa päätti lopettaa tupakoinnin. Paula sen sijaan sauhuttelee yhä.
”Kun olemme kahdestaan saaressa voimme olla juuri sellaisia kuin olemme”, Paula sanoo.
”Saaressa on vapaus.”
Nuorta rakkautta
Kesällä vuonna 1968 kotkalainen 16-vuotias Paula Salmela oli ystäviensä kanssa telttailemassa nuorten suosimalla Kaunissaaren leirintäalueella.
Saamaan seurueeseen liittyi myös 17-vuotias Esa Hedin.
Nuoret viihtyivät hyvin yhdessä. Paulan mielestä Esa oli komea ja hauska, ja Esaa veti puoleensa Paulan tyttömäinen kauneus.
Heistä tuli nuoret rakastavaiset.
Paula ja Esa pysyivät yhdessä kuitenkin vain muutaman viikon. Paulaa harmitti, että seurustelu jäi niin lyhyeksi. Hän näki Esaa Kotkan kaduilla ja ammattikoulun välitunneilla, mutta heistä ei näyttänyt enää tulevan paria.
Ennen pitkää Paula löysi Kotkasta uuden miehen ja hänet vihittiin jo 19-vuotiaana avioliittoon.
Vuodet vierivät kuin huomaamatta. Paula työskenteli kehystämössä, myyjänä, talonmiehenä ja siivoojana. Paulan ja hänen silloisen miehensä ainoa lapsi muutti pois kotoa. 25 avioliittovuoden jälkeen edessä oli ero.
”Se ei ollut enää rakkautta”, Paula muistelee.
”Yhdessäolo meni vaikeaksi. Sen oli aikakin loppua.”
Kellokortin orjuus
Kaunissaaressa on Esan elinaikana asunut enimmillään noin 70 ihmistä ympäri vuoden. Nykyään saaressa asutaan seitsemässä talossa myös talvisin.
”Saari oli jo tyhjenemässä vakituisista asukkaista, mutta parin viime vuoden aikana tänne on muuttanut iäkkäämpää väkeä viettämään eläkepäiviään”, Esa kertoo.
Hän kävi koulunsa ensimmäiset luokat Kaunissaaressa kunnes siirtyi koulun lakkautuksen myötä jatkamaan koulua Pyhtäälle. Hän valmistui aikanaan Kotkan ammattikoulusta puusepäksi ja työskenteli telakalla ja satamassa.
Esa hankki Kotkasta asunnon, mutta matkasi aina vapaapäivinään ja lomillaan Kaunissaareen.
Viimein hän palasi kokonaan takaisin lapsuutensa kotiin.
”En löytänyt kaupungista sellaista työtä, missä olisin viihtynyt”, Esa kertoo.
”Minulle kellokortti oli kahle, kun taas saaressa sain kalastajana ja maanviljelijänä olla itseni herra.”
Paikka varattuna
Lypsykarjanpito Hedinin tilalla loppui kannattamattomana vuonna 1976. Nykyään sen pellot kasvavat metsää.
Esa Hedin käy kalassa enää ainoastaan omiksi tarpeikseen.
”Keittokaloja suuremmasta saalista ei ole edes väliksi”, hän sanoo.
Kolme vuosikymmentä kestäneen ammattimaisen kalastamisen loppumisesta hän syyttää hylkeitä, jotka veivät kaloja pyydyksistä ja repivät rysät.
”Kalastuksen jatkaminen olisi vaatinut hylkeenkestävien, kymmeniä tuhansia euroja maksavien push up-rysien hankkimista.”
Entisestä kalastajasta tuli kotisaarensa kirvesmies ja mökkitalkkari. Nykyään jo eläkkeellä oleva Esa myös vuokraa talonsa isoa tupaa ja mökeiksi remontoimiaan aittoja kesäasukkaille.
”En ikävöi yhtään sitä, kun vedettiin paljain käsin verkkoja jään alta tai sitä, kun kiskottiin 30 metrin syvyydestä verkkojen painoina olleita ankkureita ylös. Se oli raskasta työtä ja toimeentulo jäi niukaksi.”
Kotisaaresta Esa ei aio lähteä koskaan lopullisesti.
”Minulle on paikka varattuna sukuhaudasta Kaunissaaren omalta hautausmaalta.”
Rauha toipumiselle
Kaunissaaren rakastavaiset: Paula ja Esa Hedin nauttivat Kaunissaaren talon kamarissa omasta rauhastaan. Juha Metso
Paula Hedin ottaa pöydältä selänraaputtimen, työntää sen niskasta paitansa alle ja alkaa kihnuttaa.
Paulaa pari vuotta sitten piinanneen psoriasiksen oireet ovat lieventyneet pelkästään selän kutinaan. Pahimmillaan sairaus vei häneltä hiukset päästä ja turvonneen ihon alta tihkui visvaa.
Paulan psoriasiksen ollessa pahimmillaan Esa Hedin rasvasi vaimonsa ihoa ja piti hyvää huolta sairastaessaan heikoksi käyneestä Paulasta.
”Hävetti mennä pipo päässä ja iho kirjavana ihmisten ilmoille. Saaressa sain toipua rauhassa”, Paula kertoo.
Hänellä on ollut tapana lähteä soutajaksi Esan laskiessa ja kokiessa verkkoja. Viime aikoina Paula ei ole enää veneeseen noussut, koska hänen jalkansa ovat käyneet ”hieman heikoiksi” ja jopa kävely on hidastunut.
Paulalle ei kuitenkaan ole tullut mieleenkään, että hän jäisi asuntoonsa Kotkaan.
”Nautin saaren rauhasta ja minun on niin hyvä olla Esan lähellä, etten halua olla hänestä erossa.”
14 vuoden odotus sitoi Kaunissaaren rakastavaiset yhteen
Esa Hedin oli jo miltei tyytynyt siihen, että saaressa asuessaan hän saa elää yksin lopun elämänsä.
Esalla oli suhteita, mutta ne kariutuivat siihen, että Esa halusi asua Kaunissaaressa ja kumppanit eivät taas suostuneet muuttamaan saareen.
”Koska nuoria naisia ei saareen saanut, niin ajattelin, että yritän seuraavan kerran vakavasti vanhempana, jos sopiva kumppani lopulta löytyisi.”
Kun Esa ja Paula sitten kohtasivat kotkalaisessa ravintolassa tammikuussa vuonna 1997, niin he muistelivat vajaan kolmen vuosikymmenen takaista kohtaamistaan Kaunissaaren leirintäalueella.
”Kummallakin oli paljon elämää takanaan, mutta me hyväksyimme toisemme sellaisina kuin olimme”, Paula kertoo.
Siitä lähtien Paula matkusti usein saareen Esan luokse, ja Esakin suostui jäämään pitemmäksi ajaksi Paulan luokse Kotkaan.
Pari alkoi seurustella ja he menivät kihloihin.
Esaa hieman hymyilyttää se, että kihlautumisen jälkeen vihkimistä piti odottaa peräti 14 vuotta.
”Pidin oman lupaukseni. Jos ei lupauksia pidä itselleen, niin ei niitä sitten varmasti pidä myöskään muille”, hän sanoo.
Vuonna 1968 rakennettu Lenita-vene on pian aika nostaa talviteloille. Juha Metso
Antoisia tuulia
Syyskuun ilta alkaa hämärtyä. Väkeä kulkee harvakseen ikkunan alta kohti satamaa odottamaan Kotkaan liikennöivää yhteysalusta. Tavaraa kulkijoilla on niin paljon, että niitä työnnetään rantaan kärryillä ja hinataan mönkijöillä.
Saaresta lähdetään syksyn alta pois ja palataan vasta keväällä.
Aivan viime vuosina myös Paula ja Esa Hedin ovat viettäneet sydäntalven viikot Paulan kaupunkiasunnossa ja tulleet takaisin saareen kevättalvella.
”Jos en tulisi saareen, niin meidän avioliittomme muuttuisi etäsuhteeksi”, Paula sanoo.
Herkeämättä säätilaa ja tuulta tarkkailevalle Esalle syksyn tulo tarkoittaa parempia apajia, vaikka hän ei enää työkseen kalastakaan.
”Nyt alkaa olla oikea aika laskea silakkaverkot veteen.”
Muutosten aika
Lapsettoman Esa Hedinin perijät tulevat todennäköisesti olemaan hänen sisarustensa lapset.
Esa ei ole kuitenkaan miettinyt, mitä he Kaunissaaren sukutilalle tekevät.
”Se ei ole enää minun murheitani”, hän sanoo.
Laituria lähestyvän yhteysaluksen keltainen valo viistää tummaa vettä. Hämärän takaa kuuluu etelään suuntaavan hanhiparven kaakatus.
Mainingit keinuttavat laituriin kiinnitettyä isoa Lenita-venettä.
Sillä voi olla edessään viimeinen talvi Kaunissaaressa.
Lenita on laitettu myyntiin.
Lue myös: Rakastuneet Maiju ja Pietari: Vammaisen parin muuttaminen yhteen oli taistelun takana