Ex-alkoholistiäidin tytär: ”Lapset toipuvat hitaammin kuin hän, joka joi”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Markus Pentikäinen/Otavamedia
Äidin alkoholismi varjosti Riina Kiiskisen lapsuutta. Äiti Tuula Kiiskinen onnistui lopettamaan juomisen, ja nyt äidin ja tyttären välit ovat kunnossa. Mutta vieläkään Riina ei täysin luota siihen, että äidillä on kaikki hyvin.

Äiti makaa kylpyhuoneen lattialla eikä herää, vaikka viisivuotias Riina miten yrittää.

Entä jos äiti on kuollut eikä siksi herää? Riinaa pelottaa niin, että hän ei uskalla hievahtaakaan äidin vierestä. Jossain vaiheessa tyttö nukahtaa lattialle, kylki tiiviisti äidissä kiinni.

Riinan elämä on jatkuvaa huolta. Äiti muuttuu oudon kuolleeksi tämän tästä, eikä Riina voi olla varma, että äiti herää eloon.

Yhtenä päivänä, kun Riina katselee yksin kotona piirrettyjä, ulko-ovi avataan. Tulija ei olekaan äiti, vaan ovesta astuu kaksi sosiaalityöntekijää. He vievät tytön mukanaan.

Näin ei pitänyt käydä

Riina oli äidin, Tuula Kiiskisen, kallein aarre. Jo tytön syntymä oli ihme, sillä Tuula oli Riinan syntyessä 37-vuotias ja ehtinyt luopua haaveestaan saada lapsi.

Tuulalle oli ollut pikkutytöstä asti selvää, että jos hän joskus saisi lapsia, nämä eivät joutuisi elämään alkoholistiperheessä kuten hän.

Lapsena Tuula oli päättänyt toisenkin asian. Hän ei missään nimessä perustaisi perhettä väkivaltaisen alkoholistin kanssa.

Samalla vääjäämättömyydellä, jolla joki seuraa uomaansa, Tuula valitsi juovan ja kaltoin kohtelevan miehen ja tarjosi lapselleen kostean lapsuuden. Niin olivat tehneet suvun naispolvet ennenkin, vaikka jokainen oli päättänyt toisin.

Tuula rakastui alkoholiin ensilaakista 14-vuotiaana, 25-vuotiaana se oli jo jokapäiväinen kaveri. Tuulasta se ei silti ollut ongelma.

Hän oli valmistunut kampaajaksi ja oli kunnianhimoinen työssään. Päivät hän leikkasi hiuksia ja illat harjoitteli alan kilpailuihin. Urakan päätteeksi pari kaljaa auttoi irti työn rasituksista.

Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun Tuula uupui niin, ettei kilpailemisesta tullut enää mitään.

Hän vaihtoi työpaikkaa.

Kun hän meni kirjoittamaan kampaamon omistajan kanssa tuolivuokrasopimusta, omistaja löytyi viereisen ruokakaupan takahuoneesta juomasta olutta. Keskellä työpäivää.

”Ilahduin. Tämähän on hyvä juttu. Rentoa meininkiä.”

Vain pari siideriä

Samoihin aikoihin Tuula tapasi miehen, josta oli tuleva Riinan isä. Mies tarjosi Tuulalle tutun, mutta vaikean yhdistelmän kylmää ja kuumaa ihmissuhdetta. Hän kontrolloi Tuulaa ja petti häntä.

Mies ei myöskään sylkenyt lasiin. Tuulankin juominen lisääntyi, ja hänestä tuli lyhyessä ajassa itsetuhoinen. Mies ehti viime hetkellä väliin, kun Tuula yritti ottaa itsensä hengiltä lääkkeillä.

Se pysäytti heidät.

Pari muutti Etelä-Suomesta miehen kotiseudulle Pohjois-Karjalaan ja päätti aloittaa kaiken alusta.

Todellisuudessa he jatkoivat siitä mihin olivat jääneet.

Suhde päättyi 15 vuotta myöhemmin poliisiauton sinisten valojen välkkeessä, kun virkavalta tuli hakemaan kotonaan riehuvan miehen.

Tämä tilanne on Riinan ensimmäinen muisto. Hän oli silloin kolmevuotias.

”Heräsin yöllä ja näin keittiön oviaukosta, kuinka iskä riehui ja huusi äidille. Juoksin ulos.”

Tuula erosi miehestä ja muutti tyttärensä kanssa takaisin etelään.

Jonkin aikaa elämä sujui. Sitten Tuula teki itsensä kanssa sopimuksen, että pari siideriä illassa ei haittaa mitään.

alkoholismi

Äiti oli maailman tärkein ihminen Riinalle, vaikka hän joi niin, että Riina huostaanotettiin. ©KIISKISEN KOTIALBUMI

Uskoi jääneen

Sinä päivänä, jolloin sosiaalityöntekijät veivät Riinan, tyttö pääsi tutun tukiperheen luo.

Tuulalle annettiin viimeinen mahdollisuus. Jos hän lopettaisi juomisen, hän saisi pitää tytön.

Todistaakseen olevansa tosissaan lopettamisen suhteen Tuulan piti ottaa 10 kuukauden ajan valvotusti Antabusta. Riina sai asua äidin luona, mutta hänen täytyi vierailla säännöllisesti tukiperheessä.

Tuula laittoi korkin kiinni, koska tytöstä hän ei luopuisi.

Aikoinaan raskaus oli tuonut Tuulalle toivon paremmasta. Hän oli tuolloinkin lopettanut alkoholin käytön. Riinan syntymä oli saanut myös miehen rauhoittumaan pariksi vuodeksi.

Erottuaan miehestään Tuula uskoi vilpittömästi ongelmajuomisensa jääneen taakse. Hän ei luopunut luulostaan, vaikka hälyttäviä asioita tapahtui.

Tuula hankki Ruotsin-risteilyltä hienoja konjakkeja ja viskejä perustaakseen elämänsä ensimmäisen baarikaapin. Nyt voisi, kun ei enää juonut liikaa.

”Istuin viikonlopun baarikaapin edessä ja tyhjensin sen”, Tuula kertoo.

Jälkeenpäin hän näkee, miten raivo ja kiukku pakkautuivat häneen kuin ukkospilveen 10 kuukauden pakollisen Antabus-kuurin ajan.

Kun aika tuli täyteen, paine purkautui.

”Painelin saman tien Alkoon ja join lastin viinaa.”

Riina huostaanotettiin.

Aito äiti palaa

Riinan mielestä huostaanotto oli hyvä ja paha asia.

”Olin niin kiintynyt äitiin, että oli ihan hirveää olla erossa hänestä. Kuitenkin sijaisperheen ansiosta sain turvallisen lapsuuden”, Riina kertoo.

”Sijaisvanhempien lapsenlapsi oli saman ikäinen kuin minä ja asui naapurissa. Meistä tuli parhaat ystävät ja siskokset, oltiin aina yhdessä.”

Huoltajuuden menetettyään Tuula joi itsensä ensin sängyn pohjalle.

Sitten hän nöyrtyi.

Hän meni vertaisryhmiin ja alkoi ensimmäistä kertaa todella muuttua.

”Aloin ottaa vastuuta sairaudestani ja kaikesta siitä, mitä se oli aiheuttanut.”

Toipumisen aikana Tuula sai tavata Riinaa. Aluksi lyhyitä aikoja, mutta jo vuoden kuluttua huostaanotto purettiin.

Riina sai takaisin äidin, joka oli eri ihminen kuin se, joka joi. Tämä uusi oli onnellinen ja iloinen. Uusi äiti teki Riinalle prinsessahuoneen, vietti aikaa hänen kanssaan ja vei hauskoihin paikkoihin.

”Ihaninta oli se, että nyt äiti oli aito ja sataprosenttisesti läsnä. Vasta kun äiti oli läsnä, tajusin mitä aiemmin oli puuttunut.”

Riina on säilyttänyt yhteyden sijaisvanhempiin ja näiden lapsenlapseen. He ovat yhä tärkeitä ihmisiä hänen elämässään.

Kääntyneet roolit

Äidin raitistumisesta on nyt 12 vuotta.

Silti Riinasta tuntuu, että hänen sisälleen on jäänyt asumaan se pieni huolestunut tyttö, joka pelkää, että jotain pahaa tapahtuu.

Riina tarkkaili äitiä monta vuotta: missä kunnossa tämä tuli kotiin ystäviä tapaamasta tai yhdistysriennoista.

Nykyisin Riina, 19, asuu Espoossa ja opiskelee kokiksi, mutta käy joka viikonloppu äidin luona Riihimäellä. Puhelimessa he juttelevat päivittäin.

Vähän aikaa sitten Tuula oli unohtanut puhelimensa äänettömälle ja mennyt aikaisin nukkumaan. Riina valvoi yön huolissaan ja itkuisena.

”En osaa täysin luottaa siihen, että äidillä on kaikki hyvin. Äiti sen sijaan luottaa siihen, että minulla on. Välillä tuntuu, että roolit ovat kääntyneet ja minä olen se äiti.”

Tuula, 56, on puolestaan odottanut tyttären vihan heräämistä, hän kestäisi sen. Mutta Riina ei tunne vihaa.

”Rakkaus äitiä kohtaan on niin syvää.”

Periytyykö malli?

Raitistuttuaan Tuula valitsi avoimuuden, ja se on auttanut Riinaa. Tyttö ei alkanut hävetä tai salailla tapahtunutta. ©MARKUS PENTIKÄINEN/OTAVAMEDIA

Tuula on pelännyt, että historia toistaa itseään myös Riinan kohdalla.

Juomisen riskeistä ja alkoholismin mekanismeista hän on puhunut Riinalle jo varhain. Tytön suhde alkoholiin on kuitenkin laimea.

”Joskus otan kavereiden kanssa. Se ei ole minulle mitenkään hohdokas juttu, mutta ei myöskään asia, jota minun pitäisi kokonaan välttää”, Riina sanoo.

Tuula on myös pelännyt, että kotoa peritty läheisriippuvuuteen perustuva parisuhdemalli työntää tytön vääjäämättä huonoon parisuhteeseen. Tuula näki huolestuttavia elementtejä Riinan ensimmäisessä seurustelusuhteessa.

”Vaikeinta oli antaa Riinan elää omaa elämäänsä ja olla kontrolloimatta häntä.”

Riinan mielestä äiti kuitenkin kykenee siihen.

”Tajusin vähitellen itsekin, että mummi ja äiti ovat eläneet liitoissa, jossa on narsismia ja läheisriippuvuutta. Minä en halua sellaista elämää.”

Läheisriippuvuus näkyy kuitenkin myös muilla elämän osa-alueilla kuin parisuhteessa.

Viime kesänä Riina kävi alkoholistien läheisille suunnatun intensiivikurssin. Siellä hän oli nokitusten lapsuudesta kumpuavan huolekkuuden ja pelkojen kanssa.

”Niillä on hirveä voima. Niistä pitää kuitenkin päästää irti, jotta pystyy elämään omaa elämäänsä.”

Riina tietää onnistuvansa, vaikka onkin sitä mieltä, että läheisen toipuminen on pidempi prosessi kuin alkoholistin toipuminen.

”Läheisen pitää rakentaa uudelleen suhteensa maailmaan, kaikkiin ihmisiin ja ennen kaikkea itseensä.”

Tuulalle tärkein asia on se, että he ovat Riinan kanssa katkaisseet suvun vääjäämättömän ketjun, kun ovat alkaneet käsitellä asioita.

”Olen surullinen tapahtuneesta, mutta nykyisin olen kääntänyt sen voimavaraksi”, Tuula sanoo.

”Riinan elämään tekemääni tuhoa ollaan pystytty korjaamaan läheishoidon työkaluilla. Onnellisen lapsuuden voi saada aikuisenakin.”

Lue myös:

Mitä voin tehdä, kun läheiseni on alkoholisti?

X