Haminan joulu lähti lapasista – Näin Annen joulukapinasta syntynyt idea paisui yhteisölliseksi spektaakkeliksi

Anne Kolehmainen ei rehellisesti sanoen tajunnut koko joulun juhlaa. Mitä järkeä siinä oli? Voisiko olla olemassa yhteinen joulujuhla, jonne kuka tahansa olisi tervetullut?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Haminan joulun ympärille on kasvanut tiivis jouluhörhöjen ydintiimi. Tässä tutkitaan lahjoituksia.

Anne Kolehmainen ei rehellisesti sanoen tajunnut koko joulun juhlaa. Mitä järkeä siinä oli? Voisiko olla olemassa yhteinen joulujuhla, jonne kuka tahansa olisi tervetullut?
Teksti: Nina Sarell

Joulu – neljä päivää neljän seinän sisällä. Mihinkään ei saanut mennä, ketään ei saanut häiritä. Anne Kolehmainen pohti, voisiko järjestää juhlan kaikille halukkaille.

”Olin lukenut Yhdysvalloissa järjestettävistä yhteisöllisistä jouluaatoista, ja ajattelin, että tuollaista sen pitäisi olla meilläkin. Yksinäisyyttä on jouluna tosi paljon, eivätkä kaikki yksinäiset ole vähävaraisia – moni yksinkertaisesti kaipaa paikkaa, mihin mennä.”

Vuonna 2018 Anne päätti, että nyt se tapahtuisi. Suunnitelmana oli kutsua yksi tai kaksi perhettä kylään, laittaa jouluruoka pöytään ja sauna lämpiämään. Toisin kuitenkin kävi.

Kun Anne esitti yhteisöllisen jouluideansa sosiaalisessa mediassa, se alkoi kerätä tykkäyksiä ja sitten levitä. Kommenttiraita venyi. Halukkaita osallistujia oli niin valtavasti, että pian juhlapaikaksi piti jo alkaa järjestää paikallista työväentaloa.

”Kun ihmisten auttamisen halu tiivistyy, voi joskus tapahtua ihmeitä!” Haminalainen Anne Kolehmainen sanoo.

”Kun ihmisten auttamisen halu tiivistyy, voi joskus tapahtua ihmeitä!” Haminalainen Anne Kolehmainen sanoo. © Susa Junnola

Paikalliset yrittäjät halusivat myös mukaan: yksi lähti mukaan joulukinkulla, toinen ilmoitti antavansa perunoita ja porkkanoita. Yksityishenkilöt tarjoutuivat leipomaan pipareita ja auttamaan tarjoiluissa, kukin kykyjensä ja halujensa mukaan.

”Loimme kuudessa viikossa sadan hengen tapahtuman tyhjästä, täysin vapaaehtoisvoimin. Se oli ihan mahtavaa”, Anne päivittelee.

Jouluaattona työväentalo oli täynnä. Aamu alkoi joulupuurohetkellä, jonne kuka tahansa sai tulla puurolle, kahville ja tapaamaan ihmisiä. Iltapäivällä vuorossa oli joulupäivällinen, jonka jälkeen Joulupukki, muori ja Tonttu Torvinen jakoivat lahjoja.

Ensimmäisenä vuonna yhteistyökumppaneita oli melkein seitsemänkymmentä, viime vuonna jo 78. Talkoissa oli järjestöjä ja yhteisöjä, paikallisia pienyrittäjiä ja yrityksiä, kaupunki ja seurakunta.

Annen idea yhteisöllisestä aatosta lähti lapasista. Entisestä jouluskeptikosta tuli Haminan epävirallinen jouluhörhö.

Annen idea yhteisöllisestä aatosta lähti lapasista. Entisestä jouluskeptikosta tuli Haminan epävirallinen jouluhörhö. © Susa Junnola

Haminan ikäihmisiä ilahdutettiin itse tehdyillä korteilla ja villasukilla. Monet innostuivat mukaan talkoisiin – sukka­lahjoituksiakin tuli satapäin.

Haminan ikäihmisiä ilahdutettiin itse tehdyillä korteilla ja villasukilla. Monet innostuivat mukaan talkoisiin – sukka­lahjoituksiakin tuli satapäin. © Susa Junnola

Uuttakin keksittiin: jouluaaton aamua tähdittivät ponit, kaverikoirat ja alpakat, tukea tarvitseville lapsiperheille jaettiin 42 ruokakassia, ja ikäihmisten ympärivuorokautiset asumisyksiköt ja paikallinen kotihoito jakoivat jouluaattona asiakkailleen vapaaehtoisten neulomat villasukat ja itsetehdyt kortit. Kaikkien yhteiselle tapahtumalle muodostui slogan: Haminassa joulu lähtee lapasista.

”Se kuvaa hienosti sitä, että täällä joulu lähtee kirjaimellisesti meidän kaikkien yhteisestä tekemisestä ja auttamisen halusta. Mukaan voi lähteä niin kinkulla kuin muumitikkarillakin, omien resurssien puitteissa.”

”Tänäkin vuonna Haminan joulu lähtee lapasista”

Annen ympärille on kerääntynyt ydinjoukko, joka järjestää ja organisoi, selvittää ja mahdollistaa. Muuta taustajärjestöä ei ole – moottorina on yksi ihminen, jolla oli unelma.

Anne itse sai liikuttavimman kiitoksen viime vuonna, kun kaksi iäkkäämpää leidiä tuli halaamaan häntä.

Edellisvuosina Haminan jouluun on kuulunut yhteinen jouluaatto, johon kaikki ovat tervetulleita. Tänä vuonna yhteisjoulu on tauolla, mutta ensi vuonna lauletaan taas joululauluja yhdessä.

Edellisvuosina Haminan jouluun on kuulunut yhteinen jouluaatto, johon kaikki ovat tervetulleita. Tänä vuonna yhteisjoulu on tauolla, mutta ensi vuonna lauletaan taas joululauluja yhdessä.

”He olivat osallistuneet ensimmäisenä vuonna ja istuneet samassa ruokapöydässä. Nyt he tulivat kiittämään – he olivat löytäneet toisistaan ystävät. Koko tapahtuman idea kiteytyi siinä hetkessä.”

Ennen Anne piti joulua tylsänä ja kavahti sen kaupallisuutta. Nykyisin hän odottaa joulua syyskuusta saakka kuin pikkulapset. Hänestä on tullut Haminan epävirallinen jouluhörhö.

Tänä vuonna jouluksi on järjestetty keräys, jonka tuotoilla ostetaan ruokalahjakortteja apua tarvitseville. Villasukkahaastekin on menossa, ja moni yksinäinen ikäihminen saa jälleen käsintehdyn kortin. Haminan joululle on tehty myös oma Youtube-kanava, jossa julkaistaan hyvän mielen joulutervehdyksiä ja musiikkia. Ehkä joulupukkikin voisi saapua koteihin striimaamalla?

”Aina pystytään jotain tekemään. Tänäkin vuonna Haminan joulu lähtee lapasista”, Anne lupaa.

Lue myös: Ympyräkaupunki Hamina tarjoaa historian havinaa – Vietä lähilomaa idän ja lännen vedenjakajalla

X