Jehovan todistajasta tuli joulupukki: ”Tunnelma keikkojen jälkeen oli euforinen – aikamoinen kokemus ihmiselle, jolla ei ole ollut koskaan omaa joulua”

Anteron lapsuudenkodissa ei vietetty joulua. Jehovan todistajille joulu näyttäytyi omituisena ja jopa hölmönä. Omissa porukoissa ”maailmallisten” rahan tärväämiselle ja joulustressille naureskeltiin. Heille joulu oli tavanomainen vapaapäivä, ei muuta.

Jouluruokien syöminen ei ollut kiellettyä, mutta niitä ei pidetty jouluruokina, vaan ihan tavallisena ruokana. Isovanhemmat saattoivat vierailla ja tuoda jopa lahjoja, mutta ne eivät missään tapauksessa olleet joululahjoja – ihan tavallisia lahjoja vain.

Anteron lapsuudessa joulu merkitsi vuoden ehkä tylsintä päivää. Se oli päivä, jolloin kavereiden oven taa ei ollut sopivaa mennä kysymään: Ooksää mun kaa? Koska kotonakaan ei jaksanut olla, Antero tapasi mennä yksin luistelemaan.

”Oli muuten tilaa luistella”, hän muistelee.

Mitä joulu ihmisille merkitsi?

Parikymppisenä Antero erosi uskonyhteisöstä. Syy oli käytännöllinen: hän muutti tulevan vaimonsa kanssa yhteen ennen avioliittoa, ja tämä oli Jehovan todistajille kiellettyä. Antero kuitenkin koki, että puoliso olisi hyvä tuntea perusteellisesti ennen naimisiinmenoa.

Elämä uskonyhteisön ulkopuolella ei enää sisältänyt rajoituksia joulunvieton suhteen – mutta miten joulua oikein vietettiin, ja mitä se ihmisille merkitsi? Siitä Anterolla ei ollut aavistustakaan.

Päivä joulupukkina sai Anteron toteamaan, että joulu on muutakin kuin ostohuumaa ja stressiä. ”Ehkä joulusta sittenkin löytyy jotain sellaista, jonka minäkin mielelläni allekirjoitan.” © Jan Sandvik

”Joka joulu joku tuttu kysyi, että etkö tulisi meille aattona joulupukiksi. Mutta enhän minä tiennyt joulusta mitään! Jossakin vaiheessa ajatus kuitenkin alkoi kiinnostaa. Syy oli puhtaasti taloudellinen: joulupukkikeikat vaikuttivat tuottoisalta bisnekseltä”, Antero tunnustaa.

Oli toinenkin syy. Joulupukin naamarin takaa pääsisi kuin kärpäseksi kattoon näkemään, mitä joulu oli oikeasti, ja miten sitä vietettiin perheissä.

Antero ryhtyi toimeen. Katu-uskottava pukin asu löytyi alennusmyynneistä puoleen hintaan, ja ilmoittelu onnistui sosiaalisen median kautta. Pari viikkoa ennen aattoa kalenteri näytti, että pukki vierailisi yhteensä kahdeksassa perheessä – melkoinen rautaisannos joulua entiselle Jehovan todistajalle.

Kun Anterolla oli puku ja asiakkaat, hänen oli aika ottaa selvää, mitä pukki ihmisten luona oikein teki. Miten hänen odotettiin toimivan, ja mitä ei missään nimessä kannattaisi tehdä?

Tämä oli ihmisille tärkeä juhla, ja hänen roolinsa oli olla kirsikkana kakun päällä – entä, jos hän munaisikin kaiken? © Jan Sandvik

Joulupukki haki apua netistä

”Ei muuta kuin etsimään Youtubesta vinkkivideota ja netistä artikkeleita. Niiden perusteella näytti siltä, että toimitus oli yleensä varsin tehokas. Ajattelin, että enköhän minä tästä selviä.”

Aattona pukkialokkaan nutun sisään hiipi kuitenkin paniikki. Mitä hän oli oikein tekemässä? Tämä oli ihmisille tärkeä juhla, ja hänen roolinsa oli olla kirsikkana kakun päällä – entä, jos hän munaisikin kaiken?

”Pelotti, että onnistuisin mokaamaan jotenkin ja pilaamaan juhlatunnelman.”

Housutkin ratkesivat jo kotona sohvalle istumista harjoitellessa. Onneksi muori paikkasi ne, ja pukki pääsi matkaan.

Jännitystä vähän lievitti se, että ensimmäinen keikka oli sovittu entisen työkaverin kotiin. Antero – tai siis Joulupukki – koputti oveen ja avasi. Sen takana odotti iloinen yllätys.

”Lapsi katsoi minua, ja se ilme oli jotain, mitä ei voi teeskennellä: hän näki Joulupukin. Silloin tajusin, että hyvin tämä menee. Stressasin ehkä liikaa siksi, että olin ainoa, jolle tilanteen käsikirjoitus ei ollut entuudestaan tuttu. Talon väki kuitenkin tiesi, miten tilanne etenee ja kaikki meni omalla painollaan. Keikasta jäi tosi hyvä mieli.”

Antero näki ensimmäistä kertaa, miten perheet viettivät joulua yhdessä. ”Näin ihan aitoa iloa ja välittämistä. Siitä tuli hyvä mieli.”

Kahdeksan kotia joulunvietossa

Siitä illasta tuli hieno. Antero kaasutteli punanutussaan pitkin kylää talosta toiseen, joululaulut soivat radiossa ja tunnelma kodeissa oli leppoisa.

Antero näki kahdeksan kotia joulunvietossa: riemusta kiljuvia lapsia, aikuisia jotka olivat usein yhtä täpinöissään kuin lapset, ja isovanhempia, joiden läsnäolon hän koki tuovan tunnelmaan erityistä lämpöä.

”Tunnelma keikkojen jälkeen oli euforinen. Ilta oli ollut todella raskas, mutta se ei ollut mitään sen rinnalla, miten hyvä mieli koko joulupukkiprojektista tuli. Se oli aikamoinen kokemus ihmiselle, jolla ei ole ollut koskaan omaa joulua.”

”Lapsi katsoi minua, ja se ilme oli jotain, mitä ei voi teeskennellä: hän näki Joulupukin. Silloin tajusin, että hyvin tämä menee.”

Antero ei edelleenkään juhli joulua sen perinteisessä mielessä. Ajatukset joulusta teennäisenä, kaupallisena hölmöilynä tuntuvat kuitenkin yhä etäisemmiltä: päivä joulupukkina paljasti, että joulu on myös aitoa välittämistä, teeskentelemättömiä hymyjä ja onnellisuutta, joka syntyy anteliaisuudesta ja yhdessäolosta.

Melkein kaikki edellisen joulun asiakkaat ovat jo varanneet Anteron myös täksi vuodeksi joulupukkikeikalle. Antero on varma, että vaikka ajat ovat kummalliset, Joulupukki ei petä – hän saapuu koteihin tänäkin vuonna, tavalla tai toisella.

”Katsotaan miten tilanne elää ja mitä voisi keksiä, mikäli perinteinen vierailu ei ole suositeltua.”

Lue myös: Lestadiolaiset maalitauluna – Miksi vakaumuksesta saa vapaasti pilkata? ”Kuuluu kuvioon, että uskovaisten kuuluu saada vihaa”