Rakkaus toi kirjailija Solja Krapun takaisin Suomeen – ensin piti kuitenkin selvittää suhde Ruotsissa: ”Ikinä en kuvitellut palaavani takaisin”
”Ikinä en kuvitellut palaavani takaisin Suomeen. Mutta täällä sitä ollaan. Kallaveden rannalla. Rakkauden vuoksi”, kertoo kirjailija Solja Krapu-Kallio.
Kun Solja Krapu tapasi ensi kertaa Pauli Kallion, hän tiesi tutustumisillasta lähtien, että Pauli kuuluu hänen elämäänsä. ”Ei sellaisen kohdalla ole välinpitämätön.” © Matias Honkamaa
Kesken esiintymisen lavarunoilija Solja Krapu tunsi, miten lämmin hyvänolon tunne valtasi hänet.
”Katsoin edessäni istuvaa yleisöä ja tuntui kuin se olisi hymyillyt minulle hyväksyvää, turvallista hymyä.”
Solja Krapu esiintyi ensimmäistä kertaa lavarunoilijana Kuopiossa. Hän oli asunut Ruotsissa tuolloin jo yli 30 vuotta ja lausui yleensä ruotsiksi. Siksi häntä jännitti, ymmärtääkö yleisö.
Esiintymisen jälkeen Solja kierteli ihmisten joukossa. Sitten kohdalle osui mies, joka hymyili.
”Yhtäkkiä tajusin, että se olikin hän joka oli hymyillyt koko ajan – ja luonut tunteen että ihan kaikki hymyilivät!
Myöhemmin Solja liittyi festivaalien illanvietossa tuttuun porukkaan.
”Menin heidän luokseen, ja juuri silloin, kuin taikaiskusta, pöydästä vapautui yksi paikka. Istuuduin, käännyin ja huomasin, että vieressäni istui se hymyilevä mies.”
Illan aikana Soljan mielessä alkoi kuplia jännä aavistus.
”Minulle tuli tunne, että tämä ihminen kuuluu minun elämääni. Ei sellaisen kohdalla ole välinpitämätön.”
Kului kuitenkin vielä vuosia ennen kuin sinä iltana syttynyt rakkaus eteni suhteeksi. Sitä ennen oli kuljettava pitkä ja raskas tie.
Oli vain yksi suunta
Solja Krapu ei ollut koskaan ajatellut, että muuttaisi Ruotsiin. Jonnekin oli joka tapauksessa lähdettävä kotoa Keiteleeltä, kun mieli lukioon. Kun isosisko valmistui ylioppilaaksi vuonna 1975 ja päätti lähteä juuri Ruotsiin, Soljakin päätyi mukaan lahden taakse.
Alku Ruotsissa oli vaikeaa. Koti-ikävä kaihersi.
”Äitiä oli tietysti ikävä. Kotona kävin vain jouluna ja kesälomalla.”
Mutta ei puhettakaan, että Solja olisi lähtenyt maitojunalla takaisin.
”En edes ajatellut sellaista. Oli vain yksi suunta: piti päästä eteenpäin. Itkin kyllä usein, mutta tutustuin nopeasti ihmisiin.”
Solja oli lapsesta asti kirjoittanut runoja. Ruotsissa kukaan ei ymmärtänyt, kun hän kirjoitti suomeksi, siispä hän vaihtoi pian ruotsin kieleen, vaikka ei vielä taitanut sitä kunnolla.
14-vuotias Solja kotona Keiteleellä. Kuva on otettu 1974, noin vuosi ennen Ruotsiin lähtöä.© Soljan kotialbumi
Lavarunoilijaksi Uumajassa
Niin elämä asettui Ruotsiin. Solja muutti yhteen ruotsalaisen poikaystävänsä kanssa. Naimisiin ei menty, mutta he saivat kaksi lasta. Solja valmistui kuvaamataidon opettajaksi, ja perhe asettui Uumajaan.
Myöhemmin, kun Solja alkoi kirjoittaa romaaneja, hän päätti sijoittaa niiden tapahtumat leipomoon ja kirjoittipa sinne yhdeksi henkilöksi tutun oloisen, vähän äreän leipurin. Puolison isä kun oli leipuri. Westinin leipomosta ja kahvilasta kertovasta, elämäniloisestä ja tragikoomisesta sarjasta ilmestyy tänä keväänä toinen osa Soljan itsensä suomentamana.
Kesken ruuhkavuosien Solja alkoi runoilla taas enemmän. Edessä oli paikallinen kirjallisuusfestivaali.
”Varasin kaikki mahdolliset ajat speaker’s cornerista, jossa sai vapaasti esiintyä, ja sitten vaan aloin esittää runojani.”
Vähitellen esiintymisestä tuli tärkeä osa elämää.
Oudot oireet alkavat
Tiet lasten isän kanssa erkanivat. Solja oli jo niin juurtunut Ruotsiin, ettei ajatus Suomeen paluusta ollut enää mielessä.
Syntyi uusi suhde Soljaa yli 23 vuota vanhemman työkaverin kanssa.
”Meillä molemmilla oli lapsia, joten päätimme, että emme muuta yhteen ennen kuin lapset ovat omillaan. Kihloihinkin mentiin, mutta minä huomasin kyllä äkkiä, ettei hän aio mennä naimisiin minun kanssani.”
Vuosien myötä Solja huomasi, että ennen niin kiltti ja kohtelias mies alkoi muuttua.
”Hän saattoi kimmastua yhtäkkiä ja oli silloin kuin toinen ihminen. Ei hän koskaan ollut fyysisesti aggressiivinen eikä käynyt käsiksi, mutta näin, miten hän tärisi vihasta. Sitten hän oli taas oma itsensä. En ymmärtänyt, mistä oli kyse. Ajattelin, että onko se minun vikani.”
Sitten mies alkoi eksyillä.
”Tuntuu kuin olisin saanut uuden elämän”, Solja sanoo. © Matias Honkamaa
Korona-aikana Solja ja Pauli muuttivat saunamökkiin Kallaveden rannalle ja rakennuttivat sen viereen talon. ”Täällä on erikoinen rauha ja hiljaisuus”, Solja kertoo. © Matias Honkamaa
Hymyilevä mies
Se oli juuri noita aikoja, kun Soljaa oli pyydetty Kuopioon kirjallisuusfestivaaleille lausumaan.
Kun ilta päättyi, oli käynyt jo selväksi, että myös hymyilevä mies, Pauli Kallio, harrasti esiintymistä ja kirjoittamista. Hän oli kirjoittanut monologin, joka kiinnosti Soljaa, ja sen lähettämisestä alkoi viestien vaihto.
Vuoden päästä Solja havahtui siihen, että he viestittelivät päivittäin. Sähköpostia täydensivät puhelut. Mutta oliko se rakkautta? Vai arjen raskautta helpottava pilvilinna?
”Viestit olivat lämpimiä ja rakastavia, mutta mitään rajanylityksiä ei ollut.”
Sitten Pauli ehdotti tapaamista.
”Kun on tavannut toisen vain kerran ja kuluu pitkä aika näkemättä, sitä alkaa kuvitella toisesta jotain, luoda mielikuvaa. Sitten alkaakin epäillä, onko se ihminen lainkaan sellainen, joksi häntä luulen”, Solja kertoo.
Eli tapaaminen alkoi pelottaa Soljaa. Eikä sitä vähentänyt se, että kysymys ystävyyden luonteesta oli äänettömänä ilmassa.
Silloin Solja kertoi Paulille, että olisi ihana tavata, mutta hän on juuri muuttamassa yhteen silloisen miesystävänsä kanssa. Pauli vastasi, että ymmärräthän että hänkin on varattu. Näin molemmat ”paljastivat korttinsa” – heistä oli tullut toisilleen enemmän kuin ystäviä.
Niinpä he peruivat tapaamisen.
Levottomuus ja pelko vatsassa
Solja oli alkanut epäröidä, halusiko sittenkään muuttaa yhteen ruotsalaisen miesystävänsä kanssa.
”Miehelle se oli päivänselvä asia, ja hän piti kiinni minusta. Ja niin hän sitten muutti luokseni.”
Muutto uuteen paikkaan ei tehnyt miehelle hyvää, sillä hän alkoi eksyillä entistä pahemmin.
Hän oli käynyt aiemmin lääkärillä ja kertonut Soljalle, että kaikki on ok. Kuitenkin kun Solja meni muuton jälkeen hänen kanssaan lääkärikäynnille, selvisi, että miehellä oli Alzheimer.
”Kun olin töissä, minulla oli koko ajan levottomuus ja pelko vatsassani, eksyykö hän päivän aikana. Se oli yhtä painajaista. Mietin, pitäisikö minun jättää työni ja esiintymiseni ja jäädä hoivaamaan häntä.”
Samalla sisäinen ääni vastusti ajatusta.
”Minä välitin hänestä ja halusin hänelle hyvää, mutta minä en ole hoivaaja!”
Sitä paitsi suhde oli pikkuhiljaa muuttumassa hoivasuhteeksi.
Kun tilanne oli pahimmillaan, keskustelu Paulin kanssa helpotti Soljaa. Oli joku, jolle purkaa suru ja ahdistus.
”Minä en nähnyt siinä tilanteessa minkäänlaista ulospääsyä. En ajattelut, jäisinkö vai lähtisinkö, olin vain umpikujassa.”
Tilanne alkoi olla niin vaikea, että miestä ei voinut jättää turvallisesti yksin kotiin Soljan esiintymismatkojen ajaksi. Tämä kun oli alkanut myös kaatuilla.
Kerran kotiin tuli hoitohenkilökuntaa tekemään miehelle testejä. Toinen heistä kysyi, miten heillä menee, ja mies vastasi, että ihan hyvin. Myöhemmin Solja pääsi puhumaan toisen hoitajan kanssa kahden ja kertoi, ettei mene ollenkaan hyvin.
”Silloin ikään kuin jotain murtui sisälläni ja itkin. Kysyin, onko tällaisesta painajaisesta mitään tietä pois.”
Nainen sanoi, että onhan niitä joskus sellaisiakin tapauksia, että puoliso muuttaa hoitokotiin. Ehkä sellaisia vähemmän vakiintuneita pariskuntia, hän sanoi.
Soljalle pelkkä tieto tästä oli valtava helpotus.
”Vaikka en tehnyt asialle mitään, se tieto antoi toivon pilkahduksen. Ehkä se oli jonkinlainen käänne.”
Ensimmäinen askel oli, että miehen aikuinen poika järjesti isälleen paikan hoivakodista niiksi ajoiksi, kun Solja oli kiertueella. Lopulta hänelle järjestyi pysyvä paikka hoivakodista.
”Alussa kävin siellä joka päivä. Vähin erin tilanne alkoi normalisoitua ja käyntini harvenivat.”
Kihlat ostettiin Kuopiossa lokakuussa 2012. Kuvan kihlahetki on niin tuore, että hintalaputkin roikkuvat vielä sormuksista. © Soljan kotialbumi
”Kaikki tapahtui oikeassa järjestyksessä”
Kun mies oli muuttanut hoivakotiin, Solja teki elämänmuutoksen.
Sen kevään päätteeksi hän irtisanoi itsensä koulusta ja alkoi kokopäiväiseksi freelanceriksi. Tuolloin Solja oli kirjoittanut jo useita kirjoja ja kiersi säännöllisesti esiintymässä.
”Samalla myin kotini, muutin vuokralle isoon huoneistoon ja otin opiskelijoita alivuokralaisiksi.”
Vuokralaisilta kertyi asunnon vuokra, ja Solja sai mahdollisuuden keskittyä kokonaan luovaan työhön.
Ajan oloon Solja ja Pauli olivat tavanneet toisensa uudelleen ja se, mikä oli ollut vain vahva tunne rakastumisesta, oli saanut muuttua suhteeksi. Kun Solja ja Pauli menivät kihloihin, Solja kertoi siitä dementoituneelle miehelle.
”Hän oli hämillään ja sanoi, että eikös me oltu yhdessä. Mitä meille tapahtui? Vastasin, että se ei vain toiminut.”
Solja kävi hänen luonaan loppuun asti.
”Hän oli kuihtunut silloin aivan lintumaisen hauraaksi. Hän puristi kättäni ja antoi suudelman. Viikon päästä hän oli kuollut.”
Solja kiittää Pauliaan siitä, että tämä on ollut läpi vuosien vahva ja ymmärtäväinen tuki.
”Pauli ei koskaan sanonut, että jätä se mies tai tee niin tai näin, eikä koskaan valittanut. Hän vain kannusti jaksamaan.”
Pauli kuuntelee Soljan kertomaa vieressä ja nyökyttelee.
”Minulla oli tunne, että Soljan pitää tehdä itse ratkaisunsa. Nyt kun kuuntelen, tuntuu siltä, että kaikki tapahtui oikeassa järjestyksessä. Ensin asiat selvitettiin siellä Ruotsin päässä ja sitten katsottiin, onko meillä kahdella mahdollisuuksia.”
Katsottiin ja nähtiin, että on. Ja niin Solja vähin erin muutti takaisin Suomeen, ja he muuttivat Kuopiosta saareen Kallaveden rannalle.
Juuri edellisenä päivänä Solja ja Pauli kävivät talviverkoilla.
”Minä sanoin Paulille, että kyllä minun pitää sinua todella paljon rakastaa, kun tänne talviverkoillekin lähden”, Solja nauraa.
Solja Krapun Westin-leipomo -sarjan uusin osa Leipätyötä ja laskettelua (Storytel) ilmestyy 3.3.
Yhdessä on aloitettu laivurikurssi. Pauli on kulkenut mukana Soljan lavarunouskeikoilla ja Solja puolestaan lähtenyt verkkoja kokemaan. © Soljan kotialbumi