Kuin huvila Loviisan keskustassa – Rakkaus lasiesineisiin yhdistää Jutta ja Ossi Luomaa

”Kaipasimme muutosta elämäämme reilu kymmenen vuotta sitten, kun Ossi oli jäämässä eläkkeelle. Asuimme tuolloin Töölössä vanhassa kerrostalossa. Ossi piirsi harpilla kartalle kaaren, ja aloimme katsoa koteja tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Kävimme Porvoossa katsomassa paria asuntoa joen rannassa. Kun Ossi ehdotti Loviisan pikkukaupunkia, vastustin, ei ikinä!

En tiennyt Loviisasta mitään, mutta Ossi on aina ollut hirveän hyvä suostuttelemaan. Mennään nyt edes katsomaan, hän maanitteli.

Kun tulimme Loviisaan helmikuussa 2010, taivas oli sininen ja pakkasta 10 astetta. Raatihuoneen torilla oli valtava ainakin kahdeksanmetrinen lumikasa. Yhtään ihmistä ei näkynyt.”

Jutan ja Ossin kotitalo on kaunis kuin karamelli. Esplanadinpuiston puut tuovat siihen eri vuodenaikojen tunnelman. © Linda Varoma

Uusi koti oli rakkautta ensisilmäyksellä

”Talo oli ihanan näköinen ulkoapäin. Kapusimme kolmannen kerroksen asuntoon ja se oli kahdessa minuutissa rakkautta ensi silmäyksellä. Asunnossa oli ihana valo ja tunnelma sekä kauniit näkymät kaikista ikkunoista.

Yhtäkkiä alkoivat kirkon ehtookellot soida. Se tuntui ikään kuin merkiltä, tämä on meidän kotimme.

Olen pikkukaupungin tyttö Riihi­mäeltä, ja Loviisa kolahti täysillä. Muutimme tänne vapun aaton aattona 2010. Kävin täältä lähes kaksi vuotta bussilla töissä Helsingissä.”

Rappu on kaunis. Hyvä mieli valtaa Luomat aina kotiin tullessa. © Linda Varoma

Ulko-ovesta tullaan ensin puoli kerrosta sisään ja sitten kävellään kolme ylös. © Linda Varoma

Intohimona lasi

”Ihailemme monilla ystävillämme kodin tyylikästä mustavalkoisuutta, mutta palatessamme omaan kotiimme olemme ikionnellisia tavaroidemme keskellä.

Rakkaita esineitä on saatu lahjaksi, peritty edellisiltä sukupolvilta, tuotu matkoilta ja ostettu kirppariltakin. Meillä on paljon pöytävalaisimia, mattoja, sekä italialaisia ja Boknäs-huonekaluja. Mistään emme osaa luopua, sillä kaikkiin liittyy tarina.

Minulla on geeneissä rakkaus lasiin, sillä isäni isoisä M. A. Kolehmainen ja hänen vanhin poikansa A. P. Kolehmainen perustivat 1910 Riihi­mäen lasitehtaan. Tehdas ja lasi oli aina osa elämääni. Siitä jäi ikuinen rakkaus lasiesineisiin. Ahlström osti Riihimäen Lasin 1985.

Kauniit esineet heräävät valoisassa kodissamme henkiin. Nanny Stillin ihanat lasiset Kuukunat myydään paperipainoina, mutta minusta ne ovat taide-esineitä. Meillä on niitä useita.”

Luomat rakastavat taidetta ja kauniita esineitä – niitä on jo eteisessä. © Linda Varoma

Nanny Stillin suunnittelemat Kuukunat tuovat kauneutta ikkunalaudalle. © Linda Varoma

Vitriinin upeat aarteet

”Kun Riihimäen Lasin ikkunalasi­tehdas lopetettiin 1975, Ossi sai isältäni lahjaksi kauniin lasikappaleen, joka otettiin viimeisestä lasisatsista. Ossille tärkeä esine on myös Helena Tynellin suunnittelema kerroslasinen Metsä.

Vitriinikaapissamme on suomalaisen lasin historiaa. Belgian kuningatar Fabiola ja kuningas Baudouin vierailivat Suomessa kesällä 1969. Sen kunniaksi Nanny Still suunnitteli Riihimäen lasille Fabiola-sarjan, jota valmistettiin vain vuoden ajan.

Sarjan amerikkalaistyylisistä cocktail-laseista nautimme kuohuviiniä.

Kristalli ei ole nykyään muodikasta, mutta pikkutyttönä muistan, että sitä arvostettiin. Riihimäen Lasi teki upeaa kristallia, jota presidentti Kekkonen vei lahjana valtiovierailuille. Esimerkiksi Aimo Okkolinin suunnitteleman Lumpeenkukan tai Terälehden.

Barokkityylinen iso astiakaappi on isäni isän, teollisuusneuvos Roope Kolehmaisen perua. Hän oli Pietarissa töissä ja osti sieltä kotiinsa ison ruokasalin kaluston. Neljä taitavaa kantajaa toivat painavan kaapin tänne ylös.”

Lumpeenkukka on Aimo Okkolinin Riihimäen Lasille suunnittelemaa taidelasia. © Linda Varoma

Kauppias Paul Terechoff rakennutti talon vuonna 1861

”Kotitalomme Brandensteininkadun ja Kuningattarenkadun kulmassa henkii historiaa. Kauppias Paul Terechoff rakennutti sen vuonna 1861. Alun perin alakerrassa oli kauppa, ja yläkerrassa oli kauppiasperheen asunto. Rakennus oli moderni, ja siinä on esimerkiksi ollut sisä-WC alusta asti, Loviisan ensimmäisiä.

Vuonna 1905 talo siirtyi Suomen Yhdyspankin omistukseen. Talossa on toiminut SYP:in sekä Posti- ja telelaitoksen konttorit. Tämä tila muokattiin toimistoista asunnoksi 1990-luvulla.

Alakerrassa oli pitkään Loviisan posti, mutta se lakkautettiin 2012. Nyt tila on toimistokäytössä. Talo täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Siihen on tehty vuosien mittaan muutoksia, jotka ovat heijastaneet omaa aikaansa ja histo­rian kulkua.”

Olohuoneen ikkunasta näkyy Loviisan Raatihuoneen tori. Tämän keskemmällä Loviisaa ei voisi asua. © Linda Varoma

Eläkeläispariskunnan helmi

”Talo on upea. Helsingin Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa on vastaavia, mutta hinnat ovat siellä tähtitieteelliset. Loviisassa eläkeläispariskuntakin voi päästä käsiksi tämän kaltaiseen helmeen.

Asuimme aluksi pitkäaikaisella vuokrasopimuksella siltä varalta, että emme viihtyisi. Optiona oli koko ajan mahdollisuus ostaa asunto. Vuokra oli murto-osa siitä, mitä Helsingissä joutuisi vastaavan tasoisesta maksamaan.

Tämän asunnon hinnalla ei saisi Helsingin keskustasta edes yksiötä. Poikamme perhe omistaa tämän asunnon.

Viihdymme vanhassa, paljon elämää nähneessä kerrostalossa. Tuntuu kuin asuisi huvilassa keskellä kaupunkia. Emme ole koskaan edes haaveilleet omakotitalosta.”

Pyöreät paperipainot tuovat mieleen ”lasisen lapsuuden” Riihimäellä. © Linda Varoma

Tiffany-valaisin on huutokaupasta. Taulu on taiteilija Niko Luoman käsialaa. © Linda Varoma

”Jokainen vuodenaika on ihana”

”Asuntoon ei ollut tarvetta tehdä remonttia. Tilassa oli ollut toimisto, ja Ossi vaihtoi tylsät laakaovet peilioviin. Makuuhuoneen ovi on alkuperäinen.

Myös kodinkoneet on vaihdettu ja kylpyhuonetta on uusittu. Tämä on hyvin uniikki tila, jota haluamme varjella.

Kodissamme on korkeat huoneet, avara olohuone-keittiö, makuuhuone, kirjasto ja halli, kylpyhuone, WC ja vaatehuone.

Lempipaikkani kotona on ruokapöydän kulma, jossa luen aamun lehteä ja juon kahvia. Ossi viihtyy olohuoneessa tai kirjastossa, joka on hänen työhuoneensa. Tilaa on noin 92 neliötä.

Sijainti on upea, tämän keskeisemmällä paikalla Loviisaa ei voi asua. Vappuna avaamme ikkunat ja kuuntelemme mieskuoron laulua torilla. Joulukuussa näemme Lucia-neidon tulon raatihuoneen parvekkeelle.

Meillä on 13 isoa ikkunaa kolmeen eri suuntaan. Joka ikinen aamu ja ilta katson kaikki näkymät etelään, länteen ja pohjoiseen. Näen torin ja kirkon, Esplanadin puut ja avarat näkymät meren suuntaan. Jokainen vuodenaika on ihana.”

Vitriinikaappi on täynnä muistoja. © Linda Varoma

Suloinen posliinikoira on lahja Jutan siskolta ja veljeltä. Helppo lemmikki! © Linda Varoma

Loviisan vireä pikkukaupunki

”Loviisa on vireä pikkukaupunki. Käymme kulttuuritapahtumissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Meille sanottiin muuttaessamme, että olette niin sosiaalisia, että ette tule viihtymään. Ossi tutustui muutamassa viikossa moniin loviisalaisiin.

Helsingistä kaipaan ystäviäni ja poikani perhettä. Huono puoli on se, että mummi ei voi pyyhältää puolen tunnin varoituksella hoitamaan Francista, 2 v 8 kk.

On silti ihanaa herätä joka aamu kodissamme. Yhtä ihanaa on mennä nukkumaan joka ilta. Täällä meidän on onnellista olla ja asua.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/21.

Lue myös: Puutarhan uusi henki hurmaa: Villa Aaltosen villiintynyt harmonia Loviisassa

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti