Marja ja Paavo Manninen löysivät idyllisen kodin Haminasta: ”Edessä on jatkuvaa kunnossapitoa – meitä se ei hirveästi pelota, sillä puuhastelu pitää kiinni elämässä”
Metropolien vilinään tottunut Marja Manninen löysi unelmiensa kodin vanhasta talosta pikkukaupungin sydämessä Haminassa.
Marja Mannisen lempipaikka kotona on sänky, jossa hän lukee kirjaa, pelaa tai katsoo ohjelmia Areenasta iPadilla.
Marja Manninen kertoo, että Haminan asunto kolahti häneen heti ensinäkemältä, Paavoon vasta paljon myöhemmin.
”Meitä miellytti asunnon avaruus, sijainti ja koko talon kunnostus vanhaa kunnioittaen”, Marja Manninen kertoo.
Haminan tuttu kaupunki
”Hamina oli minulle entuudestaan tuttu kaupunki. Olen kotoisin Inkeroisista. Teini-ikäisenä kävin katsomassa Hurriganesia Haminan Työskillä.
Myöhemmin olin vähän aikaa kunnallistoimittajana Haminassa ilmestyneessä Kymen Sanomissa. Televisiojuttuja olen käynyt tekemässä kaupungissa lukemattomia kertoja.
Paavolle Hamina ei ollut niin tuttu, vaikka hän on lähtöisin Kuusankoskelta.”
Neljä asuntoa käsittävä uusrenessanssitalo sijaitsee Haminan ydinkeskustassa. © Anna-Karoliina Pelto
Mistä koti?
”Jäin vuoden 2017 alussa eläkkeelle. Asuimme Lappeenrannassa Saimaan rannalla Chymoksen entisessä huvilassa, jota oli aika vaikea pitää. Se oli hankalassa paikassa, ei päässyt ajamaan autolla ja oli pitkät raput. Talossa olisi ollut kaikenlaista laittamista.
Paavo ehdotti, että mitä jos myydään talo pois ja lähdetään Lappeenrannasta, jossa olimme olleet jo 26 vuotta. Poikamme Martti, joka on valmistunut näyttelijäksi Tampereen yliopistosta, oli houkutellut meitä Tampereelle.
Löysimme asunnon Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmasta, Tuulensuun talosta, joka on Bertel Strömmerin suunnittelema ja ihan Tampereen arvotaloja.
Paavo ei siinä viihtynyt, se oli tavallaan liian keskellä. Niinpä päätimme myydä asunnon ja olimme vähän aikaa vuokralla Pyhäjärven rannassa.
Kuinka ollakaan, Martti muuttikin Helsinkiin eli meiltä poistui syy, minkä takia olimme Tampereelle muuttaneet.”
Tuoli on alunperin 1800-luvulta. Se on Marjalle rakas muisto isoisästä, jolla oli ennen sotia pieni huonekaluliike Inkeroisissa. © Anna-Karoliina Pelto
Helppoa asuntoa etsimässä
”Ryhdyimme haravoimaan asuntoja hyvin laajalla haravalla eri puolilta Etelä-Suomea. Etsimme helppoa asuntoa, jossa voisimme elää ihan loppusijoituspaikkaan asti.
Tavoitteena oli joko aivan uusi tai sitten oikeasti vanha arvoasunto, johon vuosien kuluessa perintönä tulleet ja itse hankitut antiikkikalusteemme sekä kirjamme mahtuisivat hyvin. Pieni asunto ei siis tullut kysymykseen.
Mietimme Kotkaa ihan vakavissamme ja Turkukin oli vaihtoehto tosi pitkään. Sinä päivänä, kun tulimme katsomaan tätä Haminan asuntoa, kävimme katsomassa myös Inkeroisissa Terijoen huvilaa, jonka Tuure Kilpeläinen sitten osti. Ihana talo, mutta meillekin liian iso, yli 300 neliötä.
Löysimme tämän asunnon netistä jo viime elokuussa. Asunto oli ollut myynnissä hyvin pitkään. Me kävimme neuvotteluja koko syksyn ja lopulta päädyimme kauppoihin. Maksoimme tästä 275 000 euroa. Se tuntuu täkäläisittäin kauhean isolta summalta, mutta Tampereella 64,5 neliön asunnon ostamiseen olisi mennyt kaikkiaan noin 400 000 euroa.”
Mannisten 63 neliömetrin kokoisessa olohuoneessa on tilaa ja avaruuden tuntua. © Anna-Karoliina Pelto
Kiire unohtuu talon ajattomassa miljöössä. © Anna-Karoliina Pelto
Marja Manninen ja 27. muutto
”Muutimme Haminaan helmikuussa. Tämä on minun 27. muuttoni. Olen asunut kymmenessä kaupungissa, mukaan lukien Tukholma ja Moskova.
Suomen ensimmäinen arkkitehtikoulutuksen saanut nainen Signe Hornborg on suunnitellut tämän puhdaspiirteisen uusrenessanssitalon vuonna 1891.
”Tämä on minun 27. muuttoni. Olen asunut kymmenessä kaupungissa, mukaan lukien Tukholma ja Moskova.”
Tämä oli aikaisemmin kauppiaan yksityistalo. Talo oli siirtynyt jossakin vaiheessa Haminan kaupungin omistukseen. Tästä tehtiin vuokra-asuntoja.
Talo oli erittäin huonossa kunnossa kunnes kaupungin tekninen johtaja Markku Loponen ja rakennusalalla vaikuttanut Simo Rikkinen ostivat sen. He remontoivat taloon neljä asuntoa 20 vuotta sitten.
Lämmitysjärjestelmäksi on joitakin vuosia sitten muutettu maakaasu.
Vanha kakluuni on komea ilmestys. © Anna-Karoliina Pelto
Seinäpuhelin on vanhan puhelimen jäljennös. © Anna-Karoliina Pelto
Matka-arkku on Marjan isosisän peruja. © Anna-Karoliina Pelto
Meillä on 128 neliötä alakerrassa ja 100 neliötä yläkerrassa. Alakerrassa on kolme suurta huonetta, joista suurin, olohuone on peräti 63 neliötä. Myös makuuhuone, kirjastohuone, pieni keittiö, kylpyhuone, sauna, erillinen pikku-wc ja lasiveranta ovat alakerrassa. Kakluuneja on kolme.
Vaikka yläkerran 100 neliötä ovat ihan asuttavaa tilaa, asunto kokonaisuudessaan ei ole mikään perheasunto. Meille ja suurille vanhoille kalusteillemme se sopii erinomaisesti. Olohuoneessa on norjalaissyntyisen isoisäni Gerhard Johan Ramslandin aikoinaan hankkima jugendkalusto. Olisin teinityttönä laittanut sen päreiksi, olisin halunnut kernikaluston, joita pohjalaiset kauppiaat kävivät myymässä. Mutta täällä se on nyt, voisi sanoa ensimmäisen kerran kunnolla esillä.
Toisesta isoisästäni, maanviljelijä Sakari Sipusta kerrotaan sellaistakin tarinaa, että hänen teki mieli tulla juopottelemaan Haminan Seurahuoneelle. Kun aikataulun mukaan ei mennyt junaa Inkeroisista Haminaan, hän vuokrasi kokonaisen junan. Haminan torvisoittokunta oli häntä asemalla vastassa.”
Porraspylvään päällä komeilee entisten asukkaiden hankkima kipsinen pylväskoriste. © Anna-Karoliina Pelto
Kirjastohuone on Paavon lempipaikka. © Anna-Karoliina Pelto
Kuntoon pikkuhiljaa
”Toki tällainen asunto on kaikkea muuta kuin helppo. Edessä on jatkuvaa kunnossapitoa. Meitä se ei hirveästi pelota, sillä puuhastelu vanhassa talossa ja sen idyllisellä sisäpihalla pitää tukevasti kiinni elämässä.
Tarkoituksemme on remontoida kaksi ikkunaa per vuosi. Yhden ikkunakokonaisuuden kunnostaminen suojelumääräysten mukaisesti maksaa noin 1500 euroa.
”Edessä on jatkuvaa kunnossapitoa. Meitä se ei hirveästi pelota, sillä puuhastelu pitää kiinni elämässä.”
Vuodet Moskovassa Ylen kirjeenvaihtajana olivat niin kiireisiä, että en ehtinyt varsinaisesti etsiä mitään muistoesineitä. Mukaan tarttui silti joitakin tauluja ja keräämiäni kilikelloja ja onhan meillä toki samovaari, mutta emme ole myöskään halunneet, että Venäjä näkyisi kodissamme liikaa.
Lempipaikkani on sänky. Olen aika mielelläni ihan sängyn pohjalla. Luen tai sitten pelaan tai katson jotain Areenasta iPadilla.
Marja viihtyy parhaiten makuuhuoneessa. © Anna-Karoliina Pelto
Yläkerrastakin löytyy peräti 100 neliömetriä tilaa. © Anna-Karoliina Pelto
Paavon lempipaikka on kirjasto- ja tv-huone. Huoneen kalusteet on hommattu avioliiton alkuaikoina antiikkiliikkeestä Mikkelistä. Ne on päällystetty. Sitten siellä on vanha puusohva, jonka Paavo on kunnostanut.
Minulla oli jossakin vaiheessa yli 5000 kirjaa. Nyt olen jättänyt itselleni vain sellaisen laatukirjaston.
Meillä on hirveän hyvin hoidettu sisäpiha. Se on kaunis, vähän japanilaisen puutarhan tyylinen. Neljän asunnon taloyhtiössä on mahtava talkoohenki.
Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ei ole ollut mitään sellaista palvelua, jota ei olisi Haminasta saatu. Vastaanotto on ollut ylenpalttinen. Täällä on ihan älyttömän ystävällisiä ihmisiä. Uteliaita, mutta eivät sillä tavalla uteliaita kuin Lappeenrannassa, jossa otetaan heti kaikki asiat selville. Nämä ovat jotenkin vaivihkaisempia.
Vaikka Kotkakin on merikaupunki, meri on täällä enemmän läsnä. Täällä on selvästi vanhan säilyttämisen arvostus, täällä on yhdistyskin, joka vaalii keskustan vanhoja taloja.
Itse asiassa meille on tullut tunne, että haluamme olla osa tätä vanhaa rakennuskantaa säilyttävää porukkaa.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti