Sisulla suutariksi – Hermostollinen lihasheikkous vei Terhi Kakon pyörätuoliin, uuteen ammattiin ja yrittäjäksi: ”Haluan mennä elämässä eteenpäin”
Hermostollinen lihasheikkous vei Terhi Kakon, 50, pyörätuoliin. Se ei pysäyttänyt häntä. Ammatinvaihto kiinnosti ja sisukas nainen opiskeli suutariksi pyörätuolissa istuen.
Terhi Kakko nauttii täysillä luovasta suutarin työstään. Ehkä hän ei olisi ilman sairastumistaan hakeutunut opiskelemaan, joten ikävästä vaivasta seurasi myös hyviä asioita.
Terhi Kakko pyrki sisälle työpaikalleen laboratorioon. Jotta henkilökunnan ovi aukeaisi, piti näyttää kulunvalvontalätkää parin metrin päässä ovesta olevalle sähkölukolle. Kun Terhi sen jälkeen kelasi pyörätuolinsa ovelle, kuului vain naps, ja ovi ehti lukkiutua oltuaan auki kymmenen sekuntia. Tämä toistui joka aamu. Ja joka kerta Terhin piti odottaa, että joku työkavereista tuli avaamaan oven. Se ärsytti ja turhautti ja pisti välillä vihaksikin.
”Pyysin esimiehiltä useaan otteeseen, että aikaa säädettäisiin pidemmäksi. He lupasivat, mutta mitään ei tapahtunut kuukausiin”, Terhi Kakko muistelee.
Lopulta Terhi soitti sähköpuolen työmiehille ja kertoi ongelmansa. Kesti noin puoli minuuttia näpelöidä tietokoneelta oven aukiolo kestämään pidempään.
”Monet vastaavat pienet hankaluudet vahvistivat päätöstäni aloittaa jotain ihan uutta. Olin työskennellyt laboratoriossa näytteenottajana 16 vuotta ja sitä ennen vanhuspuolella lähihoitajana 14 vuotta.”
Työkaverit ja asiakkaat olivat mukavia ja kannustavia, mutta välillä Terhillä oli töissä tunne, että hänen pitäisi olla 110-prosenttisesti jaksava koko ajan.
Määrittämätön lihasheikkous
Terhi Kakko on tarvinnut pyörätuolia kulkemiseen vasta nelisen vuotta. Hän on aina ollut liikkuvainen, juossut maratoneja ja ajanut maantiepyörällä pitkiä lenkkejä.
Sairaus alkoi ihan yllättäen, kun kesällä 2018 jaloissa tuntui voimakasta lihasväsymystä, joka ei mennyt ohi levolla. Lopulta Terhi hakeutui lääkärille.
”Minua tutkittiin ja tutkittiin, mutta muuta ei löytynyt kuin määrittämätön lihasheikkous, hermostollinen toimintahäiriö pääsääntöisesti alaraajoissa. Hermosärkylääkkeet ovat ainoat lääkkeeni. Olin vuoden sairauslomalla, ja pitkään kävelin keppien avulla. Lopulta fysioterapeutit sanoivat, että pyörätuoli olisi järkevämpi vaihtoehto”, Terhi muistelee.
Pyörätuoliin siirtyminen ei ollut Terhille kriisi. Se piti vain hyväksyä, kun ei ollut vaihtoehtoja.
”Olen positiivinen, ja haluan mennä elämässä eteenpäin. Palasin töihin pyörätuolissa ja tein puolikasta työaikaa.”
Uuden ura ajatus alkoi kutkuttaa. Terhi oli joutunut luopumaan omilla jaloillaan liikkumisesta, mutta ehkä tilalle voisi saada jotain uutta mukavaa, josta oli aina unelmoinut. Vaikkapa jotain käsitöihin liittyvää.
Markkinarako suutarille
Terhi Kakko on aina tykännyt tehdä työtä käsillään. Mutta käsityöläisyys ei elättänyt, ja se sai Terhi pohtimaan, mitä palveluita kotikaupungista Raahesta puuttui.
Ping. Terhi tajusi, että raahelaisten pitää viedä korjattavat kengät ja käsilaukut Ouluun. Raahessa ei ole ollut kymmeneen vuoteen suutaria, joten sille olisi varmasti markkinarakoa.
Terhi pyrki ja pääsi opiskelemaan Sataedun 1,5 vuotta kestävään suutarikoulutukseen Kankaanpäähän. Ihan helpolla hän ei sinne päässyt, sillä opettajat epäilivät hänen selviytymistään.
”Niinpä sovimme kolmen kuukauden koeajasta, mutta mielessäni ajattelin heti, että minähän en tätä lopeta”, Terhi nauraa.
Hän aloitti opiskelun Kankaanpäässä elokuussa 2021 ja valmistui joulukuussa 2022.
Sataedun ammattiopisto on kaukana esteettömästä, mutta Terhi päätti selviytyä kaikista esteistä.
”Joka paikassa oli kynnyksiä. Pyörätuolistani meni runkoputki poikki, kun jouduin keulimaan kynnysten yli. Lopulta yksi naisopettaja suutahti, että asia täytyy ratkaista. Hän teki kengänkorkomateriaalista luiskia ja kiinnitti ne jeesusteipillä lattiaan. Lopulta koulun metallipuoli teki kunnon luiskat.”
Nahkavarasto ja teorialuokat ovat alakerrassa rappujen takana. Välillä Terhi laski peffamäkeä portaat alas ja joku toi hänelle pyörätuolin.
”Kävin nahkavarastossa kaksi kertaa koko opiskeluaikana. Opettaja valokuvasi nahkoja ja näytti kuvat minulle. Hissi tai henkilönostin mahtuisi portaisiin hyvin, ja se palvelisi muitakin, kun painavia tavaroita siirretään yläkerrasta alakertaan.”
Terhi vietti kaiken vapaa-aikansa koululla. Siellä sai työskennellä iltaisinkin. Tekemisen into oli kova, ja hän teki opiskeluaikanaan 33 kenkäparia. Hän huomasi, että kenkien korjaamisen lisäksi hän haluaa myös tehdä itse suunnittelemiaan kenkiä.
”Alkuhankaluuksien jälkeen opiskelu sujui hyvin. Opettajat varmaan pelkäsivät minun tuottavan heille lisätöitä. Ymmärrän sen. Ryhmässäni oli seitsemän opiskelijaa. Valtaosa oli työllistämiskoulutuksessa. Minä olin ainoa, joka perusti yrityksen.”
Suutari Raahen puutalokorttelissa
Terhin Monopoli-suutariliike on Raahen vanhassa puutalokorttelissa 1800-luvulla rakennetussa talossa Apteekkimuseon vieressä. Sisään astuessa ei heti uskoisi tulleensa suutarille, sillä katossa roikkuu komea kristallikruunu, ikkunoissa on kauniit verhot ja asiakas voi istua rokokootuoliin. Esillä on myös Terhin tekemä nukkekoti ja värikkäitä käsintehtyjä kenkiä.
Tilaa on ruhtinaalliset 60 neliötä, mikä on pyörätuolilla liikkuvalle suutarille tärkeää. Kaikki työkoneet on asetettu hänelle sopivalle työskentelykorkeudelle.
”Minulla on tosi retroja vanhoja suutarinkoneita, joita olen ostanut ympäri Suomea Torin kautta. Vanhoja lestisarjoja olen saanut ostaa kenkätehtailta. Välillä ihmiset tarjoavat ilmaiseksi papan jäämistöstä löytyneitä nostalgisia suutarintarvikkeita.”
Terhi työskentelee liikkeessään lähes joka päivä, mutta asiakaspalvelu on auki vain kolmena päivänä viikossa. Näin hänellä säilyy työrauha. Suurin osa töistä on vetoketjujen vaihtoa ja korkolappujen laittoa.
”Luovuutta vaativat tehtävät innostavat. Erään asiakkaan lempisandaaleista koira oli syönyt sisäpohjaa. Laitoin sinne kevytsolukumia ja löysin jemmastani juuri sandaalien remmin väristä nahkaa pohjaan. Mies teetti korjauksen yllätyksenä vaimolleen.”
Terhi on huomannut, että asiakkaat arvostavat vanhan korjaamista ja teettävät kalliitakin korjauksia. Esimerkiksi turvakenkien pohjan vaihtoja hän tekee paljon.
”Positiivisen palautteen määrä on yllättänyt. Melkein joka viikko kuulen, että ethän vain lähde minnekään. Kaupunkiin on kaivattu suutaria. Muutenkin pienen kaupunkimme arvostus on mielestäni lisääntynyt. Ennen oli paljon itsevähättelyä. Nyt huomataan, mikä kaunis helmi Raahe on, kuin Oulun Porvoo.”
Terhillä on muutaman kuukauden ajan kolmena päivänä viikossa apunaan työkokeilussa oleva nainen, joka palvelee asiakkaita ja tekee kaikkea sitä, mihin Terhi ei pysty, esimerkiksi piipahtaa kaupassa.
”Minulla oli myös suutarikoulun harjoittelija neljä viikkoa. Otan heitä jatkossakin aina, kun joku haluaa tulla.”
Kotityöt ovat jääneet
Pyörätuolilla kulkemisen takia Terhi on joutunut luopumaan monista asioista. Itsenäinen minä on saanut suuren kolauksen.
Esimerkiksi kodin siivous ei häneltä onnistu, ja siivooja käy noin kolmen viikon välein. Pyykin kuivumaan laitto on yllättävän työlästä pyörätuolista käsin. Leipominen ja ruoanlaitto ovat vähäisiä, koska pyörätuolissa ei saa hyvää työasentoa.
”Viikonloppuna tein ruokaa, mutta kädet tulevat kipeiksi, koska joudun kurottamaan sivuttain ylös. Teetimme juuri ennen sairastumistani keittiöremontin, joten emme viitsi vielä alkaa tehdä matalia tasoja. Olen oppinut luoviin ratkaisuihin. Minulla on leikkuulauta sylissä, kun pilkon kasviksia.”
Kotia on muokattu esteettömäksi esimerkiksi madaltamalla kynnykset. Terhille pidetään pihalla koko talven ajorataa, jotta hän pääsee autolla suoraan oven eteen. Siinä on luiska pyörätuolia varten.
”Joudun pyytämään paljon apua läheisiltäni. Pyörätuoli on tietenkin vaikuttanut perheemme tasapainoon. Liika holhoaminen ahdistaa minua, sillä haluan toimia itse. Kankaanpään opiskelu teki terää, kun mieheni huomasi minut varsin pystyväksi toimijaksi.”
Terhi kuvailee ulkosaunaa haaveidensa tyyssijaksi. Sinne on harmillisesti portaat.
”Onneksi minulla on riskejä vävypoikia, jotka joutuvat kantamaan anopin niin juhannus- kuin joulusaunaan.”
Uusia ideoita pukkaa
Terhi jatkaa opintojaan ja suorittaa paraikaa kisällin tutkintoa oman aikataulunsa mukaisesti. Hän oli syksyllä Kankaanpäässä opiskelemassa kenkien kaavoitusta.
”Haaveenani on pitää kenkäkursseja. Tekisimme täällä työhuoneellani parkkinahan kuviointia ja värjäystä sekä paulakenkiä ja vanhan ajan kippuranokkaisia kenkiä käyttöjalkineeksi. Kengänhuoltokurssia minulta jo pyydettiinkin”, Terhi kertoo.
Tulevaisuudelta hän unelmoi, että työtä olisi sopivasti ja että hän pääsisi toteuttamaan omia ideoita.
”Minulla on rajaton ideapankki päässäni. Nukun vähän ja huonosti kipujen takia, joten minulla on valtavan paljon suunnitteluaikaa. Jos edes yhden kolmanneksen ehtisi toteuttaa, niin olisi hienoa. Leipä tulee kuitenkin kantalappujen vaihtamisesta ja korjaustöistä.”
Voimat jaloista ja käsistä vähenevät hiljakseen, mutta Terhi ei mieti, mitä tapahtuu vuoden tai kahden päästä.
”Minulle riittää, että nyt on hyvä näin. Ensimmäinen lapsenlapsi syntyy pian, ja minusta tulee mummu. On tosi jännät paikat. Ihanaa, kun voin alkaa suunnitella vauvalle kenkiä tai tossuja.”