Esteettömyys ei toteudu vieläkään – Tällaisia vaikeuksia pyörätuolilla liikkuva Annika kohtaa Helsingissä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
esteettömyys
Helsinkiläinen Annika Österberg on tottunut siihen, että arkisten askareiden hoitaminen vaatii ennakkosuunnittelua. © Jonne Räsänen
Nykyisin ymmärretään aiempaa paremmin, että myös liikkumisesteisten pitää pystyä liikkumaan kaupungilla. Kehityskohteilta ei silti voi välttyä edes Helsingin keskustassa – kaupungissa, joka on Suomessa yhdenvertaisen kaupunkiympäristön edelläkävijä.

Pikkukivet rasahtavat, kun pyörätuolin rengas pyörähtää kohti junan ja laiturin väliin jäävää rakoa. Ovenavauspainikkeeseen kurkotteleva Annika Österberg, 47, joutuu tasapainottamaan pyörätuolinsa kaksin käsin. Lopulta hän saa tuupattua sekä oven että luiskan auki.

”Tämä on oikeastaan aika vaarallinen kohta”, hän toteaa.

Vaunun ovessa komeilee ISA-tunnus eli kansainvälinen liikkumisesteisen symboli. Sisällä pyörätuolipaikoilta pääsee asioimaan sekä ravintolavaunuun että väljään wc-tilaan.

VR:n kaukojunista 90 prosenttia on esteettömiä. VR:n kaukoliikenteen operatiivisen päällikön Jaakko Rantalan mukaan pyörätuolipaikan varanneesta matkustajasta ilmoitetaan konduktöörille, joka tulee ovelle vastaan. Tarvittaessa hän asettaa avuksi vielä luiskan, jos rako tai tasoero sisäänkäynnin ja laiturin välissä jää liian suureksi. Nyt emme ole varanneet junasta paikkaa, joten konduktööriä ei näy ovella.

Yritys nousta junaan kuvastaa osuvasti Österbergin arkea: esteettömyys on usein hoidettu näennäisesti hienosti ja säädösten mukaan, mutta käytännössä toimiminen vaatii vaivannäköä tai avun pyytämistä. Se on harmillista, sillä aikuiset haluavat hoitaa arkiset askareensa itsenäisesti.

Jyrkät nousut haastavat manuaalisella pyörätuolilla liikkuvia kaupunkilaisia. © Jonne Räsänen

Jyrkät nousut haastavat manuaalisella pyörätuolilla liikkuvia kaupunkilaisia. © Jonne Räsänen

Absurdeja tilanteita

Vuosien mittaan Annika Österberg on tottunut siihen, ettei hän pääse kaikkialle.

Helsinkiläinen Österberg sairastaa synnynnäistä luuston haurautta aiheuttavaa osteogenesis imperfectaa. Ensimmäisen pyörätuolinsa hän sai aloittaessaan seitsenvuotiaana koulun.

Tänä päivänä harva kyseenalaistaa sitä, että meidän kaikkien tulisi pystyä elämään yhteiskunnassamme normaalia arkea. Vielä 1970-luvulla esteettömyys oli lähinnä jotain, jonka puolesta puhuivat muutamat aktivistit. Eikä siitä ole kuin parikymmentä vuotta, kun liikkumisen apuvälinettä käyttävä henkilö saattoi joutua täysin absurdeihin tilanteisiin.

2000-luvun alussa Österberg matkusti junalla Helsingistä Sodankylän elokuvajuhlille. Pyörätuoli mahtui ainoastaan eläinvaunuun koirahäkin viereen. Pitkän matkan aikana ystävällinen konduktööri auttoi hänet kertaalleen vessan ovelle.

”Se oli niin noloa. Kaikki kääntyivät katsomaan, kun minua vedettiin kapealla tuolilla pitkin käytävää.”

Nuorempana Österberg reissasi usein ulkomailla. Lentokentällä ja koneessa kaikki muu toimi aina tarpeeksi sujuvasti, mutta pikkuruiseen käymälään ei ollut asiaa. Ennen lentoa Österberg vältti suolaisia ruokia sekä juomista eikä lennon aikana juonut pisaraakaan.

Finnairin vastuullisuuspäällikkö Maiju Mattilan mukaan viime vuosina lentokoneiden suunnittelussa on alettu ottaa esteettömyys paremmin huomioon. Uusimmissa koneissa wc-tilojen koot silti vaihtelevat. Kaukolennoilla wc:t ovat hiukan isompia, mutta kapearunkoisissa koneissa asiointi onnistuu vain, jos matkustaja pystyy ottamaan muutaman askeleen.

Esteettömyys tarkoittaa sitä, että tilat, ympäristöt ja palvelut ovat yhdenvertaisesti kaikkien käytettävissä. Helposti hahmotettavat tilat, esteetön kuunteluympäristö, erilaiset liikkumisen mahdollisuudet sekä selkeät opasteet hyödyttävät kaikkia kansalaisia – eivät ainoastaan pysyvästi liikkumis- tai toimimisesteisiä.

Kuka tahansa saattaa murtaa jalkansa, lastenvaunuja on hankala lykkiä portaita pitkin ja ikääntyessä omin jaloin kulkeminen voi vaikeutua.

Vuosien saatossa sekä valveutuneisuus että asenteet esteettömyyttä kohtaan ovat kohentuneet. Parannustarpeilta ei silti voi välttyä Helsingin keskustassakaan.

Kurkulla kurottelua

Pakkanen kohmettaa näpit. Onneksi Helsingin keskustassa voi kulkea useampaankin suuntaan sisätiloissa tunneleita pitkin.

Rautatieaseman vilinästä ei kuitenkaan löydy hissiä alemmille tasanteille, joten menemme ulos.

Met­roon laskeutuvalla virtsanhajuisella hissillä pääsemme kerrokseen, josta Österberg kelaa melko sujuvasti kohti Sokoksen puolella sijaitsevaa ruokakauppaa. Sitten lattia alkaa kohota loivasti yläviistoon usean metrin matkalta.

Ensimmäiseen nousuun Österberg pyytää työntöapua. Seuraavaan, lyhyempään pätkään hän kelaa vauhtia, mutta joutuu puolivälin jälkeen kaappaamaan kiinni kaiteesta ja kiskomaan itsensä perille.

Kaupassa asiointi sen sijaan sujuu ongelmitta. Tarkistamme vielä hedelmä- ja vihannesosaston vaa’at, joista osa on tavallista matalammalla tasolla. Tuotteen yltää asettamaan paikoilleen, mutta ylimpien numeropainikkeiden painamiseen Österberg tarvitsee jotain kättä pidempää kuten kurkkua.

Ulos lähtiessämme suuntaamme ulko-ovien läheisyydessä oleville hisseille, joille johtaa turhan jyrkkä luiska. Kumpikaan hissi ei ole kunnossa. Nurkan takana piilottelee vielä yksi hissi: se on moderni ja melko ahdas, mutta ajaa asiansa.

Jos hissiä ei olisi löytynyt, Österberg olisi joutunut odottamaan alhaalla, että joku auttaa hänet luiskaa pitkin ylös. Vastaavien tilanteiden vuoksi hän selvittää aina etukäteen, onko kohde esteetön.

Jos kyseessä on esimerkiksi ravintola tai kahvila, parhaiten asia selviää soittamalla. Joskus suunnitelmia täytyy muuttaa, joten ympäristön esteet vaikuttavat väistämättä hänen valintoihinsa.

”Lähinnä se ärsyttää silloin, kun olemme menossa kavereiden kanssa jonnekin. Useimmiten valitsemme esteettömät paikat. Kivijalkakauppoihin menisin mielelläni, mutta niissä on lähes aina portaat.”

Kurkku on sopiva apuväline hedelmä- ja vihannesosaston vaa’alla. © Jonne Räsänen

Kurkku on sopiva apuväline hedelmä- ja vihannesosaston vaa’alla. © Jonne Räsänen

Laki kieltää syrjinnän

Suomen perustuslaki määrittelee jokaisen henkilön yhdenvertaiseksi, ja yhdenvertaisuuslaki puolestaan kieltää syrjinnän. Olemme sitoutuneet vuodesta 2016 noudattamaan YK:n vammaisyleissopimusta, joka on osa kansallista lainsäädäntöämme.

Ensimmäisen kerran rakennetun ympäristön esteettömyydestä säädettiin Suomessa 1970-luvulla. Tällöin määräykset koskivat vain julkisia tiloja. Vuosien mittaan määräykset ovat hiljalleen laajentuneet asuinrakentamiseen.

Vuonna 2018 maankäyttö- ja rakennuslakia täsmennettiin valtioneuvoston esteettömyysasetuksella, joka velvoittaa suunnittelemaan ja toteuttamaan luvanvaraiset uudisrakennukset esteettömiksi sekä huomioimaan esteettömyyden korjausrakentamisessa. Paikallisen rakennusvalvonnan tulee huolehtia, että esteettömyys on mukana jo suunnitteluvaiheessa.

Edellisen kerran esteettömyysmääräyksiä oli päivitetty vuonna 2005, jolloin niistä vastasi ympäristöministeriö. Vuoden 2018 uudistus ei silti tuonut suuria muutoksia julkisia rakennuksia koskeviin määräyksiin.

Ympäristöministeriön yliarkkitehdin Niina Kilpelän mukaan asetus lähinnä sanoittaa asiat aiempaa paremmin.

”Tiloille ei esimerkiksi kerrota äärimittoja, vaan lähdetään toimimisen tilantarpeesta. Mielestäni se korostaa sitä, että ei riitä, että rakennukseen tai tilaan pääsee sisään. Täytyy pystyä myös toimimaan siellä.”

Muutoksen tavoitteena oli yhdenmukaistaa ja selkeyttää määräysten soveltamista. Kilpelä näkee hyvänä ennen kaikkea sen, että asetus edellyttää esteettömyyden toteutumista ketjuna tontin rajalta sisätiloihin.

Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun jo rakennuksen tilaaja ymmärtää esteettömyyden merkityksen ja osaa vaatia sitä suunnittelijalta. Kun työryhmään kuuluu jokaisessa vaiheessa valveutuneita ja asiantuntevia ammattilaisia, esteettömyys toteutuu.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että asetus määrää vähimmäisvaatimukset. Aina pitäisi tarkastella vielä vähän pidemmälle, mitä esteettömyyden toteutuminen oikeasti kussakin kohteessa vaatii.”

Ymmärrystä esteettömyydestä voi lisätä myös kouluttamalla rakentamiseen osallistuvia tahoja ja näyttämällä toimivia esimerkkejä – aina ei tarvita uutta lainsäädäntöä.

Vaikka haasteita riittää, ovat sekä esteettömyys­asiantuntija Johanna Hätönen että Annika Österberg sitä mieltä, että esteettömyys toteutuu Helsingissä kaiken kaikkiaan ihan hyvin. © Jonne Räsänen

Vaikka haasteita riittää, ovat sekä esteettömyys­asiantuntija Johanna Hätönen että Annika Österberg sitä mieltä, että esteettömyys toteutuu Helsingissä kaiken kaikkiaan ihan hyvin. © Jonne Räsänen

Piano vessassa

Annika Österbergiä naurattaa.

Olemme istuutuneet lounaalle Ravintola Lasipalatsiin, ja hän juttelee julkisista vessoista seuraamme liittyneen esteettömyysasiantuntijan Johanna Hätösen kanssa. Hätönen työskentelee Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKEssä.

”Kerran vessassa kaatui harjanvarsi niskaan”, Österberg muistelee.

Hätönen vahvistaa, että ravintoloiden esteettömiä vessoja käytetään melko usein varastona. Österberg on nähnyt julkisessa wc:ssä niin joulukuusen kuin pianonkin. Kun hän on etukäteen tiedustellut joistain pienistä baareista tai ravintoloista esteetöntä vessaa, vastaus on ollut, ettei kukaan ole koskaan sellaista kaivannut.

”Tällainen lyhytnäköisyys on sekä hassua että huonoa bisnestä. Usein ravintolaan mennään porukalla. Jos joukossa on yksi, joka vaikka käyttää pyörätuolia, koko porukka menee toisaalle”, Hätönen sanoo.

Useimmiten kyse on viattomasta ajattelemattomuudesta eikä tarkoituksellisesta valinnasta tai ilkeydestä – joskus toki siitäkin, ettei esteettömyyden järjestämistä pidetä tärkeänä.

Hätönen vaatii, että esteettömyyden toteutuminen on kaikkien toimijoiden vastuulla. Wc ei aja asiaansa, jos se on täynnä tavaraa. Vaivatta asennettavilla opasteilla esteettömät sisäänkäynnit ja vessat puolestaan löytyisivät helpommin.

Päätämme tarkistaa viereisen Amos Rexin vessan, sillä taidemuseon lipunmyyntikerrokseen pääsee suoraan ravintolasta.

Näyttelykerrokseen saapuessamme havaitsemme narikan viereiset wc-tilat. Österberg mahtuu kelaamaan tiloissa hyvin, eikä ylimääräistä tavaraa ole käytävillä tai kopeissa. Kiitosta tulee myös siitä, että samat vessat ovat kaikkien käytössä, eikä erillistä esteetöntä wc:tä tarvitse etsiä.

Lue myös: Työvoimatoimisto tuputti Olivialle eläkettä, koska hänellä on cp-vamma – Olivia ei siihen suostunut, vaan opiskeli kokiksi ja työllistyi

Historiallisten rakennusten haasteet

Uusia kiinteistöjä suunniteltaessa ja rakennettaessa määräysten noudattaminen on varsin selvää. Korjausrakentamiseenkin sovelletaan lähtökohtaisesti esteettömyysasetusta, mutta sen kohdalla tulkinnanvaraa on enemmän.

Kun jo olemassa olevan rakennuksen korjausta ryhdytään suunnittelemaan, asetus velvoittaa paran­tamaan esteettömyyttä tilanteissa, joissa se on yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarkoituksenmukaista. Mitä useamman ihmisen odotetaan käyttävän tilaa, sitä suurempi paine esteettömyyden parantamiselle syntyy.

Lisäksi korjausrakentamisessa huomioidaan muun muassa rakennushistorialliset arvot: iäkkäiden kohteiden alkuperäinen ulkoasu pyritään säilyttämään. Huomioon täytyy ottaa sekin, mahdollistavatko kantavat rakenteet suunnitellun muutoksen. Aina esteettömyys ei toteudu niin kuin pitäisi, koska rakennuksen korjauttaja tahtoo säästää rahaa.

”Esteettömyydestä saatavia hyötyjä, sen merkitystä yhdenvertaisuuden toteutumisen ja ihmisten elämänlaadun kannalta, on vaikea osoittaa euromääräisinä. Rakentamisvaiheen kulut taas on helppo näyttää euroissa”, Niina Kilpelä toteaa.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta olisi tärkeää, että kaikki tilan käyttäjät kulkisivat samasta ovesta. Joidenkin historiallisten rakennusten kohdalla joudutaan kuitenkin tyytymään siihen, että korjausten yhteydessä edes yksi sisäänkäynti saadaan korjattua esteettömäksi.

Esimerkiksi Ravintola Lasipalatsiin esteetön kulku kävi ainoastaan Lasipalatsinaukiolta, eikä Mannerheimintieltä. Erillinen ovi odottaa myös seuraavassa kohteessa.

Kohti Helsingin Vanhaa kirkkoa vievä Lönnrotinkatu viettää hiukan ylöspäin, mutta tasainen asfaltti helpottaa etenemistä. © Jonne Räsänen

Kohti Helsingin Vanhaa kirkkoa vievä Lönnrotinkatu viettää hiukan ylöspäin, mutta tasainen asfaltti helpottaa etenemistä. © Jonne Räsänen

Soittamalla sisään

Kun Helsingin Vanha kirkko vuonna 1826 vihittiin käyttöön, oli itsestään selvää, että sisään askelletaan portaita pitkin.

Nyt löydämme esteettömän sisäänkäynnin Lönnrotinkadun puolelta.

Oven laatassa on suntion puhelinnumero, kuten kirkon nettisivut lupasivat. Puhelimeen vastaa Justus Pitkänen. Hän lupaa tulla tuota pikaa avaamaan oven ja auttamaan porrashissin kanssa, vaikka kirkko sulkeutuu jo vartin päästä.

Edellisvuonna uusittu hissi nostaa kolmesataa kiloa mutta ei ole järin suuri pinta-alaltaan. Österbergin pieni pyörätuoli mahtuu siihen kuitenkin väljästi. Turvakaiteet hurisevat alas, suntio Pitkänen painaa nappia ja hissi nousee vakaasti portaiden yläpäähän.

Sisällä kirkossa ei tule vastaan esteitä. Pois pääsemme jälleen suntion avustamana.

Kaiteet ovat tärkeä osa esteetöntä kaupunkiympäristöä. Matkalla rautatie­asemalta ruoka­kauppaan Österberg vetää itsensä ylös kaiteen avulla. © Jonne Räsänen

Kaiteet ovat tärkeä osa esteetöntä kaupunkiympäristöä. Matkalla rautatie­asemalta ruoka­kauppaan Österberg vetää itsensä ylös kaiteen avulla. © Jonne Räsänen

Esteettömyysasetus ei koske katuja

Esteettömyysasetus ei ulotu yleisille alueille, kuten kaduille, toreille tai aukioille. Tästä Helsingin kaupunki on ottanut kopin ja kehittänyt omia suunnitteluohjeitaan, joita muutkin kaupungit ovat hyödyntäneet.

”Helsingissä madallukset jalkakäytävältä tielle on tehty joka paikkaan. Niitä ei kaikkialla ennen ollut”, Österberg kiittelee.

Vanhassa kaupungissa on paljon jyrkkiä maastonmuotoja, ja historiallisiksi määritellyillä alueilla pyritään kunnioittamaan niiden alkuperäistä asua.

Matkalla Nykytaiteen museo Kiasmaan kulkua haastaakin Postikadun jyrkkyys ja rakennuksen nurkilla epätasainen noppakiveys.

”Vammoja on paljon erilaisia, eikä kaikille ole niin tarkkaa, millaisella alustalla liikkuu. Minun täytyy valita mahdollisimman sileät pinnat ja välttää töyssyjä”, Österberg sanoi.

Uusiin jalankulkuväyliin ei enää noppa- tai nupukiviä asenneta.

Keskustakirjasto Oodi saa Annika Österbergiltä kehuja: ylimmätkin kirjahyllyt ovat sopivalla korkeudella. © Jonne Räsänen

Keskustakirjasto Oodi saa Annika Österbergiltä kehuja: ylimmätkin kirjahyllyt ovat sopivalla korkeudella. © Jonne Räsänen

Moni asia toimii!

Vaikka päivän aikana tuli vastaan useita esteitä, olivat Annika Österberg ja Johanna Hätönen sitä mieltä, että fyysinen esteettömyys toteutuu Helsingissä ihan hyvin. Piipahdimme myös Oodissa, joka edusti kierroksen uudisrakennusta.

Tasainen reitti johdatti vaivatta rautatieasemalta keskustakirjaston pääoville. Automaattiset liukuovet sekä tilava tuulikaappi tekivät sisääntulosta sujuvan.

Nousimme valoisalla ja tilavalla hissillä toisen kerroksen harrastustiloihin. Ompelukoneiden taso oli täydellisellä korkeudella, mutta syvien pöytien vuoksi Österberg ei ylettänyt pistorasioihin. Pientä henkilökunnan apua sielläkin siis tarvitsisi.

Kiitosta saivat myös kolmannen kerroksen kirjahyllyt: maltillisella kurottelulla Österberg sai napattua kirjan ylimmältäkin tasolta.

Kynnyksettömän tasaisesta parketista nauttinevat myös Oodin käytävillä asiakkaita ilahduttavat, kirjoja kuljettavat robotit – sekä ikääntyvä väestö. Kun yhteiskunta odottaa jäsentensä asuvan itsenäisesti ja pysyvän aktiivisina mahdollisimman pitkään, esteetöntä ympäristöä tarvitaan yhä enemmän.

Juttuun on haastateltu lisäksi Helsingin kaupungin esteettömyysasiamies Pirjo Tujulaa.

Katso video: Näin sujuu pyörätuolilla liikkuminen Helsingissä.

X