Extreme-temppuja pyörätuolilla – Yllytyshullu Aleksi Kirjonen haluaa tsempata muita: ”Moni asia on mahdollista, kun vain uskaltaa kokeilla”
Pyörätuoliextremen pioneeri, ex-paralympiaurheilija Aleksi Kirjonen, 26, haluaa tuoda positiivisuutta ihmisten elämään omalla esimerkillään.
"Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Epäonnistumiset ja haasteet kuuluvat elämään."
Aleksi Kirjonen on ollut pyörätuolissa jo 26 vuotta, syntymästään saakka. Hänellä on synnynnäinen alaraajahalvaus. Se ei ole estänyt Aleksia kiipeämästä puuhun, opiskelemasta liikuntaneuvojaksi tai voittamasta MM-pronssia kuulantyönnössä. Extreme-temppuja hän on tehnyt 10 vuotta pyörätuolilla.
Extreme-temppuja pyörätuolilla – vamma ei ole este
”Uusien asioiden opettelu ja itseni haastaminen on minulle mielekästä. Olen esimerkiksi hypännyt ensimmäisenä Euroopassa takaperinvoltin pyörätuolilla pehmustemonttuun.
Vuoden 2014 lopussa perustin Rajoitteet ovat vain omassa päässä -Facebook-ryhmän, jossa jaan videoita ja kuvia erilaisista tempuista, joita teen pyörätuolin kanssa. Olen kiitollinen, että seuraajia on yli 73 000.
Nautin siitä, että voin auttaa ja tsempata muita, tuoda heille iloa. Joku saattaa innostua miettimään, että jos tuo pystyy vetämään pyörätuoliin sidottuna leukoja, voisinko minäkin haastaa itseäni? On hienoa, jos esimerkilläni saan ihmiset ajattelemaan, että ikä ei ole este eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa tai toteuttaa unelmiansa – oli vamma tai ei.
Motollani haluan sanoa, että moni asia on mahdollista, kun vain uskaltaa kokeilla, soveltaa ja ottaa apua vastaan. Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Epäonnistumiset ja haasteet kuuluvat elämään.”
”Rehellisyys vapauttaa”
”Vaikka haluan tuoda positiivisuutta ihmisten elämään, meissä kaikissa on toinenkin puoli. Monille tulee yllätyksenä, että en ole luonteeltani yltiöpositiivinen ihminen.
Haluaisin saada enemmän aikaan ja moitin itseäni, etten ole uskaltanut tarttua kaikkiin unelmiini. Mutta minusta on hyvä tuoda sitäkin piirrettä esiin: en vain tee voltteja pyörätuolilla ja väitä, että elämä on pelkkää juhlaa.
Me kaikki painiskelemme samojen asioiden äärellä, olemme pyörätuolissa tai emme. Uin monesti syvissä vesissä. Haluan kuitenkin parhaani mukaan keskittyä hyviin asioihin.
Olen oppinut, että rehellisyys vapauttaa.
On aivan mieletön tunne, kun saan viestiä pyörätuolissa olevan lapsen vanhemmilta, että heidän jälkikasvunsa katselee videoitani ja kuvittelee olevansa minä.
Silloin kyse ei olekaan enää ainoastaan oman yllytyshullun luonteeni toteuttamisesta, vaan muiden auttamisesta. Silloin koen, että olen tehnyt jotain oikein.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 4/20.
”Usko unelmiisi, mutta anna unelmien muuttua.” © Mirva Kakko / Om-arkisto
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti