Tuula jäi leskeksi ja muutti maalta kaupunkiin: ”Olen tyytyväinen, että uskalsin tehdä muutoksen kypsillä kymmenillä”
Kun Tuula Koskimies jäi leskeksi, iso omakotitalo kaukana maalla kävi raskaaksi asua. Vaikka vanhasta kodista oli vaikea luopua, muutto kaupunkiin oli lopulta helpotus.
”Lempikalustoni on minulle niin tärkeä, että tämä tuoli tuntuu lähes perheenjäseneltä”, Tuula Koskimies sanoo.
Vanhat, rakkaat huonekalut ja taulut luovat Tuula Koskimiehen, 77, kerrostaloasuntoon edellisen kodin henkeä. Olohuoneen leijonantassuinen sohva ja kaksi jykevää nojatuolia tuovat mieleen muistoja: kuinka ne aikanaan ostettiin osto- ja myyntiliikkeestä ja kunnostettiin ammattikoulussa.
”Muuttoa miettiessäni aprikoin, saavatko muuttomiehet painavan lempikalustoni ongelmitta sisään. Juurevat vanhat huonekalut rauhoittavat minua. Ne huokuvat jatkuvuutta ja edellisten sukupolvien tarinoita.”
Tuula asui miehensä Uuno Hautaniemen kanssa pitkään Peräseinäjoella kymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä. Kuntaliitoksen myötä monet palvelut siirtyivät vieläkin kauemmas.
”Puolisoni menehtyi marraskuussa 2022. Vastassa oli yksinäinen, surun täyttämä talvi, mutta en aavistanut, miten uuvuttava se olisi. Talossa oli sähkölämmitys, mutta pystyuuneja ja tuvan takkaa lämmitettiin puilla. Oli raskasta kantaa klapeja ulkorakennuksesta.”
Öisin Tuula heräili ja tuijotti pimeää ja hiljaista maisemaa. Oli aikaa huolestua. Tammikuussa päivien pidetessä mieliala parani hieman, mutta käytännön asiat painoivat edelleen mieltä.
Tuula sai sairauskohtauksen autolla ajaessaan. Kohtaus diagnosoitiin Ménièren taudiksi, joka voi puhjeta kovasta stressistä.
”Kotiin tulin toipilaana rollaattorin kanssa. Valoja tuikki peltosarkojen takaa satojen metrien päässä. Viikossa oli monta päivää, jolloin en jutellut kenenkään kanssa kasvokkain.”
Muutto kaupunkiin tuntui välttämättömältä
Tuula tajusi, että vaikka koti oli rakas, hän ei jaksaisi asua siellä yksin toista talvea. Aikuiset lapset asuvat Helsingissä, mutta sinne Tuula ei halunnut. Seinäjoen kantakaupungissa sen sijaan palvelut, harrastusmahdollisuudet ja tutut olisivat lähellä.
”Tein laskelmia, millaiseen asumiseen rahani riittäisivät. Joka toinen päivä päätin muuttaa ja joka toinen päivä peruutin muuton.”
Syrjäkylillä olevasta vanhasta, remonttia odottavasta talosta ei tulisi paljoa myyntituloja. Tuula alkoi etsiä edullista remontoitua kaksiota.
”Menin keskikaupungilla asuntonäyttöön. Talo oli uusi, korkea ja lasia oli paljon. Hissi puhui ja opasti. Palasin kynnykseltä takaisin, en osannut sijoittaa itseäni ja kalusteitani niin moderniin kotiin. Minä ja irtaimistoni sovimme vanhempaan taloon.”
Keväällä Tuula sopi asuntonäytön vieraaseen kaupunginosaan. 1970-luvulla valmistuneen talon lähellä on hyvät lenkkimaastot ja kauppa parin sadan metrin päässä.
”Ihastuin asuntoon. Alkukesän nautin vanhasta kodistani, mutta aloin jo henkisesti valmistautua muuttoon.”
Menneiden muistelu johdatteli uuteen
Silloin tällöin Tuula kävi katsomassa kaksiotaan ja alkoi suunnitella sen kalustamista. Samalla hän teki hidasta luopumistyötä vanhasta. Oli vaikea aloittaa pakkaaminen, sillä tavaroihin liittyi niin paljon muistoja.
”Elo-syyskuussa aloin rahdata kevyempiä tavaroita uuteen kotiini, mutta ajoin yöksi ’oikeaan kotiini’ muistelemaan menneitä onnellisia aikoja. Kunnes loppukesästä en enää halunnutkaan jäädä vanhaan kotiini yöksi.”
Tuula oli hyväksynyt muutoksen. Hän halusi elää huolettomampaa elämää palveluiden lähellä. Naapurit seinän takana luovat turvallisuuden tunnetta.
”Kun muuttomiehet levittivät paksun mattoni olohuoneeseen, tunsin huojennusta, iloa ja turvallisuutta. Vieläkin nurkissa on muuttolaatikoita, mutta ne vähenevät koko ajan. Olen tyytyväinen, että uskalsin tehdä muutoksen kypsillä kymmenillä.”
”En halua elää loppuelämääni yksin”
Vanhasta kodista Tuula kaipaa eniten tietysti miestään mutta myös avaraa tilan tuntua. Talossa ja pihalla oli tilaa hengittää ja viettää neljän pojan perheiden kanssa jouluja ja kesäisiä viikonloppuja.
Nyt Tuula tuntee kuitenkin ensimmäistä kertaa olevansa oman elämänsä paras asiantuntija, ja hän nauttii siitä. Vaikka harrastukset pitivät kiireisenä, jotain puuttui.
”En halua elää loppuelämääni yksin. Joku varmaan närkästyy, mutta tapasin aikuisten deittisovelluksen kautta Itä-Suomessa asuvan miehen. Vaihdoimme muutamia viestejä ja kutsuin hänet uuteen kotiini muuttolaatikoiden keskelle kahvittelemaan. Elämme vain kerran, tehkäämme elämästä mahdollisimman hyvä ja rakastettava.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2024.
Lue myös: Mies kuoli yllättäen, miten leski selviää yksinäisyydestä?
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti