Onnettomuus vei Tiinan työkyvyn – Uuvuttavaa arkea kannattelee usko vakuutusyhtiön voittamisesta: ”Ei ole epäilystä, etteikö asiani mene oikeudessa maaliin”

Tiina Sillgrén, 57, sai toiveidensa työpaikan lähes viisikymppisenä. Vain muutaman kuukauden kuluttua liikenneonnettomuus riisti häneltä työkyvyn ja ajoi hänet uuvuttavaan taisteluun elannosta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tiina Sillgrén on kokenut toisinaan olevansa kuin koekaniini, jonka niskavammaa ihmetellään ja kummastellaan. Yleensä samanlainen ­sivuttaissuuntainen retkahdusvamma löytyy onnettomuudessa kuolleilta, ei eloon jääneiltä.

Tiina Sillgrén, 57, sai toiveidensa työpaikan lähes viisikymppisenä. Vain muutaman kuukauden kuluttua liikenneonnettomuus riisti häneltä työkyvyn ja ajoi hänet uuvuttavaan taisteluun elannosta.
Teksti: Pia Tiusanen

Helsinkiläinen maanrakennusinsinööri Tiina Sillgrén osti itselleen 50-vuotislahjaksi uuden auton, sinisen Ford Fiestan. Oli syksy 2012, ja hän oli juuri aloittanut unelmiensa työn Vantaan kaupungilla. Tiinan tehtävänä oli huolehtia muun muassa maanrakennusurakoiden toteutuksesta ja kohteiden valvonnasta.

Tiinan elämä oli mukavaa ja melko huoletonta. Hänen haaveissaan oli suurempi asunto, ja läheinen ihmissuhdekin oli olemassa.

Kesällä 2013 matkalla työmaalle Tiina joutui moottoritiellä onnettomuuteen. Rinnakkaisella kaistalla ajaneesta rekasta puhkesi rengas, joka heilautti Fiestaa voimakkaasti sivusuunnassa.

Uuden auton ostaminen osoittautui yhdeksi Tiinan parhaista päätöksistä, sillä auton rakenteet kestivät ja se pysyi tiellä. Tiina jäi henkiin. Aivo- ja selkäydinvammalta uusi autokaan ei suojannut.

”Kun pääsin töihin, niskaani ja päätäni alkoi särkeä. Muistan ensimmäisen työmaan, jolla kävin tarkastuskäynnillä. Loppupäivästä en muista mitään”, Tiina Sillgrén kertoo.

”Illalla minulla oli aivan tajuton päänsärky, otin särkylääkkeen ja nukuin seuraavaan aamuun.”

Tiina hakeutui lääkäriin, eikä siitä kierteestä ole tullut loppua.

Työkyvytön työkykyinen? Arjen taloudellinen epävarmuus

Onnettomuuspaikalla Tiina Sillgrénin aivot raksuttivat kuin tietokone. Hän piti silmällä, ettei rekkakuski pääsisi karkuun. Mies oli paniikissa ja tiedusteli, mikä päivä oli. Tiinaa kiinnosti ennen kaikkea hänen nimensä ja puhelinnumeronsa, jotta vakuutusasiat saataisiin hoidettua.

Nykyisin Tiina painii leijonanosan valveillaoloajastaan onnettomuuden aiheuttamien ongelmien kanssa. Kyse ei ole vain monenkirjavista fyysisistä ja neuropsykologisista oireista, vaan myös elannosta.

”Äitini sanoo, että minusta on tullut äkäinen. Olen vastannut, että kenen tahansa pinna kiristyisi, jos pitäisi joka kuukausi elää epävarmuudessa, tulevatko tuet ja korvaako toimeentulotuki kaiken tarvittavan. Kuukausittainen tuki on noin 850 euroa.”

Muutos terveestä, itsenäisestä ja taloudellisesti hyvin toimeentulevasta insinööristä vammautuneeksi, apua tarvitsevaksi ja varattomaksi työkyvyttömäksi on ollut suuri. Tiinan tulot koostuvat työttömyyskorvauksesta, asumistuesta ja toimeentulotuesta. Kela, Keva ja vakuutusyhtiö pitävät Tiinaa täysin työkykyisenä.

”Kenen tahansa pinna kiristyisi, jos pitäisi joka kuukausi elää epävarmuudessa, tulevatko tuet ja korvaako toimeentulotuki kaiken tarvittavan.””

”Minulle olisi kuulunut eläke, vammaluokituksen mukainen vammaistuki ja monia muita etuuksia. Tosin aluksi Kela korvasi minulle kaksi kertaa aivovammakuntoutuksen. Nyt se on keksinyt minulle sairausdiagnoosin, minkä vuoksi sen ei tarvitse korvata edes lääkärin määräämiä kuntoutuksia.”

”Kelan mielestä minulla ei ole vammaa vaan rappeumasairaus. Kolarissa saamani piiskaniskavamman on nyt keksitty tulleen jo syntyessäni. Äitini tilasi synnytykseen liittyvät paperit, joiden mukaan olin kympin tyttö.”

Tiina ihmettelee, miksi kukaan ei ole aiemmin huomannut hänen vammaansa, jos se kerran on ollut vauvasta saakka. Kuinka kummassa oireet puhkesivat juuri onnettomuudessa?

Tiinalla on runsas lausuntoaineisto siitä, että hänen oireensa ovat peräisin nimenomaan kolarista. Tiinalla on voimakkaan paineiskun aiheuttamat aivovamma ja selkäydinvamma sekä niskan retkahdusvammasta jääneitä oireita. Hänellä on muun muassa lihaskramppeja, hermosärkyä, väsymystä, ärsykeherkkyyttä, tarkkaavuuden ongelmia ja muistivaikeuksia.

Tiinalla on usein nukahtamis­vaikeuksia. Hyvää unilääkettä on televisio-ohjelma ”Pitääkö olla huolissaan?” sekä stand up -komiikka. Ehkäpä tehokkain unentuoja on silti äänikirja.

Tiinalla on usein nukahtamis­vaikeuksia. Hyvää unilääkettä on televisio-ohjelma ”Pitääkö olla huolissaan?” sekä stand up -komiikka. Ehkäpä tehokkain unentuoja on silti äänikirja. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Myös ystävät väsyvät Tiinan taistelun seuraamisesta

”Tämä on ollut koko ajan yhtä hakemusten täyttämistä, kadonneiden liitteiden uudelleen toimittamista, rahan säästämistä ja ihmisen ajamista sellaiseen jamaan, että hän menettää luottotietonsa, omaisuutensa, asuntonsa ja koko sosiaalisen ympäristönsä”, Tiina Sillgrén kritisoi.

Hän on huomannut, että hänen lähipiirinsä on supistunut. Kymmenet ihmissuhteet työ- ja harrastus­piireistä ovat jääneet. Jäljellä on enää muutama ystävä, ja hekin alkavat uupua Tiinan ainaiseen taisteluun ja paperinpyörittelyyn. Silti hänen itsensä pitäisi jaksaa jatkaa.

”Turvaverkkoni muodostuu paljolti ulkopuolisista ihmisistä, lääkäreistä ja fysioterapeuteista. Heistä on tullut kuin kavereita, koska he ovat usein ainoita kontakteja. Esimerkiksi neuropsykologin kanssa juttelemme myös aivan tavallisista asioista, kuten mihin hän menee kesälomalla ja missä hän käy golfaamassa.”

Tiina kuvailee olevansa läheisilleen luotettava, huumorintajuinen, auttavainen ja eteen­päin potkiva, mutta myös vaativa. Vamman vuoksi hänen pinnansa on lyhentynyt, mutta samanaikaisesti hänestä on tullut väkisinkin aiempaa avoimempi.

Pesunkestävänä introverttina, sisäänpäin suuntautuneena luonteena, Tiina on joutunut pakon edessä avautumaan yksityisasioistaan moneen suuntaan. Hän kertoo joutuneensa kertomaan lääkäreille asioita, joita ei olisi ennen kertonut kenellekään. Kelalle hän on tilivelvollinen jokaisesta eurosta, lääkäreille elintoiminnoista.

Itsetunto koetuksella

Tiina Sillgrén on huomannut, että esimerkiksi lääkärin vastaanotolla aivovammapotilaan odotetaan olevan tietynnäköinen. Odotushuoneesta etsitään katseella ihmistä, joka olisi hieman homssuinen, hoitamaton. Aivovammaiselle saatetaan puhua korostetun hitaasti, vaikka siihen ei ole läheskään joka tapauksessa tarvetta. Toisessa ääripäässä aivovammaista ei mielletä sairaaksi ollenkaan, jos vamma ei näy ulospäin.

”Jotkut läheisenikin unohtavat sairauteni, kun tapaamme virkeiden tuntieni aikana. Minulle on määritelty 60-prosenttinen vamma, eli käyttötehoa on jäljellä 40 prosenttia. Jos teen liikaa päivässä, saatan nukkua suurin piirtein kaksi päivää.”

Kevan mielestä Tiinalle tekisi hyvää mennä töihin edes lyhyeksi aikaa päivittäin.

”Vammani estää työskentelyn, vaikka Kela ja Keva väittävätkin minulla olevan työkykyä jäljellä riittävän toimeentulon hankkimiseksi. Kukaan ei ole kertonut, mitä riittävä toimeentulo tarkoittaa.”

Tiina Sillgren kertoo keskittyneensä pikkutyttönä piirtämiseen, ei niinkään kävelemiseen. ”Kun kiinnostus laajeni taiteista liikkumiseen, olin nopea menijä.”

Tiina Sillgren kertoo keskittyneensä pikkutyttönä piirtämiseen, ei niinkään kävelemiseen. ”Kun kiinnostus laajeni taiteista liikkumiseen, olin nopea menijä.”

Hänelle on yritetty etsiä kevyempää työtä.

”Työni pitää liittyä ammattiini. Uudelleenkoulutus ei ole edes vaihtoehto, koska muistini kuormittuu.”

Tiinalla oli nousujohteinen työura. Hänen on ollut vaikea luopua työstään, jossa hän oli tehokas ja hyvä. Itsetunto on ollut koetuksella. Nyt on helpompaa, kun niin moni on lomautettu tai irtisanottu. Utelut työpaikasta ovat vähentyneet.

”Suomalaiset ajattelevat, että vain töissä käyvä on hyvä ihminen. Kyllä minä hyödytän nytkin yhteiskuntaa. Minulla on täysi Yle-vero ja veroprosentti noin 20 siitä pienestä summasta, jonka saan.”

Unelmat auttavat

Tiina Sillgrénillä oli insinöörinä kohtuullisen hyvä palkka. Nyt hänen on venytettävä jokaista euroa.

”Ymmärrän ihmisiä, jotka myyvät netissä maljakkoa ja tiputtavat hintaa, jos ostaja vain pystyy hakemaan heti. On pakko saada rahaa ruokaan.”

Tiina ei ole myynyt omaisuuttaan henkensä pitimiksi. Hänestä on tärkeää, että elämässä on jotain piristävää, kuten kirpputorilöydöt. Hänelle iloa tuottavat muumimukit ja pitsiliinat, mutta kaikki ostot on tehtävä edullisesti. Halvalla on hankittava myös perusvaatetus.

”Minulla on monta ihanaa, suurella taidolla käsin virkattua pöytäliinaa, joista viimeisimmässä on kirjottuja kukkia. Olen tehnyt löytöni kahdella tai neljällä eurolla. Ne ovat sopivan hintaisia, ja niistä tulee löytämisen ilo.”

Sekin ilahduttaa, että kirpputoreilla ihmiset ovat tulleet jo tutuiksi ja vilkuttavat iloisesti tervehdykseksi.

”Töissä puhelin soi koko ajan, kun urakoiden vastaavat soittelivat ja pyysivät käymään. Onnettomuuden jälkeen minulla ei ollut oikeastaan mitään muuta odotettavaa kuin Kelan kirjeet.”

Kun kirjeitä tulee, Tiina kerää ne telineeseen nippuun eikä avaa niitä heti. Ei varsinkaan perjantaisin, jolloin ne yleensä tulevat. Hän ei halua pilata viikonloppuaan. Näin hän ohjeistaa nettipalstoilla myös kohtalotovereitaan toimimaan.

Parhaillaan Tiina käräjöi vakuutusyhtiötä ja Kelaa vastaan. Hän on laskenut, kuinka paljon on menettänyt eläkettä ja muita etuuksia vuosien varrella. Summa ei ole pieni, ja hän uskoo vuorenvarmasti voittavansa oikeudessa. Hän ei aio tyytyä vähään.

Usko vakuuttajan päihittämiseen on niin vakaa, että osa läheisistä toppuuttelee. He eivät halua Tiinan unelmoivan uudesta autosta ja vanhasta hirsitalosta. Talo ei olisi mummonmökki, vaan vähän isompi. Sinne mahtuisivat Tiinan vanhat huonekalut, ja avaraa tilaakin jäisi. Naapureita ei olisi aivan kyljessä.

”Läheiseni varoittavat, etten nyt turhaan tässä vaiheessa unelmoisi. Moni on ottamassa alas ilmapalloani. Mutta kun se on osittain se, miksi jaksan. Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö asiani mene oikeudessa maaliin.”

Lue myös: Yksi väärä sana ja tarkat magneettikuvat pilasivat Reinen vakuutuspäätöksen – Näin neuvoo juristi toimimaan vakuutuslääkäreiden päätöksien kanssa

X