Mikael ei koskaan kävele tai puhu, sanoivat lääkärit – Petri Turtiainen todisti sinnikkyydellään poikansa ennusteet vääriksi

Kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen Mikael Turtiaisen tulevaisuudesta tehtiin ensimmäinen ennuste.

Sen mukaan raitiovaunun alle jääneellä Mikaelilla oli yhden prosentin mahdollisuus selvitä hengissä. Jos hän jäisi henkiin, hän ei koskaan tulisi liikkumaan tai puhumaan.

Kun Petri Turtiainen kuuli poikansa ennusteen, hän ei musertunut ja vaipunut epätoivoon. Hän keskitti ajatuksensa siihen, miten ennustetta muutetaan.

Se oli ongelma, johon piti löytää ratkaisu, eikä sitä voisi jättää kokonaan muiden käsiin.

”Vanhempien tehtävä on luoda lapselle mahdollisimman hyvät edellytykset omaehtoiseen elämään”, Petri Turtiainen sanoo.

Harva kuitenkaan tekee sen kahdesti.

Mikael Turtiainen vammautui 19-vuotiaana, neljä päivää lakkiaistensa jälkeen – juuri omaehtoisen, itsenäisen elämänsä kynnyksellä.

”Siitä alkoi meidän uusi tekeminen”, Petri sanoo koruttomasti.

Kahdentoista vuoden tekemisen jälkeen Tuusulan asuntomessuilla esitellään talo, jollaista ei ole Suomessa aiemmin rakennettu.

Mikael – todellinen selviytyjä

Valkoiset, pulpettikattoiset talot sijaitsevat tien päässä. Viikkoa ennen juhannusta niiden edessä on iso hiekkakasa. Koronan siirtämien asuntomessujen alkamiseen on vielä reilusti aikaa.

Mikael Turtiaisen tuleva koti on täällä, parin kilometrin päässä hänen vanhempiensa kodista. Samaan pieneen pihapiiriin muuttaa myös hänen henkilökohtainen avustajansa.

Mikael heittää valokuvauksen jälkeen nopeat hyvästit ennen lähtöään. Hän on antanut paljon haastatteluja asuntomessujen alla ja aiemminkin. Kävi nimittäin niin, ettei ensimmäinen ennuste toteutunut alkuunkaan.

Itse asiassa Mikael on muuttanut käsityksiä aivovammaisten mahdollisuuksista kuntoutua. Hän on todellinen selviytyjä. Siihen tarvittiin paras mahdollinen asiantuntija-apu ja yhteiskunnan tuki, mutta ennen kaikkea siihen tarvittiin vanhemmat, jotka eivät uskoneet ennusteita.

”Tämä on ollut meidän yhteinen asia koko ajan. Me ollaan tehty ihan kaikki yhdessä, ja sen vuoksi olemme siihen ylipäänsä pystyneet”, Petri kertoo vanhempien yhteistyöstä. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Petri Turtiainen kertoo nyt vanhempien taistelusta Mikaelin mahdollisuuksien ja oikeuksien puolesta.

Hän ei itse tosin käytä niin voimakkaita sanoja kuin ”taistelu”.

Isä kertoo tarinansa Villa Mikaelin keittiön pöydän ääressä niin hiljaisella äänellä, että se uhkaa välillä hukkua rakentamisen melun alle. Hänen rauhaansa ei kuitenkaan helpolla hätkäytetä.

”Kun näkee tarpeeksi vaikeita asioita, niin tietää, että monistakaan asioista ei kannata tehdä minkäänlaista ongelmaa.”

Hääpäivän lahja

Mikaelista tuli perheensä ainoa lapsi. Perhe oli tiivis kolmikko, joka teki paljon yhdessä. Vanhemmat olivat mukana pojan tanssiharrastuksessa, lomilla matkusteltiin ja käytiin museoissa.

Mikael oli taiteellisesti lahjakas. Hän voitti 14-vuotiaana hip hopin MM-hopeaa ja opetti tanssia lukiovuosinaan. Lukion jälkeen hänen oli tarkoitus lähteä Los Angelesiin jatkamaan laulun ja musiikkituottamisen opintojaan.

Laulutunnille Mikael Turtiainen oli menossa silloinkin, kesäkuun alussa 2008, kun hän jäi raitiovaunun alle. Hänet leikattiin heti, minkä jälkeen hän oli koomassa kolme viikkoa.

”Ensimmäinen ennuste oli aivan kauhea”, Petri Turtiainen sanoo.

”Mutta me päätettiin vaimon kanssa, että asia ei ole näin.”

Petri lähti heti ennusteen kuultuaan hakemaan kotoa Mikaelin iPodin ja pienet kaiuttimet. Teho-osastolta saatiin lupa soittaa vanhaa funk-musiikkia Mikaelin vuoteen ääressä vuorokauden ympäri.

​​​​​​​”Mikaelin ensimmäinen ennuste oli aivan kauhea”, Petri Turtiainen muistelee. ”Mutta me päätettiin vaimon kanssa, että asia ei ole näin.” Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Kolmen viikon kuluttua onnettomuudesta oli vanhempien 30-vuotishääpäivä. Vanhemmat etsivät kaupoista vahvasti tuoksuvan ruusun, jonka he toivat sairaalaan.

”Kun ruusu vietiin Mikaelin nenän eteen, hänen silmänsä aukesivat. Se oli…”

Se oli sellainen hetki, ettei isä saa sanotuksi.

”Alkuvaiheessa se, mitä me tehtiin… Ei sitä kukaan uskonut, että niin voi tehdäkään.”

Mikaelin kuntoutuminen ensimmäisen yhdentoista kuukauden aikana ällistytti lääkärit. Siitä huolimatta pidettiin itsestään selvänä, että Mikael jatkaisi elämää jossakin hoivayksikössä. Lähin mahdollinen paikka, jossa Mikael olisi voinut saada tarvitsemaansa hoitoa, olisi sijainnut Jyväskylässä.

Vanhempien ajatusta siitä, että Mikael asuisi heidän luonaan kotona, pidettiin mahdottomana.

”Alkuvaiheessa se, mitä me tehtiin… Ei sitä kukaan uskonut, että niin voi tehdäkään.”

Isän yövuorot

Aamuisin Petri Turtiainen heräsi seitsemältä, teki pikaiset aamutoimet, päästi avustajan sisään ja lähti töihin. Marjo-vaimo oli jäänyt Mikaelin omaishoitajaksi, mutta hoitamaan tarvittiin aina vähintään kaksi ihmistä.

Töiden jälkeen Petri kävi kaupassa ja teki päivällisen jälkeen paperihommia noin yhdeksään. Sen jälkeen hän meni vuoteessa jo olevan Mikaelin viereen patjalle ja katseli tämän kanssa televisiota ennen nukkumaanmenoa.

Öisin Petri heräsi noin 45 minuutin välein hoitamaan Mikaelia, joka sai lihaskramppeja. Fysioterapeutti oli opettanut, miten krampit saadaan laukeamaan, mutta joskus ne saattoivat kestää lähes tunninkin – alkaakseen pian uudelleen.

Aamulla Petrin oli kuitenkin herättävä taas töihin.

”Äidithän joutuvat heräilemään, kun lapset ovat pieniä. Se oli minulle vähän samanlainen aika. Minua auttoi se, että tarvitsen vain viisi tuntia yöunta, joten en ajanut itseäni ihan piippuun. Ensimmäisen vuoden jälkeen se rupesi pikkuisen helpottamaan, ja herätyksiä oli ehkä vain pari kertaa yössä.”

Vuonna 2000 tehty perhematka Pariisiin on jäänyt nostalgiseksi muistoksi ajasta, jolloin elämä vielä näytti paljon tavallisemmalta. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Mikaelin tilanne parani

Jaksamista auttoi myös tieto siitä, että kannatti jaksaa. Tutkimusten perusteella Mikaelin tilanne parani koko ajan.

Itse asiassa se paranee edelleen, kahdentoista vuoden jälkeenkin. Kun Mikael vammautui, uskottiin vielä, että kahden vuoden jälkeen kuntoutumisessa ei enää tapahdu kehitystä.

”Mikael on osoittanut, että voidaan kuntouttaa hyvin pitkällä aikajänteellä ja mennä koko ajan eteenpäin.”

Omaan asuntoon, kun onnettomuudesta oli kuluut neljä vuotta

Neljän vuoden kuluttua onnettomuudesta Mikael Turtiainen muutti jo omaan asuntoon Helsinkiin. Tuusulan Villa Mikael on kuitenkin sellainen talo, jossa hän voi pärjätä ison osan päivästä ilman avustajaa. Petri on laskenut, että yhteiskunnalle tulee säästöä avustajan kuluista noin 30 000 euroa vuodessa.

Siitä huolimatta yhteiskunta ei ole halunnut tukea asunnon tiettyjä muutostöitä, kuten alas laskeutuvia keittiön hyllyjä. Petrin mukaan Mikaelin lähtökunta Helsinki ei halua maksaa kuin murto-osan ratkaisuista, joista muuttokunta Tuusula hyötyy myöhemmin, kun avustajakulut pienenevät.

Ja nyt tullaan sellaisiin asioihin, joista puhuessaan rauhallisen Petrinkin ääni kiristyy.

Asenne vammaisia kohtaan – Taistelu lattiasta

Yllättävin asia, jonka Petri Turtiainen on poikansa vammautumisen jälkeen joutunut kohtaamaan, on ollut ihmisten ja yhteiskunnan asenne vammaisiin.

”Oikeastaan vain sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat itse olleet tekemisissä vammaisten kanssa, löytyy ymmärrystä. Valtaosa ei halua ajatella, että vammaisilla on samanlaiset oikeudet. Miksei vammaisella voisi olla asiat hyvin? Ajatellaan, että kyllä niille joku pieni koppi riittää.”

Mikaelin taloprojektissa Petri on ollut tiiviisti mukana alusta asti, niin suunnittelussa kuin rakentamisessa. Sen myötä on tullut uusia ikäviä yllätyksiä muun muassa lainsäädännön suhteen.

Mikael Turtiainen voi nyt aloittaa niin omaehtoisen elämän, kuin suinkin mahdollista. Tätä hetkeä on odotettu. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Suurin taistelu käytiin talon lattiasta. Lain mukaan omakotitalon lattian pitää olla 30 senttiä pihaa korkeammalla, millä on tietysti tarkoitus estää kosteusvauriot. Pyörätuolilla liikkuvalle kulku taloon ei kuitenkaan tällöin ole esteetön – pihalle tuskin edes mahtuisi riittävän pitkää ramppia.

”On kuitenkin täysin tiedossa, miten ongelma poistetaan. Se on ihan normaalia rakennustekniikkaa, jota käytetään paljon julkisessa rakentamisessa.”

Lyhyesti kuvailtuna Mikaelin talo seisoo ikään kuin vettä läpäisemättömän altaan sisällä. Lisäksi piha oli rakennettava siten, ettei se painu ajan myötä. Ratkaisu on paitsi kallis myös tiettävästi ensimmäinen laatuaan omakotitaloissa Suomessa. Turtiaisia onkin pyydetty kirjoittamaan taloprosessi kaikkine vaiheineen auki, jotta siitä voisivat hyötyä muutkin.

Omaehtoisempi elämä odottaa

Talon ansiosta Mikael Turtiainen voi elää niin omaehtoista elämää kuin hänen tilanteessaan on mahdollista.

”Hän tulee tarvitsemaan apua todennäköisesti koko loppuelämänsä, mutta voi olla kuitenkin osan aikaa itsekseen ja päättää itse, mitä tekee. Silloin minullakin on hyvä olla.”

Petri on julkisuudessa toiminut puhemiehenä myös vaimonsa puolesta, koska Marjo ei halua osallistua haastatteluihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vanhempien suhde olisi Mikaelin kuntoutusvuosina vain lujittunut.

”Tämä on ollut meidän yhteinen asia koko ajan. Me ollaan tehty ihan kaikki yhdessä, ja sen vuoksi olemme siihen ylipäänsä pystyneet”, Petri sanoo.

Hän myöntää, ettei elämään ole Mikaelin vammautumisen jälkeen mahtunut kovin paljon muuta.

”Se on ollut realiteetti. Mutta tämä talo mahdollistaa enemmän omaa elämää myös meille.”

Lue myös: Modernia puurakentamista ja ympäristötaidetta – Katso tärpit tämän vuoden Asuntomessuille