Sari Manninen juurtui Keniaan ja elää unelmaansa – arki soljuu omaa hotellia pyörittäen: ”Täällä koen olevani vapaa”

Sari Manninen rakastui Kenian savannimaisemiin, villieläimiin ja ihmisiin 90-luvun loppupuolella. Kuusi vuotta sitten hän toteutti unelmansa ja rakensi hotellin kotinsa yhteyteen Naivashassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aamukahvilla vailla kiirettä. Sarista tuntuu, että Afrikan auringon alla hänellä on tilaa olla oma itsensä. ”Täällä koen olevani vapaa.” © Päivi Arvonen

Sari Manninen rakastui Kenian savannimaisemiin, villieläimiin ja ihmisiin 90-luvun loppupuolella. Kuusi vuotta sitten hän toteutti unelmansa ja rakensi hotellin kotinsa yhteyteen Naivashassa.
Teksti: Päivi Arvonen

Sari Manninen, 55, istuu juomassa aamukahvia Samburun kansallisella suojelualueella Keski-Keniassa. Leppeä tuuli hyväilee kasvoja.

Sari nauttii harvinaisesta vapaahetkestä. Yleensä hän on täällä matkanjohtajana ja suomalaisryhmän kiertomatkaoppaana, jolloin kahvi usein jäähtyy kuppiin. Asiakkaat janoavat Sarilta tietoa savannin eläimistä ja elämästä Keniassa: faktaa ja kiehtovia tarinoita liki kolmen vuosikymmenen kokemuksella.

Sari osaakin neuvoa, miten toimia, jos äärimmäisen uhanalainen pensassarvikuono yllättää savannilla. Silloin kannattaa mennä seisomaan kiinni autoon, jotta eläin hahmottaa ihmisen osaksi autoa.

Nyt isompia eläimiä ei ole näköpiirissä. Loistokottaraisen turkoosinsiniset sulat hehkuvat auringossa. Hieman kauempana keinahtelee sihteeri-lintu.

Kahvihetken katkaisee kännykän viestiäänen kilahdus, joka saa Sarin huokaamaan syvään. Viesti tulee kotoa Naivashasta. Hotellin työntekijä kaipaa Sarin, hotellinjohtajan, mielipidettä asiaan, joka olisi hyvin voinut odottaa Sarin kotiinpaluuta.

”En voi koskaan olla vapaalla. Hotellinjohtajan vastuu painaa koko ajan.”

Sari Mannisen perheeseen kuuluu kaksi rescuekoiraa Judy (kuvassa) ja Timmy, kissa Missu ja kolme kanaa. Seinämaalaukset Sari on tilannut paikalliselta taiteilijalta Joel Kararulta. © Päivi Arvonen

Sari Mannisen perheeseen kuuluu kaksi rescuekoiraa Judy (kuvassa) ja Timmy, kissa Missu ja kolme kanaa. Seinämaalaukset Sari on tilannut paikalliselta taiteilijalta Joel Kararulta. © Päivi Arvonen

Villieläinpuistonhoitajasta matkaopas

Sarvikuonoista ja muista savannieläimistä Sari oppi paljon opiskellessaan Kenia Wildlife Service Training -instituutissa villieläinpuistohoitajaksi. Hän sai tutkinnon valmiiksi vuonna 2013.

”Pääsin työharjoittelussa hoitamaan Ol Pejetan suojelualueella maailman viimeistä zairenleveähuulisarvikuonourosta Sudania. Se tykkäsi, kun sitä rapsutti korvan takaa.”

Sudan-sarvikuono jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi vuonna 2018.

”Viime vuoden lopulla kävin Ol Pejetassa sarvikuonojen hautausmaalla. Se on koskettava paikka. Suurin osa sinne haudatuista sarvikuonoista on salametsästetty. Työharjoittelussa oli koskettavaa nähdä, miten aikuiset miehet itkivät sarvikuonojen kohtaloa.”

Sari lienee ainoa länsimaalainen, joka on suorittanut Keniassa vuoden mittaisen villieläinpuiston työntekijän tutkinnon. Kokemuksista nelikymppisenä ulkomaalaisena opiskelijana parikymppisten kenialaisten keskellä syntyi kirja Afrikkalainen kouluvuosi (Mediapinta, 2014).

”Haaveeni oli työllistyä Keniassa kansallispuistoon tai suojelualueelle, mutta niitä paikkoja ei ole tarjolla ulkomaalaisille.”

Vuoden koulutukseen hän haki, koska halusi jäädä Keniaan. Ensimmäisen kerran hän tuli maahan vuonna 1997 Aurinkomatkojen oppaana.

”Hyvin pian luonto, eläimet ja ihmiset lumosivat minut täysin.”

Sari työskenteli vuosia Aurinkomatkojen oppaana: osan vuotta Keniassa ja muualla Afrikassa. Sitten työkomennukset Afrikkaan loppuivat.

”Halusin jäädä Keniaan. Täällä koen olevani vapaa. Täällä on tilaa toimia ja elää omannäköistä elämää enemmän kuin Suomessa.”

Sari jäi ensin opintovapaalle. Lopulta hän irtisanoutui Aurinkomatkoilta.

Naivasha yrittäjän kotikaupungiksi

Ainoa keino jäädä Keniaan pysyvästi oli investointi, jonka kautta saisi pysyvän oleskeluluvan.

”Olin haaveillut pienestä hotellista, joka olisi myös kotini. Aloin etsiä sopivaa taloa ja tonttia Naivashasta, jossa olin asunut jo useamman vuoden.”

Oppaan palkoillaan Sari oli ostanut asunnon Turusta.

”Myin asunnon. Kun löysin talon ja tontin, pistin likoon myös säästöni. Lainarahalla ei onneksi ole tarvinnut toimia.”

Naivashan pikkukaupunki valikoitui Sarin kotikaupungiksi erityisesti sijainnin ja luonnon perusteella. Pääkaupunki Nairobi on sadan kilometrin ja noin kahden tunnin automatkan päässä.

”Siellä käyn lähinnä hoitamassa viranomaisasioita ja vaateostoksilla.”

Naivashan valttina Sari pitää rauhallisuutta, turvallisuutta sekä luontoa: seeprat laiduntavat vapaina joskus ihan kotiportin tuntumassa. Vihermarakattikin on muutaman kerran kiivennyt puutarhaan aidan yli korkeiden puiden latvustojen kautta.

”Olen aina kokenut oloni Keniassa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Pääkaupungissa on joskus levottomuuksia esimerkiksi vaaleihin liittyen, mutta terrori-iskuja matkailijoita tai ulkomaalaisia kohtaan ei ole ollut. Ulkoministeriön matkustustiedotteenkin mukaan luontokohteissa lomailevia kohtaan ei kohdistu erityistä uhkaa”, Sari kertoo.

Sarin unelma, Aloepark Art Hotel Naivasha, avautui asiakkaille vuonna 2018. Rakennus- ja remonttitöitä Sari oli tehnyt vuoden. Hotellissa on 11 yksilöllistä huonetta, viihtyisä puutarha ja myös Sarin koti.

Sari uskoo, että hänen arkensa saattaa monesta näyttää ruusuiselta.

”Naivashan ilmasto on ihanteellinen: koko vuosi kuin Suomen kesä parhaimmillaan. Arki on kuitenkin muuta kuin ainaista auringonpaistetta.”

Kenian byrokratian lupaviidakko yllätti Sarin.

”Luulisi, että täällä ei syynättäisi kaikkea niin pilkuntarkasti. Aina asiat kuitenkin järjestyvät, ja ihmiset ovat avuliaita.”

Sarilla on jo uusi unelma – toinen hotelli Intian valtameren kuohujen äärelle

Afrikan mantereella asioilla on oma aikataulunsa, joka ei noudata länsimaisen ajattelun logiikkaa.

”Joskus jokin asia kestää hermoja riipivän kauan. Seuraavan kerran sama asia voi järjestyä silmänräpäyksessä.”

Paikallisten tapa elää hetkessä ja olla suunnittelematta tulevaisuutta lyö välillä kapuloita hotellinjohtajan rattaisiin. Se saa hermot kiristymään.

”Kertaakaan en kuitenkaan ole katunut valintojani. Jokainen yrittäjä tietää, että työpäivät ovat pitkiä. Kun rakastaa työtään, jaksaa.”

Pandemian aika oli Sarille erityisen haasteellista, sillä asiakkaat hävisivät hotellista. Samalla loppuivat kiertomatkaoppaan työt suomalaisille matkanjärjestäjille.

”Ihanat kenialaiset ja Keniassa asuvat ulkomaalaiset kanta-asiakkaani palasivat heti kun liikkumisrajoitukset poistuivat. Se antoi toivoa ja vahvisti uskoa, että tästäkin selvitään.”

Haasteista huolimatta Sarilla on jo uusi unelma; toinen hotelli rannikolla Intian valtameren kuohujen äärellä Mombasan lähellä.

”Näen tulevaisuuteni Keniassa, ainakin niin kauan kuin terveyttä riittää. Haaveilen, että minulla olisi toinen hotelli ja toinen koti rannikolla Malindissa. Siellä on kuumaa, mutta vanhenevat luuni kaipaavat lisää lämpöä.”

Afrikassa villieläimet ilona

Sarin kodin lähellä on yksityinen Sanctuary farm – suojelualue, jossa voi kävellä villieläinten keskellä.

”En ikinä kyllästy seeproihin, kirahveihin tai pahkasikoihin. On mahtava hetki, kun hiljaisuudessa kuulee seepran nyhtävän ruohoa. Joskus ne nyhtävät sitä melkein tennareiden alta”.

Maasai Maran suojelualuetta Sari pitää Kenian ”kruununjalokivenä”, mutta kotikaupungin Naivashan kohteet, etenkin Sanctuary farm on hänen ”pikkuparatiisinsa”.

Myös koti ja Aloepark-hotelli on paratiisimainen keidas, jossa Sarin lisäsi viihtyvät myös asiakkaat sekä Sarin ”perheenjäseneläimet”: rescuekoirat Timmy ja Judy, kissa Missu sekä kolme kanaa ja kaksi kania.

Voimavarana on myös vapaaehtoistyö niin eläinsuojelun kuin slummi- ja orpolasten parissa.

”Lasten hankkiminen ei koskaan ollut omalla agendallani, mutta minulla on epävirallinen kummityttö, jota koulutan. En osaa leikkiä lasten kanssa, mutta minulle tuottaa iloa nähdä, että lapset saavat käydä koulua.

Sari koordinoi myös suomalaisten ystäviensä ja tuttaviensa avustuksia, jotka mahdollistavat 50 lapsen koulunkäynnin.

Sari rakastaa kierrätystä. Vanha teepannu on saanut kylkeensä leopardin pilkkuja ja uuden elämän kukkaruukkuna. © Päivi Arvonen

Sari rakastaa kierrätystä. Vanha teepannu on saanut kylkeensä leopardin pilkkuja ja uuden elämän kukkaruukkuna. © Päivi Arvonen

Sari Manninen on Suomen Karen Blixen

Kemiössä ja Perniössä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Sari ei muista Afrikan mantereen olleen hänelle lapsena mitenkään läheinen.

”Pelasin Afrikan tähteä. Perheen kanssa matkailtiin Euroopassa. Käytin kaikki kesätyörahani matkailuun, mutta Afrikan mantereella en käynyt.”

Sari törmää jatkuvasti ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin nykyiseen kotimaahansa liittyen.

”Kenia on kehittynyt demokratia. Hygieniataso on korkea. Täällä on harvinaista nähdä käärmeitä luonnossa.”

Monien ihannoiman Karen Blixenin elämään Sari tutustui vasta aikuisiällä.

”Hän oli todella rohkea nainen, joka onnistui saamaan aikaan paljon ja auttamaan monia, vaikka henkilökohtaisessa elämässä olikin paljon vaikeuksia.”

Sari kuulee usein monien ihailevan hänen rohkeuttaan. Onpa häntä kutsuttu myös Suomen Karen Blixeniksi.

”Elän itseni näköistä elämää, juuri minulle oikeaa. Olen tyytyväinen, että olen uskaltanut toteuttaa unelmani. Jos en olisi seurannut sydäntäni, olisin varmasti katunut. Anna-Leena Härkönen on todennut osuvasti: Jos unelmia lantrataan, jää vettä vaan.”

Sarin kohtaama yleinen ennakkoluulo on myös se, että nainen olisi maassa miehen vuoksi.

”Elämässäni ei ole pitkäaikaista parisuhdetta. Toivoisin löytäväni ihmisen, joka tuo suhteeseen enemmän kuin ottaa. En kaipaa ketään lisätaakaksi, vaan jakamaan niin elämän ilon hetket kuin ongelmanratkaisutilanteetkin.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/2023.

Lue myös: Petri Pellikka tutkii maankäytön muutoksia Kenian Taitavuorilla: ”Täällä on kaikki ruohosavannista sademetsään”

Petri Pellikka on otettu osaksi paikallisyhteisöä Taitavuorilla. Hänelle on annettu nimikin, ’Mwakilemba’, joka voidaan kääntää: Hän, joka asuu metsässä tai Metsän kuningas. <span class="typography__copyright">© Päivi Arvonen</span>

Petri Pellikka on otettu osaksi paikallisyhteisöä Taitavuorilla. Hänelle on annettu nimikin, ’Mwakilemba’, joka voidaan kääntää: Hän, joka asuu metsässä tai Metsän kuningas. © Päivi Arvonen

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X