Sakarin ja Tiian koti Tartossa huokuu 1930-luvun tunnelmaa ja elämän jälkiä: ”Halusimme asuntomme olevan virolaisen hengen mukainen”

Vuonna 2003 ostimme vaimoni Tiia Neuvosen kanssa kaksi kaksiota tarttolaisesta kaksikerroksisesta puutalosta. Annoimme kaksiot vuokralle, sillä asuimme tuolloin työsuhdeasunnossamme Tampere Majalla, joka on Tampereen kaupungin näyttely-, kokous- ja kulttuurikeskus täällä Tampereen ystävyyskaupunki Tartossa.

Vuokratuloilla lyhensimme kaksioiden ostoon ottamaamme pankkilainaa.

Olimme alun perin siinä uskossa, että hirsirakenteinen talo on rakennettu 1930-luvulla. Mutta sittemmin selvisi, että rakennus on huomattavasti vanhempi, mahdollisesti rakennettu jo 1800-luvun lopulla.

Ennen muuttoamme Tampere Majalta tähän taloon teetimme asunnossamme täydellisen sisäremontin. Annoimme palkkaamallemme sisustussuunnittelijalle ohjeeksi luoda asuntoomme 1930-luvun tyylin ja tunnelman.

Vuonna 1918 ensimmäisen kerran itsenäistyneessä Virossa 1930-luku mielletään virolaisen identiteetin vahvistumisen ja kadotetun ajan nostalgiseksi aikakaudeksi.

Se ilmapiiri on yhä tänäkin päivänä täällä aistittavissa. Me halusimme asuntomme olevan virolaisen hengen mukainen. Joten tämä on virolainen ja erityisesti tarttolainen talo ja asunto.

Tiia ja Sakari Neuvonen sekä perheen Enigma-koira viihtyvät 1800-luvun lopulla rakennetussa hirsitalossa. Sillä on keskeinen sijainti Tarton keskustassa. © Pauliina Salonen

Talon ikkunat on uusittu 1930-luvun mallin mukaisiksi. © Pauliina Salonen

Eteisen naulakon päällä on lasiovinen maustehyllykkö. © Pauliina Salonen

Tarton kodissa saha pärisi

Kahdeksan vuotta sitten moottorisaha pärisi talossamme. Sahasin seinään aukon, kun tein kahdesta kaksiostamme yhden neljän huoneen asunnon.

Omin käsin sahaamastani oviaukosta on suora pääsy ”miesluolaani”, jossa minulla on pöytätietokone, kirjahylly ja vanha, arviolta 1930-luvulta peräisin oleva hella.

Olohuoneemme kirjahyllyssä ovat kaunokirjalliset teokset ja makuuhuoneessa taidekirjat, mutta työhuoneessani minulle tärkeimmät tietokirjat.

Kun laitan uuniin tulet ja pannun hellalle, kuulen työskennellessäni kotoisan tulen huminan. Kahvia juodessani makaan sohvalla ja katselen kirjojen kansia. Se on minulle melkein sama kuin kahvittelisin ystävien kanssa.

Työhuoneessa on hella kahvinkeittoa varten oma puulämmitteinen hella. © Pauliina Salonen

Neuvosten makuuhuoneessa vallitsee hillityillä väreillä ja viherkasveilla luotu harmonia. © Pauliina Salonen

Nojatuolia koristaa inkerinsuomalaisen ystävän kutoma matto. © Pauliina Salonen

Tiia Neuvosen intohimo on pitsireunusten tekeminen pyyheliinoihin. © Pauliina Salonen

Köyhän marmoria ja ”neukkuajan” kaiku

Neuvostoliiton miehityksen aikana Viro kärsi asuntopulasta. Tämän talon huoneistoista jaettiin noin kymmenkunta pientä asuntoa. 1940-luvun lopulla tai 1950-luvun alussa taloon rakennettiin myös kivinen rappukäytävä. Se pitäisi pian remontoida.

Rappukäytävän kolkkoudessa on yhä ”neukkuajan” kaiku.

Talo sijaitsee suojelualueella, ja talon julkisivu museoviraston suojelema. Remontin yhteydessä asuntomme sisätiloista kuitenkin poistettiin pinkopahvit, likaiset tapetit ja rumat rappaukset.

Hirsirakenteisen, huonekorkeudeltaan noin kolmen ja puolen metrin korkean talon hengen säilyttämiseksi emme halunneet vuorata asuntoamme kipsilevyillä. Käytimme rakennukseen vanhoja materiaaleja. Esimerkiksi eristeenä on ruokomatto.

Vanhat puuikkunat vaihdettiin varta vasten entisten mallin mukaan tehtyihin uusiin ikkunoihin.

Lämmitämme asuntomme kahdella uunilla ja hellalla, mutta keittiön ja saniteettitiloihin on asennettu lattialämmitykset.

Korkeat uunimme edustavat perinteistä virolaista uunityyppiä. Kun vaimoni Tiia tulee talvipakkasella kotiin, hänellä on tapana mennä lämmittelemään painamalla selkänsä vasten lämmintä uunikylkeä.

Uunin lämpö ja puiden tuoksu luovat hänelle kotiin tulemisen tunnelmaa – ja totta kai myös minulle.

Käytävän lattian kuviointia voi kutsua ”köyhän miehen marmoriksi”. Lattian puupinnoitteessa näkyvät jo hieman myös elämisen jäljet.

Tietynlainen huolettomuus ja suurpiirteisyys kuuluvat kotikaupunkimme Tarton ja sen asukkaiden akateemiseen ja hieman boheemiin henkeen.

Neuvostoaika huokuu vielä talon kahtia jakavassa kivisessä portaikossa. © Pauliina Salonen

Keittiön kaapistot on uusittu 1930-luvun tyylin mukaisiksi. © Pauliina Salonen

Eteisen lattiassa näkyy elämisen jälkiä. © Pauliina Salonen

Tartto on Emajoen Ateena

Kun etsimme Tartosta omistusasuntoa, tämä nykyinen asunto tuntui heti ovelta sisään astuessamme omalta.

Talon ja asunnon lisäksi meille merkitsee paljon asunnon sijainti Vallikraavikadulla.

Tartto on Tallinnan jälkeen Viron toiseksi suurin kaupunki. Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Tarttoa onkin sanottu ”Emajoen Ateenaksi.”

Kotimme ikkunasta avautuu näkymä Toomemäen puistoon, jossa sijaitsevat esimerkiksi nykyään museona toimiva Tarton tuomiokirkko ja Tarton yliopiston vanha Anatomian laitos, alun perin 1820-luvulla rakennettu.

Meidän kotimme on Tarton ja tarttolaisuuden ytimessä.

Työskentelen Tampere Majan toiminnanjohtajana ja taitan lyhyen työmatkani kävellen. Vaimoni Tiia on Tarton suomalaisen koulun rehtori. Hän kävelee työpaikalleen viidessä minuutissa.

Meidän lisäksemme huoneistossamme asuu 17-vuotias tyttäremme Helmi Neuvonen ja Enigmaksi nimetty varsin kookas koiramme.

Tartolaiseen elämäntapaan kuuluu vieraileminen ja ystävien tapaaminen. Kutsummekin mielellämme ihmisiä kotiimme.

Vuosittain 24. päivä helmikuuta järjestämällämme Viron itsenäisyyspäivän vastaanotolla vierailee peräti sata­kunta ihmistä.

Historiallinen puisto on parin askeleen päässä. © Pauliina Leino

Ystävyyttä seinillä

Tampere Majan toiminnanjohtajana tehtäviini kuuluu myös taidenäyttelyiden järjestäminen Tampere Majan galleriassa.

Minusta olisi hyvin outoa, jos kotonani olisi tyhjät seinät. Olemme hankkineet varta vasten tiettyjä teoksia ja saaneet kuvataidetta lahjana tai perintönä Tiian isoisältä, akvarellejä maalanneelta metallitaiteilija Bruno Vesterbergiltä. Kaikkiin tauluihimme liittyy tarina.

Kun joku antaa meille tai lapsellemme taulun, jonka ripustamme seinällemme, se on merkki ystävyydestä.

Huonekalujen suhteen emme ole antiikin keräilijöitä tai tyylittelijöitä. ­Uusi sohvakin ostettiin vasta sen jälkeen, kun koiramme Enigma oli syönyt edellisestä sohvasta puolet pois.

Tulin ensimmäisen kerran Tarttoon oppilasvaihdossa vuonna 1992. Nyt 58-vuotiaana olen elänyt tässä kaupungissa kolme vuosikymmentä.

Hieman kärjistäen voin sanoa, että en asu Virossa, vaan Tartossa.

Tartto on kotikaupunkini. ­Minusta tuntuu aivan aidosti siltä, että asun maailman upeimmassa paikassa.

Helmi-tyttären pianon yläpuolella on Tiia Neuvosen isoisän Bruno Vesterbergin maalaus. © Pauliina Salonen

Korkeat uunit ovat perinteistä, virolaista uunityyppiä. © Pauliina Salonen

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 4/2023.

Lue myös: Ive ja Matti ostivat kakkoskodin Pärnusta: ”Emme ole mökki-ihmisiä, emmekä kaipaa korpeen – tämä on ollut meille hyvä ratkaisu”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti