Tavastia-klubin toimitusjohtaja Mari Hatakka kiersi nuorena Topi Sorsakosken, Agentsin ja Leningrad Cowboysin kanssa: ”Olimme nuoria, terveitä ja huolettomia”
Mari Hatakka, 55, liikkui jo teininä musiikkipiireissä. Sattuma johdatti esiintymislavalle ja vuosien kiertue-elämään. Jatkuva opiskelu ja kyky tarttua tilaisuuksiin on vienyt eteenpäin kohti unelmatyöpaikkaa.
Ympyrä sulkeutuu, kun Mari Hatakka tammikuussa palaa nuoruutensa olohuoneeseen Tavastia-klubille, tällä kertaa toimitusjohtajana.
Mari Hatakka peri rakkauden säveliin toimittajavanhemmiltaan, joiden esikoiseksi hän syntyi Helsingissä vuonna 1968.
Kotona soi aina radio, joka siirtyi muuttokuorman mukana Helsingistä Espoon Kivenlahteen Marin ollessa parivuotias. Sen jälkeen perheeseen syntyi vielä pikkusisko.
Lapsuus uudessa kerrostalolähiössä oli tavallisen keskiluokkainen ja turvallinen.
”Lähiö oli lapsen silmin mahtava paikka kasvaa. Jo kotirapusta löytyi kymmenittäin kavereita, joiden kanssa pistettiin villit pihaleikit pystyyn.”
Koulunkäynti oli Marille mieluista ja helppoa. Lisäksi äiti oli ilmoittanut tyttärensä jo varhain balettitunneille, jotka myöhemmin vaihtuivat jazztanssiin.
Tanssiharrastus katkesi murrosiän kapinaan 13-vuotiaana, ja Helsingin imu alkoi vaikuttaa yhä voimakkaammin.
”Nyt se hieman huvittaa, mutta teini-iässä pidin tärkeänä kertoa kaikille, että olin syntynyt pääkaupungissa enkä suinkaan Espoossa.”
Mari oli 13-vuotias, kun hän lähti ”luuhaamaan Helsingin yöhön”.
”Hengailin rock-klubeilla, kävin katsomassa bändikeikkoja ja tutustuin artisteihin, joista moni kuuluu edelleen ystäväpiiriini.”
Vielä samana vuonna elämä johti yhteen käännekohdista, kun Mari pääsi mukaan Markku Arokanto Show’hun tanssijaksi. Treenit pidettiin silloisessa nuoriso- ja rock-kulttuurin kehdossa Lepakkoluolassa.
”Meillä oli iso bändi, paljon tanssijoita sekä huikeat puvustukset ja lavasteet – projektissa oli aimo annos Markun positiivista hulluutta.”
Vanhalta ylioppilastalolta Kallion lukioon
Ensi-iltayleisö Vanhalla ylioppilastalolla pääsi todistamaan kolmen can-can-tytön tanssinumeroa.
”Seisoimme korkealla telineellä ohuen verhon takana ja heilutimme sääriämme verhoon leikatuista aukoista. Hetki on piirtynyt vahvasti muistiini: kuinka aistin kankaan läpi estradin valot, musiikki alkoi soida ja ihmiset taputtivat hulluna. Silloin ajattelin, että tämä on minun juttuni.”
Hengailu bändikeikoilla herätti aika ajoin kahnausta vanhempien kanssa, mutta erityisesti äiti haistoi viisaasti, että poikkiteloin asettumisen sijaan kannatti vain kannustaa vierestä.
Yläasteen jälkeen Mari haki Kallion ilmaisutaidon lukioon. Jo kuuden viikon opiskelujen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei paikka ollut häntä varten.
”En osaa sanoa, miksi lopulta keskeytin. Sen muistan, että vanhempani eivät hurranneet päätökselleni.”
Jälkikäteen katsottuna keskeyttäminen osoittautui yhdenlaiseksi onnenpotkuksi – muutoin Mari ei olisi tutustunut Tiina Isohanniin, tärkeään sydänystävään ja kollegaan.
”Tapasimme iltalukion pihalla. Muut kaverini olivat minua muutaman vuoden vanhempia, mutta Tiina oli alaikäinen kuten minäkin. Koimme vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.”
Pinkiksi kutsuttu Tiina ja Mari alkoivat yhdessä liikkua Helsingin musiikkipiireissä.
Topi Sorsakosken matkassa
Mari ajattelee elämänpolkunsa kulkeneen kuin improvisaatioteatterista tutussa harjoituksessa, jossa vastapuolen heittämään ehdotukseen kuuluu aina vastata ’kyllä’. Periaate on avannut ovia mielenkiintoisiin paikkoihin ja tehtäviin – kuten go-go-tytöksi.
”Oletteko kuulleet Topi Sorsakoskesta ja Agentseista”, joku kysyi kerran Marilta ja Tiinalta, kun he 1980-luvun alussa jälleen notkuivat keikkabaarissa. Eivät he olleet, mutta pian Mari kuuli ensimmäisen kerran Sorsakosken laulavan Vanhalla ylioppilastalolla.
”Istuin baarissa, kun salissa joku alkoi laulaa kuin nuori Olavi Virta. Menin katsomaan ja vaikutuin ristiriidasta, joka syntyi iskelmäprinssin äänestä ja hieman renttumaisesta olemuksesta.”
Myöhemmin Agentsien kitaristi Esa Pulliainen bongasi Marin ja Isohannin keikoilta tanssimasta yleisön joukossa ja tiedusteli, lähtisivätkö tytöt joraamaan bändin taustalle Hittimittari-ohjelmaan kuvattavaan musiikkivideoon.
Kyllä, Mari ja Pink vastasivat. Video poiki heille kolmen vuoden pestin Topi Sorsakoski & Agents -yhtyeen taustatanssijana. Suomea kiertäessään Mari seurasi vierestä Agents-huumaa.
”Topia revittiin joka suuntaan. Niin syrjäistä Esson baaria ei ollutkaan, etteikö joku olisi tullut jutulle ja pyytämään nimikirjoitusta.”
Ymmärrys esiintyvien artistien paineista on auttanut Maria myöhemmin, kun hän on työskennellyt Tiketin ja Lippupisteen johtotehtävissä, Flow Festivalin markkinointipäällikkönä ja Espoon kulttuuripalvelupäällikön sijaisena.
”Olimme nuoria, terveitä ja huolettomia”
Kolme vuosikymmentä sitten Helsinki-päivää juhlistettiin ikimuistoisin menoin Leningrad Cowboysin ja puna-armeijan kuoron yhteiskonsertilla Senaatintorilla, jonne oli saapunut ennätykselliset 70 000 kuulijaa.
Mari oli taustatanssijana ja -laulajana Laika and the Cosmonauts-orkesterissa, joka lämmitteli pääesiintyjiä. Keikan jälkeen Mari sai puhelun Cowboysien kitaristilta Sakke Järvenpäältä: haluaisivatko naiset tulla go-go-tytöiksi ja taustalaulajiksi bändin tulevalle kiertueelle?
Tällä kertaa kyllä-vastaus vei seitsemäksi vuodeksi Leningrad Cowboysien riveihin. Työpaikkaa, joka irtosi ilman muodollista koulutusta musiikkiin, Mari kuvaa ratkiriemukkaimmaksi ikinä. Sellaiseksi, joka tulee vastaan vain kerran elämässä.
”Olimme nuoria, terveitä ja huolettomia.”
He viilettivät maailmalla tukat Kuokkasen peruukkiliikkeestä hankituilta tötteröillä, joiden ympärille omat hiukset käärittiin ja kiinnitettiin kilolla hiuslakkaa.
”Tötteröt kestivät hyvin kaikissa olosuhteissa, jopa Cannesin filmifestivaaleilla, kun puskimme kovassa sivutuulessa rantapromenadia eteenpäin paparazzien pyöriessä ympärillä.”
Samaan aikaan Mari opiskeli Helsingin yliopistossa folkloristiikka, valmistui filosofian maisteriksi ja teki töitä perinnetutkimuksen parissa.
Viimeisen keikkansa Cowboysien riveissä Mari tanssi ja lauloi vuonna 2000 ollessaan kuudennella kuukaudella raskaana.
”Esikoisen saaminen oli mullistavan ihanaa, vaikka keikkahulinan vaihtuminen vauva-arkeen tuntui hetkittäin hämmentävältä. Kuopukseni sain vuonna 2004, ja molemmat lapseni ovat minulle tärkeintä elämässä.”
Opiskelu toi huonon omatunnon
Esikoista odottaessaan Mari aloitti joogan. Lasten synnyttyä matka jatkui lauantaiaamuisin työväenopistossa.
”Kun kotona oli pieni lapsi, nuo aamut tuntuivat erityisen arvokkailta. Sain hellittää eikä kukaan vaatinut minulta yhtään mitään.”
Myöhemmin Mari innostui löysi iyengar-joogan, jossa hyödynnetään paljon erilaisia apuvälineitä.
”Mietin, eikö tässä tehdä muuta kuin kanniskellaan tyynyjä ja palikoita paikasta toiseen. Hetken hakemisen jälkeen ovet aukenivat uusiin maailmoihin: sain syvemmän ymmärryksen kehostani.”
Viitisen vuotta sitten Mari osti itselleen 50-vuotislahjaksi joogaopettajakoulutuksen. Samaan aikaan hän sai diagnoosin ”tyypillisestä keski-ikäisen naisen vaivasta”, jäätyneestä olkapäästä.
”Kun käsi ei noussut, aloin arvostaa erityisen paljon niitä paikkoja kehossani, jotka toimivat. Lakkasin puristamasta ja aloin harjoittaa uudenlaista lempeyttä kehoani kohtaan. Nykyään osaan arvostaa sitä, että olen luontaisesti enemmän jäykkä pökkelö kuin notkea. Se suojaa enemmiltä revähdyksiltä ja vammoilta.”
Lapset kasvoivat, ja Mari väitteli töiden lomassa filosofian tohtoriksi.
”Huomaan tarvitsevani aika-ajoin uusia projekteja elämääni.”
Vuonna 2020 Mari pääsi Aalto-yliopistoon suorittamaan kauppatieteiden maisterintutkintoa. Tieto tuli samoihin aikoihin, kun pandemia sulki hänen työpaikkansa luukut.
”Tuntui niin riemulliselta saada keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun, että podin siitä jopa hiukan huonoa omaatuntoa.”
Rock-pyhätön pomoksi ainutlaatuiselle Tavastialle
Tammikuussa ympyrä sulkeutuu, kun Mari aloittaa toimitusjohtajana Tavastia-klubia pyörittävässä taustayhtiössä.
Rock-pyhättö oli Marille 1990-luvulla kuin toinen olohuone, jonne hän puhui itsensä ensimmäistä kertaa sisään 17-vuotiaana. Agentseissa ja Laika & Cosmonauts -yhtyeiden mukana hän on esiintynytkin Tavastian lavalla.
Tavastia tarjoaa yleisölle niin vakiintuneita artisteja kuin lupaavia tulokkaita, mikä tekee klubista ainutlaatuisen. Samalla ajatuksella Mari aikoo luotsata paikkaa myös tulevaisuudessa.
Hänelle Tavastian hengen ytimessä ovat spontaanit musiikkielämykset.
”Vähän aikaa sitten kuulin eräälle keikalle yllätysvierailijaksi saapuneen kitaristin huikean soolon. Se oli kuin lahja yleisölle, joita ei voi ennakoida eikä tilata etukäteen.”
Ennen astumistaan uusiin saappaisiin Mari vietti loman, jolle oli asettanut villin tavoitteen:
”Esikoiseni opiskelee Amsterdamissa ja on tulossa jouluksi kotiin. Tärkeintä on saada viettää aikaa yhdessä.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2024.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti