Leski kohtasi eronneen – Teini-iän rakastavaiset Kurt ja Merja tapasivat yllättäen tansseissa: ”En kysynyt, saanko luvan vaan muistatko”
Teineinä kesäromanssin kokeneet Kurt ja Merja Jäntti tapasivat kahdenkymmenen vuoden jälkeen lavatansseissa. Nuorena Kurt oli piilotellut ihosairauttaan psoriasista. Aikuisena psorin aiheuttama häpeä oli lievittynyt.
Merja ja Kurt kohtasivat sattumalta, kun kumpikin kaipasi uutta suuntaa elämäänsä. Vanha teinirakkaus heräsi henkiin. © Juha Harju
Kesällä 1970 Vaasassa elettiin jännittäviä aikoja, kun 14-vuotiaat Kurt ja Merja kokivat yhdessä teini-iän ensi-ihastuksen.
”Saatoin hänet oppikouluaikoina koululaistansseista kotiin. Siitä se yhden kesän verran jatkui, se oli sellainen nuorten romanssi”, muistelee Kurt nyt parin yhteisen kodin nojatuolissa.
Psoriasis hävetti
13-vuotiaasta saakka psoriasiksesta kärsinyt Kurt ei vielä teininä ollut lainkaan hyväksynyt sairauttaan. Hän häpesi ja peitteli ihonsa laikkuja. Vaatteet hän valitsi aina niin, että psoriasis pysyi mahdollisimman hyvin piilossa. Se vaikeutti tyttöjen lähestymistä, eikä hänellä ollut pienintäkään aikomusta mainita sairaudesta myöskään Merjalle.
Silloin kun psoriasis johonkin kehon kohtaan iskee, on kutina Kurtin mukaan sietämätöntä.
”Yöllä unissaan tulee raavittua, ja sitten petivaatteet ja alusvaatteet ovat veressä. Välillä psorin kanssa eläminen on raskasta, kun täytyy ottaa lääkkeitä, käyttää hoitoaineita ja katsoa aika tarkkaan mitä syö. Kaiken kaikkiaan rajoitteita on aika lailla.”
Teiniparin sykähdyttävä jälleennäkeminen
Muutaman kuukauden ajan teinien ihastus oli totta, mutta syksyn tullessa tiet erosivat.
Kurtin ja Merjan äidit olivat tutustuneet, koska kummankin perheet asuivat Vaasan Asevelikylässä. Äidiltään Merja sai usein vuosien varrella kuulla, mitä Kurtille kuuluu. Hyvin pitkän aikaa mies oli kuitenkin vain muisto pojasta kaukaa menneisyydestä.
Vuonna 1990 Kurt jäi leskeksi. Samoihin aikoihin Merjalle tuli avioero.
Seuraavan vuoden kesällä teinirakkauden kokenut pari kohtasi yllättäen uudelleen.
”Sinä päivänä äitini oli sanonut minulle, että kun olet jo niin kauan ollut vain kotosalla, ota nyt tipparellu tallista ja lähde Vähäkyröön tanssimaan, siellä on Ari Klem laulamassa”, Merja kertoo.
Myös Kurt oli kyyhöttänyt yksin kotonaan. Juuri ennen tansseja hän oli kokenut, että hänen on aika riuhtoa itsensä irti siitä surusta, jonka vaimon kuolema aiheutti.
”Ajattelin, että lähden tansseihin katsomaan vähän normaalia elämää.”
Merja kertoo muistavansa siitä illasta kaiken.
”Lavatansseissa kun oltiin, miehet olivat toisella puolella ja naiset toisella. Katsoin, että hetkinen, kuka tuolla miesryhmän takana on. Hyvänen aika, sehän on Kurt!”
Merjaa alkoi jännittää, hakisiko Kurt häntä tanssimaan. Sitten Kurt käveli suoraan kohti.
Kurt kertoo hetken jääneen ikuisesti hänen sieluunsa.
”Kun tulin Merjan kohdalle, en kysynyt, että saanko luvan, vaan että muistatko.”
Kyllä Merja todellakin muisti.
Kummallakin tutisi niin kropassa kuin ajatuksissakin. Kurtin jalat menivät jännityksestä vähän veteläksi, mutta tanssiminen onnistui silti.
”Olin kärsinyt surusta kauan, mutta tuo ilta oli sellainen, että sain siirtää surun ja itseeni käpertymisen sivuun.”
”Kesti aika pitkään ennen kuin uskalsin soittaa”
Tanssien jälkeen Merja kirjoitti Kurtille kirjeen, johon laittoi mukaan puhelinnumeronsa. Kurtin osoitteen hän katsoi puhelinluettelosta.
”Kirjeen luettuani istuin monta kertaa puhelimen vieressä. Nostin luurin ja olin painelemassa numeroa, mutta sisu meni kaulaan. Kesti aika pitkään ennen kuin lopulta uskalsin soittaa”, Kurt kertoo.
Puhelu sattui tulemaan iltana, jolloin paikalla on runsain määrin Merjan sukulaisia. Eteisen lankapuhelimeen puhunut Merja joutui käymään keskustelua monen ihmisen kuullen.
”Olin siinä varmaan aika vaikeana. Samaan aikaan olin tietysti tosi iloinen, että Kurt soitti, mutta totta kai olisin halunnut yksityisyyttä puhumiseen. Vastailin aika lyhyesti, mutta onneksi saimme treffit sovittua.”
Merjalla oli aiemmasta liitosta kaksi lasta, tyttö ja poika. Pari sai lisäksi myöhemmin yhteisen tyttären.
Ennen ensimmäisiä treffejä Merja kertoi lapsilleen olevansa menossa tapaamaan Kurtia. Sattumalta mies tuli kerran kaupan tuulikaapissa vastaan, kun Merja oli poikansa kanssa ostoksilla.
”Oliko toi se?” poika oli kysynyt Merjan ja Kurtin tervehdittyä toisiaan.
Uuden elämän alku
Ensimmäisten treffien jälkeen he jo huomasivat seurustelevansa. Se oli kummallekin uuden elämän alkua. Pari muun muassa ajeli Kurtin Hiace-pakettiautolla ympäri seutukuntaa, katseli maisemia ja keskusteli.
Heidän tavatessaan uudelleen Kurtin kokemus psoriasiksen aiheuttamasta häpeästä oli jo huomattavasti lieventynyt.
”Olin alkanut ajatella, että psori on osa minua, suvusta perintönä tullut. Sen kanssa vain täytyi opetella elämään. Mutta kyllä hyväksymisessä kesti kauan. Vasta kolmekymmentä täytettyäni aloin jotenkin hyväksyä sen.”
Silti Kurt vältteli psoriasiksesta puhumista.
Merjalla ei ollut tietoa Kurtin psoriasiksesta, eikä hän ollut aiemmin törmännyt ihosairauteen missään muualla.
”Ihan alkuun en edes tiennyt, että hänellä on psori. Sitten kun asia tuli esiin, koen suhtautuneeni siihen neutraalisti. Sain tietoa, että se ei tartu. Ajattelin, että harmi juttu Kurtille, mutta itseenihän se ei vaikuta mitenkään.”
Työuransa metallialalla tehnyt Kurt jäi eläkkeelle jo vuonna 2002 oltuaan ensin pitkällä sairauslomalla.
Kurt on kärsinyt viime vuosina muistakin terveysongelmista kuin psoriasiksesta. Nivelpsoriasiksen diagnoosi varmistui. Lisäksi kaksi sydäninfarktia sekä aivoinfarkti ovat vieneet hänet leikkauspöydälle, mutta hän näkee tulevaisuuden valoisana.
Kurtin puhuessa terveydestään pariskunta katsoo toisiaan silmiin liikuttuneena. Rakkaus heidän välillään on säilynyt vahvana.
”Sairaudet eivät ole minua lannistaneet. Yritän elää mahdollisimman aktiivisesti, sillä sohvan reunalla ei ole kukaan koskaan toipunut.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti