”Koko elämä piti kerätä yhteen reppuun” – Ukrainasta paenneet kertovat matkastaan ja hämmentävistä ensihetkistään Suomessa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ukrainasta sotaa paenneet
Elena Bilogur (vas.), Sofia, Anna Zolotuhina ja Iryna Marynchenko eivät enää säiky jokaista äkillistä ääntä. ”Nyt pystymme jo nukkumaankin”, Anna sanoo rankan pakomatkan jälkeen. © Pirjo Kemppinen
Iryna Marynchenko pääsi Ukrainan sotaa pakoon Suomeen. Nyt hän on onnellinen saatuaan turvaan myös äitinsä sekä sisarensa ja tämän tyttären. Perheelle ensimmäiseksi majapaikaksi tarjottu 11 hengen huone ja pihan bajamajat kuitenkin hämmensivät.

Asunto on pieni. Ainoan asuinhuoneen täyttävät lahjaksi saadut sängyt, vaatekaappi ja ruokapöytä tuoleineen. Se ei ole koti, mutta toistaiseksi Ukrainasta sotaa paenneet Elena Bilogur ja Anna Zolotuhina toivovat voivansa jäädä. Orimattilassa heitä ei pommiteta eikä yritetä ampua.

Suomeen saapuessaan he kavahtivat kaikkia outoja ja äkillisiä ääniä.  Annan tytär Sofia, 4, pelästyi kuullessaan helikopterin. Kun naapuriasunnossa käynnistettiin porakone, hän ryntäsi kauhuissaan äidin syliin.

Anna on kertonut Sofialle sodasta rehellisesti, mutta tavalla, jonka lapsi voi ymmärtää. On pahoja miehiä, joita vastaan hyvät – sellaiset kuin Sofian isä – kamppailevat.

Vähitellen Sofian kasvoilla pelkoa näkyy vähemmän ja hymyjä enemmän. Silti jokainen puhelu isän kanssa alkaa samalla tavalla.

”Joko olette karkottaneet pahat miehet? Voinko jo tulla kotiin?”

”Sodassa on sääntöjä mutta venäläiset eivät kunnioita niitä – he pommittavat ja ampuvat myös siviilejä, lapsiakin”

Sodan mahdollisuudesta puhuttiin, mutta siihen ei uskottu. Venäläiset vain pelottelevat ja tilanne rauhoittuu jokin ajan kuluttua. Todellinen uhka oli Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueilla, missä sotaa on käyty vuodesta 2014 asti.

Näin Elena järkeili, kunnes Kiovaa pommitettiin 24. helmikuuta. Silloinkin hänen oli lähdettävä kaupungille katsomaan omin silmin, pitävätkö uutiset paikkansa.

”Liikenne oli tukossa. Osa kaupoista oli kiinni ja auki olevista ihmiset hamstrasivat kaikkea mahdollista. Väkeä oli liikkeellä paljon.”

Elena mietti, mikä olisi kiovalaisten ja ylipäänsä ukrainalaisten kohtalo. Mihin ihmiset pääsisivät sotaa pakoon?

Sodan toisena päivänä Elena, Anna ja Sofia hakeutuivat pommituksilta turvaan läheisen koulun väestönsuojaan. Tila ei ole varsinainen pommisuoja, vaan kellari. Ennen Kiovasta lähtöään he olivat siellä ympäri vuorokauden, mutta eivät tunteneet olevansa turvassa.

”Jos pommi olisi osunut rakennukseen, olisimme hautautuneet sen raunioihin”, Anna sanoo.

Kellari oli pölyinen ja täyteen ahdettu. Suojaan pyrkineiden joukossa oli sairaita ihmisiä ja haukkuvia koiria. Pienen lapsen kanssa siellä eläminen tuntui mahdottomalta. Vaikka Elena ja Sofia eivät olisi halunneet jättää muita rakkaitaan, oli tärkeintä viedä Sofia turvaan.

Ensin he suunnittelivat pakomatkaa autolla, mutta kaupungista ulos johtavia teitä pommitettiin.

”Sodassa on sääntöjä, mutta venäläiset eivät kunnioita niitä. He pommittavat ja ampuvat myös siviilejä, lapsiakin”, Anna sanoo.

Se oli kuin arpapeliä. Joko he pääsisivät pois tai heidät ammuttaisiin. Niin Anna kuvaa pakomatkaa pommitusten keskeltä.

Pahinta aikaa olivat yöt

Matkaan lähdettiin 5. maaliskuuta, kun sota oli jatkunut yhdeksän päivää. Elena ja Anna ahtoivat kolmeen reppuun vaatteita ja leluja Sofialle.

Enempää matkatavaroita he eivät uskaltaneet ottaa. Kaupungista pois pyrkivien tungoksessa kädet tarvittiin Sofian suojelemiseen.

”Juna-asemalla ihmiset repivät toisiaan vaatteista päästäkseen itse kyytiin.”

Matka Kiovasta Lviviin Länsi-Ukrainaan kesti kaksitoista tuntia. Suurimman osan ajasta Elena ja Anna seisoivat kannatellen Sofiaa sylissään. Aikuiset huusivat ja lapset itkivät. Sofia oli kauhuissaan ja pelkäsi kadottavansa äitinsä.

Lvivissä pakolaisten määrä oli valtava.

”Ihmismassan keskellä ei nähnyt, mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Siellä oli poliiseja, jotka jakoivat kulkuvuoroja ihmisille autojen sijaan.”

Lapset pakenevat Ukrainasta

© Kotialbumi

Lvivistä matka jatkui bussilla vajaan sadan kilometrin päässä olevaan Truskavetsin kaupunkiin tuttavaperheen luokse. Elena ja Anna suunnittelivat jäävänsä sinne, mutta seuraavan viikon aikana myös Länsi-Ukrainaa alettiin pommittaa kiihtyvällä tahdilla.

”Pahinta aikaa olivat yöt, koska silloin ilmaiskuja tehtiin eniten. Nukuimme vuorotellen”, Anna kertoo.

Valot piti sammuttaa iltaisin viideltä pommikoneiden vuoksi. Anna kertoo erään yön muistosta.

”Seisoin ulkona. Toisessa suunnassa pimeys oli läpitunkematon. Vastakkaisella puolella häämötti kuin päivän kajo. Valo ei vain tullut nousevasta auringosta, vaan taivaan valaisivat venäläisten pommit.”

Asunto ja työpaikka tarjolla varsinaissuomalaiselta tilalta

Elenan toinen tytär, Annan sisko Iryna Marynchenko pakeni Kiovasta Suomeen sodan toisena päivänä.

Iryna yritti lähdöstään saakka vakuuttaa, että myös äidin ja sisaren oli hakeuduttava turvaan. Sota ei päättyisi hetkessä. Kun Truskavets ei enää tarjonnut suojaa, Iryna hankki perheelle majapaikan Varsovasta ja painosti heidät lähtemään sinne.

Iryna pakeni sotaa Ukrainasta

Venäjän hyökäyttyä Ukrainaan, Iryna halusi viettää vielä yhden yön rakkaansa rinnalla. Sitten koitti eron aika. © Tommi Mattila

Lue myös: Sota erotti rakastavaiset – Iryna ja Vladimir: ”Jäähyväisten hetkellä ei ollut sanoja”

Oltuaan kolme päivää Varsovassa Elena, Anna ja ­Sofia lensivät Finnairin lipuistaan tarjoaman 95 prosentin alennuksen turvin Suomeen 17. maaliskuuta.

Päätökseen vaikutti myös se, että heille tarjottiin asuntoa ja työpaikkaa Varsinais-Suomessa olevalta tilalta.

”Puolassa on jo niin valtava määrä pakolaisia, ettei työn saanti sieltä tuntunut todennäköiseltä. Siellä myös sodan uhka on edelleen läsnä”, Elena sanoo.

”Kerätty kilo herneitä olisi vastannut euroa”

Perille päästyään he kuitenkin hämmentyivät tarjotusta majapaikasta. Heille osoitettiin huone, jossa oli kaikkiaan yksitoista sänkypaikkaa. Tila olisi vaatinut perusteellista siivousta. Pihamaalla oli neljä bajamajaa, jotka nekin viittasivat lukuisiin samaan tilaan tulijoihin.

”Meitä arvelutti, keitä samaan huoneeseen majoittuisi. Olisivatko he naisia, miehiä vai molempia?”

Tilalla oli hevonen, jonka vuoksi ainakin osaa tontista ympäröi sähköaita. Elenaa ja Annaa pelotti sekin, että Sofia vahingossa koskisi siihen. Mahdollinen työnkuva ja siitä maksettava palkka jäivät epäselviksi.

”Kerätty kilo herneitä olisi vastannut euroa”, Anna kertoo ymmärtäneensä.

Nähtyään kuvia perheensä majoituksesta Iryna kielsi heitä jäämästä sinne. Hän löysi Turun seudulla kotimajoitusta tarjoavan Facebook-ryhmän kautta pariskunnan, joka haki Elenan, Annan ja Sofian luokseen.

Reilun viikon vierailun jälkeen Irynaa auttanut yrittäjä Ringa Niemi vuokrasi Elenalle, Annalle ja Sofialle asunnon Orimattilasta ja varusti sen yksityishenkilöiltä saaduin lahjoituksin.

Kaiken koetun jälkeen pienen kaupungin rauha ja hiljaisuus tuntuvat hyvältä.

”Emme haluaisi enää jatkaa pakomatkaa, vaan jäädä tänne ja löytää töitä.”

Pitkälle tulevaisuuteen on mahdoton tähyillä. Tällä hetkellä tärkeintä on se, että he ovat turvassa.

”Nyt pystymme jo nukkumaan”, Elena sanoo.

”Zelenskyi teki maasta yhtenäisen”

Kissaksi maalattu pyöräilykypärä on Sofialle niin tärkeä, että se piti saada päähän, kun perhettä kuvattiin. Ulkona odottaa apupyörin varustettu ajopeli. Lahjoituksena hän on saanut myös Tuhkimon juhlamekon, lattialle levitetyt legot ja sängyn viereen kasatut pehmolelut.

Uusien lelujen suomasta ilosta huolimatta sodan jäljet ovat jo nyt syvät.

”Mietin, minkälaisia kenties pysyviä traumoja Sofialle ja ylipäänsä kaikille ukrainalaisille on jo jäänyt”, Anna pohtii.

Hänen on yhä vaikea käsittää sodan todellisuus ja ennen kaikkea siihen johtaneita syitä.

”Miksi tämä tapahtuu? Pienessä hetkessä piti kerätä koko elämä yhteen reppuun.”

Huoli Kiovaan jääneistä puolisoista, Elenan vanhemmista, muista sukulaisista ja ystävistä painaa joka hetki. Kaipuu Ukrainaan ei hellitä.

”Koko elämä on siellä.”

Luottamus presidentti Volodymyr Zelenskyihin on kuitenkin horjumaton.

”Äänestimme häntä presidentinvaaleissa, koska hän on nuori ja humaani. Aikaisemmin vallassa olleet ovat yrittäneet jakaa Ukrainan, mutta Zelenskyi teki maasta yhtenäisen. Ilman häntä Ukraina ei olisi ehkä enää itsenäinen.”

Anna kertoo, että jo nyt Ukrainassa varustaudutaan aikaan sodan jälkeen. On muun muassa varattu tontteja, joille rakennetaan majapaikkoja kotinsa menettäneille jälleenrakennuksen ajaksi.

Hän näyttää kehitettyä kännykkäsovellusta, jonne on tallennettu passista alkaen tärkeimmät dokumentit siltä varalta, että niiden fyysinen sijaintipaikka tuhoutuu.

”Ja vaikka sota ei vielä päättyisikään, Ukrainassa valmistaudutaan alkavaan viljelykauteen.”

Lue myös: Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyi käyttää ääntään taitavasti kuin asetta: rohkaisuun ja myötätunnon keräämiseen maailmalta

X