Vaikea lapsuus tarjosi turvattomuutta ja kaltoinkohtelua – Anne-Maarit Lindström vapautui aikuisena häpeästä, kun oivalsi syyttömyytensä osaansa
Vaikka Anne-Maarit Lindströmin itsetunto nujerrettiin lapsuudessa, häntä on kannatellut oma vahvuus. Lisäksi hän ymmärsi, että oli syytön osaansa.
Anne-Maarit Lindström haluaa ympärilleen kauneutta. Hänen kotinsa Kuhmoisissa on vuonna 1904 rakennettu Uotilan talo.
Lapsena ja nuorena Anne-Maarit Lindström, 66, koki perheessään ulkopuolisuutta, turvattomuutta ja henkistä kaltoinkohtelua.
Kaiken juurisyy oli se, että Anne-Maaritin äiti ei kyennyt osoittamaan tyttärelleen rakkautta. Aikuisena Anne-Maarit on ymmärtänyt, miksi näin oli. Hänen äitinsä kantoi häpeää siitä, että hän oli hylännyt Anne-Maaritin vauvana ja antanut sijoitukseen.
Kun Anne-Maarit oli kaksivuotias, hän muutti äitinsä ja äidin uuden puolison luokse.
Anne-Maaritilla oli lämmin suhde isäpuoleensa, mutta tämä oli liian säyseä puolustaakseen tyttöä äidin kovuudelta. Elämää varjosti myös se, että Anne-Maarit ei tiennyt, kuka hänen biologinen isänsä oli.
Äidin tuntema häpeä siirtyi tyttärelle ja sysäsi hänet viisilapsisessa uusperheessä lapsipuolen asemaan.
”Koin, että olen puutteellinen enkä yhtä arvokas ja kelvollinen kuin muut.”
”Pelkäsin hylätyksi tulemista”
Lapsuudenperhe oli kuitenkin ainut, joka Anne-Maaritilla oli. Hänellä ei ollut vertailukohtaa. Hän sopeutui.
”Pelkäsin hylätyksi tulemista. Iltarukouksessa pyysin Jumalalta, ettei hän vain antaisi äidin, isän ja sisarusten kuolla.”
Anne-Maaritin äiti on myöhemmin pyytänyt anteeksi sitä, miten kohteli tytärtään. Ja Anne-Maarit on antanut anteeksi. Anteeksianto ei kuitenkaan poista tapahtunutta, hän muistuttaa.
Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Anne-Maarit kuuli toistuvasti, ettei hänestä tulisi koskaan mitään.
”Kokemukset jättivät minuun syvät jäljet. Itsetuntoni rakentui vasta aikuisiällä, kun huomasin, että minähän osaan, pärjään ja selviydyn.”
Naimisiin Anne-Maarit meni jo nuorena. Taustalla oli toive omasta perheestä ja korjaavista kokemuksista. Lapsia syntyi yhteensä neljä kahdesta avioliitosta.
”Minun missioni oli olla niin hyvä ja rakastava äiti kuin mahdollista.”
Nyt lastenlapsiakin on jo yhdeksän – nuorin heistä on 7- ja vanhin 23-vuotias.
Anne-Maarit opiskeli ensin sairaanhoitajaksi ja sitten homeopaatiksi. Hän teki pitkän uran vaihtoehtolääketieteen puolella.
Eläkkeellä hänellä on ollut aikaa uppoutua rakkaaseen harrastukseensa, korujenvalmistukseen. Se on vienyt mukanaan ja muuttunut yritystoiminnaksi.
”Koruissani pääsen totuttamaan luovuuttani. Se on voimavarani. Katselen kaikkea kauneuden kautta aivan kuin valokuvaaja katsoo maailmaa linssin läpi.”
Eläkkeellä Anne-Maarit on voinut uppoutua korujen ja hiuskoristeiden valmistukseen. ”Katselen kaikkea kauneuden kautta.” © Sara Pihlaja
Vaikea lapsuus julki nelikymppisenä – ”Vapauduin häpeästä”
Vasta nelikymppisenä Anne-Maarit alkoi avata lapsuudenkokemuksiaan: ensin itselleen ja sitten myös muille. Siihen asti hän oli tuntenut häpeää ja ajatellut, että hänessä täytyi olla jotakin vikaa – eihän häntä muuten olisi kohdeltu kaltoin.
Myös lojaalisuus äitiä kohtaan oli aiemmin rajoittanut kokemuksista puhumista.
”Minun avaimeni onneen on ollut sisäsyntyinen vahvuuteni. Vähintään puolet elämästäni minulla ollut usko ja luottamus siihen, että pärjään. En ole uhriutunut enkä ryhtynyt marttyyriksi vaan uskon, että ihminen pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan elämänsä suuntaan.”
Hän kuvailee olevansa sataprosenttisesti ”parantunut”.
”Ymmärrän, että olen itse täysin syytön osaani. Sen ymmärryksen myötä vapauduin häpeästä.”
Kerran Anne-Maarit oli jossakin työhönsä liittyvässä koulutuksessa, jossa puhuttiin logoterapiasta ja sen perustajasta Viktor Franklista. Keskitysleireille joutunut Frankl oivalsi, että vaikka emme voisi muuttaa olosuhteitamme, voimme kuitenkin valita sen, miten niihin suhtaudumme.
”Kun kuulin Franklin ajatuksista, ajattelin, että minähän olen keksinyt saman asian! Olin siis oikeilla jäljillä.”
Eheytymistä terapian avulla
Kun terapiasta alettiin puhua enemmän ja kun monet kertoivat julkisesti terapiakäynneistään, Anne-Maarit pohti, että ehkä hänellekin tekisi hyvää käydä juttelemassa jonkun kanssa.
Menetettyään isäpuolensa traagisesti Anne-Maarit kävikin muutaman kerran kriisiterapiassa. Myöhemmin hän sai psykiatriselta sairaanhoitajalta palautetta, että keskustelut olivat olleet hänelle – ammattilaiselle – hyvin opettavaisia, ja että Anne-Maaritin ajatukset ovat tarkkoja ja jäsentyneitä.
Se vahvisti Anne-Maaritin käsitystä siitä, että terapiaa tarvitsee, jos itsellä ei ole työkaluja selviytyä. Hänellä niitä on ollut.
Eheytymisessä on auttanut myös se, että neljä vuotta sitten Anne-Maarit sai vihdoin selville, kuka oli hänen biologinen isänsä. Isä oli jo kuollut, mutta samalla Anne-Maarit löysi yhteyden isän toiseen tyttäreen, pikkusiskoonsa.
Anne-Maarit on jo vuosia elänyt hyvää ja täyttä elämää. Siihen kuuluvat korujen tekeminen, lapset ja lastenlapset, parisuhde ja harrastukset.
”Usein ajattelen, että olen yksi Suomen onnellisimmista ihmisistä. Selviydyin. Se on suurin asia, josta olen joka päivä kiitollinen. Siitä tunteesta kasvaa tasapaino, harmonia ja hyvä olo.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/2023.
Tarja Tuovinen asuu Lieksassa Pankakoskella, upean Patvinsuon naapurissa. © Jyrki Suikkanen
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti