Ilpo Härmäläinen katosi elokuussa 1994 – Nyt rikostarkastaja paljastaa, miten Airiston murha vihdoin ratkesi ja ruumis löytyi
Elokuussa 1994 Ilpo Härmäläinen katosi Turussa keskellä päivää jälkiä jättämättä. Lähes 30 vuotta myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin kymmenien metrien syvyydestä meren pohjasta.
Ilpo Härmäläisen ruumis löytyi yli 40-metrin syvyydestä. Auringonvalo ei syvyyksiin kanna ja vesi on sameaa.
Kesällä 2021 tutkintasihteeri toi rikostarkastaja Aki Lahtisen pöydälle tämän pyytämän, vanhan rikostutkinnan materiaalin. Se oli pakattu kopiopapereille tarkoitettuun pahvilaatikkoon. Sellaiseen, joita joka toimistossa on. Viisi riisiä eli viisisataa paperia alkujaan.
Laatikko oli kellastunut ja sen pinnassa oli yli neljännesvuosisadan pölyt, kun Lahtinen avasi sen.
”Siinä oli päällimmäisenä vanhan rikostutkijan tiivistelmä tutkinnasta. Paperin reunaan oli kirjoitettu ”mietittäväksi”. ”Kun myöhemmin luin paperit, ymmärsin sen jonkinlaiseksi hätähuudoksi”, Lahtinen sanoo.
”Tämä ratkeaa vielä”
Suomessa poliisi saa nykyään vuosittain noin 15 000–20 000 katoamisilmoitusta. Niin moni ei ole oikeasti kadonnut, useimmat löydetään nopeasti. Ne, joita ei lopulta lainkaan löydetä, voidaan laskea kahden käden sormin.
On myös iso ero sillä, katoaako vanhus lähdettyään marjametsään vai joku keskellä kirkasta päivää jälkiä jättämättä kaupungin keskustassa.
Ilpo Härmäläinen katosi keskellä päivää ja keskellä Turkua vuonna 1994. Kadotessaan hän oli 33-vuotias, vastasyntyneen pojan ylpeä isä, aviomies ja lakimies.
”Kuulin tästä tapauksesta sattumalta eräältä sivulliselta kesäkuussa 2021. Vaikka olen koko ikäni elänyt Turussa ja ollut poliisina vuodesta 2004 lähtien, en ollut koskaan aiemmin kuullut tästä”, Lahtinen kertoo.
Asia jäi vaivaamaan mieltä, joten hän otti sen puheeksi kollegoidensa kanssa.
”Joku heistä muisti, että meillähän se on, meidän arkistossamme”, Lahtinen kertoo.
Tutkintapaperit sisältänyt laatikko sai odottaa Lahtisen pöydän reunalla jonkun aikaa ennen kuin hän ehti tarttua siihen.
”Meinasi leuka tipahtaa lattiaan, että tästähän päästään vielä eteenpäin. Siinä tuli heti esiin asioita, mitä poliisi voisi vielä tehdä”, Lahtinen kertoo.
Koska poliisikin voi näkemyksessään erehtyä, Lahtinen pyysi kokenutta, jo eläkeikää lähestyvää kollegaa Jari Veijalaista katsomaan paperit läpi.
”En sanonut vielä mitään, vaan pyysin vain häntä katsomaan paperit läpi ja kertomaan, mitä mieltä hän on.”
Vanhempi kollega, tutkija Jari Veijalainen luki paperit ja tuli Lahtisen puheille:
”Eiköhän oteta tutkintaan tämä juttu, tämä ratkeaa vielä.”
Löytyisikö ratkaisu mereltä?
Kun Ilpo Härmäläisen tapaus oli osoittautunut tutkijoiden mielestä tutkinnan arvoiseksi, Lahtinen ja Veijalainen pyysivät mukaan tiimiin vielä tutkija Taru Laitisen ja analyytikon, joka ei halua nimeään työnsä luonteen vuoksi julkisuuteen.
Nelikko ryhtyi rakentamaan tilannekuvaa ja aikajanaa katoamispäivästä sekä tekemään lisäselvityksiä ja kuulusteluja.
Alkuperäisessä tutkinnassa Härmäläisen vaimo kertoi miehensä lähteneen liikekumppanin, tutkinnassa mainosmieheksi kutsutun Lasse Lehdon kanssa katsomaan erästä asuntoa. Siinä ei pitänyt kestää kauan, joten Ilpo Härmäläinen jätti puhelimensakin kotiin.
Kuitenkin Lehto sanoi kuulusteluissa, ettei ollut tavannut Härmäläistä katoamispäivänä, eikä tiennyt tästä mitään.
Edes siinä vaiheessa, kun Lehtoa hieman myöhemmin epäiltiin talousrikoksista, poliisi ei onnistunut yhdistämään liikekumppanin eli Ilpo Härmäläisen katoamista pitävästi Lehtoon.
Ei, vaikka Lehtoa kuulusteltiin vuonna 1995 jopa Härmäläisen taposta epäiltynä. Poliisi kuitenkin tyytyi Lehdon vastauksiin, eikä hänen pidättämiselleen nähty perusteita.
Jo talousrikostutkinnan yhteydessä 1990-luvulla selvisi, että Lehdolla on ollut purjevene. Härmäläisen katoamisen aikaan hänen puhelintietonsa yhdistyivät teleliikennemastoon, jonka kantama merelle on kilometrejä. Silti purjevene keksittiin mahdolliseksi surmapaikaksi vasta Lahtisen ja kumppaneiden tutkimusten myötä 27 vuotta myöhemmin.
Onni onnettomuudessa oli, että poliisi oli pyytänyt aikoinaan teletunnistetiedot puhelimen sijainnista. Nykypäivänä vuoden 1994 tietoja ei olisi ollut enää mahdollista saada.
Puhelintietojen ja purjeveneen myötä tutkijoiden kiinnostus merta kohtaan alkoi kasvaa. Vielä tuolloin Airiston aavoilla oltiin autuaan tietämättömiä aaltojen alleen kätkemästä henkirikoksesta.
Veneilijöiden suosiman Airiston aavoilla oltiin henkirikoksesta autuaan tietämättömiä lähes 30 vuoden ajan. © Tommi Tuomi
Aikajana hahmottuu
Tapaukseen uudelleen tarttuneilla tutkijoilla oli nyt tiedossa, että kadonnut Ilpo Härmäläinen oli lähtenyt kotoaan kello 12.15, ja että epäilty tekijä oli soittanut puhelimella toimistoltaan kello 14.13. Jos poliisin epäilyt tekijästä olivat pitäviä, oli henkirikoskin tapahtunut tuona aikana.
”Hypättiin porukalla autoon ja kellotettiin ajomatka venesatamaan. Kysyttiin sitten purjehtivilta asiantuntijoilta, kuinka nopeasti veneen saa vesille ja liikkeelle. Meillä oli poliisivene käytössä. Hyppäsimme siihen ja pyysimme etenemään sitä vauhtia, mitä purjevene moottorilla etenisi”, Lahtinen sanoo.
Vajaan kahden tunnin aikajanaan suhteutettuna tutkijoille selvisi, kuinka pitkälle veneellä olisi voitu enimmillään seilata ennen kuin on täytynyt kääntyä takaisin. Lopputuloksena saatiin kilometrin levyinen ja neljä kilometriä leveä kaistale Airistolla.
Mahdollinen alue oli laaja ja meri syvä.
”Kysyimme virka-apua väyläviraston syvyystietopalvelusta ja puolustusvoimilta, mitä he pystyisivät tekemään näillä tiedolla”, Lahtinen kertoo.
Väylävirasto ja puolustusvoimat tekivät voitavansa. Syvyyskarttoja ja viistokaikuluotausta käyttäen kyseiseltä alueelta löydettiin noin 700 mereen kuulumatonta kohdetta. Ne olivat erikokoisia esineitä ja muita, jotka eivät kaikuluotainkuvien perusteella mereen kuuluneet.
Tarkemmalla analyysillä näistä 30 osoittautui murhatutkinnan kannalta kiinnostaviksi. Siis sen kokoisiksi ja muutenkin sellaisiksi, että kyseessä voisi olla mereen upotettu ruumis.
Kun puolustusvoimat aloitti sukellukset, heti ensimmäisellä sukelluksella löytyikin ruumis. Se ei kuitenkaan ollut etsinnän kohde Ilpo Härmäläinen, vaan jo vuonna 1979 kadonnut mies. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.
Ruumiin löytyminen toi hänen omaisilleen helpotuksen. He saattoivat viimein haudata vainajan.
Ensimmäisellä sukelluksella Airiston syvyyksistä löytynyt ruumis osoitti tutkijoille sen, että myös kadonnut Ilpo Härmäläinen on mahdollista löytää. Se loi lisää uskoa tapauksen ratkeamiseen.
Seuraavaksi sukeltajat löysivät kaksi moottoripyörää ja halkosäkin.
Syvyyksissä vesi oli sameaa ja näkyvyys taskulampuista huolimatta vain muutamia metrejä, kun sukeltajat löysivät meren pohjasta jätesäkkikäärön. Sen painoksi oli sidottu ankkuri.
Jätesäkin painoksi oli sidottu ankkuri
Etsinnät oli jo päätetty lopettaa pian, mikäli Härmäläistä ei löydetä. Siinä tapauksessa oikeudenkäyntiin olisi menty ilman ruumista.
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla puolustusvoimien sukeltajat painuivat jälleen pinnan alle. Syvyyksissä vesi oli sameaa ja näkyvyys taskulampuista huolimatta korkeintaan muutamia metrejä, kun sukeltajat löysivät meren pohjasta jätesäkkikäärön. Sen painoksi oli sidottu ankkuri.
Kun merestä nostettua ruumista tutkittiin tarkemmin, paljastui, että säkkeihin oli pakattu Ilpo Härmäläinen. Hänellä oli löydettäessä yllä samat vaatteet kuin katoamispäivänä.
Kravatti oli yhä tiukasti kaulassa, kello ranteessa, solmioneula kiinni kravatissa ja henkilökohtaiset maksu- ja jäsenkortit lompakossa.
Yli 40 metrin syvyydessä vesi on viileää. Viileässä ja vähähappisessa vedessä ruumiin kerrotaan säilyneen hyvin.
Ennen mereen upottamista häntä oli ammuttu kahdesti, tutkijoiden mukaan ensin selkään ja sitten päähän.
Ruumiin luota löydetyt luodin palat vastasivat mahdollisesti luvallista revolveria, jollainen epäilyllä Lasse Lehdolla oli tekoaikaan ollut.
Joitain vuosia myöhemmin tuo ase oli päätynyt aseliikkeen myymänä täysin ulkopuoliselle henkilölle. Aseliikkeen omistaja on sittemmin kuollut, eikä tutkijoille ole selvinnyt tarkemmin, miten ja kenen toimesta ase aikanaan liikkeen myytäväksi päätyi.
Merivesi oli myös tehnyt tehtävänsä siinä, ettei luodinpaloja voitu varmuudella osoittaa juuri kyseisellä aseella ammutuksi.
Poikkeuksellisen päätös rikokselle
On hyvin poikkeuksellista, että näin vanha katoamistapaus selviää, saati että se muuttuu murhatutkinnaksi.
Tutkinnanjohtaja Lahtinen ei halua spekuloida, miksi Ilpo Härmäläisen katoamista ei aikanaan ristiriitaisista lausunnoista huolimatta tutkittu enempää.
”Toki jo se, että ruumis löydettiin merenpohjasta, vaatii sellaista kalustoa, jota ei mahdollisesti ollut käytettävissä vielä 1990-luvulla. Opetus on kai se, että aina kannattaa yrittää, onhan poliisilla ihan velvollisuuskin siihen.”
Vanhojen katoamistapausten ja murhien ratkaisemisessa on kaksi puolta. Poliisi pyrkii palauttamaan oikeusjärjestyksen, eli saattamaan rikollisen vastuuseen teostaan.
Toinen yhtä merkittävä asia on saada omaisille tieto vainajan kohtalosta, ja antaa heille mahdollisuus haudata läheisensä.
Toukokuussa 2022 Lasse Lehto tuomittiin Härmäläisen murhasta 68-vuotiaana Turun käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä Lehto kiistää syyllisyytensä ja on valittanut tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeuden käsittelyaikataulua ei vielä tiedetä.
Mutta palataan vielä siihen, mistä uusi tutkinta sai alkunsa. Mikä oli se tilanne, missä tutkinnanjohtaja Aki Lahtinen sattumalta Ilpo Härmäläisen katoamistapauksesta kuuli ja keneltä?
”Joskus se kerrotaan, että missä tarkemmin tästä kuulin, mutta sen aika ei ole vielä.”