Ihmisen virukset uhkana – Räkätauti niittää kuolemaa simpanssien parissa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Ihmisten virukset uhkaavat simpanssien terveyttä sillä niillä ei ole vastustuskykyä.
© iStock
Ihmiselle vaarattomat flunssat ovat aiheuttaneet useita epidemioita simpanssiyhteisössä Ugandassa.

Ensimmäinen laajempi epidemia, joka aiheutti viiden simpanssin kuoleman, tapahtui vuonna 2013. Sen jälkeen epidemioita on koettu useampia ja tutkijat miettivät ankarasti keinoja rajoittaa ihmisen tavallisten virusten leviäminen simpansseihin.

Simpansseilla ei ole vastustuskykyä ihmisen tavallisia räkätautiviruksia vastaan, joten ne aiheuttavat simpansseissa paljon vaikeamman sairauden kuin ihmisillä.

Rhinovirus aiheuttaa nuhakuumeen pikkulapsillakin

Vuoden 2013 epidemian aiheuttajaksi paljastui rhinovirus, mikä on ihmisellä, ja etenkin pikkulapsilla, tavallinen nuhakuumeen aiheuttaja. Tämän jälkeen sama virus on aiheuttanut simpansseilla muitakin epidemioita.

Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että toisten epidemioiden taustalla on toisia viruksia. Esimerkiksi Ngongon simpanssiyhteisössä, jossa on yli 200 simpanssia, metapneumovirus aiheutti vakavan epidemian.

Lähes puolet simpansseista sairastui ja 25 menehtyi sairauden seurauksena. Ihmisellä metapenumovirus aiheuttaa vain lievän räkätaudin ja kuolleisuus tautiin on erittäin alhainen.

Vastustuskyky puuttuu virusta vastaan

Toisessa 55 simpanssin yhteisössä tavattiin toinen virus, parainfluenssa 3. Siihen sairastui suurin osa yhteisön jäsenistä, mutta kuolemantapauksia se ei tuottanut. Myös tämä on ihmisellä tavallinen lievän räkätaudin aiheuttaja.

Suuri sairastavuus viittaa siihen, ettei simpansseilla ollut mitään vastustuskykyä virusta vastaan. Vaikka kuolemantapauksia ei ollut, simpanssit olivat hyvin sairaita ja laihtuivat sairauden aikana.

Kaikki simpanssiyhteisöt elivät luonnovaraisina keskellä metsää, joten tartuntareittiä voi vain arvailla.

Ihmisvirukset uhkana myös apinoille

Tutkijoiden mukaan ongelma ihmisen flunssavirusten kanssa ei rajoitu vain simpansseihin, vaan koskee myös muita afrikkalaisia apinoita. Mitä enemmän metsässä kulkee ihmisiä erilaisissa tarkoituksissa, sitä suurempi on riski virusten leviämiseen ja uusien epidemioiden syntyyn. Tämä tutkimus osoittaa, että apinoita ei uhkaa vain rhinovirus, kuten tähän asti on oletettu, vaan kokonainen joukko ihmisen viruksia.

X