Ilman mukautumista, hyvä isyys on mahdotonta

Jaa artikkeliTilaa Seura

Istuin omien vanhempieni ja lasteni kanssa illallispöydässä. Olin pakannut kaiken valmiiksi seuraavana aamuna strarttaavaa viikon metsästysreissua varten. Matkaan lähtemisen mahdollisus tuntui koronasyksynä arvokkaalta, mutta koitin suhtautua reissuun siten, että uskon pääseväni matkalle vasta kun kurvaamme mökin pihaan. Tuona iltana kaikki alkoi näyttää siltä, että ehkä kaikista vaikeuksista huolimatta reissu olisi kuitenkin mahdollinen. Ajatuksen katkaisi vaimoni puhelu. “Luitko sähköpostin? Toinen lapista on altistunut päiväkodissa koronaan ja asetetaan karanteeniin. 

Tämä mahdollisuus oli ollut koko ajan ilmassa. Koska olin kuitenkin ottanut riskin ja tullut vanhempieni luokse ja olin jättämässä lapsia heille hoitoon, tilanne oli nyt se, että olin asettanut heidät alttiiksi huomattavalle vaaralle. Soitin nopeasti metsästyskaverilleni ja totesimme yhdessä, että tässä tilanteessa hänen altistamisensa minun kautta olisi järjetöntä. Aloin valmistella paluuta lasten kanssa kotiin. Koska vaimoni ei ollut reissuni takia altistunut, päätimme että jään lasten kanssa karanteeniajaksi kotiin yksin. Huoli omista vanhemmista voitti reissun peruuntumisen harmin.

Aloin ajatella muutosta muutenkin tarkemmin. Toiseksi pahin ongelma lapsen todetun sairastumisen jälkeen oli peruuttanut reissun, enkä voisi sille mitään. Sain poistettua pelon omien vanhempien altistamisesta käymällä itse koronatestissä ja varmistamalla siten, että en ollut itse aktiivisesti sairas. Lapset levittävät tautia niin epätodennäköisesti, että pystyin tämän turvin kääntämään huomioni siihen, mitä nyt pitäisi tehdä: kääntää lasten kanssa yksin kotona jumissa oleminen siedettäväksi.

Mitkä asiat olivat hyvin? Olimme kaikki ainakin toistaiseksi terveinä. Jääkaapissa oli riittävästi ruokaa. Olin suunnitellut olevani töistä pois muutenkin, joten työpainetta ei ollut. Arjen rakentaminen oli täysin minussa omissa käsissäni. Minulla oli jousiammuntatusta kellarissa. Eiköhän näistä jotain saisi rakennettua.

Kierrepalloihin vastataan vastakierteellä

Rakentelimme olohuoneeseen ison majakompleksin. Asetin jousiammuntataustan eteiseen, jossa sitä ei voi normaalisti pitää, mutta mitäpä väliä ulko-oven tukkimisella tässä tilanteessa olisi. Keskustelin lasten kanssa siitä, että tämä viikko tulee olemaan tavallisuudesta poikkeava ja että nyt jos koskaan yhteistyötä tarvitaan. Jatkuvass yhdessäolossa asiat alkoivat sujua kohtuullisesti, mutta välillä koin tarvitsevani hengähdystaukoa ja jätin valvonnan vähemmälle. Lapset tietenkin haistoivat tämän. 

Ensimmäisenä iltana lapset lukitsivat itsensä vessaan syömään hammastahnaa. Ruuvasin vessan kahvat irti, jotta tämä ei olisi mahdollista. Seuraavana iltana vanhempi koristeli nuoremman naaman tusseilla, jotka hän oli omatoimisesti käynyt hakemassa kaapista. Nostin kodin kaikki kynät ulottumattomiin, josta niitä sai käyttöön vai erillisellä anomuksella. Kun hammastahnaa käytettiin seuraavaksi kylpyvaahtona, piilotin nekin.

Kun nämä tyylivirheet saatiin karsittua päivistä pois, yhdessä olemisesta alkoi oikeastaan tulla aika mukavaa. Lapsien olemisella oli nyt selkeät reunat, jonka sisällä he saivat toimia suhteellisen vapaasti ilman, että minun tarvitsi puuttua siihen. Se vapautti minulle aikaa tehdä rästiin jääneitä kotitöitä ja välillä viettää omaa aikaa. Nukkumaanmenoajoista pidettiin todella tarkasti kiinni ja iltasadunkin luki äänikirjapalvelu. Näin päiviin jäi riittävästi vapautta minulle itselleni. Kodin ahtaat seinät eivät kaatuneetkaan päälle. Metsästysreissulle lähtenyt kaverini laittoi päivityksiä paikallisesta säästä ja päätti lopulta lähteä kesken viikon kotiin, koska lunta oli satanut liikaa. 

Lopulta karanteeni päättyi, vaimo palasi kotiin ja minä sinkaisin heti oven auettua metsästyskamppeiden kanssa kohti mökkiä ja viikonlopun hirvijahtia. Harvoin on lapsivapaa tuntunut niin ansaitulta kuin silloin. 

X