Tyttöjen taljajousi - Aleksi Lumme

Teksti:
Aleksi Lumme

Sanoisinko koskaan lapsilleni “sinä heität kuin tyttö” tarkoittaen että heittotekniikka on huono? Tuskin. Kieltäisinkö kumpaakaan lastani leikkimästä pyssyillä siksi, että se on joko “poikien juttu” tai “toksista” ja näin ollen miehiltä kiellettyä. Enpä taida. 

Näiden sijasta ajattelin tarjota sekä tyttärelleni että pojalleni harrastemahdollisuuksia siten, että löytäisin mihin heillä olisi luontaista kiinnostusta. Mutta myös tarjotakseni malleja siitä mitä kypsä maskuliinisuus voi olla ja kuinka siitä on hyötyä niin tytölle kuin pojallekin. Eli kuinka rakentaa identiteetti, joka on tasapainossa niin tyttömäisyyden kuin poikamaisuudenkin kanssa, ilman että kumpaakaan tarvitsisi hävetä, pitää vähempiarvoisena tai ainakaan pelätä. 

Nyt tyttömäisyyden laajennusprojektissa työn alle on nyt otettu jousiammunnan harjoittelu. Koska tytär tuntuu kiinnostuvan prinsessaleikeistä, harjoittelu aloitettiin koristelemalla oma jousi timantein. Myönnän, että olen tarjonnut ammuntalajeja ehkä hiukan voimakkaammin, kuin monta muuta harrastetta, mutta siitäkin voi osittain syyttää koronaa. Sitä tehdään, mikä kotona on mahdollista. 

Tähän on vaikuttanut myös se, että olen keskustellut useamman naisen kanssa, jotka olisivat halunneet, että isä olisi opettanut heidät lapsena ampumaan, mutta joiden isä on kieltäytynyt tästä koska ei ampuminen sovi tytöille. Kaipa tästä on minullekin syntynyt jotain uhmakkuutta. Mutta sitä kautta olen oppinut myös, että väite siitä että vain pojat kiinnostuisivat ampumisesta on täyttä roskaa. Voi olla, että tilastollisesti vähän useammin kiinnostuvatkin, mutta tilastosta ei tule vetää yksilöön johtopäätöksiä. Kolmen pikkutytön otoksella on selvää, että kiinnostusta ja taitoa ampumiseen näillä yksilöillä on. 

Prinsessaleikkeihin kiinnostusta on vielä sitäkin enemmän, mutta nämä eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Prinsessakoulutukseen sisältyy aivan normaalilla tavalla myös painimista ja aseenkäsittelyä. Niistä on nykymaailman prinsessana pärjäämisessä ja erityisesti henkisen ja fyysisen tasapainon oppimisen suhteen pelkästään etua. 

tyttöjen taljajousi

Tyttöjen taljajousi – Aleksi Lumme

 

Entäs pojat? 

Todellinen testi tyttömäisyyttä arvostavalle ajattelulle tulee silloin kun poikani haluaa tehdä jotain, mikä kuuluu perinteisesti tyttöjen katalogiin. Meidän tapauksessamme poika on sisaruksista nuorempi.  Hän ihailee voimakastahtoisen isosiskonsa kyvykkyyttä, joten lähin lapsiesikuva (ja taistelupari) on hänelle nainen. Tämän vuoksi Frozen-viruksen tartuttua isosiskoon, se siirtyi perheen sisäisellä tartunnalla myös veljeen. Elsa-laulu ja prinsessasisarusten leikkiminen asianmukaisissa mekoissa on arkipäiväinen toive. Enkä yksinkertaisesti löydä mitään syytä miksi minun pitäisi suhtautua siihen epäillen. Lapset viihdyttävät toisiaan. Ei minun kuulu antaa heille kannettavaksi painolastia arvottamalla yhdessäolon tapoja, joista ei ole heille itselleen tai ympäristölle haittaa.

Kun olin viisivuotias, ilmoitin perhepäivähoitajaäitini järjestämissä nimipäiväjuhlissa, että minä haluan olla tällä kertaa prinsessa, eikä siitä tehty minkäänlaista numeroa. Leikki oli hauska ja pöydän alle katetusta juhla-ateriasta otetut kuvat ovat minusta edelleen mainioita. Nykyään koen oloni kotoisaksi metsästysasussa mekkojen sijasta, mutta silti tämä vapaus ja arvottamisen puute on kulkenut mukanani arvokkaana muistona. Minua ei tuomittu tietyn ajan normin rikkomisesta. Miksi minun pitäisi tuomita ketään muuta? Tietenkin normeja on olemassa ihan syystä ja raja on vedettävä johonkin, mutta tässä vaiheessa lienee aivan ilmiselvää, että se raja ei kulje lapsen halussa pukeutuna lapsena prinsessaksi, eikä myöskään lapsen halusta leikkiä pyssyillä. Sukupuolesta riippumatta. Pahinta mitä nämä leikit hyväksymällä voi lapsilleen tehdä, on antaa heille kokemuksen siitä, että vanhempi hyväksyy ja rakastaa heitä omana itsenään. 

X