Mitä metatyö tarkoittaa isälle?

Jaa artikkeli

Opin mitä metatyö tarkoittaa pian ensimmäisen lapsen synnyttyä. Ensin teoriassa ja sitten tuskan kautta käytännössä.

Termistä kirjoitettiin silloin useampia lehtijuttuja, joissa kuvattiin kuinka vanhemmuuden työ sisältää paljon muutakin kuin suoritettavia tehtävä. Jonkun täytyy pysyä kartalla siitä mitä pitää tehdä ja suunnitella taustat. Tekeminen on monessa tapauksessa se helppo osuus. Lähtökohtaisesti kuulosti minusta aivan järkevältä, että tämäkin työ tehdään näkyväksi ja jaetaan. Oli vaikea löytää perusteita sille, että miksi ei.

Ensimmäisen lapsen kohdalla kokeilimme suunnittelutyötä ristiin. Ensimmäinen tarve sille tuli lapsen vaatehankintojen kautta, ja kun äiti oli hoitanut niitä jonkin aikaa, oli minun vuoroni kokeilla. Ja voi jumalauta sitä tuskaa. Mitoituksista ei voi päätellä mitään. Kivat kuosit maksavat maltaita. Laatu pitäisi olla hyvää, mutta nettikaupasta sitä ei voi tilaamatta tietää. Kauppojen kiertäminen tuntui vieläkin vastenmielisemmältä kuin netistä ostaminen.

Ensimmäisen tilauksen onnistuttua joten kuten totesimme, että taitaa olla parempi, että äiti ottaa tämän osa-alueen haltuunsa siksi, että hän pitää vaatteiden etsimisestä. Minä valitsin vaatteiden sijaan kantaa vastuuta perheen ruokahuollosta, siis myös sen suunnittelusta. 

Sen seurauksena tajusin, että perhearjessa kaupassa käyminen ei olekaan kivaa omaa aikaa ja tehtävän suorittamista, vaan lähes yhtä mahdoton yhtälö kuin ne vaatteetkin. Seisoin tumput suorana ilman suunnitelmaa marketin ruokaosastolla miettien, että tunti päivässä tämän tehtävän ääressä tulee johtamaan marttyyrikuolemaan. Tuska pakotti optimoimaan ja etsimään ratkaisuja. Kaupassa kiertäminen ainakin piti saada jotenkin pois arjesta. Se onnistui ruoan verkkokaupalla. 

Nettikauppa oli kivulias askel eteenpäin

Ruokasuunnittelun pystyi tekemään kotona, ja kun se oli tehty, joku muu toisi ostokset kotiin. Palvelumaksu tästä oli aivan mitätön, mutta ongelma ei vielä täysin ratkennut. En minä osannut suunnitella perheen ruokahuoltoa.

Hakkasin päätä pöytään miettiessäni, että mitäs helvetin annoksia me nyt sitten viikon aikana syötäisiin. En osannut, ja vihasin sitä, etten osannut. Jollain tempulla sain kuitenkin vihan käännettyä suuttumukseksi itse ongelmaa kohtaan. Lopulta tajusin, että verkkokaupan kautta tehtyä työtä voi käyttää uudelleen. Kun teen verkkokauppaan tilauksen, sen voi tehdä siten, että seuraavalla kerralla samaa tilausta voi käyttää pohjana. Ja kun tajusin, että tallentamalla usein käytettyjä toimivia reseptejä valmiiksi ostoskoreiksi, niiden pohjalta metatyö helpottuu huomattavasti. Ei tarvinnut käyttää energiaa lihapadan ainesten miettimiseen. Täytyi vain tunnistaa, että voitaisiin syödä lihapataa, ja klikata se koriin. 

Ilman tuskaa, tuskin on oppimistakaan

Kaikissa metatyöhön liittyvissä edistysaskelissa tuskalla on ollut ratkaiseva rooli. Minun on tunnettava tuska itse, ja se on käännettävä ongelmanratkaisuhaluksi. Jos en tunne tuskaa ongelmasta, miksi nähdä vaivaa sen ratkaisuun? Jos en tunne tuskaa, en myöskään osaa nähdä, enkä arvostaa puolisoni tekemää työtä ja ennen kaikkea tuskaa. 

Tämä on tullut vastaan jokaisessa asiassa, jonka lasten äiti on hoitanut puolestani. Jos pyykit häviävät korista, unohdan niiden olemassaolon, enkä tee niiden eteen mitään. Elämässäni on liikaa asioita, jotka vaativat huomiota. Huomion rajaaminen on selviytymiskeino ja kodinhoidossa tämä voi johtaa ongelmiin. Tässä äidin katkera “miksei se huomaa” -ajattelu ei johda mihinkään muuhun kuin katkeruuden kasvuun. Minä en näe näkymätöntä. Tuskan kokeminen on askel oikeaan suuntaan. Sitä ei tarvitse pelätä, mutta toki sen esittelyssä pitää olla tarkkana. Sen esittäminen syyllistämisen tai yleistämisen kautta saa aikaan puolustusreaktion. Vasta kun isä haluaa kokea metatyön tuskan, on mahdollista oppia mitä metatyö tarkoittaa ja oppia jakamaan se paremmin. 

Siispä, miten tämän tuskan tuntemista voi tukea? Suosittelen liikkeelle lähtemistä kertomalla siitä, minkälaisia tunteita metatyön kasautumisesta aiheutuu, ja kertomaan vain ja ainoastaan omista tunteista, niitä hiukkaakaan toisen niskaan siirtämättä. Tunteet eivät koskaan synny siitä, mitä toiset tekevät tai eivät tee. Ne syntyvät siitä, miten me tulkitsemme toisen tekemistä, ja jokaisella on tästä tulkinnasta vastuu. 

Yksi ehdottoman välttämätön selviytymiskeino tuskan kanssa on kontrolli. Tuska ongelmasta on minun. Minulla pitää voida olla myös kontrolli sen ratkaisuun. Antamalla valmiit ratkaisut ja ennen kaikkea valvomalla, että tuleehan tehtävä nyt varmasti tehtyä jonkun muun asettamien laatustandardien mukaisesti, tuska monikertaistuu, kääntyy sietämättömäksi ja tuhoaa kaiken tieltään. Metatyöstä irti pääsemisessä vaikeinta on luopuminen. Sekin on tuskallista.

X