Naiset, jotka antoivat minulle miehen mallin

Olen saanut suurimman osan elämisen malleista naisilta. Se on seurausta siitä, että kasarilla ja ysärillä naisten vastuu lastenhoidosta jakautui sanalla sanottuna erikoisesti, mutta myös siitä, että minun elämääni vaikuttaneet naiset ovat olleet niin edistyneitä ihmisyyden harjoittajia. Isoäitini onnistui kasvattamaan sodanjälkeisessä Suomessa seitsenlapsisen perheen lisäksi pari kylällä apua tarvinnutta lasta aikuiseksi. Samalla hän toimi kyläyhteisön aktiivijäsenenä monessa eri yhteisä hyvää edistäneessä porukassa. Hänen asennettaan kuvannee parhaiten kävelyreissu, jonka teimme Parolanharjulle hänen 85:nnen syntymäpäivänsä jälkeen. Lähdin reissuun mukaan, koska mummun sanojen mukaan hän “tarvitsee jonkun seuraksi, että naapurit rauhoittuu.”

Kävelimme harjua ylöspäin ja maasto oli sen verran haastavaa, että kertailin mielessäni miten tänne saa soitettua apua jos tapahtuu onnettomuus. Kelailun katkaisi mummun tokaisu. “Sanot sitte heti jos sua alkaa väsyttää, minä en sinua ala kantaa täältä pois”

Näillä geeneillä ja tällä esimerkillä mun minäkuva on rakentunut miehenä. Jos naiset vetää näin, mulla ei taida olla mitään asiaa esittää siihen suuntaan ylenkatsetta. Jos jotain, niin toivon, että pystyn itse olemaan omalla tekemiselläni edes lähellä tätä suoritustasoa. 

Ja sama meininki on tuntunut jatkuvan muidenkin lähipiirini naisten suhteen. Oma äitini on toiminut oman maalaisyhteisönsä kulmakivenä jo vuosikymmenet ja tehnyt erityisesti vanhusten hyvinvoinnin eteen suurtekoja. Niiden takana on ollut ihmisen kunnioitus, kohtaaminen, yhteisöllisyys ja liikunta. Nyt kun mietin minkälaiset asiat itselleni ovat tärkeitä, näistä esimerkeistä ne kaikki ammentavat. Minun mieheyteni on hyvin pitkälti naisten esimerkin kautta rakentunutta. Se kertoo minulle sekä naisten onnistumisesta ja toisaalta myös siitä, että miehisiä esimerkkejä on syystä tai toisesta ollut vähän tarjolla. 

Isyys paljasti minulle äitiyden arvon

Jos isyys minulle jotain on opettanut, se on naisten arvostusta. Isyys on paljastanut minulle kipeän omakohtaisesti, että työnjako ei ole tasapainossa. Silmäni ovat auenneet töille, jotka minun lapsuudessani hoituivat automaattisesti. Se, että ne eivät nyt hoidu automaattisesti, on epämiellyttävää, mutta se paljastaa totuuden. Koti ei hoida itseään. Ei ole mitään syytä miksi sen hoitaminen pitäisi kuulua automaattisesti naisen vastuulle. 

Oman lapsuuteni voimanaisten lisäksi omaa naiskuvaani on eniten vahvistanut omien lasteni äiti. Eilan ansiota on se, että olen saanut olla isä omalla tavallani, ilman pakotettua roolia ja se juuri on herättänyt minussa halun kantaa vastuuta tasapuolisesti. Tiedän kuinka vaikeaa tällainen tilan antaminen on ja arvostan sitä aivan silmittömästi.

Näen nyt kuinka pitkältä takamatkalta lähdin perheen ylläpitoon. En ole kädetön, mutta en myöskään voi väittää osanneeni läheskään kaikkea sitä mitä Eila jo osasi. Se, että hän antoi minulle mahdollisuuden opetella on arvokkain ja vaikein lahja, jonka olen yhdeltäkään naiselta saanut. 

Yhteinen taistelu kotitöitä ja lastenkasvatushaasteita vastaan on vielä pahasti kesken, mutta tällaisten esimerkkien, vahvuuden, luottamuksen ja tilan antamisen kautta uskon, että selviämme siitä. Ainakin ne muistuttavat joka päivä siitä mikä naisen arvo on ja kuinka paljon minun pitää omaa vetämistäni parantaa, että pääsen samalle viivalle.